maanantai 16. lokakuuta 2017

Sadepäivä

Lomapäivä, sadepäivä. Aamusta iltaan satoi, joten pukeutumista ei tarvinnut miettiä. Viirun Tarmo-poika on Joensuun seudulla lomailemassa. Aamulla Tarmo, Petja ja Piki-serkku kiisivät Liperin pelloilla; Pami lönkytteli mukana ja Viiru tutki omiaan. Kiva poika, kuten kaikki muutkin tapaamani Viirun lapsoset.

Tarmo, Piki ja Petja



Alimmaisena kasassa Tarmo

Eräänä iltana Tiinan kanssa järkeilimme, että Viirun lapset ja Piki ovat serkuksia, kun kerran Pubi (Viirun pentujen isä) ja Seena (Pikin äiti) ovat sisaruksia (samat vanhemmat, eri pentue).

Tarmo, Pami, Viiru, Petja, Piki

Roukalahden kentällä hieman tottisteltiin Viirun kanssa, kun kerrankin oli avustaja mukana.




Pikin juoksukontaktikurssia on ollut kaksi kertaa. Ekalla kerralla peruutettiin ja etsittiin koiran takapäätä. Kotiläksynä Pikin piti opetella peruuttamaan laatikkoon, mutta olimme liian laiskoja oppilaita. Piki ehti opetella peruuttamaan äitiyspakkauslaatikon kannelle. Eilisissä hallitreeneissä tapahtui kuitenkin ihmeellistä edistymistä, ja Pikseli peruutti pienempään laatikkoon ja siitä vielä puominpätkälle. MH-kuvauksessakin näkynyt luonteenpiirre vaikutti: vaikka Pikiä jännittää, toimintakyky ei katoa. Tänään kotona nousivat takajalat jo sen verran, että Piki kipusi korkeampireunaisempaankin boksiin.

Naksuttajien tokoryhmä alkoi viime viikolla. Viiru huilasi hakukokeen aattona. Pikin kanssa etsittiin oikeaa mielentilaa ja kontaktin hakemista halliin kulkemisessa, hallissa ja helpoissa tehtävissä, kuten luoksetulossa tai kaukoissa. Myös paikkamakuu tehtiin - pitää varoa, etti liian pitkällä välimatkalla aiheuta piippaamista. Kotiläksyksi saimme palkasta luopumisen ja oikea-aikaisen naksuttelun.

lauantai 14. lokakuuta 2017

HK2 Viiru

Tästä se lähtee! Viirun viimeinen (tai toiseksi viimeinen?) palveluskoirakoe. Julistan viimeisyyden somessa, jotta en emmi ja ajelehdi treenistä kokeeseen ja kokeesta treeniin.




Tottikseen kuvittelin lähtevämme hyvällä fiiliksellä, mutta se olikin aika kamalaa. Mutta pysyimme reippaina. Seuraamisessa Viiru seilasi pituus- ja leveyssuunnassa, osasyynä ehkä kuitenkin ampuminen ja estenoutojen odotus. Uutena höpsötyksenä tuli istumisen sijasta seisomaan jääminen, mutta Viiru varmaan huomasi virheen, koska minun kääntyessäni se oli jo pyrstöllään. Henkilöryhmässä Viiru karkasi emänsä emännän luokse. Huoh. Olisi pitänyt kierrellä eri järjestyksessä. Esteet Viiru ylitti yhteen suuntaan. Eteenmeno oli ihan huippu, mutta taas pelästytin eukkoparan hirveällä rääkymisellä MAAHAN! Olin luullut, että Viirulle sosiaalinen palkka on merkityksetön, mutta tänään huomasin, että olemme muuttuneet. Saimme 76 pistettä, mihin olin tyytyväinen (70 on tuloksen raja).

Taukoillaan.

Esineruutu oli melkoisen täydellinen: kaksi lähetystä, kaksi esinettä, yksi minuutti. Hakuradalle mennessä alkoi jännittää. Aikuinen nainen, kahdeksan lapsen äiti, jolla on kirsu kuonossa, näytti tietävän, että minulla ei ole hajuakaan ukkojen lymyämispisteistä. Toisin kuin tavan treeneissä, jossa tiedän, missä ukot ovat. Eli turha on eukkosen lähteä sinne, minne pyydän, tai turha tulla, kun kutsun. Ihan omaa nenää kannattaa seurata. Luotin sitten koiraan. Onneksi tällä strategialla kaikki ukot löytyivät, mutta päänsilitystä ei tietenkään tullut työskentelypisteissä. Olivatkohan tyydyttävät? Hallinta oli hukassa (toisin kuin treeneissä), ja tuomarin mielestä ilmaisut olivat katkonaiset (vaikka minusta haukku oli normaalia). Radalla tuntui, ettei tästä tule mitään, mutta voi sitä onnen tunnetta, kun kolmas ilmaisuhaukku alkoi kuulua. Älä vain lopeta haukkumista, vaikka muuttolinnut kaakattavat yllä! Samanlainen onnenhetki kuin Topin kanssa mejäkokeessa, kun kaadolle saapuessamme tajusin, ettei tuomari ollut sanonut koko jäljen aikana mitään - loppukiitos riitti.



Esineruudusta tuli täydet 30 pistettä ja henkilöetsinnästä 150/170 pistettä. Yhteensä saimme 256 pisteellä kakkostuloksen. Hyvä Viiru! Kokeessa oli taas lämmin ja auttavainen tunnelma kisaajien kesken, järjestelyt olivat erinomaiset, sää siedettävä (kunhan oli toppa- ja sadevaatetta mukana). Kymmenen koiran hakukoe on pitkä päivä talkoolaisille, iso kiitos heille!

torstai 12. lokakuuta 2017

Valoa Ilosaaressa ja muuallakin

Sunnuntaina pidettiin hauska hakutreeni: kuusi löytöä, hyvillä palkoilla. Loppuherkuksi otettiin iso ankkalelu. Jospa se olisi yhtä hyvä kuin possu?




Ensi kertaa elämässäni ymmärsin, että nuo vaatimattomat roska- tai myrkkysienen näköiset sienet ovat ehkä suppilovahveroita. Minna vahvisti määrityksen - ja kylläpä sieniä riitti, koko hakuryhmälle. Ihanasta syysmetsästä kiiruhdimme herkkuaterian kautta Pikin juoksukontaktitreeniin. Sielläpä ei juostu eikä tehty eikä otettu kontaktia, vaan peruutettiin. Kotiläksyksi tuli peruuttamisen opettelu, ja vieläpä laatikkoon. Saa nähdä, onnistuuko ensi sunnuntaihin mennessä.




Nyt on pimeää aamuisin ja iltaisin. Olen opettellut nauttimaan loppukesästä ja syksystä, nyt pitäisi vielä ottaa pimeys haltuun. Haimme illan valoterapiaa kaupungilta. Remontoitu Ilosaari onkin valosaari.

Valoa Ilosaaressa

Huomenna perjantaina oli tarkoitus ottaa ilon kautta -tottistreeni, mutta torstai-iltana en voinut vastustaa kiusausta, kun kaverit pyysivät tottistelemaan Kulhon kentälle. Taitojen puolesta ei voi mennä kentälle takki auki Kattokaa, mitä me osataan! mutta ehkä fiiliksen.

Viirun kokoinen kalikka


lauantai 7. lokakuuta 2017

Hallibileissä ja SM-kakkukahveilla

Joan halliin rakennettiin kesällä sisäkatto ja vesikattoa korjattiin, kivituhkapohja kunnostettiin. Ilmalämpöpumput ovat hankinnassa. Hallin remonttia ja agilityn SM-mitaleita juhlistettiin tänään hallibileillä ja kakkukahveilla. Bileissä oli mm. mätsäri, houkutusten highway, toko- ja rally-tokonäytöksiä. 

Viirun oli tarkoitus mennä näyttelemään tokoa, mutta yleisö kokeilikin mieluummin itse houkutuksia, tokoa ja rally-tokoa mätsäriesiintymisten lomassa. Parempi näin :) Ja tokihan meidänkin eukkoset kävivät läpi houkusten valtatien. Vain Viirusta on videokuvaa:


Viirulla takoo päässä ajatus: Tämä ei olekaan Highway to Heaven... Jos Viirun oli vaikea vastustaa houkutuksia, Pikiä ne ahistivat niin, että Piki Palleroinen kiersi koko houkutusten valtatien seinän puolelta. 

Joalaisille oli kahvien lisäksi knock out -agilitykisa mitalisteja vastaan. Yllättäen mitalistit voittivat. Me emme osallistuneet muuhun kuin kakunsyöntiin. Kyllä olikin Roosan loihtima kakku herkullista.

Todellinen pressueste

Pikkuisen tokostelun lisäksi pk-tottiksen pariin. Kätevä emäntä rakensi tokon avohypystä ja pressusta metrin esteen ja vielä kätevämpi emäntä suoritti hyppynoudon juuri toivotulla tavalla. Lopuksi oli eteenmenon jälkeen Viirulla pehmopossujuhlat. 

perjantai 6. lokakuuta 2017

Treenipaltsuja

Valmistaudumme talveen. Olen keskittänyt harrastamista Joaan, ettei viime vuoden kaltainen treeni- ja talkoouupumus iskisi (sellainen oli viime vuonna vaikka Viiru oli äitiyslomalla pitkään). Tällä viikolla oli Naksuttajat-tokoryhmän palaveri, samoin torstain agilityryhmän palaveri. Kummassakin on kumpikin koira, mutta agilityssa ajattelin keskittyä enemmän Pikiin ja tokossa Viiruun, mikäli ryhmän luonne vain soveltuu. Maltan tuskin odottaa!

Lokakuun lopussa alkaa myös lauantain tokovuoro Kontiorannan hallissa. Siitäkin palaveroitiin Facebookissa. Ihmeellistä, en tunne etukäteen kaikkia ryhmäläisiä. Jännää.

Tiistaina Josepan vuorolla käytiin Kulhon kentällä. Viiru ei enää(?) sekoita jääviä, välillä se teki sitäkin. Hyppyä ei ollut, ei myöskään ampumista. Viirun A-este meni hieman avustettuna kumpaankin suuntaan. Saimme paikan 14.10. kokeeseen. Mitä pitää vielä treenata?

Sitten piti vielä sotkea tarjoutumalla Joan hallibileisiin tokonäytökseen, johon ei lopulta ollut hirveä osallistujatunku. Tänään kokeiltiin, mitä näyttävämpiä tokoliikkeitä Viiru osaa. Ruutu ja pk-eteenmeno menevät Viirulla sekaisin - eihän se yhtään haittaisi, jos ei olisi hakukoe tulossa. Ohjattu nouto oli hieno. Tunnaria ei kokeiltu. Luoksetulon, jäävät osaa. Ehkä sinne bileisiin ilkeää mennä, jos ei vain flunssa kovin pahene. Piki osasi kepit.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Suopursu, kohtalomme

Ohjaajan väsymystä, toipilaisuutta ja varjeltavaa haavaa uhmaten suuntasimme hakumölleihin. Kun kerran on ilmoittauduttu ja kun kerran järkätään. Satoikin vielä. Ja ratakin oli vaikea: maaston muoto, kasvillisuuden rajat, ojat, ryteiköt  - ja ne hiivatin suopursut! Rupesin jo miettimään, oliko yhden kerran suopursutreenionnistuminen seurausta siitä, että tuolloin ukko oli niin mieluisa. Taas oli sama lempihenkilö radan lopussa (nyt ei tosin suopursuissa), ja Viiru hinkui tuolle ukolle radan puolivälistä saakka.

Ykkönen löytyi hyvin, ja tuli ilmaistuksi ok (hieman Viiru ennakoi). Muutkin ilmaisut olivat hyvät. Seuraavaksi löytyi samalta puolen radan lopusta kolmonen (jolle Viiru sinnikkästi yritti jo aiemmin). Toisen puolen oja-ryteikkö-suopursu-tureikkoon Viiru ei uponnut ollenkaan. Saan varmasti ottaa omaan piikkiini huonot lähetyspaikat ja huolimattomat lähetykset.

Kauheeta säätämistä. Lisämaustetta toivat vielä radan etureunan tuntumassa metelöineet mölleilijät ja talkoilijat sekä muut poukkoilijat ;)

Lopuksi nostettiin vielä erikseen suopursu-ukko. Siinäkin tarvittiin lähetys poikineen. Ja sössin vielä tilaisuuden opettaa koirallekin jotain. En suinkaan lähettänyt oikeasta paikasta niin, että Viiru olisi löytänyt ukon suoran piston päästä. Vaan niin että Viiru joutui kaartamaan taaksepäin. Melkoisen poikki oli pikkueukkonen radan lopussa.

Harmitukseni alkaa hieman helpottaa. Omaksi läksyksi (taas) radan luku, lähetyspaikat ja lähetykset, koiran juottaminen etukäteen ja radalla. Onneksi keritään vielä yhdet treenit pitää ennen koetta: suora pisto vaikka yli ojan! Mutta eiköhän Viirulla ehdi vielä juoksukin alkaa... tai ehkä emme mahdu kokeeseen tai unohdan ilmoittautua siihen.


lauantai 30. syyskuuta 2017

Hurjimusmussukka 4 v

Torstaina 28.9. oli Pikin nelivuotispäivä. Olin reissussa, joten juhlinta siirtyi lauantaille. Silloin oli Susukin mukana pirskeissä. Alkupalaksi ja jälkiruuaksi oli puolukoita, pääherkkuna oli hiilloksen tekeydyttyä grillattua hirvibalkania (-30 %). Ohjelmana oli päätöntä, joskin sopuisaa hillumista ja puolukan poimintaa.


Keskittyminen huipussaan.

Piki on nyt aikuinen, vaikka pentuna sitä pidänkin. Tuommoinen hurjimusmussukka se on - vaikka tietysti koira muuttuu ja kehittyy koko ikänsä.


 Piki poseeraa vieraineen. Ruska alkaa olla värikkämmillään.


Koko viikolla ei ole treenattu mitään: podin kättä ja flunssaa ensin kotona ja sitten työmatkalla.

Susun kanssa lenkillä Koskelassa

Tänään piipahdimme ohimennessämme urheilukentällä. Sirkku piiloutui possun kanssa pusikkoon, lähetin Viirun eteenmenoon, Viipo sinkosi kuin ohjus, ja juuri oikealla hetkellä possu lensi Viirua kohti. Täydellistä. Toiseen suuntaan kentällä: Sirkku meni possun kanssa reunaan, lähetin Viirun ja lähellä palkkaa käskin maahan, Viiru meni ja sai palkan: täydellistä. Ja vielä korjaava: lähetin Viirun, se kävi maahan lyhyen matkan päässä pälyillen, kutsuin takaisin. Lähetin uudelleen, Sirkku näytti possua, Viiru irtosi. Täydellistä. Täydellisen avustajan kanssa harjoittelu on täydellistä. Ei vain koira, vaan myös apuohjaaja, korjaavat ohjaajan virheet :)


Hei kamut, ei katsota kukaan kameraan, eihän!