sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Yliaikaista huutoagilitya

Tänään kisattiin Pentti (oik. Pertti) Siimeksen kolme agilityrataa ja yksi hyppyrata. Oltiin kuin kirkuvat täit tervassa. Syyttäisinkö uusia Inov-kenkiä? Meneekö hakukoekin perseelleen uusissa kevytmaastokengissä?


Etkö, emäntä, enää pöljempää kuvausasetelmaa keksi?

Ekalla radalla juutuimme uusille pinkki-mustille kepeille. Ne olivat Viirusta oudot; tosin keppien lopun jumin sai alun perin aikaan se, että ennakoin keppien jälkeistä 90 asteen kulmaa muurille. Jouduimme ottamaan kepukat niin montaa kertaa uusiksi, että kysyin ihan tuomarilta luvan, ja sitten kipitettiin suorinta tietä pois. Häiriötreeniä kepeille siis. Oltiin myös molemmat tosi hitaita. Seuraavalle radalle Tiina komensi tsemppaamaan itseäni ja hetsaamaan koiraa. Edelleen oltiin tuskastuttavan hitaita ja  äänekkäitä (yliaikaa runsaat 2 s). Hetsaamisella oli se vaikutus, että Viiru nousi lähdössä seisomaan ja seuraavissa odotteluissa haukahteli.


Seuraavalla radalla oltiin kellon mukaan vähintään yhtä hitaita, lisäksi jouduttiin ne oudot kepit aloittamaan kahteen kertaan. Yliaikaennätys; ei edes Topin kanssa ylletty yli kahdeksaan sekuntiin. Viimeinen rata oli hypäri, ja se oli lähinnä kelvollista suoritusta: nolla ja yliaikaa enää 0.72 sekuntia. Keskityin torjumaan rengashaveria ja keppivirhettä - nämä onnistuivat.

En tainnut koko aikana muistaa lupaustani siitä, että en pysähdy radalla. Kontaktien kriteeritkin olivat sitä sun tätä. Ei ihme että tulee yliaikaa, kun vielä lisäksi töksvalssailee koiran eteen. Mutta onneksi Viirussa ei tainnutkaan olla mitään vikaa, kuten aluksi pelästyin. Ehkä vähän väsytti. Mukavaa oli olla eriseuralaisista koostuvassa hyvässä seurassa. Arrakin oli yleisössä ja lenkkikaverina. Viiru on edelleenkin turhan julma äiti minun makuuni. Onneksi Arra on reipas. Kiva päivä, sadekin alkoi vasta viimeisen radan jälkeen.

Enolaiset valkovuokot melkein-kesäkuussa

Lauantai-illan lenkillä Vinjan kanssa käytiin ohimennen koulutuskentällä harjoittelemassa estenoutoja. Myös tokon-ALO-paikkamakuu tehtiin "pikkutyttöjen" vuoksi. Se oli Pikin mielestä sekunnin liian pitkä. Matalamman A:n yli Viiru palasi, kun Heli vähän vinkkasi, korkeampi oli paluumatkalle vielä liikaa. Metrin este (ei ihan täyskorkea) tökki kumpaankin suuntaan. Huoh. Tottiskentälle häpeämään. Mukava oli lenkkeillä; pupuja oli tosin enemmän kuin koiria tai ihmisiä. Piki ei lähtenyt jänismetsälle, kun Viiru oli jo kiinni.

Jouduin perumaan Pikin mejä-leirin hakukokeen vuoksi. Kannattikohan? Ekana päivänä, johon olisimme ehtineet osallistumaan, olisi ollut vain "teoriaa" ja jäljentekoa, ei koirille mitään.

2 kommenttia:

  1. No nyt on kriittistä! Videollahan näkyy Viirulla hyvin reipas meno, mutta se tekee muutaman turhan kaarroksen ja jumittaa A-esteen alastulolle. Ne vie yllättävän paljon aikaa. Ei se hidas ole!

    PS. Pentti Siimes on jo edesmennyt, joten iloksemme tuomarina oli Pertti.

    VastaaPoista
  2. Mikään ei ärsytä niin kuin yliaikanolla. Ja vielä tupla! Joo, kontaktit ovat tosi huonot. Ja pari kertaa Viiru oli menossa väärälle esteelle, ja huutamalla pelastin sen yliaikanollan ;)

    VastaaPoista