lauantai 16. helmikuuta 2013

Radalla taas

Perjantai-iltana ajelin Kivuttomalle hakemaan Topille antibioottivoidetta. Kävi nimittäin niin, että kun torstai-iltana menin vakilääkärillemme ostamaan Topille tiistaiksi tilattua uutta nestemäistä sisäisesti otettavaa antibioottia, lääkäri olikin lomalla. Kääk! Puhelimitse Kivuttoman Kirsi neuvoi kokeilemaan reseptillä myytävää voidetta. En uskaltanut enää ottaa riskiä, että puhelinresepti ei saapuisikaan, menisin väärään apteekkiin, apteekki olisi suljettu vesivahingon vuoksi jne., joten hain lääkkeen Kivuttomalta. Tämä lääkäri oli  sitä mieltä, että voisi koettaa pärjätä kortisonilla + paikallishoidolla. Se olisi hienoa, mutta maallikkona ajattelen, että jos haavat ovat sisällä suolessa, voide ei tepsi. Mutta nythän haavoja ei ole.

Lenkin jälkeen palasimme kotiin, ettei voide olisi paleltunut autossa. Jäi siis hallilla käymättä. Lauantaina sinne oli päästävä. Varsinkin hallilla näkyy, että Topin takapää on heikko. Topin ohjelmana oli putkista ja siiveikkeistä koostunut kentän laajuinen ympyrä, joka oli hallissa valmiina. Ympyrään kuuluivat myös keinu ja puomi, mutta ne Topsukka jätti tekemättä. Viiru teki kumpaakin yhdistettynä muihin radan pätkiin. Viipo loikkasi lentokeinun (minun ajattelemattoman käskytykseni vuoksi), ja sen jälkiä korjailtiin keinulla ja puomilla - onneksi hyvällä menestyksellä. Muutenkin pitää olla tarkkana, ettei opeta Vipstaakia hiljaa hiippailemaan puomin alastuloa. Keinu saa minun puolestani ollakin hieman hidas, kuvittelen että käy vähemmän luustolle.

Kepeillä yritin ottaa yhä lisää sivuttaisetäisyyttä, ja iloiseksi yllätyksekseni se onnistui. Soili sanoi, ettei Viipo katso kättäni. Viiru alkaa osata kepit, ainakin jotenkin. Ongelmana ovat pari viimeistä keppiväliä - pitäisikö käyttää ohjureita? En haluaisi. Luovuin myös kepi-kepi-hokemisesta.

Vallan hauskaa oli vetää vauhtiympyrää, Viiru alkaa irrota hyvin myös hypyille, ei vain putkiin :) Tarvitseeko kuulevakaan koira estekäskyjä tai juuri muitakaan käskyjä? Jospa riittäisi tule, mene, hidastussuhina, haltuunottokäsky...

2 kommenttia:

  1. Tajusin just eilen kisoissa, että en hyppy- tai putkikäskyjä huutele. Rengaskin jäi suullisesti käskyttämättä. Osoitan ja juoksen vaan milloin minnekin (sanojen varsinaisessa merkityksessä) ja koira suorittaa, mitä kuonon eteen osuu. "Kiipee":n Lysti kuuntelee, mutta alastulokontaktin käskyillä ei ole enää mitään väliä Lystin mielestä. Sillä siintää vain laskeutumisloikka mielessään.

    VastaaPoista
  2. Milloin minnekin :D
    Varsinkin Topin kanssa huomasi, että äänelliset käskyt ovat yleensä hyvin pieni osa ohjausta.

    VastaaPoista