Oikea marraskuu

Menin toista kertaa Minnan hakuryhmään, ja nyt osasin varautua aikatauluun ja treenityyliin. Käytiin myös pienellä lenkillä ennen harkkaa. Tällä kertaa rata ei kuitenkaan ollut aivan niin pitkä, emmekä rakentaneet mökkikylää. Aikaa kului yhteensä vain neljä tuntia. Ensimmäistä kertaa elämässäni missään lajissa tein kirjallisen treenisuunnitelman.

Suunnitelmaa piti sopeuttaa maaston mukaan, joten neljä ensimmäistä oli löytöjä, sitten useampi tyhjä ja lopuksi kaksi löytöä. Maalihenkilöt vannotettiin varmistamaan, että Viiru ei jätä hommaa kesken. Ja niin tapahtuikin, varuilta maalimiehet varmistelivat. Kukaan ei ollut umpparissa eikä ensimmäinen naama piilossa. (Eli vielä on tiekarttaa jäljellä.) Kahdella ekalla haukkuja oli 30, kolmosella ja nelosella hengailuhaukut ja viimeisillä kymmenisen haukkua.

Hieman sotki treeniä (mutta onneksi vain hieman) kaksi koiraporukkaa. Ensimmäinen kulki keskilinjaa kolme koiraa haukkuen, kun Viiru ilmaisi kolmosukkoa. Anneli joutui haukuttamaan Viirua tosi pitkään, että sai palkattua hyvän haukun oikeassa kohdassa. Toinen koiraporukka kulki takarajan takana etuviistossa, kun lähetin Viirua neloselle. Ilmankos Viipon oli vaikeaa tietää, ketä ja mitä etsiä ja ilmaista. Tyhjillä ja lopuilla löydöillä ei tällaisia häiriöitä ollut.

Ukot pitivät tarvittaessa namirasiaa tai lelua esillä. Kotona voisi harjoitella luopumisen avulla niin, että kun haukku on hyvää, namirasia on esillä; kun huonoa tai katkeaa, namit menevät piiloon. Kentällä tai metsässä ukko voisi myös antaa yhden namin heti Viirun tullessa. 

On tämä hassu ja haastava harrastus: viime vuonna samaan aikaan oltiin ehkä parempia myrskytuulessa. Jospa taantuminen johtuu, paitsi huonoista pohjista, myös liian helpoista treeneistä. Nyt tuntuu, että olemme kahtena lauantaina tehneet sellaista settiä, jota olisi pitänyt tehdä koko kesä.

Tyhjille Viiru lähti kerta toisensa jälkeen innokkaasti, ja usein myös suoraan. Parille tyhjälle vaadittin kuitenkin pari lähetystä, koska Viiru kaarsi liian aikaisin tai väärään suuntaan.

Tänään oli sellainen sää kuin marraskuussa kuuluu. Pakkasta viitisen astetta, kuivaa, hiljaista. Välillä sateli huntumaisesti niin pieniä lumihiutaleita, ettei niitä voi sanoa hiutaleiksi. Lumitihkua? Luonto käy talviunille. Juuri semmoinen sää kuin tässä 11 vuotta sitten marraskuussa otetussa kuvassa (lisää Topin nuoruuskuvia on Sirkun vanhoilla hulleri-sivuilla).

Olin lopuille neljälle koiralle ukkona. Löytöjä oli parhaimmillaan kuusi per puoli ja yleensä suorapalkalla, usein pakenevana. Palkkaa oli kullekin koiralle jos jonkinlaista, alkunamia, loppunamia, loppulelua, kuljetusnamia. Siinäpä sitten kipitteli kreppejä tähyillen seuraavaa palkkaa hamuten kuolasta ja pakkasesta kohmeisin kourin risuihin kompastellen ja suohon upoten. Kaikilla taisi olla kuitenkin hyvä treeni :)

Kovin pitkää lenkkiä en kotimetsässä enää Soinnun ja koirien kanssa jaksanut. Onneksi Viiru oli saanut ihan kunnolla pompahdella metsässä omassa risteilyssään. Pikillä oli mukavaa seuraa radan tallauksessa, ja tällä kertaa Piki rallatteli ympäriinsä ajaessaan snautseri Skodaa takaa. Vanhemmat koirat, kelpiherra ja bc-rouva, ottivat rauhallisemmin.

Huomenna otetaan enemmän ja parempia kuvia valoisalla.

Perjantain ilmaisut ja tokot

Torstaina tehtiin kotona pikkutokoa, ja perjantaina jatkettiin hallilla. Puuhakkaan työviikon päälle ensin lenkki, sitten ilmaisutreeni ja tokot. Jopa rentoutuu. Pärnän alakentällä oli jostain syystä kirkkaat valot, mutta ei ketään meidän lisäksemme. Ylätasanteen kahviorakennuksessa taidettiin valmistella pikkujouluja, mutta hieman taisi haitata, kun eivät saaneet hälyjä pois päältä. Anneli oli Viirulle ukkona kolme kertaa. Pääpaino oli siinä, että ukkoa ei jätetty, ja haukkuakin piti. Varsinkin ekalla ukolla pysyminen oli tärkeää. Toisellakin ukolla Viiru oli herkästi tulossa minun viereeni, kun hengailin ukon ja Viirun luona. Näitä pitää tehdä lisää!

Hallissa Viiru teki ruutua kosketusalustalla ja lelulla. Mitä opin: kosketusalustan pitää olla samanlainen. Koiran voi jättää kauemmas ja itse mennä lähemmäs. Avustaja on hyvä palkkauksessa. Viiru teki myös seisomaanstoppeja ja läpijouksuja putkesta.

Piki juoksi hyppytekniikkasuoraa (5 hyppyä, 20 cm rimat, kuuden jalanpituuden päässä toisistaan) namikupille. Silmät säihkyivät, kun Pikseli pääsi hommiin. Tehtiin myös ihan vähän seuraamista sekä maassa pysymistä. Istumassa Piki pysyi jo aika hyvin ja tuli pyynnöstä eteen  istumaan. Riennettiin kotiin, koska sinne oli saapunut Sointu!

Piki oksensi aamuyöllä (Piki on kyllä ihan terve). En muista aiemmin käyneen niin, että koira oksentaisi maton viereen.

Eri kätevät emännät

Molemmat koirat olivat omissa agilitytreeneissään tosi päteviä. Pikillä oli putkia ja siivekkeitä sisältänyt rata (tai useita radanpätkiä), joissa sai harjoitella takaaleikkausta, persjättöä ja saipa sinne valssinkin vääntää. Pikseli irtoaa putkiin aika hyvin :) Piki malttaa istua hetken paikallaan lähdössä. Kyllä tästä vielä agilitya tulee.

Olen viime aikoina panostanut arkiseen vasemmalla puolella yhdessä kulkemiseen... Ja kas, sitten hämmästelen, kun Piki tapaa hakeutua vasemmalle puolelleni. Loppulenkki käytiin Rio-kelpien kanssa.

Viirun rata näytti suunnilleen tältä:

Rata: Tuomas Haverila

Tuomas oli taas suunnitellut Viirua varten sopivan vaikean keppikulman. Minun tosiaan pitää lakata jännittämästä keppien aloitusta. Viiru osaa aika hyvin jo. Kerran Viipo jätti viimeisen välin pujottelematta.  Muissa kohdissa Viiru olikin eri taitava. Ekalla menolla Viipo irtosi hypyltä 11 renkaalle 20, koska jätin ohjaamatta.

Keskiviikkoiltana sain viimein hieman kotitokoiltua. Viiru etsi omia kapuloita pimeältä pihalta. Ekoja kertoja taidettiin kokeilla niin, että oman lisäksi oli muita kapuloita, rykelmässä jonkin matkan päässä omasta kapulasta. Viiru kävi nuuskaisemassa rykelmää ja sen jälkeen siirtyi määrätietoisesti etsimään omaa kapulaa pimeästä nurmikosta. Jes!

Pikiltäkin kapulan etsintä sujui hienosti, samoin kapulan nosto. Sen sijaan palautuksesta ei voinut puhuakaan ;) Harjoiteltiin vielä yhdessä paikalla istumista ja paikkamakuuta.

Isänpäivän hakutreeni

Koska perheen mies lähti viettämään isänpäivää talvilintulaskentaan, perheen naisväki saattoi suunnata hakutreeniin. Josepan haun yhteiskokoontumiseen tuli meidän lisäksemme peräti kolme koirakkoa - saatiin siis pienet treenit aikaan. Sää lämpenee, ja lumi sohjoontuu ja sulaa.

Rataa tallasimme 150 m avoimeen kangasmetsään; toisella puolen oli laskeva rinne. Piki osallistui tallaamiseen tutummassa porukassa paljon reippaammin kuin eilen. Viirun kanssa treenattiin haukkua: ukkoja oli kuusi, ukot palkkasivat tietyn haukkumäärän jälkeen - paitsi kahdella keskimmäisellä Viirun piti haukkua, kunnes olin hengaillut ukon luona jonkin aikaa. Tokavikalla oli ääniapu, ja viimeinen oli haamu.

Eka ukko istui pää alaspäin huppu naamalla. Viiru pörräsi ympärillä, haisteli lumista maata(!) ja lähti takaisin. Uudella lähetyksellä haukkui hyvin. Ihan samoin kuin eilen - ei siis ole kyse arkuudesta, paineistumisesta tai sellaisesta. Minusta tuntuu nyt, että nämä maalimiehen jätöt ovat aina ekalla ukolla. Ovatko ekat ukot olleet vaikeampia (umppareita tai naama piilossa)? Vai onko Viiru niin täpinöissään, että se haluaa juoksennella eestaas? Ovatko ekat ukot olleet avoimessa maastossa, jossa Viiru näkee minut ja lähtee sen vuoksi hanakammin hakemaan apuja?

Oli miten oli, ensimmäistäkään ukkoa ei enää koskaan jätetä. Muutenhan tästä tulee jo opittu tapa. Ensi treenissä pitää siis varmistaa, että Viiru todella ilmaisee ensimmäisen maalimiehen kunnolla. Muut ukot ovat sitten umppareita tai muuten outoja.

Lenkillä mustilla koirilla oli kerrankin valkoista seuraa, kun iso valkkaripentu Kiia lähti Ani- ja Utu- bortsujen lisäksi metsään juoksentelemaan.

Erittäin hyvä vai melkein täydellinen?

Tänään oli erittäin hyvä, tai lähes täydellinen, koiraharrastuspäivä. Olin heräilemässä hakuilureissulle Outokumpuun, kun puhelimeen tuli viesti, että aamusta olisi Joensuussakin hakupaikka vapaana. Koska Outokummun treenistä ei ollut täyttä varmuutta, suunnattin Joensuun Sipriin.

Treeni oli täysin erilainen kuin mitä tänä kesänä ja syksynä on tehty. Aluetta tallattiin ja merkattiin sekä vietiin mökkipiiloja ensimmäiset puolitoista tuntia. Tämä oli senkin takia hyvä, että Pikillä oli ohjelmaa. Piki oli tosin huono tallaaja, koska se lähinnä hiihteli minun polvitaipeessani, kunhan välillä ajoi Putte-schipperken kauemmaksi. Aluetta tallattiin 300 m, ja lähetyspaikat ja piilot merkittiin hyvin tarkasti. Alueelle kannettin viisi mökkiä. Vasemmalla oli avointa melko tasaista kangasta, jossa oli myös isoja kuusia ja kaatuneita puita. Oikealla puolen oli nouseva rinne.

Minna auttoi treenin suunnittelussa tai oikeastaan suunnitteli koko treenin. Oma ilmaisuun painottunut ennakkosuunnitelmani meni täysin uusiksi, koska halusin hyödyntää hyvin merkatun ison alueen risteilyssä ja umpipiilot. Hävettää, mutta en muista koko kuviota. Oli tyhjiä, oli mökkejä matkalla, oli ukko mökissä, oli löytöjä, joista kaikki olivat takarajalla. Suunniteltuja pistoja oli kymmenisen. Tyhjistä mökeistä Viiru selvisi hyvin. Miehitetty umppari oli avoimessa maastossa, siellä Viiru haukkumisen jo aloitettuaan säpsähti jotain ja hetken kuuluttua tuli mamman luokse. Uudelleen lähetettynä ei ollut ilmaisussa ongelmia. 

Tyhjillekin pistoille Viiru lähti hyvin mutta totteli palaamiskäskyä eikä huidellut ihan oman päänsä mukaan. Joitain kertoja (kolme?) piti kutsua takaisin liian aikaisen kaartamisen vuoksi. Pitää tarkkailla, miten Viiru menee ja oikealla hetkellä, kun koira on mennyt tarpeeksi pitkälle ja kaartaa eteenpäin, kehua ja kutsua takaisin. Nyt ei tehty keskilijan yliheittoja - eikä välttämättä tarvitsekaan, koska motivaatio lähtemiseen on kohillaan. Oman mielipiteeni mukaan niitä kannattaa tehdä, jos tyhjiä ja hallintaa lisätään, koska ne nostavat motivaatiota ja virettä entisestään.

Hyvän haukun jälkeen palkkana oli kahden lelun leikki, ja viimeisellä lisäksi namit. Lähestyin ukkoja vasta, kun leikkiminen oli alkanut. Ekalta Viiru lähti minun luokseni mutta sen jälkeen muisti, että ukolla on kaksikin lelua. Kun ukko passivoitui, Viiru jäi eteen istumaan ja odottamaan. Tämä ei ole hyvä. Joko minun pitää kutsua tai köpötellä ukon luokse. Mutta hyvin Viiru siis hokasi, että maalimiehen luokse kannattaa jäädä :)

Loppuarvion mukaan Viiru työskentelee ihan hyvin (jopa siis ne tyhjät, ja muutenkin pistot!) eikä mitään isompia ongelmia ole. Kunhan taas ilmaisu saadaan parempaan kuntoon. Tänään ei fokus ollutkaan siinä. Mutta selvästikin avoimessa maastossa, jossa Viiru näkee minut, se helposti lähtee hakemaan apuja, jos on vaikeampi tilanne. Ensi kerralla minun pitää olla vielä passiivisempi.

Ja vielä lenkki: Viiru oli remmissä, etteivät tyttöset ryhtyneet mihinkään sakinhivutukseen. Pikillä ja samanikäisellä malitytöllä oli hieman ymmärrysongelmia, mutta niistäkin selvittiin. Putte- ja Ziggy-pojat olivat tyytyväisiä kuvitellusta haaremistaan.

Väsynyt koira on yleensä onnellinen koira.

Tee jotain väärin joka päivä

... Mutta tässä kerrotaan vain koirien tekemiset.

Alkuviikon aksat

Pikin kanssa opeteltiin valssia ja niistoa. Piki kääntyy yllättävän hyvin. Nyt pitää jatkaa kääntymisen opettelua lelun tai namin avulla, ettei käy niin kuin Viirun kanssa: korkeelta ja kauas. Bc-pojat Gust ja Grimm lähtivät lenkille, ja kylläpä teinit juoksivat.

Viiru ennätti tiistaina vain yhden setin verran baanalle, koska treeniaika loppui kesken. Onneksi se eka kerta meni hyvin. Vitoshypyllä könötin siivekkeen edessä rintamasuunta viereiselle muurille (joka puuttuu kuvasta); sinnehän se syöksähti. Tuomas suositteli hypylle 13 persjättöä, sitten valssaamalla siirtyminen hyppyjen yläpuolelle, kunnollinen välistäveto ja heitto hypylle 15. Tämä toimi paremmin kuin oma versioni, jossa en ehtinyt päällejuoksuun hypyn 14 alapuolelle.

 

Rata: Tuomas Haverila ja Soili Makkonen

Keskiviikkoillan Nenäpäivä-konsertti

Loppuviikon tokot

Viirun voivoi-kurssilla hypättiin ja mentiin ruutuun häiriössä. Häiriötä ei Viirulle ole toisen tekeminen, saati toisen kentän agility, joten oikeastaan häiriötä ei ollut. Harjoiteltiin vinoa hyppyä. Suski myös näytti kaksi tapaa noutoon innostamiseen. Eka projekti noudon suhteen on kuitenkin omasta mielestäni palautusasento - sitten ei hidas palautus (jos sellainen on) johdu ainakaan luovutusasennon epävarmuudesta. Peruuttaa pitää, koska Viiru jää liian kauas. Pikkuhiljaa muistin eri vihjeistä, että olin päättänyt opetella ruudun kosketusalustalla. Se sujui eri hienosti. Jäävissä pitää panostaa yksivaiheiseen maahanmenoon.

Piki oli Vinjan kanssa lenkillä kaksistaan, ja meno oli tietysti ihan erilaista kuin tukihenkilö Lady Dominan läsnä ollessa. 

Perjantaina ehdittiin ennen Joan tokoryhmää kahlata lenkki vastasataneessa lumessa - hiihtäjät eivät olleet vielä ehtineet Pärnälle - sekä treenailla Viirun kanssa vähän keppejä. Suljettu kulma meni hyvin, avokulma oli vaikea. Tokoryhmässä oli meidän lisäksemme vain Kaista-kelpie. Kaistan emännän erityisosaamisen ansiosta sekä Viiru että Piki harjoittelivat hyppytekniikkaa, Viiru kapulan kanssa hypyn, maksimuurin ja hypyn yli. Tarkoitus oli saada ponnistuskohta oikeaksi. Pikillä oli neljä hyppyä 20 cm rimoilla. Ilmeisen hyvin sujui kummallakin tyttösellä. Kiinnostava treeni!

Viipovaapo teki myös seuraamista Ilonan häiriköidessä vieressa. Kun Viiru kekkasi kupletin juonen, se oikein pinnisti eikä noteerannut häiriötä ollenkaan. Enkö olekin hyvä!

Matkalla

Aivan kuin edellisen viikonlopun Lappeenrannan reissu ei olisi riittänyt, tuumasimme taas, että autot ja naiset ovat luotuja kulkemaan. Torstaina kulki Heidin auto Kurkimäkeen/Karttulaan ja takaisin. Heidin ja Sisun ja meidän lisäksemme kyydissä olivat myös Ninka ja Vappu. Viiksi-areenalla oli ProPerron ison kentän treeni kouluttajana Sanna Katainen.

Ratapiirros on varastettu Heidiltä.

Rata: ProPerro, ratapiirros: Heidi Hirvasoja-Korkee

Pikin kanssa aivan ylitimme itsemme. Ekaa kertaa teimme ihan ohjauksiakin: pakkovalssin ja leijeröinnin. Sanna suositteli targetin käyttöä ja namipalkkaa. Päätteeksi voi sitten ottaa kunnon leikit.

Lopulta saimme Pikin kanssa vedettyä yhteen pötköön esteet 1-19-20-21-5-6-24. Putkella 5 olin kyllä myöhässä. Viirun kanssa on "ongelmana", että se tietää palkan tulevan minulta - pitää nyt Pikin kanssa välttää tätä viimeiseen asti. Viikkoryhmästämme varmasti löytyy kouluttajan lisäksi avustajia.

Viirun kanssa vaikein paikka radasta oli se, joka Sannan mielestä olisi ollut se kaunein. En ehtinyt tehdä persjättöä ennen hyppyä 16 enkä myöskään saanut ennakoivasti pyöräytettyä Viirua niin, että se olisi kääntynyt hypyllä tulosiivekkeen ympäri. Tai sain sitten viimeisellä kerralla. Tulosuuntaan kääntyminen oli vaikeaa myös hypyllä 30. Keppikulma oli meille liian vaikea, ja Sanna totesikin keppitreenin tarpeen. Ja se, mitä kolmosissa myös tarvittaisiin olisi Viirulle lisää vauhtia ja röyhkeyttä (tätä mietittiin Heidin kanssa) - näenhän minäkin meidän kisavideoistamme, että ilman minua Viiru menisi montakymmentä prosenttia kovempaa. Viirunkin kanssa palkan pitäisi tulla jostain muualta kuin minulta, ehkä se olisi osa ratkaisua.

Monet vaikeat asiat sujuivat Viirulta hienosti: viskileikkaukset tai vippaukset (tai jotain sinne päin), saksalaiset, leijeröinnit. Alku- ja loppulenkit käytiin yhdessä sulassa sovussa. Olipa hyvä reissu! Näistä aluksi järjettömiltä tuntuvista tempauksista jää usein ne parhaat muistot :)

Perjantaina pyyhkäistiin sitten Joensuu-Kiuruvesi-Hyvinkää Jyväskylän kautta. Kiuruvedeltä mukaan tulivat Sirkku ja Susu, ja auto oli niin täynnä, että päät roikkuivat ikkunoiden ulkopuolella. Ei mennyt ihan kellon ympäri. 

Lauantaina aamulenkillä mummolan edessä

Lauantaina iltasella ajettiin Pikin kanssa Tuusulaan syntymäkotiin tapaamaan kasvattajaa perheineen sekä Seena-emää ja Noola-siskoa. Pikkuisen piti siskosten omia ihmisiään vartoida, mutta muuten tapaaminen sujui iloisen vauhdikkaasti. 

Sunnuntaina aamupalan jälkeen suunnattiin Vallilan ja Myyrmäen kautta kotiin. Aamiaisella Piki sai maistaa maksamakkaraa ensimmäistä kertaa. Ja kuten Hanna kirjoitti kaunopuheisesti Facebookissa: Piki saattoi ajatella, että jos taivas on olemassa, sillä on maksamakkaran olemus.