torstai 11. syyskuuta 2014

Fiilis hakusessa

Syyskuun puolessa välissä on ihan kesäinen sää. Myöhään illallakin on lähes 20 astetta, leppoisaa olla ulkona.

Viiru Patchcoat-leirillä kesällä

Pikillä oli tänään kaksi kertaa aiempaa pidempi, kaareva jälki. Hyvin kulki Piki taas jäljen, lopun keppi ei kiinnostanut. Viiru haki esinekaistaleelta yhden kivan tavaran... Eilen kuulin aksatreeneissä, että esineruutua voi kutsua myös tavara-alueeksi ;)

Viirun maanantain hakutreenissä vähennettiin ohjaajan kyttäämistä sillä, että maalimies palkkasi. Haun jälkeen kokeiltiin ampumista. Tiistaina ammuskeltiin Pärnällä tottistellessa - ei ollenkaan hyvä. Viiru reagoi paukkuihin vahvasti - mitäs nyt?

Keskiviikkona Viirun agilityssa oli kisanomainen treeni. Viirun kontaktit menevät kerta kerralta paremmin, mutta keppikulmat ihan oikeasti vaativat treeniä. Lokakuun alussa alkavat talvikauden ryhmät, ja Pikille on oma paikka pentujen ja nuorten koirien ryhmässä. Viirun ryhmäpaikasta ei ole vielä tietoa.

Parasta ovat olleet taas kimppalenkit. Sunnuntaina kierreltiin kotimaastoja Vinjan kanssa. Viiru ja Piki heittäytyivät uimasilleen, mikä Vinjasta oli aika tyhmää. Maanantaina löydettin Annelin, Utun, Anin ja Vivven kanssa  mielenkiintoinen ja haastava hakumaasto seuraaviin treeneihin; tiistaina lenkkeiltiin samalla porukalla tutummilla poluilla. Piki tekee kaikkensa saadakseen ihanan Vinjan ja Utun leikkimään. Muuten räiskähtelevä Piki osaa hienosti puhua koiraa kavereilleen. Pimeä laskeutuu aikaisin. Heijastinliivit ja lamput pitää kaivaa esille.

Tulevaa Super Bowl -viikonloppua odotan sekaisin tuntein. Kivaa olisi mennä lauantaina hakukokeeseen, mutta liian myöhäisenä havaintona Viiru reagoi tottiksen paukkuihin. Ja kivaa olisi mennä sunnuntaina agilityradoille, mutta minä ja tuomarin radat emme sovi yhteen. Fiilistä hakemassa.

3 kommenttia:

  1. Kinkkinen tilanne... Jos olisin sinä, jättäisin hakukokeen väliin, mutta menisin agilitykisoihin -eihän sitä koskaan tiedä millaisia ratoja tällä kertaa tulee.

    VastaaPoista
  2. Eve, ajattelin kummiskin mennä takki auki molempiin.

    VastaaPoista
  3. Pidämme peukkuja ja odottelemme tuloksia! :)

    VastaaPoista