Piki 1 v

Piki vietti synttärinsä perhepiirissä. Ensin oltiin mökillä.

Mökiltä suunnattiin peuhaamaan Pielisen rantahiekassa.

Tuu säkin!

Okei, jos saan namin.

 

Käytiin vielä Ahvenisen punaisen talon luontopolulla. Mustakurkku-uikku oli jo lähtenyt lämpimään. 

Kotona huilattiin hetki.

 

Juoksuinen Piki ei päässyt tokohäiriköiden treeneihin. Tiia oli suunnitellut vinkeät häiriöt, ja lisämelskettä tuli kentän viereen rakennetusta skeittirampista.

Paikkamakuussa olevien koirien edestä kulki kissanruualla lastattu rekka. Kaikki pystyivät vastustamaan houkutusta. 

Kuva: Tanja Kostamo

Muita häiriöitä olivat luoksetulot vuorotellen, vinossa oleva hyppy ja suorassa houkutteleva lelu, erilaiset jäävät ryhmäliikkeenä. Huisin hauskaa!

Loppuillasta Pikseli sai lähteä juna-asemalle Sointua hakemaan.

Leivän syrjässä

Lauantaina lenkkeiltiin Liperissä Miimin luona. Sään on ennustettu kylmenevän, joten nautitaan nyt auringosta ja leppeästä säästä.

Etsi kuvasta kolme australianpaimenkoiraa ja yksi pohjoiskarjalanpönöttäjä.

Unelma-mummo loikoili kotona muiden patikoidessa.

Sunnuntaina Piki matkasi mökille. 

 

 

Jossain Pielisellä:

Pikin huvitellessa Viiru ahkeroi Pieksämäellä. Jonkun täytyy tuoda leipä pöytään. Viirun vitosilla saatiin kaksi Moilasen lähes kilon ruislimppua. Tuomarina oli Anne Huittinen, joka sanoi meistä oikein mukavasti palkintojenjaossa. Kuten videosta näkyy, sijoitukset eivät tällä kertaa olleet omaa parhautta vaan muiden huonoutta (kuten sanonta kuuluu).  Kiitos Heidille videosta! Sujuvimmasta radasta ei ole videota. Tai saattaa johtua videotodisteiden puutteesta, että hypäri säilyy omissa kuvitelmissa sujuvimpana. Taas toteamme keppitreenin tarpeen.

Millään ei olisi jaksanut aamulla lähteä, mutta lahjakorttien käyttö ja hyvä seura houkuttelivat. Mukavasti sujui päivä Heidin ja Sisun sekä Tiinan ja Nessan kanssa. Kiitos seurasta!

Ensi viikko kuluu minulla kuntoutuksessa. Mukaan kehotetaan ottamaan myös harrastusvälineet. Voisikohan nuo karvaiset harrastehyrrät lähteä matkaan?

Juoksennellaan

Juoksuhan se Pikillä oli. Viime kirjoituksessa mietin, mikä Pikiä vaivaa. Yhdeksän päivää on yksivuotissynttäriin. Ei Piki enää ole vaivainen, tosin eilen ja tänään se on päässyt vain lenkkeilemään.

Perjantai-iltapäivänä oli töissä sieniretki, ja sieltä selvisin kahden herkkutatin seurassa niin ajoissa, että ehdittiin Tokoliisojen treeneihin hengaamaan. Ajatuksena oli katsoa, kyttääkö Viiru, minkä puskan takaa se nyt ammutaan. No ei kytännyt yhtään, vaan Viiru oli oma ihana iloinen itsensä. Reippaasti teki ne temput, joita kokeiltiin. Ja sama virhekin oli taas: ei voi millään muistaa seisomaan jäämistä. Ainakin se hyöty kyllä pk-kokeessa käymisestä oli, että nyt Viiru osaa pk-tottiksen alokasluokan liikkeet - jos kukaan tyhmä ei rupea kentällä ammuskelemaan ;) Ja minäkin osaan. Viirusta näki kokeessa, että ilman paukkuja se olisi tehnyt liikkeet vimpan päälle niin kuin oli opetettu. Paukkupaineissaankin se pystyi tekemään liikkeet vähän sinnepäin.

Muisteltiin Viirun kanssa tunnaria yhdellä tikulla. Piki joutui odottelemaan autossa. Mutta kohta aletaan treenata tokoa kummankin tyttösen kanssa!

Sitten mentiin lenkille, ja istusketiin pihalla lämpimässä syksyssä. 

Värit ja tuoksu puuttuvat.

Huippumallit haussa, jäljellä ja radalla

Hakuryhmämme suuntasi maanantaina raunioradalle, mistä en oikein tykännyt, koska sinne kuuluu läheisen ampumaradan pauke. Mentiin kuitenkin. Pauketta ei onneksi ollut kovin paljon. Viiru etsi partioimalla. Kaksi maan tasalla umpparissa ollutta ukkoa löytyi melko helposti, mutta ilmaisut eivät olleet parhaasta päästä. Eija sanoikin, että pitää palata haukun vahvistamiseen ja siihen, että koira haukkuu ukolle, ei minulle. Itse ajattelen, että suoria pistoja pitää myös treenata kunnolla - mikäli jatketaan hakua, muutenkin kuin humputtelemalla.

Kolmas ukko oli korkeassa tornissa, jonne pääsi joko luiskaa tai tikasmaisia portaita pitkin. Torniin kipuamiseen Viiru tarvitsi tukea, mutta päästiinhän sinne. Anneli haukutti huipulla nameilla. Ennen pimeyden laskeutumista ehdittiin kiertää pieni lenkki Utun, Anin ja Vivven kanssa.

Tiistaina oltiin viiimeistä kertaa Pikin kesäkauden agilityryhmässä. Syys-lokakuun vaihteessa alkaa talviryhmä, jossa on useita Pikin ikäisiä tuttuja koiria. Viirukin pääsi kouluttajavetoiseen ryhmään. Lisäksi Viiru menee tokon voivoi-kurssille, ja keväällä alkaa JoAn tokoryhmä. Kivaa!

Rata: Kati Keränen

Tiistain rillutteluradalle pääsi kumpikin tyttönen. Viirun kanssa vaikea oli 7-8-9. Kyllä, tämmöinenkin rata voi olla vaikea ;) Pikseli rillutteli takaperinketjuttaen hyppysuoraa 1-2-11-12-13; ykköshyppy käännettiin ensin samalle linjalle. Taas päästiin kimppalenkille, vaikka kimppa olikin pieni: parson Pippuri.

Keskiviikkoiltana mentiin metsään, mutta iltatreenit alkavat kyllä olla jo ohi. Pikillä oli 200 metrin jälki, jossa oli myös tatintallaajan harha. Piki selvitti harhan. Vauhtia ja häslinkiä oli liikaa minun makuuni, mutta kyllä Piki jäljellä pysyi.  Seija suositteli kovan maan jälkeä. Pikiä vaivaa jokin, olisiko vähän kipeä. Tai olisiko juoksu nyt tulossa?

Vastapalveluksena jälkikouluttajille avustimme heitä EK-treenissä. Viiru tallasi pudotetun esineen janan. Mielenkiintoista.

Viirun ja Piki-Pesosen sunnuntai

Sain raahauduttua Poksin kisoihin Anne Saviojan radoille. Mikäs oli raahautuessa, kun matkaa hallille oli parisen kilometriä, kisakaveri lähti innoissaan, sää oli kultaista syksyä parhaimmillaan, seura oli hyvää, eivätkä radat olleet niin kinkkisiä kuin viimeksi ACElla. Silloin meinasi tosiaan itku päästä, kun jo ratojen muistaminen tuntui lähes mahdottomalta.

Otin tavoitteeksi keppien kunnollisen suorittamisen, ja se onnistuikin, vaikka ratojen yhtenä haasteena oli keppien viereinen ansaeste. Mutta nyt on aika opetella keppikulmat ja takaaleikkaus kepeille, samoin kuin puolenvaihdot keppien jälkeen. Radoilla turvauduin keppien jälkeiseen takaaleikkaukseen, mistä ekalla radalla tuli jatkossa ongelmia. Toinen rata oli hyllystä huolimatta hyvin onnistunut; hylky tuli, kun lähdin niistosta liian aikaisin. Teimme melkein nollan Anne Saviojan radalla! Nyt taas jaksaa eteenpäin. Radan jälkeen nautimme Viirun kanssa Hilkan tarjoamat mokkapalakahvit. Kiitos!

Iltapäivällä sielu lepäsi aurinkoisella kankaalla hakumetsässä Zorron ja Elenan sekä Nuuskun, Rapsun ja Sisun kanssa. Pitkästä aikaa tollerihapuilut! Nyt Viiru ei hapuillut, kuten lauantaina, vaan muisti, miten etsinnässä ja ilmaisussa toimitaankaan. Suorien pistojen varmistamiseksi kaksi ekaa oli haamuja. Haukkua piti kunnes ehdin paikalle. Viiru haukkui kunnolla eikä jättänyt ukkoa, kuten kokeessa.

Piki yllätti myönteisesti haussa ja kielteisesti loppulenkillä. Pikseli lähti reippaasti kahdelle kutsuvalle haamulle, söi herkut makuulla ja sitten leikki. 

Alue purettiin yhdessä Nuuskun, Rapsun ja Sisun kanssa. Siinä Piki oli varsinainen känkkäränkkä, ja annoin rankasti palautetta siitä, miten varsinkin vanhempia koiria kohtaan käyttäydytään. Yllättävää Pikiltä, olisiko kuvitellut omistavansa Viirun, minut, hakualueen, muistikat, puolukat... Muuten vallan mukava päivä!

Kokemusta rikkaampana

Viiltävän terävän analyysi tämän päivän hakukokeesta jää seuraaviin päiviin. Tulosta ei tullut, mutta kenenkään sieluun ei viillelty parantumattomia haavoja. Viiru pelkäsi paukkuja, mutta taitavien tuomarien avulla saatiin koiralle onnistumisen kokemuksia kentällä ja maastossa. Minulle jäi päivästä hyvä mieli, kiitos ihanien tuomareiden, tsemppaavien kanssakisaajien ja parhaansa tekevän koiran. Usein kuulee muiden lajien parissa ennakkoluuloja pk-tyyppejä kohtaan, mutta harvoin muissa lajeissa tapaa tällaista auttavaisuutta.

Pohdinnan sijaan ilonaiheet:

Kohta Pikikin osaa poseerata kunnon pietarilaisturistinaistyyliin. Nilkkojen asentoa pitää hieman hioa.

Vastuuhäirikkö

Lomapäivän aamuna käytiin Pärnällä etsimässä Viirun kadonnutta pantaa, joka on Mörkön perintöä. Ei löytynyt. Ei löydy autostakaan. Olinkohan jättänyt auton katolle? Ei näkynyt lähiteilläkään. Kun palasimme Tessulta hakemasta ruoka- ja herkkutäydennystä, kurvattiin Tintin Lemmikkiin ostamaan uusi panta. Ja samalla Pikillekin. Tarina tietysti päättyy niin, että arvokas perintöpanta löytyi takakontin ja häkin välistä heti, kun saavuttiin kotiin.

Illalla Pikillä oli vastuutehtävä tokohäiriköiden treeneissä. Takuuvarma häirikkö sai kävellä paikkamakuussa olevien aikuisten koirien ympäri. Eini oli rakentanut myös häiriöalueen leluista, namikiposta, tötsistä ja vaikka mistä kiinnostavasta. Siellä Pikikin kierteli. Lopuksi pennut olivat ryhmäpaikkamakuussa - Piki niin, että olin ihan vieressä ja lappasin namia naamaan. Siitä se lähtee.