sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Agilityn syrjästä kiinni

Saijan koulutus jatkui. Kesäteräni ei ollut niin paha kuin eilen; Viiru oli Saijan mukaan kuitenkin eilistä nopeampi. Nyt päästiin jo tekemään koko rata, ei kyllä mennyt nollana läpi. Pätkää 8-9-10-11 ei saatu onnistumaan kertaakaan. Jos en kepittänyt Viirun tukena loppuun asti lähellä, Viiru jätti kepit kesken. Jos en tajunnut ottaa haltuun vastakkaisella kädellä keppien jälkeen, Viiru leiskautti 4-hypyn. Ja sittenpä en ehtinyt tyrkkäämään takaakiertoon kymppihypylle. Ei jääty hinkkaamaan. Hypylle 12 piti pyöristää, putkeen 18 piti ihan ohjata. Vienti kepeille 27 onnistui kuin ihmeen kaupalla, oikealla kädellä. Kontakteja pitää ehkä tehdä mahdollisimman harvoin?

Ratapiirros: Saija Mustonen (Saijan luvalla)

Kun oli saatu Viirun kanssa agilityn syrjästä kiinni ja ihailtu Laku-veikan vauhtia, kavuttiin Pärnävaaran huipulle. Vielä tänään on leppeä sää.


lauantai 26. syyskuuta 2015

Kaipuun päätös

Olin poissa kotoa maanantaista perjantaihin. Kaipuu kotimetsään karvakuonojen kanssa oli kova. Perjantaina päästiin syksyn tuoksuun samoilemaan. Ehkä koirillakin oli vähän ikävä minua...


Toinenkin kaihoisa kaipuu tuli päätökseensä, kun yli kolmen kuukauden agilitytauko päättyi. Tai ehkä pari kertaa on tässä välissä käyty esteillä. Saija Mustonen oli Joalla kouluttamassa. Tauon jäljiltä Viirun kontaktit ja vauhti olivat hyvässä terässä, minun ohjaukseni kesäterässä. Kivaa oli hallilla pitkästä aikaa, kyllä agilitykin on ihanaa! Kouluttaja oli kannustava ja rata juuri oikeanlainen: oli juoksupätkiä mutta myös kinkkisiä pyörityksiä. Kimppalenkeillä lady Domina pikkuapulaisineen laittoi sheltti- ja bc-pojat järjestykseen (huoh!).

Huomenna agility jatkuu, ja ensi viikolla ja ensi viikonloppuna. Lokakuun 10. päivänä kisataan piirinmestaruudesta - täytyyhän siihen osallistua. Ehkä tärkeintä ei ole voitto, eikä edes se ylivoimainen nollavoitto, vaan osallistuminen ;)

Muuten on nyt vähän vaikea päättää, hankkiutuako vielä hakukokeeseen tänä syksynä - sittenhän pitäisi treenatakin, henkilöetsintää ja varsinkin tottista. Vai keskitytäänkö jo nyt agilityyn ja tokoon? Vai ei mihinkään? Pikille tehdään jälkiä, kun sää vielä sallii. Seuraava metsäpaimennus on jo varattu. 

Siellä ne lampaat on! Kuva: Tuuli Oksalahti


Facebookissa kyseltiin jälleen, minkä kokoisia australianpaimenkoiria kenelläkin on. Yritin ottaa havainnollisen kuvan: Pikin nokka osoittaa rimankannattimeen, joka on 50 cm:n korkeudella. Kuvasta näkee siis selvästi, että tyttösten säkä on noin 50 senttiä ;)



Tämänpäiväinen kouluttaja sanoi Onpa kaunis aussie. Ja oli oikeassa.

Kuva: Tuuli Oksalahti




lauantai 19. syyskuuta 2015

Majesteettisessa salissa

Tänään vierähti seitsemisen tuntia Einonhovin majesteettisessa salissa. Eikä edes tarvinnut lähteä kotiin tyhjin käsin, vaan tuomisiksi löydettiin kantarelleja. Välillä satoi, välillä paistoi. Ihana syyspäivä. Katto oli korkeella ja seinät leveellä, ei ahdista pientä sielua.





Hakutreeneissä Viirulla oli ensin kolme löytöä, sitten kolme suunniteltua tyhjää (+ joitain suunnittelemattomia) ja lopuksi kaksi suunniteltua löytöä (+ yksi korjaus). Oikealle tiheikköön meinasi Viirulta usko loppua tyhjien jälkeen; sen vuoksi kaivettiin korjaussarjaa esille. Pitkästä aikaa oli käytössä lelupalkka (viimeisellä ja ihan lopuksi myös herkkuateria). Voihan olla, että uppoamishaluttomuus liittyy myös palkkaan. Mutta sitä kokeilen vielä. Nyt Viiru pitää vähän hakutaukoa ja minä mietintätaukoa.

Olen aika monelta hakua ja Viirua tuntevalta tentannut: haukku vai rulla. Kukaan ei ole ollut ilmaisutavan vaihtamisen kannalla. Jatkamme siis valitsemallani tiellä. Se on toinen asia, että jos kääntäisin kelloa taaksepäin, valitsisin toisin. Mutta nyt mennään näillä.

Tuulilta saatiin hienoja kuvia kesän Patchcoat-leiriltä. Linkitän niitä myöhemmin lisää.


Kuva: Tuuli Oksalahti



Kuva: Tuuli Oksalahti

perjantai 18. syyskuuta 2015

Sisäistä paimenta etsimässä

Komea kurkiaura lensi ylitsemme maanantaina, kun kävimme Pami-mummia ja Viia-siskoa tervehtimässä maalla. Viirun keskiviikon hakutreeneissä tehtiin jotain ihan muuta kuin kokeessa - tosin nytkin toinen puoli oli suopursukkoa. Ja taas oli vaikeaa ukon löytäminen sieltä, ainakin kolme lähetystä vaadittiin. Muuten risteilyä, suoria pistoja, vain vähän haukkuja. Nyt on vedettävä mietintämyssy syvälle korville - miten tästä eteenpäin, jotta treenaaminen olisi vähän tehokkaampaa. (Seuraavaksi saadaan ykköstulos, ja tottiksestakin 15 pistettä enemmän. Peruin kuitenkin Mikkelin koepaikan, mahatauti ei vain hellitä kuin hetkeksi.)

Eilen torstaina olikin Piki jännän äärellä. Ensin koirarukka sullottiin vieraaseen autoon, vieraaseen häkkiin. Sitten mentiin ihan uuteen paikkaan uusien ihmisten ja koirien luo. Onneksi Utu ja Ani olivat sentään mukana! Ja oli siellä muitakin eläimiä. Piki ei osaa niitä nimetä, mutta ne olivat minipossuja, kanoja ja ankkoja - ja lampaita. Ajattelin, että ehkä Piki löytäisi Kuttukuun metsäpaimennuksessa uudelleen sisäisen paimenensa. Ja alkoihan se löytyä. Piki osallistui yhdessä muiden koirien kanssa lampaiden kuljetukseen, ja välillä ihan itsekin haki eksyneitä (=jumittavia) lampaita takaisin metsätielle.

Toivottavasti päästään vielä toinenkin kerta tänä syksynä viemään lampaita metsälaitumelle. Rauhoittavaa. Miniloma Savon eksoottisessa sydämessä :)


Nyt vain nautitaan viikonlopun alkamisesta ja perjantaiolosta.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Puolukassa

Eilen illalla Viiru oli niin väsynyt koepäivästä, että se ei edes herännyt kerjäämään saunanjälkeistä pitsaa. Tänään rentouduttiin puolukassa, Siprin suunnalla tosin nytkin. Lintutornin läheltä löytyi ihan riittävästi marjoja meidän makuumme.




Eilen jokseenkin taka-alalla pysytellyt vatsatautini jatkuu taas entistä ärhäkämpänä, joten puolukat menevät kyllä parempiin suihin.


Vielä eilinen uintikuva - nyt on kesän ja syksyn parhaat puolet yhtaikaa.




lauantai 12. syyskuuta 2015

Parisataa pistettä lisää = HK1

Viiru osallistui tänään Joensuussa palveluskoirien hakukokeeseen. Kaikki meidän osuutemme tuomaroi Eija Koistinen, joka oli myös kokeen ylituomari.

Aivan ihana sää: metsässä oli aamupäivällä raikasta (mutta ei kylmää), kentällä puolenpäivän jälkeen lämmintä. Henkilöetsinnän rata ei ollut helpoimmasta päästä, mutta kyllä Viiru sieltä kaksi ukkoa löysi. Ekalta ukolta Viiru tuli vähän vastaan, toiselta ei. Kolmatta suopursujen takana majaillutta maalihenkilöä kääpiö ei paikallistanut lainkaan. Palautetta: risteilyn parantaminen, haukun vahvistaminen (ei pidä vaihtaa ilmaisutapaa), oma höpöttely pois, työskentelyrauhan antaminen koiralle. Itse voisin sanoa, että vein koiralta varmaan aika paljon pisteitä radanlukutaidon puutteella. Eli kaikki koirakon tyyppivirheet saatiin esille.

Esineiden etsinnästä tuli täydet pisteet. Mutta pitää kyllä omasta mielestäni painottaa sen ensimmäisen nenään osuneen esineen tuomista.

Näin ihana sää

Tottelevaisuudesta voin sanoa itselleni ison Huoh!:n. Edellisen kilpailijan esimerkistä tein kaavion hieman väärin. Lisäksi joku viikolla käynyt treenaaja oli jättänyt Viirun eteenmenolelusen palasen kentälle. Ja heitti vielä noutokapulan siihen viereen. Eikä antanut toista käskyä. Tämä sama joku ei ollut opettanut tokokoetta pitempää seuraamista vieläkään. Ja kaikkea muutakin ihme säätämistä.

Sen sijaan Viiru teki ihmeitä: ylitti metrisen pressuhypyn toiseen suuntaan ja A-esteen molempiin suuntiin. Luoksetulossa tuli eteen istumaan. Eteenmeno ja maahanmeno, joka on kaksi kertaa tehty kokonaisena liikkeenä ennen tätä (viime vuonna kokeessa ja kerran sen jälkeen), oli hieno. Edestä sivulle tuloja en ollut uskaltanut treenata, joten ne olivat tosi surkeat. Tottista jos treenaisi ja osaisi itse käyttäytyä, voisi saada hyvin pisteitä.

Suurin voitto oli laukaukset. Sen lisäksi, että kuuluivat kokeemme laukaukset, joku ampumahiihtäjä ammuskeli jatkuvalla syötöllä Viirun paikkamakuun aikana. Viipo oli noussut istumaan mutta käynyt takaisin maate. Seuruussa ei juurikaan reagoinut paukkuihin.

Tänä vuonna saimme melkein 200 pistettä enemmän kuin viime vuonna. Hyvä me! Pisteitä tuli yhteensä 243 ja kakkostulos - onhan siinä varaa parantaa.



Agilitykisoissa tuomarit tuntuvat toivovan koirien tuomista palkintojenjakoon, mutta pk-kokeessa näin ei selvästikään ole tapana. Nautimme kuitenkin Viirun kanssa päämajan edessä pullakahvit, koska niin tehdään aina - meni miten meni. Ja ainahan on mielessä kokeneen agilitytuomari Anne Saviojan ohje: tapahtuipa radalla mitä hyvänsä, tule voittajana maaliin. Sopivatkohan pk-lajit minulle?

Suuri kiitollisuus parasta kisakaveria kohtaan - mutta myös kaikkia uskomattoman ihania ja avuliaita koiraharrastajia kohtaan. Nimeltä  mainitsematta, kiitos teille kaikille!

perjantai 11. syyskuuta 2015

Intiaanikesää

Pikin tokoalkeiden kurssi päättyi maanantaina. Nyt vain treenaamaan! Kapulan pitoa, merkin kiertoa ja jääviä harjoiteltiin. Kapulan kanssa pitää hyödyntää sitä, että Piki tykkää kantaa. Jospa yritänkin opettaa pitämisenkin sitä kautta. Tietysti voisi sitäkin opettaa, että koira tykkää, kun sitä pidetään alaleuasta lempeästi. Jääviin saa ihmeen helposti kestoa arkisanalla odota. Hyvä kurssi, suosittelen edelleen Sporttirekkua!

Tiistaina kumpikin koira sai omaa aikaa. Viiru kävi fyssarilla ja Piki Vinjan kanssa lenkillä. Viirun selässä oli kipeää mutta ei niin paljon kuin viimeksi. Olen myös yrittänyt kieltää Pikiä könyämästä Viirun selässä. Pk-estettä Viiru oli hypännyt pari kertaa tässä välillä.

Hakuryhmän treeneissä oli hakkuuaukeaa ja taimikkoa. Viirulla oli vain kolme ukkoa eikä se nyt päässyt noita uudenlaisia kasvillisuuksia kokeilemaan. Viiru sinkosi suoraan vasemman etukulman ensimmäiselle ukolle, nuuskutteli ukon vierestä paikan, jossa minä olin aiemmin ollut piilossa. Mahdollisesti löysi hukkuneen namin ja palasi keskilinjalle. Uusi lähetys, uusi suora sinkoaminen ja ilmaisu. Kaksi muuta meni enemmän suunnitelmien mukaan ;)  Tein vielä muita odotellessani esinekaistaleen vierailla esineillä (kuljetin ne tikulla metsään) ja Viiru etsi ja toi ne oikein hyvin.

Seuraavana päivänä Heidi ja Sisu lähtivät kanssamme mielenrauhan ja hyvän mielen haukulle ja lenkille. Kiitos siitä! Sää on taas mitä parhain - lämmintä ja aurinkoista mutta kuitenkin syksyisen raikasta. Puolukat kypsyvät. Viikonlopuksi sää vain paranee. Perjantai-illan huumassa tyttöset riehuivat ja uiskentelivat Pärnällä. Viiru kokeili kankaista metrin estettä. On se este korkea, ja koira pieni... Mopopojat ajelivat alakentän asfalttirinkulalla ja kutsuivat tottistelevaa Viirua. Voiko pienempää häiriötä ollakaan ;)

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Viikonlopun myötämäkeä

Lauantaiaamuna en voinut vastustaa kiusausta ja postasin Pikin turinoita SeenaxZoom-pentueen facebookiin (kyllä lapsettaa vanhaa ihmistä):



Huomenta! Työntäyteinen lauantai taas edessä. Ensin mun pitää tallata hakurata - se on kyllä ihan kivaa: siellä on kavereita kans. Yleensä ne on kyllä eläkeläisiä eikä lähde mun kanssa leikkimään. Viimeksi oli uusi tyttö, joka oli muakin mustempi ja nopeempi. Sitten mun pitää vahtia autoa, kun muut muka ettii ukkoja. Mä olen tosi ponteva vahti! Emäntä on kuulemma ostanut mulle jonkin suihkivan pannan, mutta se on ollut niin laiska, ettei ole saanut sitä asennettua. Vahtimisen jälkeen pitää taas lenkittää niitä eläkeläisiä ja muitakin.

Sitten mennään mökille. Siellä saa juosta hurjasti vapaana ja uida, kun haluaa. Ihmiset tosin eivät saisi meidän koirien mielestä uida ollenkaan, koska nehän voi vaikka hukkua. Me yritetään aina Viirun kanssa hypätä laiturilta uimareiden päälle mahaplätsiksellä ja sitten pelastaa ne. Yleensä emäntä ehtii kieltää meitä.

Joskus emäntä keksii, että mökillä tehdään mökkitokoa tai jälkeä. Se on aika tyhmää, koska mökillähän on parempaakin tekemistä. Sitä paitsi siellä on ihan oikeita jälkiä, joita voi nuuskutella. Kaksi kertaa olen löytänyt semmoisen pienen koirannäköisen, joka on juossut karkuun.

Kun marjat on syöty puskista ja ihmiset pintapelastettu järvestä, isäntä sytyttää tulen ja paistaa meille makkaraa. Sitä pitää odottaa aika kauan. Ja sitten isäntä vielä puhaltelee siihen, ettei meidän suut pala.

Huh! Miten sitä jaksaa taas tämänkin touhupäivän!

Sunnuntaiaamun uinnin jälkeen

Lauantai kuluikin suunnilleen Pikin kuvailemalla tavalla, paitsi että Piki säästyi treenaamiselta :)


Sää oli pehmeän syksyinen, sadekin tuli yöllä eikä haitannut ulkoilma-aktiviteetteja eikä rentoutumista.



Viirun lauantain hakutreenisuunnitelmaa varten Minna oli kilauttanut kaverille. Onneksi suunnitelma oli ilmaisun suhteen samanlainen kuin itse laatimani :) Lisäviisaus siinä oli kuitenkin, että tehdään kaksi settiä: 1. palkaton niin että ollaan ehditty "tuomarin" kanssa ukon luo, 2. maalihenkilö palkkaa ajoissa niin, että koira ei vain saa päähänsä lähteä ja 3. pitkä haukku, josta ukko palkkaa oma-aloitteisesti - ja 4. - 6. sama uudelleen. Nelosukolla Viiru lähti meitä vastaan, kun olimme lähellä tulossa töppäreen takana. Sanoin "Oho!", ja Viiru sinkosi takaisin ukolle haukkumaan. Loput  pistot ja ilmaisut sujuivat taas oikein hyvin. (Paheksunta oli oma keksintöni, ei kenenkään muun suositus.)

Tämmöinen löytyi lopulta kentän laidalta.
Kaikenlaista muutakin kivaa pikkutreeniä on tehty: mökkiesinekaistale, mökki-ilmaisuja, vähän tottista. Hyppykin sujuu, kun selkälihaksiin ei koske. Toinen fyssarikerta on ylihuomenna.

torstai 3. syyskuuta 2015

Mä sanon viimeisen sanani ja se on ei

Kaikenlaista vastoinkäymistä:

Maanantaina tallattiin Jaamankankaalle kolme esinekaistaletta; näistä kaksi ekaa oli vaikeaa maastoa, ja esinekin oli vaikeassa paikassa. Esineet olivat vieraita. Viiru jäljesteli eikä käyttänyt kunnolla ilmanenäänsä. Kahden ensimmäisen esineen nostaminen oli työlästä. Hyvää: Kun Viiru löysi vieraan esineen, se toi kapineen empimättä.

Tiistaina tottisteltiin. Vauhtinouto ei onnistu, koska vauhtia ei ole missään vaiheessa paettavaksi ja palkattavaksi. Satoi välillä niin rankasti, että hyppääminen piti jättää ruohikon liukkauden vuoksi. Miimi sai soitettua meille paikan hakukokeeseen, mutta myöhemmin ilmeni, että hakuilijoita oli ilmoittautunut vain kaksi. Kolme tarvittaisiin, jotta koetta ei peruttaisi. Hyvää: Laukauksista Viiru ei ollut moksiskaan. Käytiin Nuuskuilta ostamassa sorkka mejätreeniä varten.

Tämä hiljensi Pikinkin.

Keskiviikkona hakumetsässä Viiru ennakoi ekalla ukolla sivulletuloa (jota ei edes ollut tarkoitus tehdä). Tältä ukolta ei saanut kuin sosiaalista palkkaa. Seuraavan löytäminen vaati vaivaa. Viiru löysi, haukkui jonkin aikaa, lopetti, tuli kutsusta keskilinjalle. Uusi lähetys, haukkui kunnolla. Huoh. Maalihenkilöillä meni suunnitelma sekaisin, eikä saatukaan tehtyä yhtään tyhjää. Hyvää: Nelosukolla Viiru haukkui hyvin ja pitkään.

Torstaina käveltiin tyttösten kanssa PoKS:n hallille tokoryhmän treeneihin. Muita ei saapunutkaan, ja hallin ovi oli kiinni. Hyvää: Kumpikin teki omat jäävät liikkeensä erinomaisesti. Viirun kanssa on viime ajat tehty vain istumista ja maahanmenoa. Ne ovat nyt riittävän hyvät. Piki pysähtyy stoppiin suorastaan hypähtäen.

On viikolla ollut kaikkea kivaakin, kuten kimppalenkit. Hakuradan tallauksessa oli mukana Pikille nuorta juoksenteluseuraa, Siri-belgi.

Mutta mitä tehdä Viirun maalimiehen jätöille? Palkkaa vai ei palkkaa, menenkö maalimiehen luokse vai en, palkattomat alussa vai lopussa vai... Ja jotainhan on vielä ihan käyttämättäkin: paheksunta tai kieltäminen. Pitäisikö kokeilla?