lauantai 16. maaliskuuta 2019

Fiilistelyä

Piki osallistui tänään PoKSin rallymölleihin. Tavoitteena oli hyvä fiilis, ja se toteutui. Piki ei ahistunut eikä räyhännyt, ei pissannut eikä kakannut hallin hienolle matolle (kuten viimeksi snooker-treenissä). Lämppälenkillä tuli neljä kakkosta, ja mietin jo, näinkö tässä käy... Mutta ei. Livahdin rataantutustumisesta ennenaikaisesti, että ehdin kävelyttää Pikseliä uudelleen ja vähän viritellä sitä hallissa. Se sitten kostautui. Tein väärän radan - kyllä, se on mahdollista rally-tokossakin - meikäläiselle.

Iloista tekemistä, häntä heiluu, valitettavasti ohjaaja eksyi radalla. Rata olisi mennyt ilman palkkaa.


Pisteitä olisimme menettäneet ilman hylkyäkin. Pikillä kun on se "tokotausta", niin se kaksi kertaa istahti seuraamisessa (360-käänöksessä ja spiraalissa). Pikafiksi lienee ohjaajan laajemmat kaarrokset ja vielä nopeampi vauhti :) Mutta ihmeellistä, ei mennyt muita pisteitä, tosin nämä olivat vain möllit. Oltiin samaa tiimiä, samalla radalla (tosin väärällä).

Viikon varrella on normaaliin tapaan rallailtu, tokoiltu ja aksailtu. Pientä edistystä, pientä paikallaanpolkemista. Piki teki radalla kepit alusta loppuun, mutta nyt puomi vaatii loppupalkan. Viirun kanssa en ole malttanut noudattaa ruutusuunnitelmaani: vain läpijuoksuja lelulle ruudun taakse, kunnes suoraan meneminen vauhdilla vahvistuu. Jospa huomenna ison kentän treeneissä. Kerrankin on suunnitelma: hankalat liikkeet parhailla palkoilla ilman paineita. Mukaan iso possulelu, ceessaria ja kokonaisia lihapullia. 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Tokopainajainen

Näin painajaisen, jossa Viiru karkaili, ei totellut yhtään eikä piitannut minusta muutenkaan. Minua selvästikin kalvaa syyllisyys siitä, että perjantai-iltana suutahdin sille, kun se rautatieasemalla vain räksytti eikä totellut, kun olimme etelän ihmeitä vastassa. Kun kiivastuin ja olin tosissani Virpi sitten pöyristyneenä totteli: istui kuin tatti hiljaa, eikä noussut edes remmistä vetämällä.

Oliko se sittenkään painajainen, mietin tokotreeneissä. Viiru juoksi ruutuun lelulle tai appari heitti lelun. Stoppeja tehtiin putken kautta suullisella käskyllä ja välittömällä pallon heitolla. Pikin kanssa teimme perjantain rally-tokon treenirataa runsailla kehuilla. Juokseminen varsinkin pujottelussa vaatiin vielä paljon harjoitusta, Piki seilaa missä sattuu.

Koko päivän satoi märkää lunta ja lämpötila heilui nollan molemmin puolin. Kevät, missä olet?

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Kavereita

Viikon joka ilta taas jotain pientä:

Pikin maanantain agility: Kumpikin koira teki edellisen ryhmän rataa, johon oli poimiitu Laamas-vaikutteita edellisen viikonlopun kisoista. Piki osasi renkaan, Viiru A:n ja keinun kontaktin.

Tiistaitokossa oli teemana seuraaminen. Sekä koutsin että ohjaajan ennakkoasenne oli: tämä osataan, on meidän vahvuus! Mutta Viiru ei seurannutkaan kunnolla ei eteen- eikä taaksepäin. Huoh. Edistämistä korjailtiin vasemmalle kääntymällä ja pysähtymällä.

Aamulenkillä jäähyväiset otsalampulle ja muille keinovaloille

Keskiviikon Sisukas-treenissä oli pitkästä aikaa Piki. Sai valita kolmesta 12 esteen pätkästä, tai olisihan kaikkikin ehtinyt jos olisi muistanut ja osannut. Kepit: takaperinketjutus eli esittele ensin seuraava este. Puomin ylösmenolle ei Piki osunut vauhdissa eikä alasmenollekaan kuin ehkä kerran. Ei Pulleroinen loikkaa mutta askeleet eivät sovi. Kotiläksyksi ylösmenon harjoittelua kontaktipinnan keskelle kohdistamalla.

Torstaina oli tokovalmennuksen palaveri ABC:lla. En kyllä jaksaisi puhua, mieluummin treenaisin. Läksyksi luoksetulon stoppi: Pysähtyminen keinolla millä hyvänsä, vaikka yllätyskäsillä :). Ja sehän on selvää, että Viirulta pitää vaatia.

Perjantaina oli harmaa lomapäivä - mutta loma kuitenkin. Jäälle piti päästä, mitä sitten että naamaan tuli jäätävää tihkua 7,5 m/s. Sää on vain asennekysymys. Linnunlahden uimarannalla meinasi asennekin loppua, kun hankikantokin loppui. Konttaaminenkin oli hankalaa, koska se oli koirista leikkiinkutsu ja rukkasenvarastamiskehotus.

Korvat irtoo ja silmät siristyy tihkutuulessa
Rally-tokoon ohjatuille kerroille toivoin kokeeseen valmistautumista ja uusien kylttien kertausta. Tehtiinkin pikku rataa, josta sai monen henkilön silmin ja suin palautetta. Remmiä oli vaikea saada pysymään koko ajan nauravana, varsinkin juoksupujottelussa. Pitäisi katsoa vanhoista rojuista sopivanmittainen hihna. Enemmän pitäisi minun havainnoida koiraa ja antaa sille vihjeitä. Ekalla kierroksella palkkasin vain vähän. Uuden kyltin askel+seiso: ei käsikosketusta! Askel sivulle suoraan!

Toisella kierroksella oli tarkoitus palkata vasta lopussa. Mutta. Halliin tultuamme Pikin nenuun leijaili haju, joka oli pelottava tai ainakin hämmentävä. Harvoin pääsee näkemään, yleensä vain miettii, mikäköhän sille tuli. Jotain mitä vajavainen ihminen ei havaitse tai ymmärrä. Kirsu nappasi hajun, nenä nousi ylös, seurasi hajua, pää kääntyi. Ja sitten ei enää voinutkaan keskittyä tekemiseen. Näin voi hyvinkin käydä kisoissa. Pitää tsempata itseään, jotta voi tsempata Pikiä!

Ei näkyvissä latuja eikä lomalaisia

Pikillä on kotonakin jännää, kun Susu kumpinekin ihmisineen oli täällä viikon, ja sitten läpsystä vaihtui toisen kasvattini kaksikkoon. Tänään oltiin kaipaamillani kimppalenkeillä. Aamupäivällä käveltiin naapurin koiran kanssa ja iltapäivällä riekuttiin seitsemän aussien seurassa Viinijärvellä. Kun pitkään aikaan ei ole isommilla yhteislenkeillä oltu, vähän jännitti, miten eukkoset käyttäytyvät. Onneksi Viiru oli nuoremmilleen valistunut ja sopuisa itsevaltias ja Hipalle aktiivisesti nöyristelevä alamainen. Piki sen sijaan yritti itseään nuoremmat tyttöset pelotella.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Päätöksiä?

Maaliskuu... Viiru kerkisi kerran helmi-doboon, viimeiselle kerralle just ja just ehdittiin työmatkani takia. Pallolla seisominen on Viirulle paljon helpompaa kuin aluksi, mutta molempien takajalkojen saaminen tasapainotyynylle on yhä välttelyn arvoista. Yhteisliikkeenä oli esimerkiksi jalkaprässi, joissa koira oli sylissä. Viirusta vähän outoa, mutta ehkä aika mukavaa.

Alkuviikko meni flunssassani emmekä hyvistä ulkoilukeleistäkään pystyneet nauttimaan. Jäälle tekisi mieli. Perjantaina illalla oltiin hetki Leinosenlammen jäällä; voi sitä riemua ja rallia. Hanki kantaa muuallakin. Lauantain agilitykisojen takia oli rallyssa vain tynkätreenit. Pikille pitäisi keksiä aina vain lisää käskyjä, esim. saksalaiseen - tai antaa paremmat käsiavut. Viimeksi oli puhe, että vatitreeniä pitäisi tehdä, jotta takapää löytyisi entistä paremmin. Piki on nyt ilmoitettu rally-mölleihin ja -kisoihin sekä rally-tuomarin pitämään koulutukseen. Pitää opetella kaikki kyltit, myös ne uudet.

Viirun tokokokeesen meno lykkääntyi huhtikuulle; treenaaminen on jäänyt vähälle Viirun pojan vierailun ja oman pikku sairastelun takia. Toivottavasti huhtikuussa mahdutaan kokeeseen. Pikin rally-treenin kyljessä ehdittiin tehdä ruutua. Ensimmäinen oli taas haistelua, muissa seisahtui oma-aloitteisesti ruudun etuosaan. Ensin lelullle juoksu? Vain yksi hyvä toisto?

Arra ja Viiru

Lauantaina Viiru yritti päättää agilitykisauransa kunniakkaasti, mutta ohjaaja torpedoi aikeet kerta toisensa jälkeen (kolmella radalla). Kuten koko yhteisellä aksataipaleellamme.

Piki ei päässyt kisoihin sterkkauksen jälkeen syödyn kipulääkkeen varoajan vuoksi. Viirun kanssa ohjaaja esitteli taas monia tyyppivirheitään.  En esim. niistä kepeille, vaikka sitä just Laamas-treenissä harjoittelin. Sitten hyllytän helppoon kohtaan, kun olen niin ällistynyt, että radan vaikein kohta ei epäonnistunut. Hypärillä taas hyllytän aivan huippuhelppoon kohtaan, kun en noudata ohjaussuunnitelmaani. Jätän valssin tekemättä. Tämä virheeni harmittaa aivan erityisesti.

Agilitytaipaleellamme Viiru olisi ansainnut paremman ohjaajan, mutta minä sen sijaan en olisi voinut toivoa parempaa kisakaveria. Nyt Viiru luovuttaa aksavaltikan Arra-tyttärelle, joka onneksi saattoi todeta: tärkeintä ei ole voitto, vaan äidin murskavoitto.

Miksi kisata kun ei enää treenatakaan. Vai pitäisikö vielä pääsiäisenä? Ja nää ihmisetkin ovat niin mukavia...


Keskellä selkää

Lauantai kun kului hallilla melkein kellon ympäri, laskiaissunnuntai oli rentoilua talvisäässä.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Tokoa

Tänään pidimme Hulda-hallilla kokeenomaisen tokotreenin. Flunssakaudestako johtui, mutta meitä oli paikalla vain neljä kahdeksasta ilmoittautuneesta koirakosta. Aikaa jäi korjaussarjoihin ja ylikin.

Tarkoitukseni oli tehdä palkaton treeni (ehkä muutamalla perusasennon yllätyspalkalla), mutta taas huomasin kaivelevani namitaskua turhankin tiuhaan. Loppupalkka toki odotti autolla, ja siitä Viiru oli hyvinkin tietoinen.

Teimme voittajaluokan kahdessa erässä. Taas petti eri liike. Tai ruutuhan kyllä pettää melkein aina. Ruutumotivaatio oli taas kadoksissaan, minkä huomasimme korjaussarjassa. Viiru kyllä tietää, mikä ja missä se ruutu on. Mutta miksi sinne jäädä? Nopeampi palkka, parempi palkka vaikka minä olenkin kaukana?

Metallikapulassa Viiru oli taas siirtynyt potkiskeluun. Pitänee palata siihen, että kapula pitää nostaa heti niin saa kunnon palkan. Ja minun pitää muistaa sijoittua niin, että Viiru on keskellä hyppyä (enkä minä) ja heiton pitää olla tarpeeksi lyhyt.

Mutta kaukot! Viiru teki ne ensimmäistä kertaa hallissa yleisön edessä kunnolla. No, oli siellä takapalkka mutta ei mitään rimoja varpaiden edessä tms. Muutkin liikkeet menivät hyvin - lyhyessä peruutuksessa Viiru kyllä poikitti. Ehkä en ilmoittaudu maaliskuun puolessa välissä oleviin kisoihn kuitenkaan.

lauantai 23. helmikuuta 2019

Jos oot PA, en tee PA

Viirun jälkeläinen lähti yllättäen kotiin sunnuntaina, kun olin naapuriseuran kisoissa vekotinta tuuraamassa. Viirun startit lauantailta peruin pahenevan flunssan pelossa. Mutta vaikka olitiin omalla porukalla, eipä vielä palattukaan normaaliin: Piki oli toipilas ja minä podin flunssaa. Ihan sekaisin käytiin kaikki treenit :)


Nami! Lelu! Tottele!

Viiru meni tiistaitokoon lainaohjaajan kanssa, mutta kuvasta päätellen oli ihan normimeininkiä. Jos sulla on tyhjät taskut, en taida viitsiä tulla edes perusasentoon.

Viikon aikana Piki pääsi eroon tötterön pitämisestä, ja muiden naamat, pohkeet ja muut tärkeät paikat pelastuivat. Keskiviikkona Viiru meni vielä Pikin sijasta agilityyn (ja torstaina Susu Viirun asemesta doboon), mutta perjantaina Piki pääsi omiin treeneihinsä.

Agility Viirun kanssa oli rentouttavaa, mutta huolestuin omasta itsestäni, kun en jaksanut mitään. Mutta sitten onneksi muistin olevani kipeä/toipilas. Hiljakseen humputeltiin, Viirukin oli tahmea, mutta aika taitava.

Kahden viikon remmilenkkiturhauma purkautuu.

Rallyssa tehtiin seuraamista vasemmalla ja oikealla, puolenvaihtoja ja pyörähdyksiä. Haasteellisin oli siirtyminen vasemmalta oikealle ohjaajan edestä ilman pyörähdyksiä ja vauhdin muutosta. Läksyksi takapään etsimistä vadilla pyörien. Varsinkin oikealla puolella pyöriminen oli vaikeaa, ja Pikin pylly meinasi usein laskeutua alas. Piti tehdä melkoisen laajaa rundia, jotta Piki pyöri kokonaan. Harjoiteltiin myös hyppyä ja putkea, joita ennen ja joiden jälkeen piti seurata. Olisikohan pelkkä seuraamiskäsky riittänyt, eikä olisi tarvittu seuraamista-putkea-putkijarrua-seuraamista?

En jaksais tuota riehumista.

Säät vaihtelevat keskiviikkoillan lumimyrskystä kireähkön pakkasen kautta tämän iltapäivän aurinkoiseen suojasäähän.


Kevään ensi lupaus

lauantai 16. helmikuuta 2019

Samaa sukua, samaa maata

Pikin haavat ovat hyvin parantuneet. Hyvä niin, koska haavan hoito olisi vaatinut melkein kolme ihmistä. Tötteröä tai JumppaPomppaa pidetään vielä. Kumpikaan ei Pikiä häiritse, mutta muilla on täysi työ väistellä tötsän teräviä reunoja. Kauluri on myös jo pitänyt paikata jesarilla.

Ilman käsiä.

Viikon varrella Sisukkaan agilitytreenissä ja ohjatussa rally-tokossa toipilas-Pikiä tuurasi Viirun poika, joka saapui luoksemme vierailulle sunnnuntaina. Jännää on katsoa oliota, joka on niin samanlainen ja niin erilainen. 


Eka kuva ekana iltana
Poikaa on yritetty opettaa talon tavoille mm. murkinoinnin suhteen. Viirun lapsista useampi on kuulemma sellainen, että ruoka saa olla rauhassa kupissa. Tai ainakaan ei syödä kaikkea. Semmoista ei ole meillä nähty aiemmin - eikä ole koettu nytkään. Onkohan kyse kilpailusta vai vain siitä, että annamme kuppiin vähemmän ruokaa kuin muut?   


MItä tälle pitäisi tehdä?
Viirun tiistaitokoa ei missattu. Aiheena oli tunnari. Koetettiin opettaa Viirulle oman kapulan nostamista heti kun sen haistaa. Viiruhan käy ensin kaikki kapulat läpi. Minusta se on järkevää - mutta olenko taas opettanut vääriä asioita käyttämällä vahingossa kapuloita, jotka tuoksuvat enemmän tai vähemmän minulta? Viirun pitää tarkistaa kaikki, jotta se tietäisi, mikä haisee eniten. Tässä treenissä kapulat olivat jonossa ja oma ensimmäisenä. Kun alkaa sujua, oma voi olla myöhemminkin.

Tehtiin myös toisenlainen tunnari, joka sitten olikin Viirun mukavuus- ja vahvuusalueella. Iso kasa kapuloita kaadettuna aika kauas lähetyspaikasta ja siellä oma joukossa, häiriönä kaikenlaisia tötsiä. Pari kertaa piti käydä kasan ulkopuolella pyörähtämässä.



Susukin on täällä ja osallistui Sisukkaan Helmi-doboon. Dobo on kyllä aikuisten (ja nuorempienkin) naisten suosikki.

Viiru? Kiri?