sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Leivän syrjässä

Lauantaina lenkkeiltiin Liperissä Miimin luona. Sään on ennustettu kylmenevän, joten nautitaan nyt auringosta ja leppeästä säästä.

Etsi kuvasta kolme australianpaimenkoiraa ja yksi pohjoiskarjalanpönöttäjä.


Unelma-mummo loikoili kotona muiden patikoidessa.

Sunnuntaina Piki matkasi mökille. 
 
 
Jossain Pielisellä:






Pikin huvitellessa Viiru ahkeroi Pieksämäellä. Jonkun täytyy tuoda leipä pöytään. Viirun vitosilla saatiin kaksi Moilasen lähes kilon ruislimppua. Tuomarina oli Anne Huittinen, joka sanoi meistä oikein mukavasti palkintojenjaossa. Kuten videosta näkyy, sijoitukset eivät tällä kertaa olleet omaa parhautta vaan muiden huonoutta (kuten sanonta kuuluu).  Kiitos Heidille videosta! Sujuvimmasta radasta ei ole videota. Tai saattaa johtua videotodisteiden puutteesta, että hypäri säilyy omissa kuvitelmissa sujuvimpana. Taas toteamme keppitreenin tarpeen.


Millään ei olisi jaksanut aamulla lähteä, mutta lahjakorttien käyttö ja hyvä seura houkuttelivat. Mukavasti sujui päivä Heidin ja Sisun sekä Tiinan ja Nessan kanssa. Kiitos seurasta!

Ensi viikko kuluu minulla kuntoutuksessa. Mukaan kehotetaan ottamaan myös harrastusvälineet. Voisikohan nuo karvaiset harrastehyrrät lähteä matkaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti