Eilen tuntui siltä, että ehkä joskus opimme kaikki esteet. Ja sekös innosti harjoittelemaan lisää. Tänään kepeillä oli lopuksi palkkana pallon heitto, kuten eilenkin. Välillä söhlättiin, yritin liian vaikeaa sisäänmenokulmaa. Kokonaisuutena ottaen kepit menivät hyvin. Mutta ehkä tehtiin liikaa? Yleensä tyydyn vähiin toistoihin, mutta tulihan välillä tehtyä toisinkin.
Tehtiin kaikkia kontakteja niin, että kosketusalustana oli pakasterasian kansi; keinulla alastuloa. Miksi ihmeessä yritän opettaa keinun noin monimutkaisesti? Nyt jos aloittaisin uudestaan, tehtäisiin vain kokonaisuutena kuten Topille. Ehkä lopussa kuitenkin seisoo kiitos.
Puomin yhdistimme renkaaseen. Kokeilin myös sellaista uutuutta, että puomin päässä oli ensin kosketusalusta ja jonkin matkan päässä häämötti himoittu narupallo. Ekalla kerralla Viiru ei muistanut koko ihanuutta, tokalla kerralla juoksi läpi mutta ehdin kieltää ottamasta palloa, kolmannella toistolla Viiru teki kuten olin toivonut: pysähdys ja vapautus. Se on nopea oppimaan! Eikä sillä ole toivottujen asioiden oppimisen esteitä, kuten liikaa pehmeyttä, huonoja hermoja, heittelehtiviä fiiliksiä, ylivilkkautta tai häiriöherkkyyttä...
 |
| Sirkun ottama kuva tammikuulta |
Täydellinen kaveri tällaiselle tumpelolle. Heitin vahingossa Viipoa pallolla nokkaan. Kun se oli saanut aivastettua, ei kun uudestaan pallon hakuun ja namin syöntiin.
Kokeiltiin myös 55 cm:n hypyillä muutamia ohjauksia. Loppukivaksi juostiin tietysti helppoja hyppyjä ja putkia. Topille oli rinnakkaisten hyppyjen väliin valsseja (eikö tälle oikeasti ole mitään nimeä, kun kaikelle muulle on?), sylkkäri-takaaleikkaus-vippauksia, putkia, eteenmenoa, luoksetuloa.
Ai niin, ja Viiru seurasi erimittaisia pätkiä erilaisella menestyksellä. Vauhtiluoksetulo ja lyhyenlyhyt paikkamakuu lähellä viereisen kentän häiriötä. Treenin jälkeen käveltiin vielä hetki, kotona puuhailtiin pihalla, ja tehtiin Topin tarpeita varten pikkulenkki. Nyt Viiruakin väsyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti