keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Piki 3 v

Onnea, Piki 3v.!



Piki sai Miimiltä lahjaksi possun ja namuja. Kiitos!






Synttäri-iltaa Pikseli vietti tokoillen Koivuniemen kentällä ja lenkkeillen Viirun, Anin ja Utun kanssa Ylisoutajan sillalla.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Huippujengi

Keskiviikkona käytiin toteamassa, että Viirulle on pentuja tulossa, tässä vaiheessa näyttäisi olevan useampikin. Treenit jäivät kummaltakin koiralta vähiin työreissujeni ja patikointiviikonlopun vuoksi - ja Viirulta tietysti tiineydenkin takia.  Pikkuäiti sai kuitenkin rentoa liikuntaa varsinkin viikonloppuna yllin kyllin.

Pikin viikkotreenissä satuttiin kerrankin samaan aikaan kouluttajan, Sari Vähäniityn, kanssa ja saatiinkin tehtyä yllättävän hyvää settiä. Pikiä voi tosiaan ohjatakin, kutsua ja ottaa haltuun. Putkeen vienti oli vaikeaa, kun putken suu oli sivussa näkymättömissä. Myös hypylle hidastamista harjoiteltiin. Huippua!


Mitä ihmeellistä tässä muka on?

Viikonloppuna oli kauan odotettu mukavuudenhaluisten patikointiviikonloppu etelän immeisten kanssa. Perjantaina iltapuolella oli niin sateista, että tyydyimme Lykynlammen maastoihin. Lauantaina valloitimme Mäkrän. Kolilla on noin miljoona muuta ihmistä ja sata koiraa. Ukon, Akan ja Pahan huipuille jaettiin jonotusnumeroita. Parkkipaikkaa ei meinannut löytyä. Miksi ne nyt kaikki tunkevat tänne, kun minä haluan nauttia luonnon rauhasta henkeäsalpaavissa maisemissa? Kaikki jhl:läiset, yläkoululaiset, kv-maisteriopiskelijat, kemian proffat eivät kuitenkaan kavunneet Järnefeltin kalliolle, joten siellä oli vähän rauhallisempaa. Ikolanaholla taas oli jokainen kivenmurikka vallattu istuimeksi.


Evästellään Mäkrävaaralla katsellen Jeron suuntaan

Korkeanpaikan leriltä laskeuduttiin lähemmäs Pielisen pintaa. Yötä oltiin mökillä, ja sunnuntaina patikoitiin rauhallisemmissa maisemissa kauempana Kolin ytimestä. Varsinkin Pikin kanssa on rennompi olla vähemmän kansoitetuilla reiteillä.


Tule leikkimään! (Taustalla joutsenpariskunta, jota emme häirinneet)

Koukattiin Rykiniemessä Herajärven kierroksen laajennuspolkua pitkin yli Hirvivaaran ja Ilokallion.


Huilataan Rykiniemessä
Ruska oli ehkä kauneimmillaan, ja sää suosi perjantai-iltaa lukuunottamatta. Sekä lauantaina että sunnuntaina sade alkoi juuri, kun olimme valmiita hyppäämään autoon tai sisätiloihin.






lauantai 17. syyskuuta 2016

Ihmettelyä

Mitä voi tehdä lauantaina, kun hakutreenit peruuntuvat? Viettää ihan parhaan päivän, seurana tosin vain nelijalkaiset. Lykynlammen ruskaisista metsistä löytyi rauhaisiakin sopukoita, vaikka moottoriradalla pörrättiin ja uuden frisbeegolf-radan korit kilahtelivat. Samalla tuli testattua patikointipöksyt ja -kunto. Kunto ei ole flunssan jäljiltä hääppöinen, mutta housut olivat oivat.



Joskus muinoin vitsailimme, että tokoilusta voi palkata itsensä siivoamisella. Siivoamista inhoan edelleen, mutta nyt voisin palkita itseni siivoamisesta tokoilulla :)


Tämäkin päivä siis koitti (vaikken aina uskonutkaan): Pikin leuat pysyvät kiinni, vaikka pylly on maassa. Viiru pitää metallikapulaa. Hyvä on, on siinä vähän teippiä. Välillä päästiin jo ihan pieneen suikaleeseen. Tämä luo uskoa tulevaisuuteen. Ehkä joskus saan opetettua Pikin seuraamaan ja kummallekin seisomisen sisältävät kaukot. Tällä viikolla on tokoiltu ja tottisteltu enemmänkin. Nyt on semmoinen vaihe, että Viiru ei tee jäävissä virheitä. Tunnarista taas joka toinen päivä iloitsen, että se tajuaa idean, joka toinen päivä ihmettelen häsläystä. Hakuryhmämme on aloittanut yhteiset tottistreenit, mikä on ihan huippujuttu.


Viirun treenit ovatkin jääneet lähes pelkkään tokoiluun; pikkuisen Viipo pääsi radalle omissa agilityn viikkotreeneissä. Piki teki toisen setin. Isoin juttu meille kolmelle taisi olla suorasta putkesta kääntyminen. Pikillä oli vielä omat treenit, joissa haasteena oli hypylle ohjaaminen, kun hyppy ei ollut ihan suorassa linjassa tai jopa sivuttain. Kyllä pitää aikaisin ohjata tuota torpedoa.

Viirun käyttäytyminen tuntuu hissukseen muuttuvan - tai sitten kuvittelen. Tänäisellä retkelläkään Viiru ei uinut, mutta sen sijaan se joi (mikä on harvinaista). Piki tekee hartiavoimin töitä, että kaveri lähtisi riehumaan, mutta Viiru ei lähde nyt ollenkaan. Muutenkaan Viiru ei halua kisailla Pikin kanssa. Lenkillä Viipo pysyttelee lähempänä kuin yleensä - ehkä.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Villi Lupiini syksyisessä metsässä

Viikon treeneistä ei ole juuri kerrottavaa: olin flunssassa eikä käyty missään. Perjantaina pistäydyttiin tokoilemassa. Annakaisa Loirin neuvoma kahden lelun leikki saa kuitenkin odottaa siihen, että henkeni kulkee vähän vapaammin eikä jokainen liike pääty yskänpuuskaan.

Mökkireissun rauhassa oli aika myöntää, että syksy on saanut.



Olipa koirakuva edestä tai takaa, Viiru tuijottaa toteemina eteenpäin tai minua, Piki on aina just havainnut jotain, mikä pitää tarkistaa.



Surkeat noutamisen opettamisyritykseni ovat johtaneet siihen, että Pikin jatkuvasti etsiskelee ja roudailee milloin mitäkin tavaraa. Mutta tuoko minulle - ehei, paitsi joskus vahingossa.

Kun muut olivat lauantaisaunan löylyistä nauttimassa mestarivaras Piki "Villi" Lupiini sai saaliikseen tiskiharjan (ja tiskivuoron?)

Arsenen perilliselle kelpaa muukin kuin timantit.

Viiru voi edelleenkin normaalisti. Ainoa muutos se, että se ei ui. Mutta toisaalta kukapa haluaisi kylmässä vedessä uida (Viiru on kyllä yleensä halunnut).


sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kaikkea pitää kokeilla, paitsi...

Kaikenlaista puuhastelua... Viikko sitten viikonloppuna Susu oli täällä sienessä ja puolukassa. Ihana viikonloppu parhaassa seurassa. Kuluneella viikolla ei sitten oikein mikään ole onnistunut kunnolla.





Maanantaina käytiin Miimin luona ampumassa ja Hannan luona lenkillä ja rally-koulussa. Ne sentään sujuivat :)


Ei taida onnistua minulta Viirun kanssa treenaaminen, kun ajattelen, että se ehkä on raskaana. Piki joutuu sitten tuleen kahden edestä. Viirun kanssa radan alkua yritin pakkovalssilla kolmosen takaa huonolla menestyksellä - eikä oikein mikään muukaan sujunut. Kotiläksyksi sain etäohjauksen putken 15 jälkeisille esteille: putkeen, keinulle, takaakiertoon. Koiran puoleinen jalka!

Pikin agilitytreeneissä ei ollut kouluttajaa. Pikkuohjauksia, täysmittainen pituus, rengas, hyppyjen hakemista, siivekkeen ympäri pyörimistä.


Rata: Heidi Hirvasoja-Korkee

Hakutreeneissä emme tehneet mitään opettavaista: epäsuoria pistoja, löydettyjä ukkoja, lyhyitä haukkuja. Alkaa tulla pimeä, vaikea ehtiä treenata työpäivän jälkeen. Hakukokeeseen eiliselle lauantaille emme sitten päässeet - enkä olisi lähtenytkään metrin estettä hyppyyttämään.

Eilen vedettiin ja ajettiin jäljet, jotka ehtivät vanhentua vain muutaman tunnin. Vaikea löytää paikkaa, joka ei olisi kuhissut sienestäjiä ja marjastajia. Mentiin Selkien perukoille. Jäljellä Piki kulki aluksi nokka korkealla ja ensimmäisellä suoralla hukkautui tuoreille hirven jäljille. Ensi kerralla pitää saada nenu lähemmäs maanpintaa. Vanhempi jälki, ehkä vähän namuja? Viiru taas yllätti: ei lähtenyt hirven, Pikin eikä minunkaan jäljilleni. Päivän ilonaihe oli se, että Viiru ja Piki ovat oppineet lenkkeilemään ihmisiksi Nuuskun, Rapsun ja Sisun kanssa.

Ensi viikonlopun mejä-kokeeseen emme mahtuneet, mutta olisikohan kokeita jossain suht lähistöllä vielä? 

Pitkään ymmärsin sen, että käyn kimppatreeneissä kimppalenkkien vuoksi. Nyt se on jotenkin päässyt hämärtymään, ja olen alkanut suhtautua itseeni ja koiriini turhan vakavasti tavoitteellisina harrastajina. Tätä turhanpäiväistä vakavuutta yritin torjua myös ilmoittamalla meidän rally-tokokokeeseen. 


Pikin kenraaliharjoitus
Viikon varrella harjoittelimme joinain iltoina kylttien liikkeitä. Saksalaista täyskäännöstä en kuitenkaan tajunnut treenata. (Siitä meni molemmilla 10 miinuspistettä.)


Tyttösten ensimmäinen (ja viimeinen?) rally-rata

Kaikki kolme puksutimme omalla tasollamme. Viiru oli liikuttava luottopakki (miten kiitollinen olen tuosta koirasta). Piki hortoili mukanani (kun en ole osannut opettaa sitä seuraamaan), välillä otti häiriötä ja yritti tähyillä, mihin se tuttu ihminen katosi, teki hyvin harjoitellut liikkeet. Minä sain paljon neuvoja (kiitos niistä!), olin lukenut säännöt, tuomari vielä selosti kyltit - ja silti otin turhia miinuksia.


Arvostelulomakkeessa on tarkkaan annettu palaute (vaikka en kyllä vielä tiedä, mistä nuo kaikki pikkuvirheet tulivat). Tosi hyvä verrattuna pk-kokeeseen, jossa jää ihan tuomarin puheen ja oman hataran muistinsa varaan. Muutenkin kisa oli vallan miellyttävä ja rento kokemus. Mutta mitään rallia suoritukset eivät olleet. Minä taisin kulkea turhankin nopeasti.

Viirun lomakkeessa lukee: "Hyvä sujuva rata" ja Pikillä kannustavasti: "Rauhallisuutta ja tarkkuutta tehtäviin niin hyvä tulee".

Piki on nyt korkannut kisauransa - ja ihan hyvin, vaikkei tulosta tullut. Olisi Piksukin saanut tuloksen ilman minun kämmejäni (tein esim. uusimisen väärin, -10 pistettä). Tavoitteena oli, että kumpikin olisi iloinen. Ei Piki radalla iloinen ollut - mutta ei myöskään kovin paineistunut. Halusin nähdä, tarvitseeko Pikin kuplan ja tuleeko se sinne kanssani. Tarvitsee, mutta ei vielä tullut koko ajaksi. Tämä näkyy myös arvostelulomakkeessa paikoin kirjattuina virheinä, joiden nimi on yhteistyön puute ja kontrollin puute (tai jotain sinne päin).

Kaikkea pitää kokeilla, paitsi rally-tokoa ja kansantanhuja. Nyt ovat tanhut vielä koklaamatta. Ihan oikeasti en naureskele rally-tokoa. Minusta on tosi hyvä, että on matalan kynnyksen laji, jossa pääsee kokeeseen ilman kahden vuoden treeniä. Mutta en myöskään väheksy ylempien luokkien vaikeutta. Mutta meille tämä oli ehkä ensmmäinen ja viimeinen rally-tokorata. Aika näyttää :)

Viiru on voinut ihan normaalisti.