torstai 11. toukokuuta 2017

Rehevä tukkajumalatar ja hilseilevä kaljukuikelo

Viiru on kasvattanut turkkinsa takaisin, ja se on taas kaikkien omppupyllyjen ja tukkajumalten äiti... Nyt myös kirjaimellisesti. Ainakin lähiseudulla asuvilla jälkeläisillä on turkkia tarpeeksi. Lauantaina näen toivottavasti myös Varkauteen muuttaneen pennun.

Viirun hännän hapsutkin kertovat siitä, että kohta peräpäässä heiluu taas kunnon puuhka. Ja huom! Viiru ei siis ole lihava!

Elämä on aidan toisella puolella, t. Piki.

Piki-rukalta on melkein kaikki karva lähtenyt, ja jäljellä oleva on kiillotonta. Piki on myös hoikassa kunnossa, vaikka olen lisännyt ruuan määrää. Piki hilseilee (mutta ei kutise). Aiemmin se on hilseillyt hermoillessaan. Aika moni asia selittyisi sillä, että Piki jännittää ja kyttää Susua.  Eilen aloitettiin Biorin-kuuri; olen myös antanut Kalkvitaa enemmän ja öljyä. Tietysti öljykin voi olla syyllinen. Tai kilpirauhanen. Piki tuntuu kuitenkin muuten ihan terveeltä, joten en ole ainakaan vielä huolissani. Ja on Pikiltä aiemminkin lähtenyt melkein kaikki karva.

Keskiviikon tokossa PoKS:n halli oli jaettu pituussuunnassa, mikä oli juuri sopiva pk-tottiksen seuruuseen. Molempien koirien hyppynouto ilahdutti: Pikin into ja vauhti, Viirun vinousosaaminen: olipa kapula missä hyvänsä, Viiru menee mennen tullen hypyn yli. Metrin este on tietysti eri asia. Viirun kanssa pitää kerrata:
  • noudon vauhtia ison kapulan kanssa
  • A-esteen yli noutoa
  • noutoa häiritseviä esineitä
  • noutoon lähtemistä vasta käskystä
  • ilmoittautumista vapaana
  • liikkeiden välejä 
  • edestä perusasentoon tuloa
  • ehkä kerran koko eteenmenoa
  • henkilöryhmää
  • liikekaaviota
  • pitkää seuraamista
  • täyskäännös 
  • ja vaikka mitä muuta

2 kommenttia:

  1. Arran kanssa joudun hokemaan itselleni aina samaa: Se ei ole lihava, se on vain pörheä! :D

    VastaaPoista
  2. Paljon turkkia ja painavat luut :)

    VastaaPoista