torstai 31. toukokuuta 2012

Kylmää kyytiä

Sää on jatkunut kylmänä, ja Höytiäisen vesi on yhä hyytävää. Koin sen itsekin, kun yritin suoristaa kumolleen kaatunutta tolppaa vepetreeneissä. Topi ei ollut oma itsensä (tai sitten se oli oma vanhentunut itsensä). Epäilen, että sillä on samantapaista peräpään vaivaa kuin alkuvuodesta. Joka tapauksessa, se ei olisi millään hypännyt veneestä vaan keikkui laidalla aikansa ennen kuin molskahti veteen. Tehtävänä oli oman veneen hinaus, mutta ensimmäisellä keikkumiskerralla Topi ei löytänyt köyttä. Seuraava kerta meni paremmin, ja viimeinen toisto oli jo oikein mainio ja innokas.

Toisena liikkeenä Topi vei pelastuliivejä lyhyellä matkalla.  Tähänkin innovoitiin uusi virhetyyppi: Topi karkasi rannalle juoksentelemaan mutta lähti kuitenkin oma-aloitteisesti viemään lyhyen ajan kuluttua. Minna oli näyttänyt palkkarasiaa ennen vientiin lähetystäni. Toinen vienti olikin niin vauhdikas, että Topi karkasi veteen.

Viipukalla oli samat liikkeet kuin viimeksi: veneestä hyppy ja köyden haku veneestä. Veneestä hypyt olivat upeita ja epäröimättömiä. Houkuttelin rannalta piippaavalla vesilelulla. Viiru ei lähtenyt hakemaan köyttä vieraalta ihmiseltä, mutta kun minä kutsuin veneestä, se tuli vauhdilla. Toisella kerralla pidin hieman vastaan köydestä eikä Viiru irrottanut. Palkkana rannalla oli se piippaava vesilelu.

Viime aikoina monissa lajeissa on korostettu intoa, vauhtia, asennetta (näillä on varmaan hienompikin nimi). Miksei vepessä? Vepessähän ei tule tyylipisteitä, mutta eikö parantaisi suoritusta, jos vaikka vientiin lähtö tai veneestä hyppääminen olisi aina täynnä intoa ja vailla epäröintiä?

Torstain agility tihkui taas asennetta;) Viiru opetteli niistoja. Ne menivät hyvin, kun osasin käyttää tässä-käskyä tarpeeksi ajoissa. Vaihtelin nyt nami- ja leikkipalkkaa. Yksittäisinä esteinä harjoittelimme kujakeppejä, maksirengasta ja miniokseria. Rengas oli myös lopun vauhtiradalla, jossa taas sössin ne harvat ohjausta vaativat paikat. Mutta edelleenkään ei harmita, on niin mukavaa, kun Viiru iloisena kiitää.

Loppulenkki käytiin Mimon ja Solon kanssa. Viiru taisi loukata hieman jalkaansa piikkilanka-aitaan. Onneksi ei näyttänyt vakavammalta.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Lettukestit

Työpaikan virkistäytymisretki sattui lomapäivälle mutta täytyihän lettukesteihin osallistua. Topi ja Viiru odottivat tarjoilua siivosti puuhun sidottuna. Eikä odotus ollut turhaa, ihmisiltä jäi kokonainen makkara karvanassujen jaettavaksi. Ja pomon paistamat letutkin maistuivat. Ihmeen nätisti ja rauhallisesti kumpikin koira käyttäytyi. Herkkuja sulateltiin kiertämällä Lykynlampi.
Tarjoilija! (Kuva Kaisu Kortelainen)

Odotus ei ollut turha:) Kuva Kaisu Kortelainen

Hakukuvia

Riitta Linkola lähetti ottamiaan kuvia niistä kuivemmista hakuharkoista.

Tässä Viiru olisi mieluummin lähtenyt metsureita moikkaamaan.
Älä makaa koiran päällä!
Lea neuvoo esineruudun alkeiden opetusta. Miimi pitelee Viirua, joka on kovin kiinnostunut vanhoista tumpuista ja sormikkaista.
Kohta sukkavaras pääsee hommiin.









maanantai 28. toukokuuta 2012

Hukassa sateessa

Maanantai-illaksi lämpötila laski yli kymmenen astetta ja hakutreeninen ajan taivaalta valui kylmä sade. Viirulla oli neljä ukkoa (siirtyvät maalimiehet) tallaamallamme pienellä alueella. Viiru näki kahden ekan ukon lähtevän yhtaikaa. Muita apuja ei ollut. Uutuuksina oli pressupiilo, jossa oikeasti ei ollut ketään, sekä metsätien ylitys. Ensimmäiselle ukolle Viiru ei lähtenyt heti, koska sen piti ensin syödä keskilinjalta jotain herkkukakkaa. Kun valmistauduin uuteen lähetykseen, Viiru muisti ihan itse, että täällä on kivempaakin tekemistä tarjolla ja lähti loikkimaan ukolle. Kaikki muu meni ihan huipusti. Pyysin treenikavereita muistuttamaan, että ensi kerralla loppupalkaksi olisi myös lelu. Viiru leikkisi todella mielellään. Voisi myös kokeilla leikkipalkkaa ihan ainoanakin palkkana.

Topi osallistui alueen tallaamiseen. Tarkoituksena oli myös, että Topi olisi saanut hakea metsästä esineitä, mutta emme sitten jääneetkään metsätielle tukkirekkojen vangiksi.  Topi etsi namirasioita kotipihalta.

Sunnuntai-iltana treeniryhmämme järjesti mölliagilitykilpailun. Ennen kisaa Viiru juoksi hieman putkia ja hyppyjä sekä hyppeli maksirengasta, mutta en uskaltautunut osallistumaan edes möllihypärille. Kyllä meillä on siihen vielä pitkä matka...

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kätevä emäntä


 Heleyttä

Perjantaina Viiru kävi rokotuksilla, pitkästä aikaa kaupungineläinlääkärin luona. Tilat olivat uudet mutta meno yhtä kiireistä ja kaoottisen tuntuista kuin ennenkin. Mennee tas muutama vuosi ennen kuin käymme siellä. Jopa peruslunkia Viirua alkoi hieman pelottaa, varsinkin kun sairas nahkacollie rähisi sille. Onneksi sen jälkeen löytyi paljon silittelijöitä ja jopa tuttu tolleri isäntineen. Jänisten jälkeen tolleripojat lienevät parasta mitä Viiru tietää. Kun Viiru viimein pääsi rauhallisen ja varmaotteisen naislääkärin käsittelyyn, pelko ja jännitys oli jo ihan tiessään. 

Muuten menomme perjantai-illalta peruuntuivat, joten teimme neljään pekkaan lenkin Pyhäselän rantaan. Viiru kahlaili, pojat kärttivät kepin heittoa.  Keppileikkiin ei ryhdytty, koska siitä olisi tullut turhankin totista Mörkön puolelta. Mörkö kiihtyneenä väsytti itsenä nelivedolla jo kun kuljimme rantaan päin. 

Ihana alkukesän heleys. Kuulemma jopa eniten vituttaa kaikki -tyypit unohtavat vihaavansa Joensuuta tällaisina iltoina. Niinpä me tytyväiset junantuomat, jotka tykkäämme Joensuusta, nautimme täysin siemauksin, kun kevät ja kesä viimeinkin koittavat tänne "kurjaan" Karjalaan.

Lenkin jälkeen kotipaihalla Topi ja Viiru tekivät oma-aloitteista hyppelyä, keppejä ja keinua. Viirulle tohdin jo kaventaa kujaa. Keinu on nurkan takana, ja äänestä päätellen Viiru kävi tekemässä sen itsekseenkin, jommasta kummasta suunnasta. Tehtiin vielä yksi yhdessä, eikä kätevä emäntä ainakaan ollut yhtään säikähtänyt.

Toko ei ehkä olekaan vain tosikoille

Lauantaina tein enemmän tokoa kuin viiden viime vuoden aikana yhteensä.  Minna oli järjestänyt Marianne Forssellin meitä kouluttamaan.  Treeni olikin ihmeen hauska, tosin emme viilanneet varsinaisia tokoliikkeitä. Aamupäivällä Topi teki tunnistusnoudon alkeita. Oma kapula hajustettiin, piilotettiin koiran nähden lehtien ja heinän alle jonkin matkan päähän. Sitten koira etsi ja palautti kapulan. Vaikeutta lisättiin kaatamalla parisenkymmnetä vierasta kapulaa ensin hieman syrjään koiran reitiltä oman kapulan luo, sitten niin että koiran olisi pitänyt ylittää vieraat kapulat. Tämä ei Topsukalla onnistunut. Kouluttaja sanoi kauniisti, että koira oli turhan korkeassa vireessä tähän tehtävään. Eli intoa ja häslinkiä oli mutta aivot olivat narikassa. Lyhyellä matkalla ukkeli myös ehti silputa kapulan lähes tulitikuiksi. Nyt kuitenkin tiedän yhden hauskan tavan opettaa tunnari.

Jälkiviisaasti totesimme, että olisi pitänyt tehdä Topin liikkeet toisessa järjestyksessä eli aloittaa paikallaanololla häiriössä. Topi pysyi istumassa tai makaamassa aika hyvin, vaikka Marianne viskeli vieressä leluja, jopa namuja. Kouluttajan käsimerkistä Topi kyllä lähti - ja miksi ei olisi lähtenyt.  Tämän liikkeen otin siksi, että en halua opettaa Viirusta samanlaista vieteripyllyä kuin Topista; halusin siis oppia, miten palkataan paikallapysymisestä eikä nousemisesta. Topilla oli kivaa, kuten kuvasta näkyy;)

Iltapäivällä pääsi Viponaattori hommiin. Ensin treenattin noudon alkeita ja sitten istumista häiriössä.  Noudossa Mariannen mielestä ensiksi opetetaan asenne vauhtinoudolla. Koira hakee noutoesineen (meillä narupallot) ja, kun se on palauttamassa, vapautetaan koira ja heitetään toinen pallo. Ja tätä jatketaan. Jossain vaiheessa myöhemmin vaihdetaan toinen pallo noutokapulaksi. Pitäminen opetetaan erikseen.

Viirulla oli asenne kohillaan. Minä tietysti epäilin, että tässä käy nyt niin, että koira ei palautakaan enää käteen. Marianne vakuutti, että tarkoitus on, että jos Jee!-vapautusta ei kuulu, koira tuo esineen perille asti.

Viirun häiriöistumisessa käytin muutaman kerran varjelemaani arvokasta EI-sanaa. Se tehosi erinomaisesti oikein ajoitettuna, ja Viiru oppi nopeasti pitämään pyllyn maassa, vaikka mitä houkuttimia lenteli ja luikerteli ympärillä. Koko ajan kehuin ja kävin tietenkin palkkaamassa. Viiru oli taas kätevä ja pätevä emäntä. Välillä mietin, milloin herään tästä hyvästä unesta ja huomaan, että kaikki olikin vain unta. 

Vanhat jäljet

Koulutuksen jälkeen menimme vielä Heidin ja Rapsun kanssa lenkille. Kaikki kolme taikanenää olisivat tietysti halunneet kulkea uudelleen tiistaiset pikkujälkemme. Kuinkahan pitkään jälkeä voisi vanhentaa?

tiistai 22. toukokuuta 2012

Tiukka mutru huuleen, kuono vastatuuleen

Viime viikon Puuhaviikkoa hieman helpotti perjantain tokokoulutuksen peruuntuminen sairastumisen vuoksi. Lauantain ainoa virallinen koiratouhu oli Nuuskujen mätsäri- ym. päivään osallistuminen mejän "ständillä".

Sunnuntaina oli Topilla riemun päivä, Vihdoinkin oikeasti ukkoja etsimään eikä vain rullaa kuljettamaan tylsällä kentällä! Tollereiden hakuharkoissa Topille oli kolme helpohkoa ukkoa. Kyllä se oli tyytyväinen, ja lämpimässä ilmassa tehdyn lenkin jälkeen myös väsynyt. Mutta se nuortui varmaan kahdeksan vuotta.

Viirulla oli kaksi ukkoa suorapalkalla. Tämä oli pentusen ensimmäinen kerta tänä kesänä hakumetsässä. Viiru kiisi innokkaasti kummankin ukon luo, taisivatpa ukot hieman näkyä keskilinjalle. Hyvä muistuttelu siitä, mitä hakumetsässä ollaan tekemässä:) Treenin lopuksi Mörkö etsi yhden kissanruokatelineen. 

Ukkojen etsintä jatkui maanantaina Josepan treeneissä. Olimme hakkuuaukean laidalla, ja aukealta kävi oikein kunnon tuuli. Viirun kaikki ukot olivat tuulen puolella. Ensimmäinen oli näkymättömissä, ilman apuja. Vallan hieno suora pisto.  Seuraavalle lähetettäessä Viirua alkoivat houkutella takaoikealla työskentelevät metsämiehet - rupesivatkohan evästelemään? Viipukka lähti kumminkin ja löysi ukon. Kolmannessa lähetyksessä metsämiesten houkutus yhä vain kasvoi eikä Viiru millään halunnut lähteä aukean suuntaan. Sitten se hämmentyi, kun ei saanutkaan lähteä sinne missä tiesi ihmisiä olevan. Pitkään piti saatella ja maalimiehen antaa käsientaputusapua. Lopulta ukon haju saavutti Viirun nokan.  Vielä yksi onnistunut etsintä piti tehdä: Viiru näki Essin siirtyvän kolmospiilosta seuraavaan paikkaan. Essi meni kuitenkin ihan piiloon ja Viirun piti nenällä paikallistaa ukko. Hyvin meni! Ja tuli hiki Viponaattorille.

Lea neuvoi vielä esineruudun opetusta. Viiru sidottiin puuhun. Käveltiin suoraan metsään parikymmentä metriä, heiteltiin koiran nähden kolme esinettä (käsineitä), tallattiin vielä pienen pieni rinki siihen, missä esineet olivat. Palattiin tielle ja lähetettiin koira. Viiru haki ja palautti punaisen käsineen. Se oli siinä:) Seuraavaksi pidennetään matkaa.

Tiistainakin menin harjoittelemaan keskiviikkoista mejäkurssin koulutusvuoroani varten. Onkohan melkein vuosi edellisestä verijäljen ajamisesta? Tein Topille samanlaisen jäljen kuin huomenna teemme kurssilla: 100 - 200 m kaari, makaus alussa ja lopussa, lopussa myös sorkka. Jälki ei saanut yhtään vanheta. Mahtoi olla päihdyttävä tuoksu tollerin nenään. Vanhakin jälki on varmaan koiran nenään kuin leveä punainen matto ihmisen silmiin. Topin ei tarvinut nuuskutella eikä laskea kuonoa, sen kun vain kulki.

Koiran"koulutustani" taitavat kuvastaa parhaiten 1) tuli muuten mieleen ja 2) vähän sinne päin. Miksipä ei kokeilla Viirullekin verjälkeä, kun täällä kerran ollaan? Miksipä sitä jälkeä turhaan merkkaamaan, kyllähän koira tietää, missä menee?  Auts, miten jännää! tuumasi Viiru alkumakauksella. Alun tarkan jäljestyksen jälkeen noviisi kadotti jäljen, siitä ihan näki. Mutta missä jälki oikein kulkee? Hetken kuluttua Viiru löysi jäljen uudelleen, ja kuono laskeutui takaisin maahan. Ja jäljen lopussa oli maukas reilun kokoinen luu. Täähän on ihan parasta!

Ensi kerralla merkitsen aloittelijan jäljen kunnolla. Käytiin vielä Topin kanssa katsomassa, missä Viirun jälki oikein meni. Ei Vipsukka paljon mennyt ohi tohkeissaan - ja hyvin löysi uudelleen.

Molemmat koirat jäivät ihan täpinöihinsä. Tätä lisää! Ei vielä kotiin!

Uudelleen ja uudelleen jaksaa ihailla koiran nenää.





torstai 17. toukokuuta 2012

Ja jatkuu

Torstai: agility

Odotan aina kovasti Viirun agilityn torstaitreenejä. Tänään kouluttajamme ei päässyt paikalle ja olin luvannut tuoda radan. Eipä tullut meidän lisäksemme ketään muita paikalle. Ihmekös tuo, helatorstai ja hellettä. Vasta kotiin lähtiessä huomasin, että auton mittari näytti 27 astetta. Pikkuisen oli kuuma, kun olin roudannut esteet ja treenannut kaksi rataa kolmen koiran kanssa. Kuuma oli koirillakin.

Treeninä oli Heidiltä varastettu helppo valssitreeni (valkovihreät) ja vauhtirata (punaiset).

Valssitreeni oli Topin kanssa helppo, Susun kanssa vähän vaikea ja Viirun kanssa aika mahdoton. Ihan erilaista tarkkuutta pitäisi ohjauksessa olla tyttöjen kanssa, ja Viirun vauhdilla paljon enemmän ennakointia. Viirun kanssa tehtiin pätkät 1 - 4 ja 4 - 7.  Jälkimmäinen oli kohtuuttoman vaikea putki-imureineen ja kaarrokset jäivät pitkiksi.

Vauhtitreeni 1 - 12 sopi Viirulle kuin kirsu kuonoon: kirsun edessä olevien esteiden suorittaminen täysillä. Mutta vaikeaa oli minulle valssiin ehtiminen 7 - 8. Myös Susu ja Topi tekivät vauhtitreenin, helle vaan vei varsinkin Topilta vauhdin - ei ihme.  Olikohan ihan viisasta? Kaikki olivat kyllä mainioita:)

Tolleri laulaa, aussinaattorit säestävät

Susukin on ollut Joensuussa, joten neljän koiran kanssa on riittänyt puuhaa. Pitäisi välillä ehtiä töissäkin käydä.

Maanantai: haku

Maanantai-iltana sullouduimme autoon ja karautimme Jaamankankaalle aloittamaan hakukautta maastossa. Ryhmämme vetäjä Lea halusi tutkailla koiria ja niiden ilmaisua. Emme mennneet varsinaisesti metsään, vaan harjoittelimme ilmaisua muuntajan parkkipaikalla. Viirun harjoittelun takaperinketjutus lensi romukoppaan, Lean mielestä tehdään koko kuvio. Ja tehtiinkin ainakin kolme kertaa. Toisella kerralla Viiru ei olisi malttanut ottaa köysilelurullaa vaan kärtti palkkio-wubbaa. Tähän auttoi, kun rullaksi vaihdettiin mieluisampi nahkainen patukka. Muut toistot menivät oikein hyvin. Oma häsläykseni näytölle lähettäessä oli valitettavasti ennallaan.

Susunkin ilmaisu katsottiin. Nyt olivat käytössä uudet hienot punotut rullat, joiden pitäisi pysyä suussa ohuita liukkaita patukoita paremmin. Ei pysynyt rulla suussa ihan loppuun saakka. Pudottamiseen auttoi se, että etenin reippaasti keskilinjalla enkä kääntynyt Susua kohti vastaanottamaan rullaa. Toisaalta muut olivat sitä mieltä, että rulla putoaa suusta niin lähellä ohjaajaa, että kiintorullan kanssa ilmaisussa ei olisi mitään ongelmaa.

Topia ei katsottu, mutta sai sekin hakea yhden ukon. Etenin niin paljon keskilinjalla, että Topi meni ensin tarjoamaan rullaa treenikaverille - mutta kyllä se sitten löysi minut. Tein Topille myös wubba-esinejanan. Siitäkös noutaja tykkäsi.

Silmiinpistävintä noissa kolmessa koirassa oli ehkä Susun varovaisuus ja hidastelu, mikä tietysti liittyy väärään ohjaajaankin. Susu teki ehkä 40 prosentin teholla, kun taas Viirulla mittarissa on 100 % ja Topilla 110 %. Ne vetävät täysillä niin, että räkä lentää ja hiekka pöllyää. Tämä ei ole arvostelua vaan huomio.

Tiistai: agility

Vähän sama tunne oli Susun tiistain agilityssa, jonne menin kuokkaohjaajana. Tällä kertaa oli kilpailunomainen treeni. Tehtiin kaksi agilityrataa ja yksi hypäri; ensimmäisellä radalla piti pystyä arvioimaan, mille esteelle kosahtaa. Toisen radan kilpasysteemi oli niin monimutkainen, etten osaa sitä selittääkään. Kolmas kerta oli joukkuekilpailu.

Ensimmäisellä radalla tarkoituksenani oli mennä koko rata kontaktit ohittaen. Ei oikein toiminut, varsinkin kun lähes joka toinen este oli kontakti. Ja muutenkin kosahti jo tokalle esteelle, koska Susulle ei sopinut Topi-tyylin surkea pakkovalssi.   Toisella radalla vasta seitsemäs este oli puomi, ja suunnitelmien mukaan juoksimme radan sinne asti - oikein hyvä. Kolmannellakaan radalla emme päässeet kovin pitkälle, mutta onneksi joukkuetoveri hoiti voiton kotiin. Olin tekevinäni putken jälkeen persjätön - ja ehdinkin ajoissa - mutta ohjaus oli liian epäselvä.

Tässä kohti tuli juuri esille Susun ja Viirun vauhtiero (ennen seuraavaa ryhmää jäi aikaa, joten Viirukin pääsi hieman tekemään). Kun Viiru tuli ulos putkesta, olin minä vasta puolessa välissä  tulossa.Viiru teki myös Jari Suomalaisen neuvomaa oma-aloitteista hyppelyä, ja siinä olemme edistyneet.

Susun kanssa on kyllä tosi hauska mennä radalla, ja Susukin tykkää! Joku on opettanut sille esteetkin niin hyvin. Ja mikä ihmeellisintä: voitimme kolmesta kisasta kaksi.  Ei ehkä omaa parhautta, vaan muiden huonoutta, vai miten se meni...

Keskiviikko: vepe

Puuhaviikko jatkui keskiviikkona vepekauden avauksella. Siihen osallistuivat Topi ja Viiru, koska ne tykkäävät eniten uimisesta. Ihanaa päästä talven jälkeen taas Kaunislahteen, ja vielä lämpimässä auringonpaisteessa:) Vesi oli kyllä hyytävän kylmää.

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla ja huonoilla suunnitelmilla. Ei koirien pitänyt mennä uimaan, koska vesi oli jääkylmää. Mutta kuinkas sitten kävikään. Viiru lähti veneajelulle Lean kanssa kaksistaan. Siinä se napotti veneen kokassa liikkumatta ja odotti... En voinut vastustaa kiusausta kutsua se luo. Hieman empi, heitin lelun veteen. Teimme vielä toisen, ja Viiru loiskautti veteen reippaasti. Topi teki samanlaisen veneestä hypyn, tosin houkuttelematta. Toisena liikkeenä Topi teki kerran aiemmin kokeillun avoimen luokan oman veneen hinauksen. Se käy jotenkin ihan luonnostaan, vaikkei voi edes käskyjä antaa.

Ehdittiin toinen kierros. Viiru harjoitteli veneen hinauksen alkeita eli haki köydenpätkän minulta veneestä. Reippaasti teki, mutta matkaa ei voi vielä pidentää. Wubba ei kelvannut palkaksi, koska vientiköysi on niin mieluisa. Topin viennit tehtiin niin helppoina, että epäonnistumisen vaara oli pieni (tollerin ollessa kyseessä ei voi sanoa, että epäonnistumisen vaaraa ei ollut lainkaan). Riitta näytti veneestä palkkaa, matka oli lyhyt, tolleri sai laulaa kaunista lauluaan. Hyvin menivät treenit kummallakin.   


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

The Invincible

Wikipedian Invincible-täsmennyssivulta puuttuu merkitys "Mörkö". Mökillä Mörkön ego ja tarmo kasvavat tavallistakin suuremmiksi, ja se on aivan väsymätön, peloton ja voittamaton. Kunnes sitten todellisuus, väsymys ja sairaus iskevät vasten nassua märällä pyyhkeellä... Unta palloon ja Gabapentiinia huiviin - ja taas jaksaa!  

Äitienpäivän aatto oli sateinen ja kolea. Matkasimme kuitenkin mökille. Siellä on helpompaa neljän koiran kanssa (Susukin on taas ilonamme), tai niinhän sitä voisi luulla. Mörkö aloitti heti autosta päästyään säälimättömän saalistamisen. Kaksi ensimmäistä lokkien hylkäämää hauen päätä annoin sen syödä. Sitten aloin ajatella mökkiin purskahtelevaa ällöyrjöä. Seuraavat löydöt Mörkö joutui luovuttamaan, mutta ei helpolla. Arvaa, montako ihmistä tarvitaan riistämään cavalierienrääpäleen leuoista herkkupala! Ja sillä välin kuuro tietysti lähti omille teilleen. Sunnuntaina Jari keksi kytkeä ukkelit samaan pitkään remmiin. Näin ne eivät päässeet kovin nopeasti karkuun, vaikka vahtijat hetkeksi herpaantuivat. Ne taluttivat toisiaan eri suuntiin.

Tein Viirulle Frolic-jäljen nurmikolle, ja samalla tallasin myös Topille lyhyen, kaaren muotoisen jäljen, jolle sirottelin namuja. Viirun jäljellä namuja oli joka askeleella tai välillä joka toisella. Viiru seurasi jälkeä oikein hyvin kirsu maassa. Loppupalkaksi annoin vientitreeneistä jääneen kissanruokarasian. Topin jäljestyksessä meni pieleen kaikki. Kun menin hakemaan Topia, se näki jälkivermeet käsissäni ja luikahti ohitseni etsimään jäljen alkua. Kun sankari oli jäljestämässä Viirun jälkeä, sain sen valjastettua ja vietyä oman jälkensä alkuun. Se kulki omaan touhottavaan tyylinsä koko jäljen. Sille ei kuitenkaan tullut mieleenkään syödä jäljellä olevia namuja. Tässähän ollaan töissä eikä baarissa. Viiru ja Mörkö kävivät myöhemmin syömässä Frolicit parempiin suihin. Heittelin myös nurmikolle namuja:
Laiduntajat

Ennen lauantaisaunaan menoa koirat järjestivät vielä itselleen luonnetestin: Ne touhusivat mokkulalelun (tunnetaan myös maagisena käsikranaattina) kanssa laiturilla, ja oli vain ajan kysymys, milloin lelu putoaa veteen niin, että siihen ei ylety ei laiturilta, ei rannalta. Jokainen toimi luonteensa mukaisesti. Susu istui rannalla oman uuden lempilelunsa vieressä ja vänisi. (Tämä mieluisa uusi tavara oli vajan perukoilta löytynyt lasten vanha nahkainen jalkapallo.) Mörkö laskelmoi, mihin kohtaan mokkula aikanaan rantautuisi, ja istahti sinne odottamaan. Välillä Mörkö komensi mokkulaa haukkumalla.


Topi tohelsi eestaas laiturille, rantaan, laiturille, rantaan... Viirukin juoksi laiturin ja rannan väliä, mutta sen lisäksi se tavoitteli lelua tassuillaan. Aivan aluksi se oli menossa rannalta veteen hakemaan mokkulaa, mutta Hui! Vesi on korkealla ja kylmää! Viiru myös kiipeili rantakoivun vartta - jospa siitä ylettyisi paremmin. Lopulta Viiru tuli kuitenkin siihen tulokseen, että ei auta kuin kastautua, ei lelua saa muuten kynsiinsä.  Urhea pikkukoira teki ratkaisunsa ja kroolasi lelun luo. Viirulle 300 pistettä!


Äitienpäivänäkin oli koleaa mutta kauniin aurinkoista. Juhlapäivän perinteinen retki tehtiin ekaa kertaa ilman lapsia, ja poskiontelontulehdukselle sopivan lyhyenä. Soudimme Lähtevänsärkälle, kävelimme harjulla ja lähiympäristössä.


Ennen kotiinlähtöä Topikin heitti talviturkin. Susu ja Mörkö tyytyivät ruikuttamaan rannalla ja odottamaan, milloin pääsevät korjaamaan toisten työn hedelmät = riistämään lelun uimareilta.

 

The Invincible valmiina kaappaamaan lelun pahaa-aavistamattomalta uimarilta



Lotta haastoi listaamaan hyvän mielen asioita.  Onkin hyvä palata asiaan, koska viime listasta unohtui kokonaan mökki. Koska sain haasteen toiseen kertaan, kerron tässä viisi:

1. Mökki, joka on ihan oma, järven rannalla ja kauniin luonnon keskellä.

2. Auto, jolla pääsee mökille ja joka on muutenkin juuri sellainen kuin halusin.

3. Oranssit haisaappaat, jotka käyvät paljon useampaan menoon kuin etukäteen kuvittelin.

4. Kolin kansallispuisto ja Pielinen ovat parasta Suomea, ja ihan lähellä.

5. Äitienpäivä, jolloin tehdään sellaisia asioita, joista minä tykkään.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Uusia avauksia

Vepekausi avattiin kuivaharjoituksilla. Tarjolla oli viennin ja tolppien väliin suuntamisen harjoittelua viime aikoina hyvinkin tutuksi käyneellä raviradan parkkiksella. Me otimme vientiä. Toivottavasti lajit eivät mene Viirulla sekaisin haitallisesti.

Topi vei Niinalle oman köydenpätkän, pelastusliivin ja damin. Ensi viennillä Topi yritti fuskata ja pudotti köyden ennen Niinan hyppysiä, muut menivät hyvin. Aiemmin mietin, tuleeko Topista enää Ferraria vai pysyykö se tuollaisena polkuautona. Huh helpotus, on siinä virtaa ja vauhtia ainakin tavallisen ökymaasturin verran, kun mielipuuhiin ruvetaan. Lopuksi molemmat koirat olisivat halunneet uimaan sohjoiseen Pyhäselkään. Mahaa myöten vain päästin.

Viiru osasi kuin osasikin viedä, tosin leikin varjolla! Ensin Niina lähetti Viirun tuomaan köydenpätkän minulle. Vaati lähetyspäässä hieman leikkimistä, mutta minun tarvitsi vain kykkiä paikallani. Palkaksi leikin kyllä Viirun kanssa köydenpätkällä, mistä pitää päästä pian eroon. Jälkimmäinen satsi tehtiin niin, että minä lähetin Viirun viemään köyden Niinalle. Kun Niina oli paikallaan, Viiru pudotti köyden matkalla mutta noukki takaisin. Kun Niina hieman pakitti, köysi saapui perille asti. Ja sitten leikittiin.

Eiväthän nuo hienoja vientejä olleet, mutta tästä on hyvä jatkaa. Hauskaa oli! Ensi viikolla päästään jo märkäharjoituksiin - jos jäät ovat Höytiäisestä lähteneet.

Vepetreenin jälkeen yritimme jälkituutori Reijan kanssa sopia jäljentekoaikaa, kun asumme lähes naapureina. Kun olimme pitkään vatkanneet menojamme, Reija hoksasi, että tehdään jäljenpätkä saman tien. Tuumasta toimeen: Reijan valvonnassa tallasin Viirulle lyhyen Frolic-jäljen nurmikolle. Loppuun vielä kasa Froliceja. Oikeastaan namut olivat ihan turhia, olisi vain pitänyt astella jäniksenpapanoiden päällä.  Hienosti pysyi nokka maassa. Olin oikein tyytyväinen. Namuja jäi paljon syömättä, joten Nenä haettiin syömään loput. Frolic-jäljen päätyttyä Topi jäljesti poistumisjälkeäni pitkin autolle.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Hyvä seura, parempi mieli

Eeva haastoi: Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen). Haastan Heidin, Marin, Riitan, Miimin ja Kaisan.

Minulle hyvää mieltä tuo kaikki koirien kanssa puuhailu:

1. Agility ja kaikki muukin yhdessä tekeminen Topin kanssa - vuosien kuluessa syntynyt yhteisymmärrys. Rentouttavimpia asioita elämässä on ollut agility Topin kanssa.
2. Topia sanotaan ihanaksi koiraksi ja lähetetään sille rapsutuksia.Tämä erityisesti siksi, että näin ei ole suinkaan aina ollut.
3. Viirun elämänasenne: Minä pidän kaikista, ja kaikki pitävät minusta (Kaikkein kultaisin kirja). Maailma on mukava paikka, ja sen asukit ja ilmiöt ovat mielenkiintoisia. Viiru ei ota turhia paineita mistään turhasta.
4. Mörkön koko hampurilaisnassu hymyilee, kun laulelen sille hassuja Mörkö-lauluja ja samalla rapsuttelen sitä.
5. Koiraharrastuksessa ihmiset tekevät yhdessä hyvällä yhteishengellä yhteisen tavoitteen hyväksi: järjestetään kisat, rakennetaan halli, pidetään talkoot. Tänään oli JoAn hallityömaalla kevätsiivous ja harjannostajaiset:)
6. Susu syöksyy tervehtimään leveä aussievirnistys suipossa nokassaan.
7. Itse onnistuu erityisen hyvin maalimiehenä tai muuten auttamaan toisen koiran koulutuksessa.
8. Yhteinen lenkki muiden koirien ja mukavien ihmisten kanssa. Tämäkään ei meille ole ollut itsestäänselvyys, koska Topilla ei ole ollut juurikaan kavereita.
9. Se hyvin lyhyt hetki, kun kotona on siivouksen jäljiltä siistiä: ei koirankarvapalleroita, ei risuja, ei kaikenmaailman poroa, jota koirien turkissa kantautuu sisälle. 
10. Kisoissa tai kokeessa onnistumista voi muistella pitkään leveä hymy naamalla. On lämmittävää juoda palkinnoksi saadusta Muumi-mukista ja kääriytyä Topin voittamaan vilttiin.

torstai 3. toukokuuta 2012

Malttiko joskus valttia?

Vaikka ajattelenkin, että pitää mennä kovaa, lienee myös ihan hyvä periaate kääntää rauhassa ja vasta sen jälkeen hanattaa. Miten ihmeessä tämän voisi muistaa? Tänään Viirun treenissä tehtiin välistävetoja. Välistäveto sujui vallan hyvin, mutta seuraavalle hypylle heittäminen minusta poispäin ei niinkään. Välistätulon teki tosi tiukaksi harjoittelemamme tässä-käsky;  pelkkä puolivalssi tai olkapään vilauttaminenkin toimi hyvin. Seuraavan hypyn hyppääminen helpottui huomattavasti, kun vedin Viirun ihan rauhassa hyppyjen välistä ja kuljetin seuraavalle hypylle. 

Välistävedot ovat Topin bravuuri. Miksei Viiru osaa kaikkea, minkä olen opettanut Topille? Kiitos tästä kysymyksen nerokkaasta muotoilusta kuuluu Heidille. Viirun kanssa on ihana treenata agilitya, mutta mikään ei ole rentouttavampaa kuin radan tekeminen kuuron koiran kanssa, joka halutessaan tietää, mitä ajattelen. Tämä tuli mieleen, kun Eeva haastoi listaamaan asioita, joista tulee hyvä mieli. Lista on tulossa:) Agility Topsukan kanssa on ihan ykkönen. Minun on päästävä Topin kanssa treenaamaan!

Erityisen hyvin välistävedon jälkeinen hyppy sujui, kun seuraavana oli putki-imuri. Jari Suomalaisen koulutuksen yksi seuraus oli oivaltaa Viirun innokkuus putkiin ja syy siihen. Oma-aloitteisuus + palkka. Sitä saat, mitä vahvistat!

Itsenäisenä treeninä tein Jarin neuvomaa palkkaamista oma-aloitteisesta hypyn suorittamisesta: hyppy, naksu, nami (suunnilleen tässä järjestyksessä). Alkoi sujua. Ja mikä oli myös mahtavaa - Viiru hyppäsi maksirengasta ilman mitään barrikadeja tai muitakaan kommervenkkejä. Jee! Keppikujaa kavennettiin hieman eikä vauhti hiipunut. Viiru saikin radan reunalta kiitosta vauhdistaan ja asenteestaan.

Susu ja Topi olivat mukana hallilla, joten alku- ja loppulenkit tehtiin ihan omalla porukalla.