torstai 22. kesäkuuta 2017

Este, hidaste, haaste?

Harvinaisen pitkä kirjoitustauko johtuu, paitsi tapahtumien vähyydestä, myös siitä, että oman puuhastelun tapahtumat tuntuvat niin pieniltä sen rinnalla, että joalaiset käväisivät kahmimassa hopeamitaleita agilityn SM-kisoissa: maksijoukkueelle hopeaa ja Soilille medien yksilökisassa hopeaa. Hoppee ei todellakaan ole häppee, vaan ihan päinvastoin. Ylpeetä olla joalainen (vaikkei itsellä olekaan mitään osuutta taitoihin ja menestykseen)!

Viirun tähtihetki SM-kisajoukkueessa 2015

Meidän harrastuselämämme on pyörinyt esteiden ympärillä. Vai ovatko vain hidasteita tai haasteita? En ole taaskaan/vieläkään tehnyt tietoista päätöstä pk-esteiden treenaamisesta; olen vain hieman vaivihkaa, itseltänikin salaa, aloittanut harjoittelun. Tässä hienossa kuvassa on Linnunlahden kentällä säädettävä pressuhyppyeste, säädettävä puinen hyppyeste, kiinteä puinen hyppyeste, matala A-este, korkea A-este.



Hyppyä on tehty naksutellen kentällä ja pihalla kolme kertaa. Hypyn itse hakeminen sopii herkälle sielulleni, koska koiraa ei painosteta hyppäämään. Mutta ei ole metri mennyt, haamuraja tulee 90 cm:n jälkeen. Ollaan myös tehty hyppytekniikan set point -harjoitusta, jossa koira kuuden jalanmitan päästä lähtemällä hyppää okserin, jonka korkeutta pikku hiljaa nostetaan ja sitten lasketaan. Pikin kanssa on tehty samoja harjoitteita.

Mustikat Nero ja Piki hakutreeneissä tallaamisen tauolla

Kokeen jälkeen on käyty parit hakutreenit, joista kumpikaan ei ollut kovin onnistunut. Eilen teimme "penturisteilyä". Toinen puoli oli ojitettua suota. 10 pistoa väsytti Viirua jo kovin.

Agilitytreenit on sullottu melkoisen pieneen tilan hallimme remontin vuoksi. Eilen piti päästä kokeilemaan maksien finaaliradan paria kohtaa, alkua ja kepeille vientiä. En osaa/uskalla kopioida ratapiirrosta tähän, mutta se löytyy esim. Heidin blogista. Helppohan se on treeneissä niitä yksittäisiä kohtia tehdä :) Toisaalta halliremontti voi olla koirille kiva: tehdään yksittäisiä lyhyitä pätkiä ja palkkaa tulee usein. Pikin kepit menivät hienosti, vain yhdet ohjurit alussa ja lopussa.

Samikset
Piki kävi tänään paimentamassa vuoden tauon jälkeen. En ollut itse mukana, mutta kuulemma hyvin ja innokkaasti sujui. Nähtiin taas Petjaa ja Arraa, kun kävivät Pikin hakemassa ja palauttamassa. Mainiot tyypit, joilla myös lampailla on lähtenyt hyvin käyntiin.
 

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Miss Märkä Froteepyyhe Maaningalla

Riitta heitti Facebookissa mustavalkokuvahaasteen. Mustavalkoiset kuvat tuntuvat paljon syvällisemmiltä ja onnistuneemmilta... Haasteen aihe on Pysähdy hetkeksi.

Pysähdy hetkeksi!

Viime syksynä kiukustuin, kun emme päässeet haku- emmekä mejäkokeeseen. Nyt koepaikkoja sen sijaan saa. Mietin viime viikolla jopa monta iltaa, peruisinko lauantain hakukoepaikan Maaningalla, kun Viiru ei hypännyt metrin estettä eikä ylittänyt A-estettä Josepan kokeessa sunnuntaina. Maanantaina kävimme fyssarilla: ei jumeja, ei fyysistä vikaa. Torstaina juoksutimme Minnan kanssa Viirua hypyn ja A-esteen yli. Lisäksi Viiru teki yhden melko epäonnistuneen eteenmenon. Lähdettiin kokeeseen kokeilemaan. (Jos joku muu käyttäytyisi tällä tavalla, pitäisin häntä ihan pimeenä. Osaamattomana kokeeseen. Mutta tuntuu, että tämä harrastus ei muuten edisty. Enkä halunnut perua paikkaa ilman kunnon syytä.)



Startattiin Maaningalle aamupuolikuudelta. Kuuma päivä tulossa. Auton ilmastoinnin sain onneksi korjautettua edellisenä päivänä. Auto täyteen kylmiä vesipulloja. Kylmäkallet kadonneet (=annettu lapsille). Froteeloimi ja -pyyhkeitä kasteltaviksi koirille. Matkavesipullo - jospa Viiru kerrankin joisi maastossa. Piki kyytiin.  Uudet lelut ja namit mukaan.


Hyvää palvelua?

Epätasainen ja pieni nurmitottiskenttä oli jo aamulla kuuma. Viiru ei hypännyt. A:n meni toiseen suuntaan "painostavan käskyn" jälkeen. Eteenmenoa ei osannut vieraalla kentällä ja piti varmimpana mennä maahan, kun viimeksikin lopuksi tehtiin niin. En odottanut tuomarin lupaa kapulan heittoon. Seuraamisessa ei ollut tarpeeksi kestoa. Olin huolimaton ja annoin kaikenlaisia turhia vartalo- ym. apuja. Pisteitä saimme 61 p. Nyt vain pitäisi päättää, treenatako tottista, treenatako hyppyä vai lopettaa haku. Aamun jälkeen olin lopettamisen kannalla.

Mutta kun on tänne saakka tultu, ollaan loppuun asti. Autoja ei saanut varjoon. Istuskeltiin muiden kisaajien ja koirien kanssa harvoissa varjopaikoissa. Oli taas niin hyvää seuraa!

Viiru jaksoi helteessä ja paahteessa, mutta tiukkaa teki. Esineruudusta vein koiralta pari pistettä. Hakurata oli tuomarin sanoin tuossa säässä raskas. Viiru säästeli itseään, ei lähtenyt vastatuuleen toiselle puolelle. Työskentely olikin "alahyvää" ;) Mutta alue tuli tutkittua, kaikki ukot löytyivät ja tulivat erittäin hyvin ilmaistuksi. Pisteitä saimme 161/170 p. Mutta hiki tuli. Viiru jopa joi hieman - ekaa kertaa. Pistolta palatessa se heittäytyi maahaan: on niin hiki!

Ihan mahtavaa seurata koiran työskentelyä. Pitäisikö kuitenkin jatkaa?


Sateinen aamu




Sunnuntaina levättiin.


Vuodenaikakuva
Agilitytreeneissä tiistaina tehtiin Petteri Kermisen kuvioita. Piki myös treenasi keppejä. Nyt emme päässeet etenemään.



sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Arvaa harmittaako!

En tiedä itsekään. Muuta kuin sen, että olen niin kiitollinen, että saan elää ja puuhastella Viirun kanssa.



Tänäinen hakukoe aiheutti nämä sekavat tunnelmat. Ekaa kertaa olin kokeessa kuin kotonani, jopa hakuradalla. Ehkä kahden kokeen kokemuksesta on siis hyötyä. Viiru liikkui henkilöetsinnässä hyvin, ja ilmaisut olivat varmat ja vahvat. Miinusta tuli siitä, että se ilman lupaa meni tutustumaan ukkoon tämän noustua. Ja pitkä miinus tietysti siitä, että yksi ukko jäi paikallistamatta ja ilmaisematta. Löytymätön ukko oli ilmeisesti soisella, suopursuisella alueella. Samantapaisessa paikassa kuin viime kokeessa maalimies, jota Viiru ei löytänyt. Enemmän suopursutreeniä? Vielä kolmas lähetys suht samaan kohtaan? Olin huonosta tuloksesta huolimatta tosi tyytyväinen Viiruun ja itseeni. Esineruudusta Viiru löysi nopeasti kaksi esinettä, ja tuomari kannustavasti kehui Viirun työskentelyä ja motivaatiota sekä henkilö- että esine-etsinnässä.

Harjoituksen vuoksi jatkettiin tottikseenkin, jossa saimme pariksemme varman tuntuisen voittajaluokan koiran. Ei tarvinnut sitä hermoilla :) Minusta Viiru teki liikkeet hyvin, ja pisteitäkin olisi tullut yli 90, jos Viiru olisi tehnyt hyppy- ja A-estenoudon. Jos jos. Nyt Viiru ei kummassakaan ylittänyt estettä kumpaankaan suuntaan. Olin myös heittänyt kapulan vahingossa vinoon, mutta en korjannut, koska pelkäsin, että näin voisi käydä joka tapauksessa. Viiru myös pani noudot niin pahakseen, että se ei tullut edestä sivulle, toljotti vain kuin ihan pölöjää. Eteenmenossa voi kuitenkin taas ihan normaalisti tulla sivulle ja lähteä siitä. Karjaisin niin kovaa MAAHAN, että jopa Viiru taisi vähän säikähtää. Ei ole pysähtymistä harjoiteltu lainkaan, joten ajattelin ottaa varman päälle.

Saatiin 62 pistettä. Tuloksen raja on 70, joten jos mielii tuloksen, vaikka sössisi estenoudot tai osan niistä, pitää muun tekemisen olla lähes täydellistä. Nyt muut liikkeet olivat hyvästä erinomaiseen. Valmisteleviin osiin pitää kiinnittää huomiota, samoin jäävien nopeuteen, ja siihen seuraamisen kestoon.

Mikä parasta: ampuminen ei väräyttänyt Viirun viiksikarvaakaan. Viirun voi myös tuoda hakuryhmäläisen taaperon rapsuteltavasi ilman, että tarvitsee pelätä, että Viiru kaataa lapsen tai näykkäisee lapsosta nenusta. Viiru on niin mainio kumppani, tulipa noutoja tai tulosta tai ei.

Oltiin me siellä (kuva: Arja Kettunen)

Edeltävällä viikolla tein monta hyvin palkattua pikkutreeniä, mutta osasta saattoi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Nyt kuitenkin ekaksi mennään fyssarille tarkastamaan, ettei hyppyjumi ole mysö henkistä laatua.

Tiistai-iltana Piki treenasi keppejä ja pieniä radanpätkiä (saksalainen, putkijarru, viski/flippi/tms.). Kepit menivät taas loistavasti, 12 keppiä, 1 ohjuri alussa ja 1 lopussa. Keskiviikkona hakutreenin päätteeksi oltiin pitkästä aikaa Utun ja Anin kanssa lenkillä, ja Piki sai myös juosta kunnolla ajaessaan Nero-velipuolta takaa. Nero-rukka(?) Nero ja Piki ovat kuin kaksi mustikkaa.

Mejäleirireissun sijaan piti Pikille olla viikonlopun alkajaisiksi tarjolla sitä itseään eli oma oikea jälki. Vaarallisen kova tuuli, räntäsade ja parin asteen lämpötila tulivat suunnitelman tielle. Odotellaan kesäkelejä. 

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Yliaikaista huutoagilitya

Tänään kisattiin Pentti (oik. Pertti) Siimeksen kolme agilityrataa ja yksi hyppyrata. Oltiin kuin kirkuvat täit tervassa. Syyttäisinkö uusia Inov-kenkiä? Meneekö hakukoekin perseelleen uusissa kevytmaastokengissä?


Etkö, emäntä, enää pöljempää kuvausasetelmaa keksi?

Ekalla radalla juutuimme uusille pinkki-mustille kepeille. Ne olivat Viirusta oudot; tosin keppien lopun jumin sai alun perin aikaan se, että ennakoin keppien jälkeistä 90 asteen kulmaa muurille. Jouduimme ottamaan kepukat niin montaa kertaa uusiksi, että kysyin ihan tuomarilta luvan, ja sitten kipitettiin suorinta tietä pois. Häiriötreeniä kepeille siis. Oltiin myös molemmat tosi hitaita. Seuraavalle radalle Tiina komensi tsemppaamaan itseäni ja hetsaamaan koiraa. Edelleen oltiin tuskastuttavan hitaita ja  äänekkäitä (yliaikaa runsaat 2 s). Hetsaamisella oli se vaikutus, että Viiru nousi lähdössä seisomaan ja seuraavissa odotteluissa haukahteli.


Seuraavalla radalla oltiin kellon mukaan vähintään yhtä hitaita, lisäksi jouduttiin ne oudot kepit aloittamaan kahteen kertaan. Yliaikaennätys; ei edes Topin kanssa ylletty yli kahdeksaan sekuntiin. Viimeinen rata oli hypäri, ja se oli lähinnä kelvollista suoritusta: nolla ja yliaikaa enää 0.72 sekuntia. Keskityin torjumaan rengashaveria ja keppivirhettä - nämä onnistuivat.

En tainnut koko aikana muistaa lupaustani siitä, että en pysähdy radalla. Kontaktien kriteeritkin olivat sitä sun tätä. Ei ihme että tulee yliaikaa, kun vielä lisäksi töksvalssailee koiran eteen. Mutta onneksi Viirussa ei tainnutkaan olla mitään vikaa, kuten aluksi pelästyin. Ehkä vähän väsytti. Mukavaa oli olla eriseuralaisista koostuvassa hyvässä seurassa. Arrakin oli yleisössä ja lenkkikaverina. Viiru on edelleenkin turhan julma äiti minun makuuni. Onneksi Arra on reipas. Kiva päivä, sadekin alkoi vasta viimeisen radan jälkeen.

Enolaiset valkovuokot melkein-kesäkuussa

Lauantai-illan lenkillä Vinjan kanssa käytiin ohimennen koulutuskentällä harjoittelemassa estenoutoja. Myös tokon-ALO-paikkamakuu tehtiin "pikkutyttöjen" vuoksi. Se oli Pikin mielestä sekunnin liian pitkä. Matalamman A:n yli Viiru palasi, kun Heli vähän vinkkasi, korkeampi oli paluumatkalle vielä liikaa. Metrin este (ei ihan täyskorkea) tökki kumpaankin suuntaan. Huoh. Tottiskentälle häpeämään. Mukava oli lenkkeillä; pupuja oli tosin enemmän kuin koiria tai ihmisiä. Piki ei lähtenyt jänismetsälle, kun Viiru oli jo kiinni.

Jouduin perumaan Pikin mejä-leirin hakukokeen vuoksi. Kannattikohan? Ekana päivänä, johon olisimme ehtineet osallistumaan, olisi ollut vain "teoriaa" ja jäljentekoa, ei koirille mitään.

torstai 25. toukokuuta 2017

Strömsö revisited

Joskus menee kuin suomenruotsalaisessa kotoilu-tv-ohjelmasarjassa. Eilisessä hakutreenissä Viiru harjoitteli edestä löytämistä. Parilla ekalla ukolla oli myös kokeenomainen ilmaisu niin, että maalimies kuitenkin noustuaan palkkasi. Ja muistin jopa soittaa koepaikan Josepan kokeeseen. Alueen löytämisessä oli kyllä hankaluuksia; Jaamankankaalla on metsää hakattu niin paljon. Mutta Viiru toimi kuin unelma, vaikka rata oli aika hankala.

Tänään Arja lähti harjoittelemaan esineruutua. Sateli pitkästä aikaa ja ukkosti ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Alueesta tuli "pikkuisen" liian iso ja myös muotopuoli. Vaikka ruudussa oli varmaan kaikenlaisia hajuja, Viiru toi hienosti kolme vierasta esinettä, joista vain yksi oli kiva tumppu (kurarukkanen) ja muut suutuntumaltaan epämiellyttävämpiä. Enempää en pyytänytkään. Huomaa kuvasta (etenkin Sirkku!), että en kumarru koiran päälle, vaan notkistan omia jäykkiä polvia :)

Kuva: Arja Kettunen


Aamupäivällä Joan SM-valmennusryhmässä ratkottiin Sandra Deidden kisaradan kuvioita. Hmmm, Heidin neuvoilla saatiin kolmannella yrityksellä varsin sujuva veto. Strömsö-laatua haittasivat keppien itsenäisyyden puute ja siivekkeen ympäripyörimisen vaikeus poispäinkääntöpuolelta. En osannut kääntää Viirua ennen hyppyä. Toisaalta koko poispäinkääntöpäärynää ei olisi tarvittu, jos Viiru tekisi kepit itsenäisesti loppuun asti. Viiru osaa - pitää vaatia vaikkei lopussa olisikaan palkkaa. Kontakteilla ei ollut nyt isompia ongelmia. (Nollarataprojekti ei kyllä oikein onnistunut; ensimmäisellä yrityksellä Viiru juoksi ensimmäisen 65-senttisen ja toisen 60-senttisen hypyn ohi).

Pikin keppitaantuma oli tänään huono muisto vain. Tiistaina mentiin kuudella, nyt päästiin Heidin avulla 12 keppiin niin, että vain alussa ja lopussa oli ohjuri. Jatkossa ohjuri pois aina kuin sujuu, palkkaajan häivyttäminen asteittain. Ehkä jumi johtui rispaantuneesta kynnestä?

Tyttöset pääsivät kahdelle kimppalenkillekin: Agilityn jälkeen reippailtiin Sisun kanssa ja talviturkit lensivät kaaressa Jyrinjärveen. Iltasella Strömsö-päivän lopuksi lampsittiin sateisella Jamiskalla mustanpuhuvassa poikaseurassa Ziggyn, Puten ja Luxin kanssa. Ilman Ziggy-poliisia reipas Lux-pentu ja Piki olisivat saaneet hyvät rallit aikaan. 

Muukin viikko on mennyt mukavasti. Tiistain agilityssa rakennetttiin hallin mittainen putki-rengas-hyppy-irtoamissuora. Mikäs sen hauskempaa, paitsi ehkä loppulenkki pihispoikien kanssa.

Pk-kokeeseen valmistauduimme myös maanantain iltalenkillä. Muisteltiin noutoa metrin esteellä ja A-esteellä, toisin vain patukalla. Hyppynouto n. 85-senttisellä hypyllä oli mennen tullen upea; A-esteestä oli Viirun oli vaikea muistaa, että pitäisi palata sen yli. Pitää vielä kerrata: hyppynouto kapulalla, A-estenouto kapulalla, ampuminen (jos ehditään), eteenmeno kisakentällä ja muilla kentillä, kaavio ja liikkeet (ohjaaja), eteentulo ja sivulle siirtyminen.

Sadekaan ei haittaa, kun on possunkorvaa.

Moneen otteeseen on pitänyt kirjoittaa siitä, että kaikki kolme koiraa (Piki, Viiru ja Topi) suhtautuvat läheisyyteen kovin eri tavoin. Topi oli läheisyyskammoinen: jos sen viereen asettautui, se siirtyi väljempään tilaan. Viiru hankkiutuu kevyesti ihmisen lähelle ja huitoo tassulla: rapsuta mua! Jos tämä hienovarainen vihje ei riitä, se nappaa ihmiskäden kitaansa ja ohjaa oikeaan rapsutuspisteeseen. Piki painautuu lähelle koko voimallaan, tai paljon suuremmallakin intensiteetillä, yrittää hillitä tassuillansa huitomista, kun tietää, että ei saa hosua. Pikin koko olemus huutaa: sun henkilökohtainen tila on mun henkilökohtainen tila!

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Suunnitelmallista treeniä

Jännää! Meillä on paikka hakukokeessa Kuopion takana. Kyselin myös Savonlinnan 13.6. kokeen paikkoja. Johonkin siis ainakin päästään. Ehkä emme ilmoittaudukaan Josepan kokeeseen, niin saamme olla rauhassa Pikin mejä-leirillä?

Treenaaminen onkin harvinaisen ryhdikästä, kun on koe tiedossa. Tänään olin tehnyt etukäteen suunnitelman, jota noudatimme. Kaksi kokeenomaista ilmaisua, kaksi löytöä+palkkaa, kaksi tyhjää ja lopuksi taas löytöjä ja palkkoja. Hyvin meni PAITSI että Viiru systemaattisesti kaarsi taaksepäin, kokeenomaisissa tappauksissa ui toistuvasti ukon liiveihin, ei osannut kulkea ilmoittautumiseen sievästi sivulla, väsyi loppua kohden. Seuraavaksi edestä löytämistä ja pari kokeenomaista löytöä niin, että maalimies palkkaa.




Oikein onnistuneet treenit, vaikka aamulla näytti ihan muulta. Noidanuoli iski, mutta tujakka särkylääke vei kivun pois (ja toi pumpulipään). Sää oli sopiva, ja alun ja lopun lenkkiseura enemmän kuin mieluista: Viia-sisko ja Petja-poika. Tallauksessa Piki saa ehkä jo ensi kerralla Nero-velipuolen takaa-ajoleikkiin, nyt toista vielä jänskättää.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Kuin hiehot kevätlaitumella

Kevät ei jäänytkään enää yhteen päivään, vaan melkein viikkoon ei ole ollut pakkasta eikä satanut lunta. Maanantai-iltana, jolloin korkattiin hakutreenit, oli kyllä vielä tajuttoman kylmä. Koirat kuitenkin koikkelehtivat kuin hiehot kevätlaitumella: suorista pistoista ei tietokaan. On niin siistii juoksennella tuulispäänä ja saada siitä vielä ceessaria ja lelukin. Uusi lelu olikin kertakäyttökamaa. Haukku kyllä raikui komeasti.




Susun kevät

Jospa vielä saataisiin aikaan hakutreenejä ennen kisoja (jos sinne päästään); hyvällä onnella ehditään neljätkin harkat pitää. Huomenna toivottavasti saataisiin pitkä rata, tyhjiä ja ainakin yksi kokeenomainen ilmaisu. Lopuissa treeneissä voidaan sitten paikkailla ;)

Myös esineitä pitää muistaa kerrata, vaikka huomenna. Tottiksessa on jo montaa juttua treenattukin, keskiviikkona ihan porukalla:
  • noudon vauhtia ison kapulan kanssa
  • noutoa häiritseviä esineitä
  • noutoon lähtemistä vasta käskystä
  • ilmoittautumista vapaana
  • edestä perusasentoon tuloa
  • henkilöryhmää
  • pitkää seuraamista
  • täyskäännöstä
eli johan tässä ollaan valmiita! Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että Viiru toi joka kerta erehtymättä lelun eikä kapulaa, kun kokeiltiin noudon häiriötä. Vieraalla kentällä eteenmenosta ei ollut hajuakaan. Tänään käytiinkin sitten hakemassa ajatusta siitä, että Kulhonkin kentällä voi olla lelu, niinpä kannattaa posottaa näytettyyn suuntaan minkä tappijaloista pääsee.

 Vielä pitää kerrata:
  • A-esteen yli noutoa
  • noutoa häiritseviä esineitä
  • liikkeiden välejä 
  • ehkä kerran koko eteenmenoa
  • liikekaaviota itse
  • mites ne jäävät meni? 
Pk-säännöt on niin  herttaisesti kirjoitettu: "Tottelevaisuusosassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, että kokeessa ei esitetä koiria, jotka vaikuttavat itseluottamuksensa menettäneiltä ja joiden työskentelystä puuttuu iloisuus. Kaikissa liikesuorituksissa koiralta edellytetään iloista työskentelyä sekä tarkkaavaisuutta ohjaajaan päin. Työskentelyn iloisuuden lisäksi on arvostelussa luonnollisesti kiinnitettävä huomiota myös liikkeiden korrektiin suoritukseen." Voi kun itseluottamus, iloisuus ja tarkkaavaisuus riittäisivät!

Pikin seuraamiseen Anni kertoi uuden niksi: naksuttelu oma-aloitteisesta kontaktista suunnilleen oikeassa seuraamispaikassa. Naksuniksi saikin Pikin silmät loistamaan ja aivot raksuttamaan. 


Tänään käytiin toteamassa, että Lykynlammeltakin ovat lumet sulaneet. Lenkkejämme pitää kyllä pidentää. Huristeltiin myös Miimin luokse hypistelemään Halin pentuja. Neliviikkoiset marsut olivat herttaisia, ja sen verran isoja jo, että ruokailu oli järjestetty pystybaarissa.




Eläinlääkäristä hankittiin tällä viikolla kaikille kolmelle koiralle Seresto-pannat. Pikille ostettiin Athroflexin ja öljyn tilalle vaihtelun vuoksi Synoquinia. Vaivatonta. Biorin-kuuria on jatkettu. Kynnet näyttävät hyviltä, ja turkkiakin on kasvanut takaisin. Kivuttomalla punnitsin molemmat, ja hyvässä lihassa ovat. Piki painoi 18,8 kg, ja Viirun lukema alkoi 17:lla eli turhankin tukevassa kunnossa lienee.