Osteopaatilla ja muuta

Pikin pentukoulussa torstai-iltana oli alkeistokoa. Kerittiin kolme settiä: perusasento, työskentely häiriössä ja "vapaavalintaiset liikkeet": liikkeestä maahan meno ja merkki. Perusasento oli minusta tuntunut aivan mahdottomalta opettaa, mutta nyt se sujui kuin ihmeen kautta. Ehkä jos ei Muhammed tule vuoren luokse, niin vuoren on mentävä Muhammedin luokse -taktiikkani on kantanut pikkuista raakiletta. Kun Piki istuu odottaen pääsyä ruokakupille, siirryn sen viereen ja siitä jonkin ajan päästä vapautan syömään. Hmm, ja taas sain palautetta nopeammasta etenemisestä... Piki on treenatessa, ja varsinkin pentukoulussa, hyvin eri tyyppi kuin muuten hilluessaan: se keskittyy, ottaa kontaktia ja tekee hyvin halukkaasti yhteistyötä. Ja täysillä.

Perjantaina oli Viirulla ihan uusi juttu. Varasin uteliaisuuttani ajan Joensuussa käymässä olleelta osteopaatilta Jerry Ketolalta. Viiru oli hyvässä kunnossa, se jäi minulle mieleen. Jerry kirjasi seuraavaa käyntiä varten muistiin havaintonsa, mutta minkään vaivan takia pikaiseen uusintakäyntiin ei siis ole tarvetta. Viiru oli taas kotonaan siellä, mihin se hattunsa laski. Piki-turisti piipitteli aluksi mutta rauhoittui sitten. Pari päivää käsittelyn jälkeen pitää ottaa rauhallisemmin.

Kuva: Outi Huuskonen

Lauantaiaamupäivän penturiekkumiseen saapuivat Pikin seuraksi Rio-kelpie sekä bc:t Gust ja Siri. Sää heltyi lähes kesäiseksi ja kanavanrannassa oli virkistävää käyskennellä. Outi Huuskonen otti kivoja kuvia:

Siri ja Piki

Koko jengi

Susu on palannut kotikonnuille joksikin aikaa. Saa nähdä, miten ryhmämme dynamiikka kehittyy.

Kuvaaminen on helppoa, mukana myös Kerttu ja minä

Vippihommia

Josepan hakuryhmäämme saatiin uusia jäseniä - kiva! Viirulla oli ukot etukulmissa, tyhjä, tyhjä, ukot noin takakulmissa. Jompi kumpi tyhjä vaati useamman lähetyksen ennen kuin Viipo meni suoraan tarpeeksi pitkälle (koska eihän siellä ketään ollut). Viimeiselle ukolle piti antaa lähtökehotus kolme kertaa. Viiru haukkui, kunnes menin paikalle. Ekaa kertaa Viipo kiipesi maalimiehen päälle, ja juuri tuomarijäsenemme. Annapas nyt se lelu, kun emäntäkin on jo tullut paikalle! Menipä kaikkinensa hyvin ja opettavaisesti... Ensi kerralla tehdään jotain hyvin innostavaa? Treenin jälkeen lenkkeiltiin Hinnin kanssa.

Pikin agiityssa aloitettiin keinuun ja pituuteen tustustuminen. Keinu vaatii hieman suunnitelmallisuutta. Lisäksi ohjelmassa oli tietysti putkia ja siivekkeitä. Nyt meni jo neljä estettä ;)

Viirulle oli tarjolla vippihommia. Vippi on semmoinen päärynäpyöritysohjaus (hypyt 5, 7 10, 18). Varsinkin vasemmalla kädellä oli vaikeaa. Kokeilin myös pitkästä aikaa äänetöntä ohjausta, mutta ainakin aluksi se vei minut liian hitaaseen ja rauhalliseen Topi-moodiin. Kohti kultaista keskitietä.

Rata: Heidi Utriainen

Kotiläksyä: Viiru tulee hyvin ohjauksiin mutta lähtee hitaasti niistä pois.

Muistoja ja nykyhetkeä

Äitienpäivä alkoi ja jatkui sateisena. Nyt vihertää! Illaksi sade kuitenkin hiipui, ja saatiin nauttia raikkaasta ulkoilusäästä.

Soikkelin metsässä oltiin viimeksi yli vuosi sitten maaliskuussa. Silloin oli vielä Topsukkakin.

Mentiin toiseenkin ihanaan paikkaan, jossa edellisellä kerralla Topsukka  - ja Mörkökin - oli vielä mukana, Häikänniemeen. Legendaariset äitienpäiväkuvat vuosien takaa:

Hienoimmat kuvat ikinä. Näille eivät tämän päivän kännykkäsähellykset vedä vertoja.

On siis kevät, kuljen Häikänniemen rantaa

Parempi kuin bc

Tänäisessä tokokoulutuksessa kaikki oli luksusta. Matkaa oli parisen kilometria kotoa, ja koulutus alkoi kymmeneltä. Sai nukkua aika pitkään, ja ajomatka oli lyhyt. Halli oli puolilämmin (tosin ulkona olisi ollut 3/4-lämmin) ja tekonurmipohjainen. Siistiä. Koulutus alkoi hintaan sisältyvällä kahvilla ja pullalla. Baari oli auki koko päivän, syötävät hyviä mutta hinnat minimaalisia. Tuoleja oli mutta lattiallekin voi istua. Sää muuttui keväiseksi ja vieressä oli hyvät lenkkimaastot. Ei ollut kuitenkaan liian kuuma koirien autossa odotella.  Oma koira sai kehuja sekä kouluttajalta että yleisöltä. Sehän on melkein kuin bordercollie, sanoi kouluttaja. Pakko oli vastata: Ei, kyllä se on parempi. Loppupäätelmä: Niin, aivan, se ei ole yhtä nöyrä. Sain oppia juuri siihen, mihin tarvitsin. Ja ekaa kertaa sellaisen neuvon, joka sopii minun pirtaan.

Maailman paras koira siis löytyi. Kuten tämmöisissä koulutuksissa usein, etukäteen ilmoittaa treenavansa jotain vaativaa liikettä, mutta lopulta huomaa saavansa oppia aivan perusasiassa. Meidän teemanamme oli nouto eri muodoissaan, mutta koska kouluttajan mukaan palautuksen suhteellinen hitaus liittyy (myös?) siihen, ettei Viiru tiedä, mihin asettua lopuksi, paneuduimme eteen istumaan tulemiseen. Siihen löytyi lukuisia neuvoja. Aivan huippuhyviä neuvoja olemme saaneet monilta jo aiemminkin, mutta itse en ole vain saanut edistyttyä tarpeeksi. Nyt tuli myös semmoinen neuvo, joka minulle sopii täysin: kriteerin laskeminen aluksi, palkka, namin heitto kauemmas, liki, palkka, heitto Jee!

Kouluttaja oli Pirjo Heikkinen, Pondera.

Kuvia ikuisuusprojektista viime kesältä (aussieyhdityksen tokoleiri Uuraisilla elokuussa, kuvat Pia Kurri)

Juoksentelua

Tiistaina Pikin agilitytreenissä oli "valsseja ja juoksentelua". Tutustuminen valssien ihmeelliseen maailmaan alkoi merkkauksen ja pakkovalssin alkeilla. Piki myös säntäsi suoran putken läpi kuolleena odottavalle wubballe. Viirukin pääsi baanalle, koska Viirun treeni-ilta hassattaisiin mätsäriin.

Rata: Heidi Hirvasoja-Korkee

Viirun kanssa radalla kaikki oli vaikeaa paitsi suorat ja kakkoshypyn pakkovalssi. En ihan puoleenyöhön jäänyt hallille, mutta pakko oli edes saada suht siisti kääntyminen hypylle 10. Suoran putken jälkeinen persjättö ja valssi täytyi vain tunnustaa mahdottomaksi tällä vauhdilla ja taidolla. Huoh. Viirulla oli varmaan kivaa, koska rata sisälsi myös sitä "juoksentelua", jossa sai vetää suoraa täysillä.

Keskiviikkona taas Pikille uusi kokemus: mätsäri Citymarketin parkkipaikalla. Piki käyttätyi rauhallisesti; sitä jänskätti. Erityisesti jännitti sen jälkeen, kun tanskandoggi oli sille matkan päästä rähähtänyt, mutta onneksi paikalla oli pentututtuja, kuten Siri ja Pokka. Pokka varsinkin rentoutti Pikiä pikkupainilla moneen kertaan. Tuomarikin oli puolituttu, ja pentunen saatiinkin tutkittua hampaita myöten. Yllättäen päästiin palkinnoillekin. Sinisten pentujen neljäs sai leluja ja herkkuja, joten pönötyskuvaa ei nyt saatu.

Osa palkinnoista suussa ja vieressä. Pitihän jonkinlainen kuva ottaa.

Mieluisa palkinto odotti vielä kotona, kun mentiin lenkille Vinjan kanssa telkkuamaan.

Torstai-iltana pentukurssilla Piki taas näytti, miten hieno harrastus/puuhailu/työkoiran alku se on. Aiheena oli tarjonnan kautta kouluttaminen. Ensin maahanmeno, sitten kosketusalusta. Piki keskittyy hyvin ja oppii nopeasti!

Aktiivisen puuhaviikon perjantai-iltana relattiin Romin ja Pokan kanssa. Viiru ja Piki leikkivät, laidunsivat, imuroivat jäniksenpapanoita, möyrivät ojissa, uivat poikien kanssa. Viiru lähti jäniksen perään mutta palasi takaisin :) Ja sitten viikonloppu!

Hidastelua

Sunnuntaina kuokimme tollerien agilityporukassa Lukkarisen Jarin luona.

Rata: Jari Lukkarinen

Yritin poistua mukavuusalueelta ja valssata hypylle 4. Pyysin oikein Heidin videoimaan niin näkisin, mikä menee pieleen. Juuri se kerta menikin harvinaisen hyvin, vaikka parannettavaa on paljon. Niin kuin monessa muussakin kohtaa. Videolta näkyy hyvin, miten hidastan Viirua läpi koko radan.

Piki ei kyllä hidastellut radalla juoksennellessaan putkia ja siivekkeitä. Siedätimme pentusta minun liikkeeseeni. Halusin myös Pikin tutustuvan uuteen paikkaan, ihmisiin ja koiriin. Hyvin Piki keskittyi tekemiseen.

Hidastelua oli myös maanantai-iltana Pikin jälkikurssilla. Nyt mentiin metsään, ja tehtiin pitempi jälki. Namuja oli kuitenkin joka askeleella, ja kasojakin muutama. Piki kulki jäljen hitaasti ja tavattoman tarkasti. Mallisuoritus, sanoi kouluttaja. Poljin Viirullekin lyhyen jäljen, hieman pidemmin askelin. Viirua piti jarruttaa. Lopuksi päästin laiskuuttani tyttöset juoksentelemaan lähitienoolle. Siellä ne imuroivat vähemmän ahnaiden kurssilaisten nakkeja ja muita jälkiherkkuja. Tyttöset ihmettelivät, miksi emäntä oli ensin tyytyväinen namien seuraamiseen ja sitten melkein suuttuu. Ei ole reilua. Ja miten niin seurataan jälkeä väärään suuntaan. Ei nakit voi olla väärässä suunnassa!

Vappuriehaa ja iloinen jälleennäkeminen

Vappuviikon maanantaina yritin ottaa neuvosta vaarin ja vaikeuttaa Viirun hakutreeniä. Yksi ukko oli palkatta, yksi pisto oli tyhjä. Ei kun intoa vain lisää :) Eka haukku oli ihme pihinää, mutta kesti kunnes pyysin Viirun viereen. Kyllä se osaa. Esinejanassa oli pari vierasta esinettä. Kyllä se osaa :) Piki tallasi reippaasti.

Tiistaina Piki joutui luovuttamaan agitreenin toisen setin Viirulle. Pikkuisen harjoiteltiin kisoja varten (ja kyllä kannattikin niistoja harjoitella).

Rata: Kati Keränen

Piki harjoitteli pussia ja hyppy - u-putki - hyppy -yhdistelmää.

Vappuaattona huristeltiin mökille. Ihana reissu, vaikka kylmää olikin. Piki oli sapuskansa suhteen varsin omavarainen: hauenpäitä, ruohoa, jäniksenpapanoita. Varsinainen mökkikoira. Mökillä tehtiin kummallekin namijäljet. Joka 20. askel oli vielä pikku namikasakin. Kyllä pysyi hyvin hakukoirankin kirsu maassa.

Viiru, missä on parhaat vappubileet? No tietysti siellä missä minä pönötän.

Menoks sanoi Annie Lennox!

Aurinkokin paistoi.

Pitkästä aikaa Viirun kanssa kisattiin, ja minun laskujeni mukaan ekaa kertaa kakkosissa. Itsenäisyypäivän koomahorjahtelua pitkän koetoimitsijapäivän iltana ei lasketa. Tavoitteena oli testasta yhteistyötä, kontakteja, minun polveani sekä sitä, onko meistä edes kakkosen radoille. Yhteistyö parani ekan radan jälkeen, kontaktit olivat ok (paitsi puomilta vapauttamiset), polvi kesti kolme rataa ja jopa parit valssit. On meistä kakkosen radoille. Kaksi viimeistä rataa muistutti jo hieman agilitya ja hypäriltä saatiin tuloskin.

Hypärirataan tutustuessamme tokaisin Katille, että onpas lyhyt rata. Kun odottelimme radalle pääsyä Viirun kanssa, huomasin, että minit ja medit (yhteensä seitsemän koirakkoa) kiertelivät ihan outoja esteitä... Jaa, onhan niissä numerotkin. Ei rata ollutkaan niin lyhyt. Outo kohta saatiin improvisoitua, mutta sen jälkeen sössin putkeen menon. Siitäpä vitonen ja tietysti vähän lisää aikaa, kun Viiru palasi takaisin puolesta välistä putkea. Viipo sai lelun ja pussillisen saparoita. Kivat pikkuiset Wappurieha-iltakisat kävelymatkan päässä kotoa.

Lauantai oli iloisten jälleennäkemisten päivä. Kiteellä Piki tapasi Päivi-kasvattajan, tämän tyttären, Seena-emän ja Noola-siskon sekä Laku-veikan. Riehuttiin pellolla ja ojissa, hakuiltiin, seurusteltiin, katseltiin lampaita ja lehmiä kauempaa ja otettiin paljon tilanne- ja poseerauskuvia. Niitä nähdään varmaan myöhemmin. Olipa antoisa päivä, varsinkin Pikillä. Ainahan se on hyvällä päällä, mutta nyt oli seura ja tekeminen harvinaisen mieluista.