lauantai 30. heinäkuuta 2016

Hailuodon hiekoilta Yyterin lietteille

Sunnuntaina 24.7. käynnistimme itärajan traktorin kohti Oulua ja Hailuotoa, ja vajaan viikon kuluttua perjantaina lähdimme Porista ja Yyteristä kotia kohti. Perämeren rannikolta teimme vekin Pohjanmaan peltolakeuksille ja Kauhanevan kansallispuistoon ennen saapumistämme Selkämeren rannikolle.

Ekana päivänä, sunnuntai-iltapäivänä ehdittiin Hailuodon biitseille.

Seikkailu alkaa Hailuodon lautalla

Uudet joustoremmit pääsivät testiin.


Oulun tienoilla riitti autioita upeita pitkiä hiekkarantoja juostavaksi ja uitavaksi. Ihmettelin, miksi Viiru juo suolaista merivettä, mutta Perämeren vesi onkin lähes suolatonta.

Yövyttiin Airport Hotel Oulussa Kempeleessä, joka oli kovin koiraystävällinen ilmpaiiriltään mutta ennen kaikkea lenkkimaastoiltaan. Lampaitakin oli :)

Hotelli ja lammasaitaus häämöttävät lintutornista.

Seuraava yö oltiin Raahessa hotelli Raahenhovissa, ja se oli ihan keskellä kivierämaata (jos niin voi Raahen kokoisesta paikasta sanoa). Ruoholänttiä piti tosiaan etsiskellä.

Ensin kuitenkin maanantain lintu- ja luontokohteet:

Temmesjoen lintutornista aukeni näkymä Liminganlahdelle. Kuvasta tuskin näkee, mutta vedestä nousi siellä täällä pikkuisia mökkejä ilman maapalasta. Tai tietysti maannousemisen myötä siellä on joskus tulevaisuudessa isotkin tilukset. 


Aamupäivän pääkohde oli Liminganlahden luontokeskus torneineen.


Iltapäivä  vietettiin Siikajoen Tauvon Munahiejalla.





Lopputulos oli se, että Piki ui urheasti piitkän matkan pelastamaan minua; Viiru pelasti vain oman nahkansa.

Tiistaina hivuttauduttiin lähemmäksi kunnon turistipaikkaa eli Kalajoen hiekkasärkkiä. Aurinkoisessa helteessä ihmismäärä oli hulvaton, ja lintujen tarkkailu ja koirien uiskentelu jäi  vähemmälle.

Vaaleansinen taivas, sininen meri, vaalea hiekka, keltaiset kukat

Varsinaisen hiekkasärkkäalueen ulkopuolella Letonnokallakin oli särkkiä.

Letonnokan kirkas vesi


Koko viikko oli helteinen, ja lounaspaikat valittiin niin, että auton sai varjoon ja niin lähelle ravintolaa/terassia, että takaluukun voi jättää auki. Tällaisia paikkoja löytyikin ihmeen hyvin; joskus joutui tosin tinkimään listan monipuolisuudesta. Salapoliisintyöllä löysimme Lohtajalta ravintola Wattajan.



Lohtajan kautta jatkettiin Kokkolaan kyläilemään. Valitettavasti kyläpaikan issikkakoira oli vaisu, koska se oli uiskennellut sinileväisessä vedessä; ekaa kertaa 17 vuoteen oli levää. Me emme nähneet sinilevää reissulla kertaakaan (ja nyt on Malla-koirakin jo terve).

Yö vietettiin Pietarsaaren keskustassa hotelli Epoquessa, jossa oli reissun majapaikoista paras hinta-laatusuhde. Ja viihtyisä terassi ja ilmastointi :)

Keskiviikkona koukattiin peltolakeuksille. Kauhavalla oli Suomen 100 - lintukohteet -oppaan pohjanoteeraus: Saarimaan näkötorni peltojen latomeren ihailuun. Torni on vuodelta 1986 mutta opas reilusti 2000-luvun puolelta.




Pikku harmitus unohtui Kauhanevan-Pohjakankaan kansallispuiston lumoavalla suolla ja pulahduksessa Kauhalammen pehmeään veteen.





Yö vietettiin Kristiinankaupungissa Mummonmökki Riverside Cottagessa. Söpössä mökissä ei ollut juuri mukavuuksia, ja omasta nurmipihasta nauttimista haittasi viereinen erittäin vilkas maantie. Ei minun ykkössuosikkini, eikä koirien koska niiden kauneusunia haittasi kärpäsjahti.

Torstaina Poriin, Yyterin lietteille (kyllä: lietteille, ei sannoille).


Me halutaan vahtimaan isäntää!

Yyterin koirarannalle ei ehditty - mutta ei se mitään, kun pohjoisessa oli jo saatu nauttia santarantaelämästä. Ja bongarineitokaisia väsyttää jo reissaaminen, uudet asiat ja havainnointi.



Kotiin ajeltiin ysiteitä Kuopion kautta perjantaina. Kotona nukutaan. Hakutreeneissä käväistiin: Viirulle otettiin vain etukulmat kunnon palkoilla. Sitten kotiin lepäämään. Eniten harmittivat metsään jääneet kanttarellit ja jättimustikat.

... Ja seuraavana päivänä tuli vielä mieleen: Viimeinen yö vietettiin Porissa huoneistohotelli Kuukkarin kortteerissa kivassa yksiössä. Myös tämä paikka oli erinomainen koirien kanssa; vieressä oli puistoja ja kävelyteitä.
Reissun ensimmäinen ateria syötiin ABC:lla (kaikkiin hampurilaisiin sai soijapihvin, mutta kerroshamppariin vain yhden), mutta sitten päätettiin, että etsitään aina vaihtoehto aakkosille. Lounaiden greatest value oli Lapualla Vanhassa Patruunatehtaassa kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa ravintola Isossa Prässissä.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Mustikassa, hillassa, juolukassa, vatussa

Viikonlopun ja viikon varrelta: 

Toinen rokkihotellin portsareista oli turhankin virkaintoinen. Arki- ja rokkielämän kannalta olisi helpompiakin yhdistelmiä kuin arkuus/pidättyväisyys+vahtivietti+terävyys. Vähempikin vieraiden vahtiminen olisi Pikiltä riittänyt.

On marjastettu monipuolisesti. Kirjoitinkin Facebookiin:
Toiset ylpeilevät robotti-imurilla, mutta meilläpä on kaksi määrätietoisesti varvikossa etenevää robottipoimuria. Isompaan malliin kuuluu vakiovarusteena myös kätevä äänitoiminto, joka takaa sen, että muut marjastajat eivät eksy lähellekään apajaasi. Samanlaisia poimureita oli muillakin, mallit ja ominaisuudet vain hieman erosivat.



Näiden meidän poimureiden suurin intohimo ovat vadelmat. Ihan pahaa tekee, miten ne rymyävät vatukossa kuin hyökkäysvaunut ja tallovat kaiken, myös parhaat marjat, alleen. Hillastus taisi olla niille liian hienovaraista, joten kun ihmiset lakastivat ja muut koirat relasivat, Viiru ja Piki imuroivat hehtaarillisen juolukoita. Ei muita seurauksia kuin mustat isot kakat.


Pienellä hillasuolla samoilu hakutreenien jälkeen treenikaverien + koirien kanssa oli jos ei tuottoisaa niin vallan mukavaa. Mutta vain Team Ahmatti söi marjoja.


Pikkuisen on treenattukin, mutta eri lajeja, jottei vain liikaa edistytä missään. Vepessä Pikin piti taas tutustua uuteen avustajaan ennen kuin päästiin itse asiaan (onneksi kouluttajana oli tuttu ja ihana fyssari-Heli). Veneen haku vaihdettiin veneestä hyppyyn, joka lopulta meni oikein hyvin. Toisena liikkeenä hukuin Pikille (muilla oli ollut hukkuvaa aiemmilla kerroilla, kun olimme pois). Rantavedessä läiskiminen ei Pikiä vakuuttanut, mutta johan pelastaja lähti, kun kunnolla molskahdin veneestä veteen ja aloin räpiköidä. Ja mistä se tiesi tarttua patukkaan ja kiskoa minut rantaan?

Viirun haussa oltiin ilman ryhmämme vetäjää, ja tallasimme vain 150 metrin radan. Viirulla oli kaksi palkatonta löytöä, jotka vain kasvattivat intoa. Pitkää seisoskeluani ukolla Viipo ei kyllä taaskaan kestänyt vaan lähti tulemaan sivulle. Kahdella viimeisellä ukolla oli megapalkat. Ihana on Viirun kanssa hakuilla, mutta kyllä pitäisi päästä kokeeseen treenilistaa hakemaan.

Perjantai-iltana osallistuimme Lukkarisen Jarin hyppytekniikan peruskurssille. Muu ryhmä teki jo seuraavan kurssikerran asioita, mutta me olimme alkeissa eli aiheina olivat perussarja ja set point. Jälkimmäistä olemme tehneet omalla pihalla - ja väärin. En tiedä, ymmärsinkö vielä, missä on pihvi, mutta ainakin ohjaajalle mukavan helppo treeni :) Minun silmiini kumpikin koira hyppäsi hyvin; samoin Agirodun seniorikisan videolta katsottuna Viiru hyppäsi ihan ok.

Jari mittasi Pikin: 50,02 cm.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Suhisee, puhisee, kuhisee, tuhisee

Etelä-Hämeen metsässä kuhisee ukkoja, agirodussa suhisee ohjaaja koiralle hidastusta ja kokoamista (turhaan), kaislikossa arvokkaalla lintujensuojelualueella puhisee emäntä remmit sinkeellä ja solmussa, verijäljellä ei kauaa Pikin nokka tuhissut.

Sinisten pekonien minipäiväleirillä oli paimennusta Pukkilassa Kristiina Kurton opissa ja hakua Kärkölässä Niina Savelan johdolla. Kristiinan mielestä Piki ei ole vielä täysin syttynyt paimennukseen, joten ei pidä paljon ohjata ja komentaa. Ja enhän minä olisi osannutkaan.



Kuva: Päivi Vuoristo

Haussa Piki oli jännän äärellä (kuten kuvasta näkyy), mutta jännityksensä voittaen Pikseli meni reippaasti kaikille ukoille. Vain yhdellä käytettiin apuja. Annoin Pikin varastaa = lähteä itsenäisesti kaikille ukoille. Olisi voinut tehdä hallitumminkin, mutta tuskinpa tuli vahinkoa itsenäisyyden vahvistamisesta. Ihailen tuon arkajalan rohkeutta :)

Kahden päivän leiri oli vallan antoisa hyvässa seurassa herkkujen kuorruttamana. Viirusta Niina totesi, että nyt pian HK2:sta hakemaan. 


Rapsutusten kerjääjän teltassa on kattoikkuna.

Koiraleirimme kruunasi Ylojärven Agirotu, vaikka seniorien avoimen SM-kisan rata olikin minulle järkytys. Koska kaikki tasoluokat olivat samassa, odotin kakkosluokan enkä nelosluokan rataa. Makseille tuli yksi nolla, eikä se ollut meidän ;) Ensi vuonna uudestaan! Joukkueviestin rata sen sijaan oli sellainen, että kaikki pystyivät onnistumaan ja iloitsemaan omalla tasollaan. Melkein kaikki kisan koirakot saivat vähintään kepeiltä vitosen, mutta ei se mieltä pahoittanut muuten sujuvalla radalla. 

Piki Pitsikyttääjä: Koska ne oikein tulee?

Joukkueemme oli nimensä veroinen ja toimi kuin unelma. Jopa sijoituimme ihan hyvin, 23/51 :). Iloinen fiilis, aurinkoinen sää, ihanat joukkuekaverit. Yllätyksenä pöllähtäneet kannustusjoukot toivat lisää hyvää tuulta mukanaan. Hienoa, ettei tämä ollutkaan viimeinen Agirotu - kiitos MAH jo etukäteen ensi vuodesta! Me harrastelijatkin, jotka emme ole edes wannabe-maailmanmestareita, tarvitsemme tällaisia rentoja kokoontumisia. Omalla tavalla agility on liikuntalajeista ihan parhaita ja monipuolisimpia.

Chillataan Hankoniemessä liinat sinkeellä.





Leirin jälkeen retkeiltiin Hankoniemessä, Hyvinkäällä ja Porvoossa.

Ruskiksen kaislikossa puhisee
Porvoossa puhistiin kaislikossa, tammi- ja lehmusniemessä sekä huumaavalla apilapellolla. Turhautuneena koirien tempoiluun sotkeentuvissa remmeissä ja omaan kiroiluuni kyselin Facebookissakin ideoita kiinnitysratkaisuiksi paikoissa, joissa koiria ei vain voi pitää irti.

Vanha Porvoo kirkkoineen ja makasiineinen jäi käymättä, samoin ne Suomen suurimmat koiratarvikekaupat.

Ekuddenin puolen hehtaarin metsän iso tammi

Fleksikatrillia on nyt kokeiltu kerran Topin vanhalla ja Heidin lainaamalla fleksillä. Kukaan ei kuristunut, mutta välillä selvittelyhomma muistutti pitsinnypläystä; pitsiäkään ei onneksi syntynyt. Lisähäiriöinä olivat vastavedetyt verijäljet, joille ei saanut karata, sekä WhatsApp-puhelu Tadzhikistaniin. Huh!

Rokkihotellin poket siirrettävässä putkassaan: Täällä ei juhli muut kuin me!
Etelänreissulta kotiinpaluun jälkeen käytiin Heidin kanssa vetämässä verijäljet. Pikin jäljellä oli paljon tapahtumia, joista Pikseli merkkasi kaikki makaukset lukuunottamatta yhtä. Toisella kulmalla Piki pyöriskeli mutta löysi jatkon. Seuraavaksi tehdään pidempi kokeenomaisempi jälki ja katsotaan, miten Piksu jaksaa. Ja sitten kokeeseen! Heidin blogissa on hersyvä kuvaus Sherlockin, Marplen ja Poirotin huikeasta työskentelystä. Olisiko amerikanserkku sitten Marlowe? Herkkyyttä ja actionia? Ei ainakaan Kay Scarpetta. (Tässä näkyy amerikkalaisen dekkarisivistykseni suppeus.) 

Viiru kävi Kuopiossa silmäpeilauksessa. Terveet ovat silmät. 

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Juhannuksesta runon ja suven päivään

Kaikenlaista säätä on ollut, ehkä lumi, räntä ja rakeet ovat kuitenkin puuttuneet. Kesä!

Juhannus vietettiin mökillä hyvässä säässä. Ensimmäiset kuvat ovatkin tuolta aurinkoiselta reissulta.

Orivirralla

Viirun agilitytreeneissä saatiin vielä nauttia Soilin koulutuksesta. Kesän kotiläksyksi: keppien vaikeammat aloitukset. Olen tainnut auttaa niin paljon, että Viiru ei edes yritä.

Tästä Katja varoitti Pikinkin treeneissä. Ohjaa nyt niin kuin haluat kolmosissa ohjata. Älä auta äläkä vie liian pitkälle. Vaadi! Jos Piki ei mene estettä, korjaa. Piki teki agility-comebackinsa Katja Ojansivun koulutuksessa, johon olin ilmoittanut Viirun. Sitten muistin, miten monesti olin harmitellut, että se nuori koirahan tänne olisi pitänyt ottaa, niin että saadaan heti alusta vinkit oikein tekemiseen. Ja taas Pikseli oppi nopeasti :) Hyppyjen hakemista Pikin kanssa saatiin myös läksyksi. Hyppytekniikkaa olemme tehneet nyt yhteensä kaksi kertaa. Pikille olisi myös treeniryhmäpaikka elokuusta eteenpäin - en tosin ole saanut vielä vahvistusta.


Pikin vepessä alokas haki köyttä veneestä vierailta ihmisiltä - ihan uimasilleen ei kuitenkaan vielä uskaltauduttu. Pihalla saan jo noutoesineen usein käteen ja Piki voi myös istua patukka suussa.  


Hakuryhmäämme vaivaa pienoinen aneemisuus, mutta onneksi vähäverisyys ei kuvaa Viirun tekemistä. Viikko sitten ukot korvautuivat esineillä. Tallattiin 50 m x 50 m ruutu, johin Viirulle ripolteltiin neljä Annelin esinettä. "Talvitauko" teki hyvää, Viipo juoksenteli ruudussa keskittyneesti nenä auki ja toi kolme esinettä käteen asti. Neljäs ja viimeinen esine oli pieni ruskea nahkaläpykkä, josta ihmettelin eikö Viiru nostanutkaan sitä - kunnes Viiru sylkäisi sen suustaan. Samaa tyyliä Viiru jatkoi seuraavissa ukkotreeneissä, joissa leikiteltiin tyhjillä ja miehitetyllä mökeillä, esim. yhdellä pistolla oli ukotettu lähimökki ja takarajalla oleva tyhjä mökki, jonka läheisyydessä oli ukko. Se on helppoa, kun kerrankin on nokka kunnolla auki...

Sääli ettei ole treenattu tottista hyvään kuntoon enkä ole tajunnut mennä kokeeseen alkukesästä. Eihän nyt ehkä enää kerkiä! Eikä Virkussa ole oikein kokeitakaan. Miimilta lainaan saatu kilon kapula ei kuitenkaan ole tottiksen ongelma - sekä Viirun että Pikin mielestä se on suunnilleen ihanin kanniskeltava esine maailmassa. Seuraamisen kesto on treenaamatta, samoin eteen tuloa Viiru ei tällä menolla opi varmaksi ikinä.

Näin voi käydä, jos keikkuu veneen reunalla.

Pikille poljettiin lähes namiton jälki, jolla oli keppejä. Nameja on syytä ripottaa alkuun, jotta nenun saa maahan. Mitään ongelmaa jäljen seuraamisessa ei ollut, mutta työskentely ei ollut niin kaunista kuin yleensä. Parasta oli, että Piki reagoi keppeihin ja pääsin siitä palkkaamaan!


Isokoskelot viettävät juhannusta Herajoessa




Miksi muuten niin rauhallinen Viiru innostuu uimisesta, pulkasta ja kottikärrykyydistä? Kottikärrykyydistä siksi, että kerran erehdyin palkkaamaan. Eino Leinon päivän tienoilla niitettiin ja korjattiin. Ei ollut city-ihmiselle helppoa heinänteko kosteassa helteessä, paarmojen ja hyttysten pörrätessä ja inistessä - ja tuon yhden pyrkiessä aina kärrykyytiin. Lisäksi drama queen sai jotain tassuunsa ja heittäytyi kolmijalkaiseksi. Ehdin jo ajatella, että siinä meni Agirotu-joukkueemme, mutta Viiru toipui pian. Ehkä kusiainen pisti anturan syrjään?




Osaavatkohan koirat arvostaa sitä, että saavat viettää kesälomaansa näin hienoissa maisemissa?




Mökin pihalla valoisan kesäyön alkaessa tuli käymään Viirun etunimikaima, yön todellinen asukki. 

VIIRUpöllö