perjantai 22. maaliskuuta 2013

Jack Daniels, Team EPEK ja Floxabactin

Sattumoisin viskileikkauksia harjoiteltiin sekä keskiviikkona että torstaina.

Tuomaan suunnittelema ja piirtämä rata oli jälleen vilpitön ja koira- sekä ohjaajaystävällinen. Hypylle 3 tehtiin viskileikkaus, mikä oli varsinainen teema. Pienen harjoittelun jälkeen sujui niin kuin pitikin. Yksi vaikea paikka oli takaaleikkausten kieltäjälle (kyllä, en vieläkään ole oppinut) 8 - 10. Kerran sain valssit ajoitettua sinnepäin ja kaarrokset pienemmiksi. Seuraava haaste oli se, että A:lta piti ottaa tarpeeksi etumatkaa hyppyjen 13 - 14 ohjaamiseen. Peruspyörityksellä mentiin. Ennakoimaton vastakääntö hypyllä 13 oli paljon huonompi kuin tavallinen pyöritys. Pussi oli todella lähellä keinua, ja teimmekin keinua myös ihan itsekseenkin.

Myös Sanskun torstaitreenissä oli viskileikkaus, nyt muurille. Sehän meni kuin vanhoilta tekijöiltä. Tällä kertaa tehtiin lyhyitä ratoja, jossa meille jättimäisenä uutuutena olivat kepit radalla. Olemme harjoitelleet vain pujottelua eikä lainkaan keppien sisäänmenoa ja niiden hakemista. Menihän se, rauhoittamalla ja tarvittaessa toiseen väliin auttamalla. Välillä Viiru oli hieman hämmentynyt uudenlaisesta tekemisestä. Ensimmäisellä radalla oli taas kohta, jonka voi tehdä pyörittämällä tai hienommilla ohjauksilla. Olen niin riemuissani, kun Viipo pyörii vauhdilla eikä karkaa vaikkapa putkeen kesken kaiken. Kun vain ohjaa. Toinen rata alkoi rengas-pituus-pussi-suoralla, jonka jälkeen viskileikattiin muurille. Sanskun kommentti muistutti, että pitää arvostaa sitäkin, että voi kävellä pussille kutsumaan koiraa ja luottaa siihen, että Viipo napottaa renkaan takana ja kutsuttaessa tosiaan hyppää renkaan ja tulee minkä kintuista pääsee.

On ilo, kun on kaksi näin mainiota treeniryhmää: Topin ryhmä, jossa Viiru sijaistaa, ja ohjattu mölliryhmämme Team EPEK, joka yleensä ei ole nimensä mukainen (EiPystyEiKykene).

Perjantaiaamuna huomasin, että Topin pissassa oli hieman verta. Topi on myös viime päivinä halunnut pissalle tavallista useammin, jopa herättynyt yöllä. Henkilääkäri lupasi ottaa vastaan vielä perjantai-iltana ilman ajanvarausta. Topin ei tarvinnutkaan rohjeta vastaanotolle, pissanäyte riitti, mikä riemastutti Topsukkaa suuresti. Alustava diagnoosi oli pissatulehdus, ja Topi popsii jälleen antibioottia. 

3 kommenttia:

  1. Kiitos, Riitta! Toivottavasti paranee eikä mistään pahemmasta ole kyse.

    VastaaPoista
  2. Nyt on jo paljon parempi. Antibiootti on vaikuttanut nopeasti. Ostin myös c-vitamiinijauhetta juomaveteen sekoitettavaksi, jotta pissasta tulisi happamampaa.

    VastaaPoista