torstai 27. joulukuuta 2012

Agilitya

Kaleniuksen Elina koulutti JoAlla 27.12.

Teimme "möllirataa" pätkissä, ja tietysti ilman keppejä ja kontakteja.  Hypyllä 2 tehtiin pakkovalssijaakotus, joka sujui ihan hyvin. Hyppyjen 8 ja 9 välissä persjättö, samoin hypyn 9 ja renkaan 10 välissä. En kyllä ehtinyt tehdä niitä molempia, varsinkin kun vielä jännitin tekeekö Viiru renkaan noinkin vaikeassa paikassa. Teki. Renkaan jälkeen Viiru piti ottaa haltuun ja sitten vipata hypylle 11. Pienistäkin asioista on syytä iloita: Elinan viime koulutuksessa Viirua en onnistunut heittämään hypylle itsestäni poispäin, mutta nyt ei ollut vaikeutta tässä. Ennen hyppyä 13 Viiru olisi pitänyt linjata niin, että se olisi ohjautunut hypylle 14 oikeasta suunnasta, mutta tämän idean ymmärsin vasta jälkeenpäin. Heti pituuden jälkeen koiraa olisi pitänyt vetää oikealle linjalle vastakkaisella kädellä. 


Toisessa setissä jatkoimme puomilta esteelle 16 poispäinkäännöllä, johon Elina ei ollut lainkaan tyytyväinen. Hypylle 18 tehtiin sylkkäri tai jokin semmoinen, joka minusta toimi hienosti. Saman olisi voinut tietysti tehdä myös hypylle 16. Esteet 21-23 jäivät tekemättä. Juoksimme lopuksi 17-18-19-24-5-26-27-28. Kotiläksyksi jäi poispäinkäännön harjoittelu.

Huomasin Viirussa mielenkiintoisen piirteen: toisen toiston jälkeen se alkaa järkeillä, mikä meni pieleen ja alkaa tarjoilla uusia vaihtoehtoja - niihinkin paikkoihin jotka menivät oikein.

Illalla oli vielä normi torstaitreenit. Siellä tehtiin vauhtirataa suuntaan ja sitten toiseen. Kivaa! Hyppysuoralla oli hyppyjä eri korkeuksilla ja eri etäisyyksillä toisistaan. Lisäksi jatkoin aiemmin päivällä aloitettua keppien harjoittelua junttimetodilla. Sansku neuvoi: älä työnnä, vedä vain. Aika paljon edistystä yhdessä päivässä ;)

Ja tässä: elämäni ensimmäinen agilityvideo! Kuvaamisesta kiitos loistavalle kouluttajallemme Sanskulle ja palkkaamisesta Suskille.

3 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttävät Viirun liitelyt! :) Tuo taitaa olla aussiella aika yleistä, että jos otetaan toinen toisto viisas koira alkaa miettiä, että ensimmäisessä oli sitten varmaan jotain vikaa. Samppa on minua ripittänyt, että jos eka toisto onnistuu, sitten jätetään aina siihen, muuten aussie alkaa keksiä omia variaatioitaan. :D Pätee etenkin tokossa. :)

    VastaaPoista
  2. Viiruhan on varsin vikkelä :) Lainasin ratapiirrosta, ei varmaan haittaa!

    VastaaPoista
  3. Mari, minäkin olen yrittänyt jättää yhteen kertaan, kun onnistuu. Agilityssa ongelma on usein se, että koira tekee oikein, mutta jostain syystä ohjaajan tekemisiiin jää hiottavaa ;) Pitäisi muistaa kunnolla kertoa koiralle, että se teki oikein, mutta ohjaaja taas munasi.

    Anniina, ratapiirros on Kaleniuksen Elinan tekemä. Sain piirroksen, koska olin ekassa ryhmässä, niin päästiin ajoissa rataa rakentamaan. Itse oletin, että ainakin koulutukseen osallistuneet saisivat sitä käyttää blogissaan.

    VastaaPoista