sunnuntai 6. elokuuta 2017

Sarin koulutuksessa 2: Suitsutusta

Tänään yritin olla edes hieman koiran arvoinen. Koetin keskittyä, olla piittaamatta krepeistä, lukea rataa, katsoa että kaikki alueet tulevat tarkastetuiksi, lähettää selkeästi.

Lähetysrutiinit pitäisi kuitenkin saada vielä selkeämmiksi. Nyt Viiru lähtee milloin mistäkin paikasta, usein aika paljon edeltäni. Se jopa varasti, ja kolme kertaa. Se pitäisi myös saada nopeammin katsomaan oikeaan lähetyssuuntaan; nyt se ensin kääntelee nokkaansa useampaan suuntaan (tietysti Viirun näkökulmasta rationaalista - ja ehkä myös ukkojen löytymisen kannalta). 


Leiri

Muuten Viiru saikin sitten suitsutusta Sarilta eilistäkin enemmän. Liikkuu hyvin, etsii hyvin, haukkuu hyvin, on hallinnassa hyvin, jaksaa hyvin pitkänkin radan. Nyt oli 14 pistoa, ihan riittävän suoria Sarin mielestä.

Taidettiin saada korjattua hallintaan tuon ennakointia. Ekalla ukolla Viiru tuli eteeni istumaan, kun olimme lähellä ukkoa, mutta palasi oma-aloitteisesti haukkumaan paljon nopeammin kuin eilen, tokalla löydöllä tuli taas, mutta palasi melkein heti haukkumaan, ja kolmannella haukkumisen oma-ehtoinen lopettaminen jäi ajatuksen asteelle. Sari neuvoi kokeilemaan myös sitä, että lähden kävelemään ukolta pois.


Keskilinja häämöttää
Olipas hyvä treeniviikonloppu. Nyt pitää keskittyä oman käyttäytymisen harjoitteluun.

Piki oli mukana tallaamassa, ja hakukoulutuksen jälkeen oli tarkoitus mennä mustikkaan rentoutumaan. Hakuradallakin oli isoja, meheviä mustikoita yllin kyllin. Treenin ajan oli pysynyt poutana, mutta (kuten eilenkin) sitten taivas aukeni. Hetkeksi sade hiljeni, ja uskaltauduimme lähtemään lenkille, mutta sitten hanat taas avautuivat. Harvoin näkee noita eukkosia niin onnettoman näköisinä. Eikä yhtään mustikkaa saatu poimittua.

lauantai 5. elokuuta 2017

Sarin koulutuksessa 1: Punnerra koirasi tasolle!

Tänään oli ensimmäinen päivä Kärnän Sarin koulutuksessa, huomenna aamulla jatketaan.

Sarin tuomio oli, että koira on erittäin hyvä, mutta minä pilaan sen työskentelyä huonolla alueen lukemisella ja epäselvillä lähetyksillä.

Kun koira on tyhjälle lähtenyt suoraan, etene ajoissa ja katso seuraava lähetyspaikka. Kun koira tulee keskilinjalle, se on helppo saada lähtemään suoraan ja näyttävästi, kun lähetyssuunta on katsottu etukäteen. Kehu koiraa sopivassa vaiheessa - ei ehkä silloin, kun se on saavuttanut takarajan, ettei se lähde leikkaamaan vinosti keskilinjalle. Katso, mistä koira on tullut pois, ja huolehdi että koko alue tulee tutkittua. Jos koira ei lähde suoraan, lähetä uudelleen kaartamispaikasta. Nämähän me kaikki tiedetään...

Yksi ukko jäi löytymättä, kun en pistottanut oikein. Näin Viirulle tuli alkuun 200 m tyhjää. Hyvin jaksoi. Kahden ekan ukon oli tarkoitus olla palkattomia. Toista ei löydetty, ja ensimmäinen palkkasi omilla nameillaan. Tässä nimittäin päästiin treenaamaan hallintaan tulon ennakointia. Viiru tuli ennenaikojaan sivulle ja nakotti siinä hyvän tovin. Pikkuisen liikutteli jalkojaan. Lopulta tuhahti ja tuumasi, että on kai sitten mentävä takaisin ihan ukon viereen haukkumaan. Sitten sai maalimieheltä palkan hyvästä haukusta.

Olipa hyvä treeni. Saa nähdä mitä kouluttaja meille huomiseksi keksii. Tänään vielä radan lopussa huijasi ja kysyi, kutsunko koskaan Viirua tyhjältä pois. Heti piti sitten tietysti kutsua, mutta saman tien alkoi kuulua ilmaisuhaukku.

Viirun silmäluomessa on todennäköisesti joko hyönteisen purema tai tukkeutunut Meibomin rauhanen. Pitää odottaa, kunnes Joensuun ainoa silmiin erikoistunut eläinlääkäri palaa lomalta runsaan viikon kuluttua.

perjantai 4. elokuuta 2017

Haku- ja tottiskuulumisia

Nyt viriää hentoja toiveita siitä, että päästäisiin vielä tällä kaudella hakukokeeseen. Hieman ehkä harmittavat alkukesän hukatut mahdollisuudet, mutta nyt on selvinnyt, että suht lähiseudulla on ainakin kaksi koetta ennen ensilumia. Minulla kun oli ajatus siitä, että Viiru jäisi tämän kauden jälkeen eläkkeelle agilitysta ja hausta ja rupeaisi sen sijaan tokovalioksi. Mutta jos ei hakukokeeseen pääsisikään ja jos agilityssa pääsee pikkumaksiksi, pitää ehkä harkita uudelleen.

Miimi otti viime viikon hakutreenissä kuvia. Tällä viikolla onkin jätetty melkein kaikki aktiviteetit väliin, koska minulta poistettiin viisaudenhammas ja hammaslääkäri suositteli ottamaan rauhallisesti.

Ukolle lähdössä (kuva: Wilhelmiina Virolainen)

Viime viikolla Viiru ennakoi ekalla ukolla "hallintaan tuloa", kun olin jo vieressä. Ehkä kokeilen Marianin tapaa... Pari hyvää laatikkoa taisi tulla, mutta oli myös yritystä tutkia koko alue yhdellä lähetyksellä.

Nokka ylös ja ääntä! (kuva: Wilhelmiina Virolainen)

Metrin estettä ja eteenmenoa on harrasteltu arkielämän, lenkkeilyn ja autoilun lomassa. Tänään iltalenkkeiltiin koirankoulutuskentälle, ja kyllä Viiru tosiaan metristä hyppäsi. Noutoa en ole siihen yhdistänyt. Eilen käytiin autoillen asioinnin lomassa norssin kentällä juoksemassa eteenmenoja; siellä oli katukoristelijoitakin häiriönä. Kohta voisi kokeilla taas pysäytystäkin.

Viimeisen ukon leikkipalkka
Niin, ja Pikin leirin hakukouluttajalla oli myös palkkana ensin ruoka, sitten leikki :)

Viirulla on ollut runsaan viikon ajan patti/kuhmu silmäluomessa. Huomasin sen ennen Pikin leiriä; silloin se näytti karvattomalta, värittömältä kuhmulta. Pikin leirin jälkeen, neljän päivän kuluttua, se oli kuin mustelman värinen kuhmu. Sitten se alkoi kesiä (kuva). Tänään se oli mielestäni pienentynyt. Pitää sunnuntaina katsoa, varatako maanantaille eläinlääkäriaika. Tähän saakka on vain somessa konsultoitu kandia.



tiistai 1. elokuuta 2017

Pikin leiri Hämeessä

Viime kesänä sinipekoneilla (Blue-Beacon) oli minileiri Pukkilassa ja Kärkölässä paimennuksen ja haun merkeissä. Tänäkin vuonna aloitettiin paimennuksella Pukkilassa. Minulla homma ei sujunut ollenkaan. Jos vielä joskus yritän mennä paimentamaan, sitokaa minut tuoliin. Matka kaukaa idästä Uudellemaalle ja Hämeeseen meni sen sijaan vallan mukavasti Laku-veikan ja Nero-velipuolen kanssa. Perillä ihana kesäilta, apiloiden ja mesiangervojen tuoksua.

Siellä ne lampaat on.

Pukkilasta jatkettiin vielä Tammelaan Liesjärven kansallispuiston liepeille Eräkeskus Metsäkouluntielle. Hassu paikka, mutta oikein sopiva koiraleireille.

Entisen metsäkoulun huoneet olivat tilavia ja funktionaalisia, mutta eivät kovin viihtyisiä.

Perjantaina oli jälkipäivä. Pikkuisen eksyin, kun poljin Lakulle jälkeä, ja niinpä Piki ajoi liian pitkän (400 m?) ja ryteikköisen jäljen. Ja hienosti ajoikin, vaikka seurailijoitakin oli mukana. Ryteikköä ja alukskasvillisuutta oli niin paljon, ettei voinut kulkea nenä maassa. Kerran Pikillä oli enemmän vaikeuksia, ja ne johuivat siitä, että minä kuvittelin tietäväni, missä jälki kulkee. Alussa Lakulle jätetyt kepit ja esineet Piki bongasi, mutta loput jäivät. Niitä harjoitellaan sitten helpommalla jäljellä. 


Piki ja Seena-äiti (kuva: Päivi Vuoristo)

Perjantaina leirillä oli eniten porukkaa, ja silloin harrastettiin myös rentoa ja mukavaa yhteisposetusta. Piki on sen näköinen kuin olisi monta päivä perätysten piesty, vaikkei muuta tarvitse kuin istua sisarusten vieressä paikallaan. Edessä on Seena ja takana Laku, Piki, Noola, Lulu ja Rosso.



Lauantaina oli hakua kouluttamassa Marian Ahlskog-Karhu. Pikillä oli "tuuli", haamu, kolme pimeää ja yksi ääniapu (yhteensä neljä eri ihmistä). Annikaa vieraammilla ukoilla Piki tarvitsi hieman mukanakävelyä alkuun, mutta itsenäisesti pikku rohkelikko etsi ja eteni pääosan matkasta. Kouluttajan SM-kisoihin menossa oleva koira teki myös pienen treenin. Sain vahvistusta ajatukseeni siitä, että haukun kesken jättäminen voi olla  ennakointia tai "hallintaan tuloa" eikä esim. pelkoa tai paineistumista. Marian menee treeneissä melkein aina ukolle, ja yleisimmin koira haukkuu vielä tietyn määrän ohjaajan jo ollessa vieressä. Hallintaan kutsumisia tai kokeenomaisia ilmaisuja Marian tekee äärimmäisen harvoin. Eli kaikki juuri päinvastoin kun olen tänä kesänä ajatellut...



Hakutreenin jälkeen oli leirin ainoa yhteislenkki, ja sekin lyhyt ja pienen porukan. Lisäksi Pikilla ja C-pentueen nartulla tuli siinä kränää. Eräkeskuksessa oli hienot nurmialueet, suorastaan puistot, ja siinä otimme vielä illalla malttiharjoitukset ja tokot, jossa olikin pientä ilahduttavaa edistystä. Monta muutakin hyvää tilaisuutta malttamiseen leirillä oli.

Sunnuntaiaamuna ennen kotiin lähtöä ajettiin vielä lyhyet peltojäljet. Pikin jäljellä oli muutama pieni namikasa. Hyvin meni :) Huoneen siivouksen jälkeen löysimme vielä asumuksen läheltä vanhahkossa satumetsässä kulkevan pururadan.




Lähdin leirille olemaan Pikin kanssa, mutta leirin lajit ja järjestelyt (tai epäjärjestelyt) johtivat siihen, että koira oli suuren osan ajasta autossa ja ihminen jahkailemassa tai juttelemassa lajitovereidensa kanssa. Onneksi matkaseura oli hyvää! Jos vielä aion lähteä koiraleirille, sitokaa minut tuoliin.


Viiru vietti kesää mökillä uiden ja laiskotellen.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Ruissalo, Kylmäpihlaja, Kurjenrahka

Hetken hengähdettyämme rokkihotellin pidosta lähdimme reissuun. Koirille oli passitkin hommattuna, mutta aikapulassa ja itikoiden ym. pelossa emme suunnanneetkaan pohjoiseen.

Jatkoimme viime kesän länsirannikkoreissua suunnilleen siitä, mihin jäimme viikkoa vajaa vuosi sitten. Ajoimme Pandan tehtaanmyymälän ja Tampereen kautta Turkuun. Saattueessamme oli hulppeasti kaksi autoa, joista toisesta irtosi matkalla pohjan suojus, toisesta vain kytkinpolkimen suojus. Suht ehjinä saavuimme kuitenkin Ylioppilaskylään. Lapsuuden "rikkaruohot" tuoksuivat ja rehottivat: pihasauniot, timoteit ja takiaiset. Niitä ei ole Pohjois-Karjalassa. Matkalla saimme ihailla piennarten niittykukkia; lupiini ei ole vielä voittanut kaikkia.

Turussa keskiviikkona kuljimme Ruissalossa kasvitieteellisen puutarhan ympäri kiertävän luontopolun ja kävimme kansanpuiston kahvilan terassilla sämpylällä. Isoja tammia, kurjenkelloja, lehtomaitikoita.


Huomaa, miten merituuli föönaa rintakarvat jakaukselle.

Torstaina porhalsimme Raumalle, josta hyppäsimme vesibussiin Poroholman leirintäalueella. Minäkin hyppäsin Piki sylissä, ja onneksi osuimme laivaan emmekä humpsahtaneet veteen. Sää oli kaunis, ja alus oli ihan täynnä. Koirat matkustivat rauhallisesti, ja oikeastaan ne olivat koko reissun oikein sievästi.


Sainpas samaan kuvaan sekän majakan, koirat että merta.

Kylmäpihlajan majakkasaarelle oli vajaan tunnin vesimatka. Yövyimme majakan viidennessä kerroksessa. Nautinnollista käyskentelyä koirien kanssa häiritsi se, että hotellin henkilökunta sanoi saarella olevan paljon kyitä. Yhtään emme nähneet, mutta pelkoni oli suuri. Nuo kun tunkevat nenänsä joka pusikkoon ja kiven koloon. Miten olisi saanut koiran lääkäriin, kun vuoroalus ei enää kulkenut? Helikopterilla? 


Kerran kesässä terassilla
Kukaan meistä ei uskaltautunut uimaan, ei edes Viiru. Rannat olivat kallioisia, kivisiä ja liukkaan näköisiä, ja tuuli navakka. Hyvä ettei tarvinnut esittää rohkeaa :) Hieno paikka ja upeat maisemat avomeren laidalla. Näkymä huoneen ikkunastakin oli niin kiehtova ettei olisi malttanut nukkuakaan.

Eikö saisi edes vähän nuuskia ja tutkia?



Paluumatka Kylmäpihlajasta Kuuskajaskarin kautta sujui menomatkaakin rauhallisemmin. Koirat torkkuivat jaloissa.





Kun saimme taas kovaa maata jalkojemme alle, kuljimme Vanhassa Raumassa ja herkuttelimme munkkikahveilla Wanhan Rauman Kaffebarin sisäpihalla. Kahvila oli - jos mahdollista - vieläkin parempi kuin suosituksissa kehuttiin. Illalla Turussa vielä katsastettiin ilman koiria isoja purjelaivoja (Tall Ships Races Turku).

Lauantaina patikoimme Turun lähellä Kurjenrahkan kansallispuistossa. Kiersimme kuuden kilometrin mittaisen Savojärven kierroksen - ja kas kummaa, sekin meni pätkän kansallispuiston ulkopuolella ja törmäsimme jätskikiskaan, josta sai myös kahvia. Todellista kevytpatikointia :) Viirun pettymykseksi soisen järven rannat olivat niin korkeat, että uimaan ei meinannut päästä. Ninpä Viiru humpsahti suonsilmään viilentymään - eikä meinannut päästä ylös. Lopuksi onneksi löydettiin uimapaikka.



Siihen nähden, että Turkuun oli vain 30 km, kulkijoita oli melko vähän. Kuitenkin sen verran, että oli hyvä, että toinen eukkosista soveltui tekemään koira-pr:ää.

Koska loma loppuu? Koska päästään kotiin ja reenimään?

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Juoksuiset sisäköt

Mökiltä palattiin rokkihotellin pitoon. Mutta kuka uskaltaa tulla tuollaisen palveluskunnan huomaan? Näyttää Psykolta tai vähintään Hohdolta. Perinteinen tunnuslause: Täällä ei pidä hauskaa muut kuin me! näyttää patevän tänäkin vuonna.

Bird Bay Bed and Breakfastin sisäköt valmistavat huoneita.
Olen suunnitellut treenaavani Viirun kanssa pk-tottiksen eteenmenoa aina kun ohitetaan sopiva kenttä. Enää ei ole vain suunnitelman asteella. Enon urheilukentällä olikin huikeat puitteet. Ensimmäisellä kerralla Viiru ennakoi maahanmenon, vaikka se tiesi lempilelun odottavan kentän päässä. Kaksi seuraavaa olivatkin huippuhienoja.

Viiru kiitää lelun kanssa.
Sama tehtiin Minnan kanssa Kulhon kentällä tänään. Useita toistoja tarvitaan - ja välillä pitää pysäyttääkin (mutta harvoin).

Tänään Viiru myös teki pitkän seuraamisen välipalkoilla Pennin paikkamakuun "häiriönä". Se meni hienosti, samoin kuin eestakaiset hypyt Minnan pressuesteen yli. Toista kertaa olivat käytössä ponnarit, kolme kummallakin puolella (9 askelta, 6 ja 6). Viiru hyppäsi hyvin ja mielellään, metristäkin. Parin kerran jälkeen voisi ottaa noutoesineen mukaan. A-esteen yli Viiru nouti patukan.

Viirulta alkaa vihdoin irrota pohjavilla, ja uusi hara irrottaa sitä hyvin. Jospa hylkeestä kuoriutuisi hiljalleen koira. Pikillä on juoksu ja tärppipäivät meneillään. Hajusta päätellen Viirullakin on juoksu alkamassa. Siinäpä on tipoissa ja tuoksuissa festarivierailla kestäminen, saa nähdä tulevatko ensi vuonna.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Patch Dolls with Patchcoats

Miten aikuinen nainen pitää hauskaa heinäkuisena sunnuntaina? kyselin sunnuntain Facebook-postauksessa... Ahtautuu itärajan traktoriin kavereiden ja koirien kanssa, huristaa yli 200 km savolaiselle raviradalle, roudaa häkkejä, kylmälaukkuja, tavaroita isolta parkkipaikalta isolle kehäalueelle, käy sennnuradalla toteamassa, että tässäkään lajissa ei ole pohjatöitä tehnyt kunnolla, nielee harmituksen, pukeutuu ravikeskuksen eteisessä mollamaijaksi, maalaa punaiseen naamaansa punaposket, hikoilee peruukissa, polttaa nahkansa, juoksentelee koiransa kanssa esteiden lomassa viestinä muiden joukkuelaisten kanssa, selittää tohkeissaan, mitä radalla tapahtui, vaikkei ketään kiinnosta... Oliko hauskaa? No, kyllä ihan mahtavan hauskaa :) Kiitos, kamut!


Iloiset mollamaijat ja tilkkuturkit (kuva: Melissa Markki)
Agirotu oheiskilpailuineen oli MAH:n järjestämänä Mikkelin raviradalla. Ihan mahdottoman hyvin järjestetyt kisat kaikin puolin, ja kaikki talkoolaiset niin aurinkoisia! Kuten sääkin.

Aamupäivällä oli Finnish Agility Open -seniorikisa, jonka tuomaroi Vittorio Papavero Italiasta. Rata ei ollut ollenkaan niin vaikea kuin viimevuotisen ulkomaan vahvistuksen kiemurakuviot.  Muuten oli ehkä deja vu -tunnelmat: Viiru loikkasi A:n kontaktilta, hämmennyin enkä ehtinyt puolenvaihtoon putken ja takaakiertohypyn väliin.
Kontaktivirhe ja varkaus eivät näy videolla; siihen asti rata sujui ihan siedettävästi.



Kisoissa oli paljon kuvaajia, ja meistäkin on muutama otos.

Kuva: Pekka Ojaranta

Jee, katsokaa, kun aussie kohta loikkaa! (Kuva: Pekka Ojaranta)

Hanna ideoi meille Patchcoat-teemaiset asut, ja Patch Dolls osallistui pukukulkueeseenkin.

Kuva: Marianne Heiskanen

Viestiin lähdimme viimeisenä joukkueena kuin parhaiksi rankatut konsanaan. Viirun kanssä vältimme kontakti- ja muutkin virheet ja lönkyttelimme nollalla maaliin. Muutenkin meni hyvin ja hauskaa oli, kuten videolta näkyy. Katsokaapa Susun kontakteja ja verratkaa Viirun kontakteihin. Kuka on tehnyt pohjatyöt kunnolla ja kuka ei?



Sijoituimme viimevuotiseen tapaan puolen välin paremmalle puolelle (17./39). Sääli, jos tämä oli viimeinen Agirotu. Humputteluaksa hyvässä seurassa on ihan parasta :)