Tytöt, me ollaan tähtiä!

Tytöt, me ollaan tähtiä! Siltäpä elämä tuntui perjantaina treenien jälkeen, hieman ehkä kieli poskessa. Viirun solukumilaippainen metallikapula saapui. Ja toden totta - nyt löytyi Viirulle mieluinen metallikapula, jota on miellyttävä kantaa. Viiru jopa palautti sen hienosti tiiviisti eteen - nyt kun on kuukausi ahkerasti harjoiteltu palauttamista suoraan sivulle. (Tämä oli aiheemme viikkotreenissäkin.)

Oikee! Pikin rally-tokossa pyydystin itseni toistamasta samoja virheitä, nyt eri puolella. Teemana oli  oikea puoli: kaikki seuraamiset ja muutkin temput tehtiin oikealla. Yhtä hyvää - jos ei parempaa - aivojumppaa kuin agility. Sanallisia vihjeitä pitää miettiä - mitäs se sivu ja oikee tarkoittavatkaan. Ryhmässämme on kouluttaja kaksi kertaa kuukaudessa, ja täytyy sanoa, että hän kyllä paneutuu harjoitusten suunnitteluun. Nytkin oli erinomaisesti rakennettu treeni. Ja itsenäisille kerroillekin hän antaa ohjeet :)

Rakastan noutamista sateessa.

Pikin Sisukkaan treenissä oli kontaktikerta: Pikin kanssa teimme kontakteja parin esteen kautta. A meni ihan hyvin - ja ekaa kertaa ikinä sain Pikin A:lle, jonka alla oli putki. Keinun kanssa edetään niin, että keinun lopussa on palkka/lautanen. Puomin Piksupoksu teki hyvin, jos palkka odotti lopussa, muuten ei. Edetään niin, että laitetaan puomin jälkeen lähelle putki ja palkka sen jälkeen. Sitten putkea loitonnetaan. Aloin uumoilla, että Piki on siis joka lajissa liian kiinni palkassa. Vaikkei se edes arvosta palkkaa sinänsä, kuten herkkuja, niin kuin Viiru.

Show me the money! Tollerihaku (kyllä!) peruuntui, ja pääsimme pyhäinpäivänä ison kentän agilitytreeniin. Mika Kankaalta omitut radat olivat tosi kivat, yhtä posotusta, varsinkin hypäri:

Viirukin oli humputtelemassa usean kuukauden tauon (?) jälkeen. Se kuulemma passaili hypylle, mutta jälkimmäisen radan videossa ei minusta näy poikkeavaa passailua. Pitää varata Viirulle fyssariaika, ehkä ei voi enää lykätä häveten sitä, että Viiru on niin pulska ja huonoturkkinen. Viirun kanssa ehdin pituudelle 11, Pikin kanssa en. Viiru ei irronnut alun putkeen 3, Piki ei lähtenyt niin hyvin hypylle 6.

Piki osasi renkaan, kontakteista en tiedä, mutta kepit olivat taas radalla ihan näkymättömät hänen silmilleen. Kunnes - tadaa! - Pikin oivallinen tekninen osaaminen palasi heti, kun Nina meni palkkaajaksi keppien päähän, tai edes hämypalkkaajaksi. Aiemmin oli agilitytreeneissä puhe, että Pikillä on kymmenennen keppivälin syndrooma. Tänään suomut putosivat silmiltäni, ja luulen, että Pikillä on palkalle tekemisen (vs. minulle tekemisen), liian suuren palkan odotuksen, palkkaan jumittumisen ja luopumisen puuttumisen oireyhtymä.

Viirun ja Pikin ero on minulle hämmentävä. Luonnetestituomari sanoi Viirusta, että se on todellinnen palveluskoira, se haluaa palvella. Tätä en ehkä usko, palkan vuoksi sekin tekee. Mutta vanhalla kehäketulla on pitkä pinna. Tokokokeessa ihmettelin, miksi se vetää niin kovin vuoromme jälkeen autolle. No koska siellä on palkka! Pikille palkan pitäisi olla etukäteen, tai ainakin heti. Minulle on paljon mietittävää. Ehkä olen opettanut Pikille palkan odotuksen. Tai ehkä sillä on erilaiset aivot :) Ja toisaalta Piki tykkää ihmisistä niin kovin, se on kiinnittynyt ihmisiin, ja useimmiten se suorastaan riemastuu sosiaalisesta palkasta.

Jos jollakulla on tähän ajatuksia, kommentteja, linkkivinkkejä, mitä vain, olisi kiva kuulla. 

Käytännössä keppejä saa korjattua varmaankin vaihtelemalla palkan paikkaa (appari, hämy, itse) ja lisäämällä esteitä.

Pyhäinpäivä on harvinaisen lämmin, +7. Ison kentän treenin  jälkeen nautittiin rauhallisesta lenkkeilystä.

Viiru "maastopyöräradalla". Tästä piti tulla eloisa kuva kummastakin koirasta.