keskiviikko 29. elokuuta 2012

Paimen ja potilas

Tiistaina matkattiin vaihteeksi Annan autolla paimeneen. Hupi ja Viiru käyttäytyivät autossa tosi hyvin ja rauhallisesti. Perillä olisi ollut taas uusia leikki- ja nuuskuttelukavereita, kuten Utu-pentu ja Saku-uros, ja tuttuja kuten Masi-pentu ja Viia-sisko. Pahus, kun saa vain niiden lampaiden kanssa olla. Olimme jälleen isommassa aitauksessa ensin Sinikan ja sitten Maikun ohjattavina. Viiru on päätellyt, että Sinikka ja Maikku ovat ohjaajia ja pomoja, joita Viiru ja minä (ja lampaat) tottelemme. Ja oikeassahan Viiru on.

Viiru ei ollut enää niin pikkarainen tyttö. Se tohti jo kulkea lampaiden perässä, vaikka Sinikka tai Maikku jättäytyivät kauemmaksi. Se myös minun mielestäni hyvin ohjauksella kiersi lauman taakse, kun vaihdoimme suuntaa. Kun yritin hidastaa Viirua, se istahti pyllylleen ja saattoi jäädä nakottamaan kuin tatti, kunnes Sinikka tai Maikku kehotti sen jatkamaan. Minun huhuiluni ei saanut Viipovaapon pyllyä nousemaan nurmelta. Sain välillä jo kulkea etuperin mutta sitä ei pidä ottaa vielä tavaksi. Yritin ottaa onkeeni viimekertaisesta palauttesta ja ohjata ja käyttää ääntä jämäkämmin ja reippaammin.  Treeni sujui vallan mainiosti! Viiru alkaa kiinnostua lampaista. Nyt se katsoo niitä (eikä minua), kun se välillä yritti olla näkmättä niitä lainkaan, jotta niitä ei olisi olemassa. Yksi harjoituskerta on vielä jäljellä.

Keskiviikkoaamuna Topi kävi lääkärissä, koska sen kakkaamisvaivat ovat palanneet, vaikka jonkin aikaa tilanne oli jo parempi. Martina tuli siihen tulokseen, että kuituruoka ei paranna, ja Topi saa vähitellen palata normaaliin pöperöön. Huh helpotus, Topin ei tarvitse loppuikäänsä syödä sitä selluloosaa. Normaalin ruuan kanssa Topille annetaan psyllium-jauhetta. Ja pyllyrasvaa käytetään, sekä ennen että jälkeen kakkaamisen. Topi sai myös antibioottikuurin, jottei peräsuolen haavauma tulehtuisi pahemmin.
Ainoa sänky, jolla Topi nukkuu ihmisten ollessa kotona

Topiin pistettiin pitkävaikutteinen kortisonipiikki, koska Martina halusi testata, auttaako kortisoni vaivaan. Ja jos auttaa, kyse on todennäköisesti autoimmuunisairaudesta. Käymme runsaan kahden viikon kuluttua esittelemässä Topin pyllyä lääkärille, jotta tätä hypoteesia voidaan testata. Kaikki kisahaaveet voi siis haudata. Toiveikkaana otin kuitenkin sekä Topille että Viirulle agilityn treenipaikan talvikaudelle. Kunpa Topsukka voisi hyvin!

maanantai 27. elokuuta 2012

Ihme elukka

Elinan koulutuksen ratapiirros:


Linjausten paikat: hypylle 3, jotta saatiin koira ohjautumaan oikeaan päähän putkea 5, ja jälleen hypylle 15. Jaakotus tehtiin hypylle 7, jotta saatiin koira A:lle eikä putkeen. Supersössimiskohta oli 12 - 13.  Tällä radalla oli hyötyä Viirun joskus turhankin innokkaasta putkiin irtoamisesta. Kun Viiru säntäsi pituuden yli putkeen 10, minulle jäi hyvää aikaa kipittää hypylle 12.

Nyt asiaan eli tämän illan hakutreeniin, johon otsikkokin liittyy. Olen ajatellut, että hakuharkkoihin lähtö olisi yksinkertaista, kun koiralla olisi haukkuilmaisu ja lelupalkka. Ei turaamista rullien ja kissanruuan kanssa. Ehkä tämä toteutuu:) Olen haukuttanut Viirua joitain kertoja kotona ja kentällä lelulla tai namilla, ja muutama louskautus jo irtoaa. Nyt kokeilimme haukkumista treeneissä. Ensin Lea houkutti pallolla, ja heti irtosi muutama haukku. Vaihdettiin omaan pehmoleluun, ja taas Viipotti louskutti ja lelu lensi. Riitta otti lelun ja asteli muutaman askeleen päähän metsään. Viiru juoksi luokse ja haukkui Riitalle. Jatkettiin vielä ihan hakualueella: Lea, Riitta ja Essi pakenivat vuorollaan lelua heilutellen metsään. Lähetin Viirun ukolle: suora pisto ja muutama haukku. Viimeisenä Lea meni pitkälle ja palkkasi jo ensimmäisestä haukusta.

On se ihme tytsi. Lean mukaan tästä on hyvä jatkaa. Viiru ei yhtään ujostele haukkumista vaan katsoo silmiin ja haukkuu. Aluksi on tärkeää haukun aloittaminen, kestoa ei pidä ahnehtia. Ukkoina voivat olla muutkin kuin oman ryhmän tutut maalinaiset. Tärkeää on, että Viirua eivät nyt ukot pelästytä. On kuulemma lähes valmis käyttövalio;) Olisiko treenaamista ja kisaamista vaille valmis projekti?

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ekaa kertaa

Pärnävaaran koiraurheilukeskuksessa on nyt täysimittainen kenttä. Jihuu! Ensimmäinen koulutus olikin kentällä heti lauantaina 25.8., jolloin Jyväskylään muuttanut Kaleniuksen Elina saapui joalaisia kouluttamaan. (Lisään tähän ratapiirroksen, kunhan saan sen hyppysiini.) Kuten odotinkin, koulutus tarjosi juuri sitä, mitä tarvitsen: linjaamista, koiran lähettämistä esteille, irtoamista. Turha kuvitella, että ehtisin useimmiten valssailemaan tai persjättämään Viirun edelle. Linjaustreeniä siis!

Aika moneen kertaan piti linjauksiin hakea ajoitusta ja terävyyttä, mutta sitten Viiru ohjautui hienosti. Jaakotuksen teimme ensimmäisen kerran - muulla ohjauksella ei onnistunut, mutta jaakotus toimi hyvin. Radassa oli myös kohta, jonka sössin kerta toisensa jälkeen niin, että jouduin sanomaan, että ei hinkata tätä enempää, ettei Viiru masennu. Minähän siinä munasin. Kuvio oli sellainen, että Topin kanssa se oli ollut aivan pieni pala kakkua: koiran työntäminen takaakiertoon, päällejuoksu (+hirtto) ja heitto seuraavalle hypylle poispäin ohjaajasta. Ehkäpä selostan lisää, kun saamme piirroksen näkyviin;) Loppusuoralla olisi pitänyt kuulemma olla ohjaajan maalissa ennen koiraa, mutta totesin että tämä ei päde, jos ohjaaja on melkein 50-vuotias ja pullukka.

Radalla oli myös A, jonka jätimme välistä. Viime torstaitreenissä tosin kokeilimme A:ta hetken mielijohteesta, ja palkkasin Viirun alasmenokontaktille kädestä (Hyvä! Juuri noin pitää treenata!). Elinan koulutus oli erinomaisen opettavainen, ja hauskaa oli.

Lauantai alkoi alunperin hieman epämukavasti, kun aamukuudelta Topi kolasi vessanpöntön kantta janoissaan. Eihän vesikupista voi juoda yön yli seissyttä vettä.  Niinpä oli palvelijan nuostava laskemaan prinsessalle raikasta vettä hanasta. Sitten talkookahvien keittoa, vepeavaimen palautusta, pankkiautomaatilla käynti, kaupasta kahvimaitoa ja kouluttajan evästä - ja klo 8.45 talkookahvibaaria kattamaan hallille ja rataa rakentamaan.

Treenin jälkeen päivä jatkui mukavasti: suihkaisimme tokon piirinmestaruuskokeeseen. Emme tosin nähneet EVL-suorituksia, mutta joalaiset ottivat kolmoisvoiton. Hyvä Maija, Heidi U ja Katja! Kävelimme Heidin, Nuuskun ja Rapsun kanssa lenkin Kanervalan poluilla. Kahvibaarin purkureissulle Pärnälle otin mukaan molemmat hiirulaiset riekkumaan Pärnän rinteille, ja päivän päätteeksi kampeuduin vielä lenkille Mörkön ja Topin kanssa. Miksi illalla väsyttää?

Sunnuntaina Susu ja Viiru juoksivat taasen Pärnän rinteitä - tosin iltapäivän kuumuudessa aika laiskasti. Oli niin kuuma, että tytöt pääsivät myös uimaan. 
Susu varasti Leinosenlammessa keppejä samaan tyyliin kuin tässä kuvassa Pielisellä.
Sunnuntaina tein useamman asian ekaa kertaa - tai ekaa kertaa pitkään aikaan.  Haukutin Viirua lelulla. Teetätin Topilla ja Viirulla ryhmäpaikkamakuun (se onnistui, uskokaa tai älkää!). Pesin koirien leluja, jotta Sirkku saa muuttokuormaan puhtaita naruleluja (Miksi noiden kakansyöjien leluja pitäisi pestä?) Hölkkäsin ensimmäistä kertaa 35 vuoteen, jos Tollershown X-luokkaa ei lasketa. Topi tykkäsi mutta leikattu polvi ei. Topi, joka ei koskaan vedä remmissä, kääntyi useamman kerran katsomaan taakseen: Voidaanko me oikeesti mennä näin lujaa, tää on kivaa! Tuletko sä siellä perässä? Topi pääsi rentoon raviin. Mörkökin seurasi mukana.


perjantai 24. elokuuta 2012

Vaikeeta, haikeeta

Töissäkäynti selvästikin haittaa bloggaamista, kun päivittämään ehtii vain kerran viikossa. Kirjataan silti treeneistä jotain:

Viikonloppu hengailtiin hallitakoissa.

Maanantai: Hakuharkoissa lähdimme tallaamaan mukavaan maastoon. Mutta ei aikaakaan kun voi kauhistus! Tallasimme maa-ampiaispesään. Osumia sai onneksi vain pari ihmistä, ja hekin vain yhdestä kolmeen pistoa. Ainoa tallaajakoira Topsukka pysytteli onneksi sivummalla eikä tullut pistetyksi. Pari-kolme vuotta sitten Mörkö tonki maa-ampiaispesää ja joutui pahan hyökkäyksen kohteeksi. Se oli kamalaa, ja ehdotinkin heti, että vaihdetaan paikkaa. Näin tehtiin.

Aikaa vaihdokseen kului niin paljon, että ryhmämme vetäjän täytyi lähteä kesken. Lisäksi koko treeni pääsi alkamaan myöhässä Sirkun ja minun myöhästymisen vuoksi. (Oli sulattelemista uutisessa Mörkön maksasairaudesta.) En ehtinyt haastatella Leaa aiheesta: mitäs jos sittenkin haukkuilmaisu. Olen pikkuisen haukuttanut Viirua, mutta toki myös jatkanut pitämisharjoituksia. 

Ukkoja Viirulla oli kolme. Kaksi oli todella kaukana. Kahden ensimmäisen piti olla mielikuvia, mutta sekosin suunnitelmissa, ja kaikki olivat pimeitä. Ekan ja vikan ukon löytämiseksi Viiru juoksi oikein sydämensä kyllyydestä. Ei siis suoria pistoja! Treenin jälkeen Sirkku poimi mustikoita ja Topi jäljesti minun reittini ukoille ja takaisin. 

Tiistai: Kauas Savon sydämeen eli Vehmersalmelle on pitkä matka. Paimentamaan kuitenkin lähdimme Annan ja Hupin kanssa. Viiru oli edelleenkin pikkuinen tyttö. Mutta nyt Viiru pikkarainen kulki kuitenkin vapaana isossa aitauksessa,  ja toisessa setissä oli Sinikan sijasta takatukena Maikku, joka pystyi välillä jättäytymään kauemmaksi.  Toisen käden tietona tulleen palautteen perusteella olisi syytä jämäköittää omaa ohjausta. Onko tämä kuin agilitya? Ja voiko tämä olla kuin agilitya Topin kanssa tai vielä hienompaa?

Keskiviikko: Vaikeaa ja haikeaa mutta myös helpottavaa: tämä oli joksikin aikaa viimeinen vepetreeni. Enkä tarkoita talvitaukoa. Topi on ollut omalla tavallaan upea vepekoira, vaikka Koiranetissä on hyvin vähän täytettä, niin kuin meillä muutenkin. Ensi kesänä Topi lähenee 11 vuoden ikää, ja (jos hengissä ollaan) on varmaan muitakin keinoja sen vireyden ylläpitämiseen kuin vepeliikkeet. Vipstaaki saa miettiä vielä hetken, onko vepe sen laji. Kääpiöhän se on joka tapauksessa. Tänä kesänä hienoa vepessä on ollut osallistuminen ryhmämme lansun treenaamiseen. Massa on voimaa.

Topi teki treenissä ALOn veneestä hypyn, AVOn viennin, AVOn oman veneen hinauksen ja, kun palkkoja oli vielä jäljellä, ALOn veneen haun. Palkat olivat tällä kertaa tosi hyvät, ja spesiaalina vielä Essin ja Danan SOVEn läpäisyn kunniaksi lihapasteija.

Torstai: Viirun agilityssä oli kisanomainen treeni. Meille se tarkoitti runsaan kymmenen numeroidun esteen suorittamista hosuen, pelastellen ja korjaten.  Mutta oli myös hienoja hetkiä:) Välillä me (ja muutkin osallistujat) saimme armoa, ja toisen tai kolmannenkin tilaisuuden.  Tässä vaiheessa tämä treeni oli todella hyödyllinen, ja varsinkin ryhmämme kisavalmiillle ja lähes kisavalmiille koirakoille. Minulle se toi agilityn iloa.

Perjantai: Topi ei ole ihan terve vieläkään. Meille oli varattuna eläinlääkärin aika, mutta lääkärin sairastumisen vuoksi siirsin sen ensi viikolle. Katsotaan sitten.

perjantai 17. elokuuta 2012

Bileet

Ensin minihakutreenit, sitten tepastelua, lihapulliensyöntikisat, valiolimut ja synttäri- ja valiokuvia. Mukana olivat Nuusku ja Rapsu, Zorro ja Elena sekä Topi, Mörkö, Susu ja Viiru.

Tämän viikon syntymäpäiväsankaritar + velipuoli
Veteraaniluokan kakkonen valmiina taistoon.
Avoimen luokan kakkonen tositoimissa.
Lisää Sirkun ottamia kuvia on galleriassa.

torstai 16. elokuuta 2012

Hidas mutta kömpelö

Keskiviikkona vepessä oli pehmeä elokuun ilta. Oli tilaisuus harjoitella hukkuvan pelastusta, ja Topi teki avoimen luokan pelastuksen. Metrin verran meni syrjään tolpista. Toisena liikkeenä Topsukka hyppäsi veneestä ja hinasi toisen veneen rantaan. Nyt ei köyttä heitetty eikä edes näytetty etukäteen. Ensin koira, sitten köysi. Topi oli kuitenkin kartalla ja lähti heti käsimerkistä. Ihan huippua, vene jopa päätyi ihan keskelle tolppia. Hyvä Topi! Jouduin perumaan Topin koeilmoittautumiset, kun hoksasin että lääkärin vastaanotolla heinäkuun lopussa Topiin piikitettin kortisonia tms., jonka varoaika on viisi viikkoa (pitkävaikutteinen kortikosteroidi,  metyyliprednisoloniasetaatti). Pikkuisen harmittaa!

Avoimen luokan hukkuva on Topille varmaan koko vepen helpoin liike: hyppy veneestä houkuttimena ja yliärsykkeenä loiskiva ihminen, helppo tarttua patukkaan ja jatkaa vain uimista rantaa kohti hukkuva mukana. Myös muut avoimen luokan liikkeet ovat ihmeen helppoja - paitsi ehkä vienti;)

Sitten Viiru ja minä uimme mukavan lämpimässä vedessä.

Torstaina agilityssa Sansku oli suunnitellut vielä helpompia ratoja kuin viimeksi. Hidas mutta kömpelökin pärjäsi. Mukavaksi vaihteluksi radoilla oli myös pussi ja pituus. Pussi meni jo pian osana rataa. Ensin pussia tehtiin kuitenkin erikseen huippupalkalla: Susun karvalelulla, jossa on pallo ja jota voi myös vetää. Harjoittelimme myös hidastamista, takaaleikkausta hypyillä ja ihan erikseen keinua, hieman samaan tapaan kuin kotipihalla.  Olipa mukava treeni! Seuraavan ryhmän Kaisan mukana oli kahdeksan viikon ikäinen pihakoira, sitä ihmeteltiin ja ihasteltiin lopuksi.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Bää! Olen vain ihan pikkuinen tyttö

Kisaturisteina vietetyn viikonlopun jälkeen pyörähti taas normi treeniviikko käyntiin. Viikonloppuna PoKS piti agilityn elonkorjuukisat ihan kävelymatkan päässä, joten pitihän siellä hyvässä säässä ja seurassa hengailla useampaan otteeseen. Lauantaina kisasi Susu. Viiru on hyvä hengailija, ja Topista ja Mörköstäkin on tullut lunkeja tarkkailijoita.

Tavallinen viikko alkoi hakutreeneillä, nyt loivassa mäenrinteessä, jossa oli alueella aika monenlaista metsää. Ja mustikoita! Piilot valittiin tietysti parhaiden mättäiden mukaan. Ekalta ukolta ei haju oikein kulkeutunut, ja tarvittiin kolme (vai neljä?) lähetystä. Viimeisellä lähetyksellä Viiru kysyi: Pitääkö tosiaan lähteä, ei siellä varmaan ole ketään. Lähti sitten, ja löysi.  Jossain vaiheessa pistoa haju pysäytti Viirun kuin seinään.  Muut ukot löytyivät yhdellä suoralla pistolla. Kun odottelimme vuoroamme, kokeilin, osaisinko haukuttaa Viirua. Nopeasti Viipotin ymmärsi haukahtaa kehotuksesta kerran. Enempää emme ekalla kerralla yrittäneetkään. Rullailmaisukin on edennyt niin, että nyt voi sanoa, että Viiru osaa hetken aikaa pitää hakurullaa niin, että kumpikin istumme kodinhoitohuoneessa. Nyt vain pitää pidentää, ja siirtää eri asentoihin, paikkoihin ja esineisiin.

Kääk! Olen siis vielä miettinyt, olisiko haukkuilmaisu kuitenkin parempi. Haukku olisi koiralla aina mukana. Nykyään Viiru pyynnöstä etsii kuuron ja puolikuuron ja tulee luokse kertomaan löydöstä. Mutta eikö olisi kätsempi, jos se jäisi ukkeleiden luokse haukkumaan? Ja olisiko se pelastuskoiralle parempi? Ja sienikoiralle?

Haussa Viiru on itsenäinen ja rohkea. Paimenessa se kertoo olevansa pikkuruinen tyttö, joka ei halua joutua kauas emännästä - eikä ainakaan niin, että välissä on lampaita;) Oikeastaan Viiru oli eilen paimenessa reippaampi kuin oletin - ajattelin, että ehkä se ei haluaisi tulla pyöröaitaukseen lainkaan tai pyrkisi sieltä tarmokkaasti pois. Ekassa setissä Sinikka vielä talutti Viirua löysässä remmissä, mutta toisessa Viiru päästettin irti. Siellähän se kulki joukon jatkona, tosin Sinikastakin tukea hakien. Hommaa helpotti se, että takaperinkävely ei ollut enää niin tuskaisan vaikeaa kuin ekalla kerralla eikä sauvan käyttö niin tukalan outoa. Pystyin kiinnittämään huomiota koiraan ja kehumaan sitä, lopuksi hieman jopa ohjaamaan. (Mitä ihmettä, eikö tämä näy kuvissa!)

Ne jyrää meitin!
Mielenkiintoista nähdä, mitä ensi kerralla tapahtuu! Kaverina Viirulla oli Hupi-porokoira, jonka kanssa yhdessä ihmeteltiin kanoja, kukkoja, hanhia ja hevosia.

torstai 9. elokuuta 2012

Viiru had a little lamb

Aivan ensiksi haluaisin kiittää Riittaa ja Heidiä, jotka ovat vastanneet haasteeseen. Kiitos!

Viime vepen jälkeen tapahtunutta: Mörkö on hengissä, voi paksusti ja täytti 7 v. Onnea!

Maanantain hakuharkoissa olimme vielä pelastuskoiraradalla, nyt metsäisellä taka-alueella, jolla on oivia umpipiiloja. Viirulla oli neljä ukkoa umpparissa: ykkönen kaapelikelan sisällä, kakkonen betoniputkistossa, kolmosta en muista missä ja viimeinen roskiksessa.  Ensimmäinen meni suunnilleen pistottamalla mutta muut enemmänkin partioimalla. Tai rehellisesti sanottuna Viiru kävi issekseen etsimässä kolmosen ennen kakkosta "hieman" eri suunnasta kuin mihin sen lähetin. Ilmaisu! Varsinaisia ilmaisutreenejä emme ole tehneet, mutta pitämisharkoissa on jonkin verran edistytty.

Viia ja Viiru lämmittelevät hakuharkoissa.
 Pikkuisena kotitreeninä olemme tehneet myös kujakeppejä, keinua ja alastulokontaktia. Alastulokontaktitreenissä on minulle liikaa liikkuvia osia enkä ole oppinut naksuttamaan oikeaan aikaan ja enkä palkkaamaan oikeasta asiasta. Viiru on alkanut hätkähtää keinun ääntä, kun paukahdus kuuluu sen takaa. Niinpä ollaan tehty treeniä, jonka minäkin osaan: paukuttelen keinua ja heittelen Viirulle ja Topsukalle namuja nurmikolle.

Agilityn viikkotreenissä torstaina tehtiin paria pikkuista hyppy-putki-rataa, jotka olisi saanut tehdä vauhdillakin, jos olisi osannut. Hauskaa oli kummallakin. Lussupallo on Viirulle tosi mieluinen palkka.

Vepessä keskiviikkona oli ihan mahtava sää! Tämän lähemmäs myrskyä ei täällä vepessä ole päästy. Satoi,  ja aavalla kuohuivat vaahtopäät. Rantaan löivät oikeat aallot. Tuuli ulvoi. Jos koira vie nyt, se vie milloin vain. Topihan vei:) Tosin tehtiin superhelppo ja helppo: matka oli lyhyt, palkka veneessä ja ensimmäisellä kerralla Sirkku jopa muistutteli namuista pariin kertaan. Viiru hyppäsi veneestä ja haki narupallon veneestä.

Viiru ja lampaat: Tiistaina ajoimme Vehmersalmelle Kuttukuuhun kävelemään lampaiden kanssa. And everywhere that Mary went, the lamb was sure to go. Hyvin koulutetut lampaat seurasivat minua ja Viiru kulki Sinikan kanssa perässä. Takaperin kävely ja sauvan käyttö on niin vaikeaa, että en pysty yhtään kiinnittämään koiraan huomiota. Jälkimmäisessä setissä vapaana ollessaan Viiru pyrki pois pyöröhäkistä. Mieluummin Viiru olisi telminyt Hupi-porikoiran ja Masi-shelttipennun kanssa. Yleisvaikutelma treenistä oli kuitenkin myönteinen, ja ensi tiistaina mennään taas.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Oi kiltti peikko, olen niin heikko

... että en saa purtua metalliristikkoa rikki.

Otin Mörkönkin mukaan vesipelastustreeneihin, jotta sen ei tarvitse olla niin paljon yksin. Ja pääsihän Mörkö kävelylle ja uimaankin pallon kanssa. Uinnin jälkeen laitoin Mörkön auton metallihäkin pienempään puoliskoon ja lähdin hakemaan rannalle unohtuneita treenikamppeita. Kun tulin takaisin, Mörkö oli juuttunut alaleuastaan ja kulmahampaistaan häkin ristikkoon, häkin takaosan yläreunaan. Se kiihdyksissään puree häkkiä, joka on isommille koirille rakennettu. Mörkö valitti surkeasti.

En saanut Mörköä irrotettua. Ajoin kotiin, matka tuntui pitkältä. Välillä Mörkö hiljeni, mutta onneksi sitten taas kuului ääntä. Toivoin hiljaa, että se matkan aikana saisi keploteltua leukansa pois pinteestä. Ei. Kotipihalla otin häkin ulos niin äkkiä kuin pystyin, ruuvasin takaosan auki, mutta en vieläkään saanut koiraa irti. Kotona ei ollut työkaluja eikä niiden käyttäjääkään. Juoksin naapuriin. Onneksi naapurin Ari pelasti! Hän sai taitavasti leikattua ristikkoa niin että Mörkö vapautui - ja ilman että olisi leikannut Mörkön kieltä. Seuraava osoitteemme olisi ollut paloasema.

Nyt on enää hukassa pieni pala irti leikattua ristikkoa. Mörköä kun katsoo, ehkä se kakkaa kettinkiä. The Invincible ei ollut vapauduttuaan juurikaan moksiskaan, mitä sitä menneitä turhaan murehtimaan. Nälkä oli tietysti, uinnin jälkeen. Suu oli verinen mutta ilmeisesti "vain" ikenistä.

Vepetreeni meni pienellä porukalla mutta hyvin. Topi teki avoimen luokan oman veneen hinauksen ja pelastusliivien viennin. Vene päätyi muutaman metrin sivuun tolpista. Vientiesineen vastaanottaja ei antanut Topille palkkaa eikä mitään merkkiä, ja kesti aikansa ennen kuin Topi hoksasi katsoa rannalle. Sieltähän namirasia lensi! Vipstaakin uimaanlähtöjumi oli sittenkin tilapäinen. Kolme kertaa Viiru haki pallon veneestä ja kerran teki veneestä hypyn. Essi hetsasi pallolla oikein kunnolla.  Ennen veneestä hyppyä Viiru nakotti hienosti paikallaan veneessä ilman avustajaa. Topi on kaikkien vieteripyllyjen äiti, joten on ihanaa, että Viiru pysyy istumassa (onkohan Sirkku opettanut?), Meinasimme myöhästyä treeneistä, koska roikuin puhelimessa: ilmoitin Topin kahteen vepekokeeseen.

Leikkipelastajista tuli lopuksi oikeat pelastettavat.