sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Yliaikaista huutoagilitya

Tänään kisattiin Pentti (oik. Pertti) Siimeksen kolme agilityrataa ja yksi hyppyrata. Oltiin kuin kirkuvat täit tervassa. Syyttäisinkö uusia Inov-kenkiä? Meneekö hakukoekin perseelleen uusissa kevytmaastokengissä?


Etkö, emäntä, enää pöljempää kuvausasetelmaa keksi?

Ekalla radalla juutuimme uusille pinkki-mustille kepeille. Ne olivat Viirusta oudot; tosin keppien lopun jumin sai alun perin aikaan se, että ennakoin keppien jälkeistä 90 asteen kulmaa muurille. Jouduimme ottamaan kepukat niin montaa kertaa uusiksi, että kysyin ihan tuomarilta luvan, ja sitten kipitettiin suorinta tietä pois. Häiriötreeniä kepeille siis. Oltiin myös molemmat tosi hitaita. Seuraavalle radalle Tiina komensi tsemppaamaan itseäni ja hetsaamaan koiraa. Edelleen oltiin tuskastuttavan hitaita ja  äänekkäitä (yliaikaa runsaat 2 s). Hetsaamisella oli se vaikutus, että Viiru nousi lähdössä seisomaan ja seuraavissa odotteluissa haukahteli.


Seuraavalla radalla oltiin kellon mukaan vähintään yhtä hitaita, lisäksi jouduttiin ne oudot kepit aloittamaan kahteen kertaan. Yliaikaennätys; ei edes Topin kanssa ylletty yli kahdeksaan sekuntiin. Viimeinen rata oli hypäri, ja se oli lähinnä kelvollista suoritusta: nolla ja yliaikaa enää 0.72 sekuntia. Keskityin torjumaan rengashaveria ja keppivirhettä - nämä onnistuivat.

En tainnut koko aikana muistaa lupaustani siitä, että en pysähdy radalla. Kontaktien kriteeritkin olivat sitä sun tätä. Ei ihme että tulee yliaikaa, kun vielä lisäksi töksvalssailee koiran eteen. Mutta onneksi Viirussa ei tainnutkaan olla mitään vikaa, kuten aluksi pelästyin. Ehkä vähän väsytti. Mukavaa oli olla eriseuralaisista koostuvassa hyvässä seurassa. Arrakin oli yleisössä ja lenkkikaverina. Viiru on edelleenkin turhan julma äiti minun makuuni. Onneksi Arra on reipas. Kiva päivä, sadekin alkoi vasta viimeisen radan jälkeen.

Enolaiset valkovuokot melkein-kesäkuussa

Lauantai-illan lenkillä Vinjan kanssa käytiin ohimennen koulutuskentällä harjoittelemassa estenoutoja. Myös tokon-ALO-paikkamakuu tehtiin "pikkutyttöjen" vuoksi. Se oli Pikin mielestä sekunnin liian pitkä. Matalamman A:n yli Viiru palasi, kun Heli vähän vinkkasi, korkeampi oli paluumatkalle vielä liikaa. Metrin este (ei ihan täyskorkea) tökki kumpaankin suuntaan. Huoh. Tottiskentälle häpeämään. Mukava oli lenkkeillä; pupuja oli tosin enemmän kuin koiria tai ihmisiä. Piki ei lähtenyt jänismetsälle, kun Viiru oli jo kiinni.

Jouduin perumaan Pikin mejä-leirin hakukokeen vuoksi. Kannattikohan? Ekana päivänä, johon olisimme ehtineet osallistumaan, olisi ollut vain "teoriaa" ja jäljentekoa, ei koirille mitään.

torstai 25. toukokuuta 2017

Strömsö revisited

Joskus menee kuin suomenruotsalaisessa kotoilu-tv-ohjelmasarjassa. Eilisessä hakutreenissä Viiru harjoitteli edestä löytämistä. Parilla ekalla ukolla oli myös kokeenomainen ilmaisu niin, että maalimies kuitenkin noustuaan palkkasi. Ja muistin jopa soittaa koepaikan Josepan kokeeseen. Alueen löytämisessä oli kyllä hankaluuksia; Jaamankankaalla on metsää hakattu niin paljon. Mutta Viiru toimi kuin unelma, vaikka rata oli aika hankala.

Tänään Arja lähti harjoittelemaan esineruutua. Sateli pitkästä aikaa ja ukkosti ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Alueesta tuli "pikkuisen" liian iso ja myös muotopuoli. Vaikka ruudussa oli varmaan kaikenlaisia hajuja, Viiru toi hienosti kolme vierasta esinettä, joista vain yksi oli kiva tumppu (kurarukkanen) ja muut suutuntumaltaan epämiellyttävämpiä. Enempää en pyytänytkään. Huomaa kuvasta (etenkin Sirkku!), että en kumarru koiran päälle, vaan notkistan omia jäykkiä polvia :)

Kuva: Arja Kettunen


Aamupäivällä Joan SM-valmennusryhmässä ratkottiin Sandra Deidden kisaradan kuvioita. Hmmm, Heidin neuvoilla saatiin kolmannella yrityksellä varsin sujuva veto. Strömsö-laatua haittasivat keppien itsenäisyyden puute ja siivekkeen ympäripyörimisen vaikeus poispäinkääntöpuolelta. En osannut kääntää Viirua ennen hyppyä. Toisaalta koko poispäinkääntöpäärynää ei olisi tarvittu, jos Viiru tekisi kepit itsenäisesti loppuun asti. Viiru osaa - pitää vaatia vaikkei lopussa olisikaan palkkaa. Kontakteilla ei ollut nyt isompia ongelmia. (Nollarataprojekti ei kyllä oikein onnistunut; ensimmäisellä yrityksellä Viiru juoksi ensimmäisen 65-senttisen ja toisen 60-senttisen hypyn ohi).

Pikin keppitaantuma oli tänään huono muisto vain. Tiistaina mentiin kuudella, nyt päästiin Heidin avulla 12 keppiin niin, että vain alussa ja lopussa oli ohjuri. Jatkossa ohjuri pois aina kuin sujuu, palkkaajan häivyttäminen asteittain. Ehkä jumi johtui rispaantuneesta kynnestä?

Tyttöset pääsivät kahdelle kimppalenkillekin: Agilityn jälkeen reippailtiin Sisun kanssa ja talviturkit lensivät kaaressa Jyrinjärveen. Iltasella Strömsö-päivän lopuksi lampsittiin sateisella Jamiskalla mustanpuhuvassa poikaseurassa Ziggyn, Puten ja Luxin kanssa. Ilman Ziggy-poliisia reipas Lux-pentu ja Piki olisivat saaneet hyvät rallit aikaan. 

Muukin viikko on mennyt mukavasti. Tiistain agilityssa rakennetttiin hallin mittainen putki-rengas-hyppy-irtoamissuora. Mikäs sen hauskempaa, paitsi ehkä loppulenkki pihispoikien kanssa.

Pk-kokeeseen valmistauduimme myös maanantain iltalenkillä. Muisteltiin noutoa metrin esteellä ja A-esteellä, toisin vain patukalla. Hyppynouto n. 85-senttisellä hypyllä oli mennen tullen upea; A-esteestä oli Viirun oli vaikea muistaa, että pitäisi palata sen yli. Pitää vielä kerrata: hyppynouto kapulalla, A-estenouto kapulalla, ampuminen (jos ehditään), eteenmeno kisakentällä ja muilla kentillä, kaavio ja liikkeet (ohjaaja), eteentulo ja sivulle siirtyminen.

Sadekaan ei haittaa, kun on possunkorvaa.

Moneen otteeseen on pitänyt kirjoittaa siitä, että kaikki kolme koiraa (Piki, Viiru ja Topi) suhtautuvat läheisyyteen kovin eri tavoin. Topi oli läheisyyskammoinen: jos sen viereen asettautui, se siirtyi väljempään tilaan. Viiru hankkiutuu kevyesti ihmisen lähelle ja huitoo tassulla: rapsuta mua! Jos tämä hienovarainen vihje ei riitä, se nappaa ihmiskäden kitaansa ja ohjaa oikeaan rapsutuspisteeseen. Piki painautuu lähelle koko voimallaan, tai paljon suuremmallakin intensiteetillä, yrittää hillitä tassuillansa huitomista, kun tietää, että ei saa hosua. Pikin koko olemus huutaa: sun henkilökohtainen tila on mun henkilökohtainen tila!

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Suunnitelmallista treeniä

Jännää! Meillä on paikka hakukokeessa Kuopion takana. Kyselin myös Savonlinnan 13.6. kokeen paikkoja. Johonkin siis ainakin päästään. Ehkä emme ilmoittaudukaan Josepan kokeeseen, niin saamme olla rauhassa Pikin mejä-leirillä?

Treenaaminen onkin harvinaisen ryhdikästä, kun on koe tiedossa. Tänään olin tehnyt etukäteen suunnitelman, jota noudatimme. Kaksi kokeenomaista ilmaisua, kaksi löytöä+palkkaa, kaksi tyhjää ja lopuksi taas löytöjä ja palkkoja. Hyvin meni PAITSI että Viiru systemaattisesti kaarsi taaksepäin, kokeenomaisissa tappauksissa ui toistuvasti ukon liiveihin, ei osannut kulkea ilmoittautumiseen sievästi sivulla, väsyi loppua kohden. Seuraavaksi edestä löytämistä ja pari kokeenomaista löytöä niin, että maalimies palkkaa.




Oikein onnistuneet treenit, vaikka aamulla näytti ihan muulta. Noidanuoli iski, mutta tujakka särkylääke vei kivun pois (ja toi pumpulipään). Sää oli sopiva, ja alun ja lopun lenkkiseura enemmän kuin mieluista: Viia-sisko ja Petja-poika. Tallauksessa Piki saa ehkä jo ensi kerralla Nero-velipuolen takaa-ajoleikkiin, nyt toista vielä jänskättää.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Kuin hiehot kevätlaitumella

Kevät ei jäänytkään enää yhteen päivään, vaan melkein viikkoon ei ole ollut pakkasta eikä satanut lunta. Maanantai-iltana, jolloin korkattiin hakutreenit, oli kyllä vielä tajuttoman kylmä. Koirat kuitenkin koikkelehtivat kuin hiehot kevätlaitumella: suorista pistoista ei tietokaan. On niin siistii juoksennella tuulispäänä ja saada siitä vielä ceessaria ja lelukin. Uusi lelu olikin kertakäyttökamaa. Haukku kyllä raikui komeasti.




Susun kevät

Jospa vielä saataisiin aikaan hakutreenejä ennen kisoja (jos sinne päästään); hyvällä onnella ehditään neljätkin harkat pitää. Huomenna toivottavasti saataisiin pitkä rata, tyhjiä ja ainakin yksi kokeenomainen ilmaisu. Lopuissa treeneissä voidaan sitten paikkailla ;)

Myös esineitä pitää muistaa kerrata, vaikka huomenna. Tottiksessa on jo montaa juttua treenattukin, keskiviikkona ihan porukalla:
  • noudon vauhtia ison kapulan kanssa
  • noutoa häiritseviä esineitä
  • noutoon lähtemistä vasta käskystä
  • ilmoittautumista vapaana
  • edestä perusasentoon tuloa
  • henkilöryhmää
  • pitkää seuraamista
  • täyskäännöstä
eli johan tässä ollaan valmiita! Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että Viiru toi joka kerta erehtymättä lelun eikä kapulaa, kun kokeiltiin noudon häiriötä. Vieraalla kentällä eteenmenosta ei ollut hajuakaan. Tänään käytiinkin sitten hakemassa ajatusta siitä, että Kulhonkin kentällä voi olla lelu, niinpä kannattaa posottaa näytettyyn suuntaan minkä tappijaloista pääsee.

 Vielä pitää kerrata:
  • A-esteen yli noutoa
  • noutoa häiritseviä esineitä
  • liikkeiden välejä 
  • ehkä kerran koko eteenmenoa
  • liikekaaviota itse
  • mites ne jäävät meni? 
Pk-säännöt on niin  herttaisesti kirjoitettu: "Tottelevaisuusosassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, että kokeessa ei esitetä koiria, jotka vaikuttavat itseluottamuksensa menettäneiltä ja joiden työskentelystä puuttuu iloisuus. Kaikissa liikesuorituksissa koiralta edellytetään iloista työskentelyä sekä tarkkaavaisuutta ohjaajaan päin. Työskentelyn iloisuuden lisäksi on arvostelussa luonnollisesti kiinnitettävä huomiota myös liikkeiden korrektiin suoritukseen." Voi kun itseluottamus, iloisuus ja tarkkaavaisuus riittäisivät!

Pikin seuraamiseen Anni kertoi uuden niksi: naksuttelu oma-aloitteisesta kontaktista suunnilleen oikeassa seuraamispaikassa. Naksuniksi saikin Pikin silmät loistamaan ja aivot raksuttamaan. 


Tänään käytiin toteamassa, että Lykynlammeltakin ovat lumet sulaneet. Lenkkejämme pitää kyllä pidentää. Huristeltiin myös Miimin luokse hypistelemään Halin pentuja. Neliviikkoiset marsut olivat herttaisia, ja sen verran isoja jo, että ruokailu oli järjestetty pystybaarissa.




Eläinlääkäristä hankittiin tällä viikolla kaikille kolmelle koiralle Seresto-pannat. Pikille ostettiin Athroflexin ja öljyn tilalle vaihtelun vuoksi Synoquinia. Vaivatonta. Biorin-kuuria on jatkettu. Kynnet näyttävät hyviltä, ja turkkiakin on kasvanut takaisin. Kivuttomalla punnitsin molemmat, ja hyvässä lihassa ovat. Piki painoi 18,8 kg, ja Viirun lukema alkoi 17:lla eli turhankin tukevassa kunnossa lienee.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kuutostie on kuuma

... no ei vaiskaan. Mutta tänään oli vuoden toinen keväinen päivä. Sääennusteessa oli kelivaroitus, mutta lopulta oli aurinkoa, ja Kittteellä reilusti yli 10 astetta. Ajeltiin Pian luokse Ardiente-päiville tapaamaan Pikin äitiä, sisaruksia ja kasvattajaa.

Noola-sisko tarkkailee, Seena-äiti toivoo, että joku heittäisi kepin.


Leskenlehtiäkin

Äitienpäiväviikonloppuun sopivasti JoAn kisoissa lauantaina oli ihania kisaturisteja. Sääli, että äiti itse oli jätetty kotiin, kun olin kisoissa vastaavana koetoimitsijana. Jo aiemmin tutut Arra ja Petja sekä Varkaudesta saapunut Tuisku olivat reippaita ja iloisia, kisoissa kuin kotonaan.

Tiina Hiltunen otti kuvia:

Kuka on kuka? (Ensimmäinen ei kuulu joukkoon.)


Uitettu sisko ja sen veljet



torstai 11. toukokuuta 2017

Rehevä tukkajumalatar ja hilseilevä kaljukuikelo

Viiru on kasvattanut turkkinsa takaisin, ja se on taas kaikkien omppupyllyjen ja tukkajumalten äiti... Nyt myös kirjaimellisesti. Ainakin lähiseudulla asuvilla jälkeläisillä on turkkia tarpeeksi. Lauantaina näen toivottavasti myös Varkauteen muuttaneen pennun.

Viirun hännän hapsutkin kertovat siitä, että kohta peräpäässä heiluu taas kunnon puuhka. Ja huom! Viiru ei siis ole lihava!

Elämä on aidan toisella puolella, t. Piki.

Piki-rukalta on melkein kaikki karva lähtenyt, ja jäljellä oleva on kiillotonta. Piki on myös hoikassa kunnossa, vaikka olen lisännyt ruuan määrää. Piki hilseilee (mutta ei kutise). Aiemmin se on hilseillyt hermoillessaan. Aika moni asia selittyisi sillä, että Piki jännittää ja kyttää Susua.  Eilen aloitettiin Biorin-kuuri; olen myös antanut Kalkvitaa enemmän ja öljyä. Tietysti öljykin voi olla syyllinen. Tai kilpirauhanen. Piki tuntuu kuitenkin muuten ihan terveeltä, joten en ole ainakaan vielä huolissani. Ja on Pikiltä aiemminkin lähtenyt melkein kaikki karva.

Keskiviikon tokossa PoKS:n halli oli jaettu pituussuunnassa, mikä oli juuri sopiva pk-tottiksen seuruuseen. Molempien koirien hyppynouto ilahdutti: Pikin into ja vauhti, Viirun vinousosaaminen: olipa kapula missä hyvänsä, Viiru menee mennen tullen hypyn yli. Metrin este on tietysti eri asia. Viirun kanssa pitää kerrata:
  • noudon vauhtia ison kapulan kanssa
  • A-esteen yli noutoa
  • noutoa häiritseviä esineitä
  • noutoon lähtemistä vasta käskystä
  • ilmoittautumista vapaana
  • liikkeiden välejä 
  • edestä perusasentoon tuloa
  • ehkä kerran koko eteenmenoa
  • henkilöryhmää
  • liikekaaviota
  • pitkää seuraamista
  • täyskäännös 
  • ja vaikka mitä muuta

maanantai 8. toukokuuta 2017

Venäläistä rulettia

Sunnuntaina nautittiin maalaisilmasta ja JoAn SM-valmennusryhmän treenistä. Aloitin nollaratatreenin puolivahingossa 16 esteellä. Pitemmälle en opetellutkaan, koska ajattelin etenemisen tökkäävän jo aiemmin. Ehkä oikeasti aloitan 10 esteellä. Lämppä- ja jäähkälenkki käytiin Sisun kanssa. Viiru käyttäytyi sivistyneesti. Rentouttavaa.



Tänään aloitettiin projekti Pk-kokeeseen tottiksella Katjan kanssa Pärnän kentällä. Tuulista ja melkein pakkasta. Starttipyssy toimi epävarmasti, Viirulle pamaukset tulivat ihan venäläisellä ruletilla. Onneksi Riolle ihan systemaattisesti. Viiru ei laukauksista piitannut yhtään. Seuraaminen oli ihan jees, samoin hyppynouto (korkeutta ehkä 40 senttiä). Eteenmenossa Viiru tiesi tarkkaan, mitä ollaan tekemässä. Hyvä treeni. Kiva olisi päästä maastoonkin; muut hakuryhmät ovat jo aloittaneet.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Kynsiongelmia, juoksua, sohjoa ja takaaohjausta

Vapun päivänä huomasin koirien kynsiä leikatessa, että Pikin oikean etujalan kynsistä osa oli rispaantunut. Valitettavasti huomasin vasta leikattuani yhden verille. Kolmen koiran kynsien leikkuu menee liukuhihnatyyliin, paitsi Pikin takakannuskynnet. Ne ovat vaikeat.

En tiedä, mistä rispaantuminen johtuu, mutta lisäsin liharavintoon lisäravinnejauheen määrää, ja aloin antaa useammiin nappuloita ja öljyä (yhden kerran sijasta välillä kaksi kertaa).

Koirat alkavat viihtyä kuistilla, kun sää lämpenee.

Piki jätti parit treenit väliin, samoin Viiru juoksun vuoksi. Pikillä oli vatsakin löysällä, ehkä veren näkemisen järkytyksestä. Ajatus oli avata Pikin agilitymöllikisaura tiistaina omassa hallissa, mutta se jäi nyt vain haaveeksi.

Lauantaina kumpikin koira pääsi Harri Kataisen koulutukseen PoKS:n hallille. Kivituhkan keisarinna Viiru veti lipat heti ykkös- ja kakkoshyppyjen väliin. Huono ohjaus, liukas pohja. Ehkä koira tottuisi pohjaan, mutta onneksi ei tarvitse. Ekan setin Viiru varoi sitten liikkeitään. Tokassa setissä tehtiin alkuun vähemmän liukastelua aiheuttava ohjaus. Minun pitäisi osata tunnistaa ei-optimaaliset tilanteet ja sopeuttaa ohjaus niihin - vaikken pärjää edes normitilanteissa.

Puolisääreen ja ylemmäs ulottuva sohjo jäähdyttää treenin jälkeen.

Silleen oli mukava mennä, että tehtiin oman ohjaussuunnitelman mukaan, ja Harri auttoi siinä. Tein kaikenmoisia takaaohjauksia, joita en ehkä kisoissa käyttäisi, ja Harri kommentoikin, että ahtaisiin paikkoihin ja muuallekin ehtisin kyllä valssaamaan ym., joten pitäisi löytää tasapaino näiden välillä. Putkijarrusta pitää nyt muistaa, että hankalassa paikassa pitää rääkäistä Viiru jo silloin kun Viiru menee putkeen. Kaikenlaiset suhinat ajoissa tai koiran nimen huutaminen myöhään on ihan ajanhukkaa.

Rata oli rakennettu niin, että esteelle 18 saakka voi kipitellä ilman keppejä ja kontakteja, ja niin Piki teki ekan setin ihan huipusti. Ohjauksen seuraaminen ja irtoaminen on niin hienoa. Myöhemmin harjoiteltiin putkien ja hyppyjen leijeröintiä.

Tekeminen varsinkin Viirun kanssa oli vähän sinne päin, mutta hauskaa oli. Ensi viikolla aloitamme nollaratatreenin, pk-tottiksen ja ampumiseen totuttelun sekä pk-haun ilmaisun kertaamisen. Ainakin nämä.