lauantai 25. helmikuuta 2017

Muistelua

Viikon treenit pelkistyivät Marin agilitytreeneihin keskiviikkona, muun ajan podin flunssaa. JoAn SM-valmennusryhmän ekat harjoitukset jäivät välistä. Keskiviikon aiheina olivat A ja keinu. Ilman kosketusalustaa Viiru intoutui huimaan loikkaan A:lta päällejuoksussa. On nuo kontaktit suht surkeat, vaikka itse sanonkin. Radalla oli myös lähetyksiä vaikeaan keppikulmaan. Treeneistä on ollut hyötyä, mutta jäykkäselältä toiseen väliin taipuminen vaatii kovaa (aivo)työtä. Kosketusalustan ja keskittymisen avulla Viiru pystyi myös putki-keppi-erotteluun keppien eduksi. Piki teki hieman A:n kontaktia. Nopeasti pitäisi saada mylly pyörimään: ylös-kontaktille-vapautus. Voisikohan tuota tehdä kotiportailla? Pikin kanssa tehtiin myös pientä radanpätkää: rytmitysta, vastakääntöä ym.



Kuvassa ovat apulaismekaanikot työssään: miksi koirabussia täristää? Vanteissa on jäätä. Onneksi suurmekaanikko sai suurimman osan jäästä poistettua, niin huominen kisamatka ei vaarannu. Huomenna katsotaan, miten käy pikkuäidiltä rokkenroll. Toivotaan, että johtolankana on flow eikä flunssa. Kisataukoa on puoli vuotta, mutta aika tuntuu pitemmältä. Huominen päivä vasta pitkältä tuntuu - ratoja on neljä ja koirakoita kullakin kuutisenkymmentä. Ei voi perua, kun tulee kyytiläisiä...

Tuomareina ovat Johanna Nyberg ja Mika Moilanen. Jälkimmäinen on jäänyt mieleen Topin kolmosiinnousuradasta, Nyberg taas tuomaroi Viirun ekan kakkosten radan hyvän aikaa sitten. Siihen itsenäisyyspäivän tienooseen 2013 mahtui kyllä ihmeellisempiäkin asioita. Joka tapauksessa tuomari sanoi mukavasti: Viiru on taitava koira, joka tarjoaa oikeita ratkaisuja. Anna sen mennä! Otetaanpa siis tavoitteeksi flow agility ja annetaan koiran mennä :) Mutta lähdöstä ja kontakteilta ei saa varastaa. Se on toinen tavoite.

Epäilyttävä kaira

Topinkin kolmosiin nousua 2011 seurasi heti perään vieläkin ihmeellisempi asia: Viirumaija tuli taloon. Viisas kasvattini oivalsi jo silloin olennaisen: Viirusta tulee todennäköisesti aika erilainen kuin Sususta – tasaisempi, itsenäisempi ja avoimempi. Vai ei pennuista tiedä... sielunsiskoni tuli taloomme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti