lauantai 5. marraskuuta 2016

Pikin puuhakas pyhäinpäivä

Viikolla jäivät puuhastelut taaskin vähiin, mutta viikonloppunahan ehtii vaikka mitä. Tai ehtisi, jos heräisi ajoissa.

Pikin tiistain viikkotreenissä aiheena olivat etäohjaus ja pimeät putken päät. Tänään lauantaina oli Nygrenin Henkan koulutus, jossa Piki oli taas huiman pätevä. Minä tapani mukaan seisoskelin tiellä ja ihastelin, miten Piki voi osata pakkovalssijaakotuksen, okserin, hypyille irtoamisen jne. Kovin Piki otti häiriötä toisella kentällä näkymättömissä haukkuvasta koirasta. Viikkotreeneissä häiriintyminen ei ole näkynyt näin selvästi - nyt keskittyminen herpaantui kokonaan. Itseä harmittaa omassa itsessä, kun aina treenin päätteeksi huomaa, että ccc on taas unohtunut.

Viirulla on mekko yllä puolukassa, etteivät tissit palellu.

Perjantai-iltana ja lauantaiaamuna käytiin Viirun, Viian ja Pamin kanssa lenkillä ja sen jälkeen ihasteltiin mönkiviä pötkylöitä. Vaaran laella nautittiin puolukoita maasta tai kädestä.




Pennut kasvavat ja kehittyvät jo yhdessä yössä, möngertävät pirteästi. Viiru voi käydä pitemmilläkin lenkeillä. Kun aletaan avata joulukalenterista luukkuja 17.11., Viiru tulee kotiin, kun ehditään viimeiseen luukkuun. Nyt kun emme näe päivittäin, Viiru hymyilee, kun tulemme.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti