perjantai 28. huhtikuuta 2017

Perjantaiolo on kadonnut

Onko kepeää perjantaioloa enää olemassa?

Töistä lähtiessa uuvutti. Jumppa piristää. En mene body pumppiin riuhtomaan olkapäitä kipeiksi, vaan mukavasti hikoilen spinningissä ja reisi-peppu-vatsajumpassa. Auts! Kipeä oikea polvi... kyykky, sumokyykky, vinokyykky, askelkyykky, steppilauta... Auts, auts.

Koirien kanssa pikku humputtelutreeni saa mielen hyväksi. Mennään! Piki: Voin tulla autoon, kunhan olen ensin kakannut keskelle pihaa ja diivaillut, etten tule kyytiin. Hallin pihalla: Tuolla on koira. Räksytetään! Hypitään tasajalkaa ja huudetaan suoraa huutoa. Tullaan pois autosta: Hei, ihminen kävelee meitä kohti ja puhuu. Huudetaan niin, ettei emäntä kuule mitään. Hävetköön meitä. 

Kiva mennä lämppälenkille, kun latukausi on päättynyt. Paljon reittejä käveltäviksi. Auts, polveen sattuu sohjossa kävely, pitää kääntyä takaisin. Jaaha, latukauden päättyminen on sulkenut vessatkin. Vain hiihtäjillä voi olla pissahätä, ei muilla ulkoilijoilla.

Mitäs kivaa treenattaisiin, kun ei voi juosta? (Viirun treeniä en voi tähän raportoida, kun se meni niin huippuhyvin.) Pikin kanssa ikuisuusaihe: seuraaminen. Kokeilen uutta palkkaustapaa: nami kainaloon ja pudotus sieltä... Ehkä se viimeistään pesukoneesta löytyy viikkojen kuluttua. Ja keppejä, se on kivaa, kun Piki on edistynyt joka kerta niin hyvin. 12 keppiä, ohjurit alkuun ja loppuun; keppien päässä odottaa peittämätön namilautanen. Piki sykäsee lautaselle melko suoraan, ja sen jälkeen mikään ei onnistu. Hermostun. Piki paineistuu. Lisää ohjureita. Ei onnistu mikään väli ilman apuja. Epävarmuus ja hermostus lisääntyy. Mennään pois.

Mietin jotain korjaussarjaa saman tien, mutta nyt on oman mielentilan takia turha yrittää. Kaupan kautta kotiin. Vain Pilkon CM:ssa on pähkinärenkaita. Kerrankin joku muu on ostanut niitä, ja ainoat pussit ovat ihan ylähyllyn takareunassa. Missä on jakkara tai pitkä asiakas tai myyjä? Lopulta löytyi.



Levätään.

Eeva keksi "perjantaiolon", ja siitä on varmaan ihan oma kirjoituskin Eevan blogissa.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Planeetat olivat väärässä asennossa taas

Nyt voidaan ottaa uusi attribuutioteoria käyttöön. Ei ole minun syytä!

Kisoissa tuli neljä hylkyä, koska
  • Viirulla alkoi juoksu ja piti turata pöksyjen ja mattojen kanssa
  • edellisenä iltana alkanut mahataudinpoikaseni jatkui, enkä uskaltanut syödä mitään - niinpä minua heikotti
  • piti herätä jo 5.15
  • koira varasti kontakteilta
  • koira irtoili liikaa eikä kuunnellut
  • koira meinasi varastaa lähdössä, ainakin se nousi seisomaan, vaikkei olisi saanut 
  • juttelu muiden kisaajien kanssa häiritsi keskittymistä
  • radoilla piti kauheesti valssata ja aina myöhässä (ks. video) 
  • radoilla oli ilkeitä ansaesteitä ja turkasen vaikea keppikulma
  • planeetat nyt vain kertakaikkiaan olivat taas väärässä asennossa
Ensimmäiseltä radalta on video, sitten kuvaaja armahti.


Jos tämä olisi normaali kirjoitus, sanoisin, että kukas se siellä valssailee myöhässä, unohtaa ohjata ja torpedoi takaakierron töröttämällä siivekkeen edessä.

Meinasin jo jättää kisat voinnin vuoksi kesken, mutta onneksi osallistuimme vielä Jari Suomalaisen hyppyradalle. Siinä sai irrota ihan luvan kanssa, ja lopussa oli rengas helpossa paikassa: suoraan sai mennä ennen ja jälkeen. Ei ongelmaa :) Toki Viiru irtosi myös väärään putken päähän, joten tulosta ei tullut siltäkään radalta. Mutta hitsi, miten tykkään Jari Suomalaisen radoista. Puhumattakaan Viirun iloisista silmistä, höröttävistä korvista, reippaasta asenteesta.

Oma häkkialue

Aamulla parkkipaikalla lämmittelylenkille lähtiessä tarkastin, onko Viirulla alkanut juoksu. Olihan sillä. Onneksi oli pöksyt mukana (ja vielä varapöksytkin). Saatiin tuoda Viiru kuitenkin sisälle häkkiin, ettei tule kuuma...

Olin jo ajatellut, että Viiru saisi pikkuhiljaa "eläköityä" agilitysta ja keskittyä tokoon, mutta tänään Agilityliitto on päättänyt uudesta pikkumaksien säkäluokasta, johon Viiru kuuluu, jos se on 49,5 cm, kuten kuvittelen. Uusiin luokkiin saakka voidaankin pitää kisataukoa, mitä nyt kesän karkeloissa pistäydytään.

Henkka kertoi hyvän treeni-idean minun nollatreenitarpeeseeni, ja idea on varmaan sovellettavissa ihan viikkotreeneihinkin. Ei pidä ottaa töistä väsyneenä tavoitteeksi musertavaa 35 esteen vaikean radan suorittamista nollana, vaan aloittaa vaikka 10 esteestä ja vähitellen kasvattaa tavoitetta. Tämä kuulostaa toteuttamiskelpoiselta.

Meidän huhkiessamme kisoissa Piki ja Susu rentoutuivat mökillä.

Kaksi matkustajaa



lauantai 22. huhtikuuta 2017

Keväällä ei ole kiire

Piipahdettiin mökillä ihmettelemässä kaadettuja puita ja vähän osallistumassa puusavottaan. Pilkottuja puita oli mukava varastella. Kottikärryt aiheuttivat hulabaloon: Susu yritti purra pyörää, Viiru halusi kyytiin, Piki varasteli puita kuormasta ja louskutti ympäriinsä. Tänään oli harvinaisen keväinen päivä.




Isäntä sanoi, että koirille jätettiin hypittäväksi oma agilitypuu ja kiivettäväksi ikioma palkintopalli. Oikeasti tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden lahopuutarha.

 Tässä kuvassa näkyy, miten Susu suhtautuu Pikiin:
Jos en katso tuohon ällötykseen, sitä ei ole olemassa.


Miten mahdottoman vaikea oli edes kahdesta koirasta saada kurrekuva. Aina kun toinen nousi, toinen laskeutui alas... Huomaa nami! Käteni on sentään photoshopattu pois.



Kevät ei pidä kiirettä.


Ei tarvitse vielä pelätä punkkeja ja käärmeitä.

Huomenna mennään kisaamaan agilitya Viirun kanssa. Kannattaako aina syyttää itseään epäonnistumisista? En nyt tarkoita, että epäonnistuisimme, mutta jos niin sattuisi käymään, ei se vältämättä ole minun vikani. Meillähän voi olla huono onni, tuomari on suunnitellut epäreilun radan, järjestävän seuran keinu ja rengas ovat vääränlaiset, planeetat ovat väärässä asennossa, toimihenkilö toikkaroi väärässä paikassa väärään aikaan, koira ei kuuntele/ei hae esteitä/takertuu/on kuriton/varastaa, kouluttajamme ovat kiinnittäneet huomiota vääriin asioihin, treenikaverit eivät tule harkkoihin/auta/auttavat väärin, hallissa on liian rauhatonta... Näin olisi ehkä helpompi pitää harrastusmotivaatiota yllä. Kyllähän monet lottoavatkin joka viikko.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Rengas

Viiru ei loukkaantunut rengaskolarissaan. Omat havainnot, 4/6-eläinlääkärin tutkimus ja fyssarikäynti kertovat näin. Jälkimmäisen perusteella Viiru oli melkein paremmassa kunnossa kuin yleensä. Selässä ei ollut jumeja. Oikeassa (törmäyspuolen) lavassa sen sijaan oli tuntumaa, mutta ei pahempaa. Mennään vielä ensi viikolla käymään.

Lihaksiakin oli. Turkki sen kun kasvaa kesäksi. Ja kirkkaat silmät ovat tosiaan palanneet. Mietin, vaikuttaako toipumisen/palautumisen lisäksi ruokakin. Kotona Viiru syö lihaa ja vihanneksia, viikonloppuisin Susun super premium -nappuloita. Näinköhän Canagan on oikeasti tehty vapaana juoksennelleiden kanojen tai pienen maalaisriistan lihasta?

Kuva: Juha Saastamoinen

Heli neuvoi kokeilemaan rengasta, ja sen perusteella päättämään, lähdemmekö sunnuntain kisoihin (joihin on kimppakyytiläinen). Viikko on lepäilty treeneistä, mutta tänään kokeiltiin: rengas ei pelottanut Viirua yhtään tai herättänyt mitään muitakaan erityisiä tunteita. Pikkuisen kokeilin kaartamista, mutta jätetään itsenäisen suorittamisen harjoittelu eri kertaan. Viime kesän kuvastakin näkyy, että Viiru kaartaa suuntaani. Helmikuussa ACEn kisoissa, kun renkaan jälkeen oli kaarros vasemmalle, Viiru hyppäsi renkaan ja kehikon välistä.

Tänään Pikikin osasi renkaan ja myös kepit pitkän tauon jälkeen. Ja koko viikon Piki on saanut treeneissä loistaa yksin Viirun lomaillessa.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kiitos ja anteeksi

Hyvää pääsiäisen aikaa!

Meinasin ensin nimetä kirjoituksen Viimeiseksi pisaraksi, mutta Kiitos ja anteeksi kuvaa myös tunnelmia, ja vähemmän kohtalokkaasti. Kiitos ja anteeksi on toisaalta ärsyttävä hokema, ehkä jostain iäkkäästä sketsisarjasta.

"Orava"-kurssin priimus tutkii pääsiäispuuta

Kisattiin Joan perinteisissä pääsiäiskisoissa. Täällä agilityn melkein-ääreis-idässä on jonkun mielestä kuulemma helpommat kolmosten radat kuin etelässä. En tiedä, miten se on mahdollista (kun tuomarikarsintakin on niin tiukkaa), mutta nythän voimme käynnistää markkinointikampanjan: Tule Joensuuhun valioitumaan! Meillä on helpot radat, koiraystävällinen kivituhka, makoisimmat munkkirinkilät ja karjalainen ilmapiiri!

Kisoista saatiin kerrankin videota. Kiitos, Tiina, ensimmäisen radan kuvaamisesta!


Olisihan tuossa ekalla radalla takaakiertoon saanut ihan helposti tyrkättyä... 

Kisamme päättyivät kuitenkin lyhyeen, sillä toisella radalla Viiru törmäsi renkaaseen, ilmeisesti oikealla kyljellään renkaan oikeaan reunaan, ja takertui renkaaseen. Onneksi Viiru ei kai törmännyt metallikehikkoon. Harkintani petti (tai oikeammin sitä ei ollut), ja jatkoimme rataa.

Tämä toi agilityn pahimman pelon lähemmäksi: koira loukkaantuu omien virheideni vuoksi. Siitä siis anteeksi. En ole opettanut kunnolla renkaan itsenäistä suorittamista enkä toisaalta ohjannut kunnolla huonosti opetettua rengasta. Enkä tajunnut keskeyttää rataa. Koiran pitää voida luottaa siihen, etten vie sitä vaaraan.

Kiitollisuutta voi tuntea videon kuvaamisen lisäksi monestakin:
  • seura- ja agilitykaverit, jotka tsemppaavat, auttavat ja tukevat
  • kauempaakin tullut kaveri, jota on tosi mukava nähdä  livenä
  • tuomari, joka ystävällisesti neuvoo ja ohjaa pois radalta törmäyksen jälkeen
  • lähipiirissä on asiantuntemusta Viirun  tutkimiseen 
  • Viiru on aina maailman paras kisakaveri, jolla on maailman ihanin tytär

Mukavuusalueen ytimessä motivaatiota etsimässä

Keskiviikkona ehdittiin PoKSin hallin tokoon, joskin myöhässä. Ryhmäkaveri toivoi ryhmäpaikkista, koska olivat menossa pitkänäperjantaina (eli tänään) kokeeseen. Kolme on sentään isompi ryhmä kuin kaksi, joten kiiruhdettiin hallille.

Tehtiin helppoa ja mukavaa, jotta saataisiin hyvää mieltä, motivaatiota ja itseluottamusta. Paikkiksen lisäksi Viiru  onnistui L:ssa, kokonaisessa ruudussa (kosketusalusta apuna), hyppynoudossa ja tunnarissa. Hyppynoudossa sekä meno- että paluuvauhti oli tosi hyvät. Vinokaan heitto ei hämännyt Viirua. Ja tosiaan myös tunnari onnistui hallilla; appari asetteli muut kapulat, minä oman.

Ja Pikikin oli taitava. Se oli osasi istua vieressäni pitämässä kapulaa, ja hyppynoudonkin. Piki niin tykkää kapulasta, täytyy olla tosi hyvä lelu, johon kapulan voi vaihtaa, ja silloinkin empien.

Treenin jälkeen mieli oli valoisa. Mutta harmitti vietävästi, kun lenkillä Piki pääsi rähähtämään pyöräilevälle pikkulapselle ja isälle, vaikka miten yritin pitää varani. Ne kun odottivat Pikin mielestä uhkaavina tien sivussa.

Pääsiäinen ja kevät ovat saaneet ihmiset kaivautumaan koloistaan, vaikka sää onkin kylmä. Tutuissa metsissä ihan vilisee porukkaa, eilenkin koiranulkoiluttajien lisäksi suunnistajia iltarasteilla ja pikkupoikia sotaleikissä.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Lakana-aksaa hullun kiilto silmissä

Tällä viikolla on totisesti aksattu. Tiistaina, keskiviikkona ja lauantaina oli ohjatut treenit. Ihan vahingossa pääsi näin käymään. Tiistaina alkoi JoAlla kesäkausi, ja Piki ja Viiru pääsivät samaan ryhmään, jossa on kouluttajakin kaksi kertaa kuussa. Hieman mietin, oliko hyvä idea ottaa kaksi koiraa samaan ryhmään, sen verran alkoi jaloissa painaa. Tästäkin treenistä saimme erityisesti motivaatiota keppien treenaamiseen. Ilman hyvää keppiosaamista kokonainen rata oli meille mahdoton.

Ohjaajan keskittymistä haittasi viereisen kentän pentuagility. Viirun lasten (Arran ja Petjan) lisäksi siellä olivat Pikin velipuoli Nero, jota olin aikanaan hakemassa Tuusulasta Kaaville, ja treenikaveri Lux-belginpentu.


Hiihtokausi on päättynyt! Valtaamme lenkkipolkumme takaisin.


Keskiviikkona Lukkarisen Marin johdolla treenattiin ässiä eli hypyn yli vinoon hyppäämistä. Mitäs treenaamista siinä on? kysyi Viiru. Muissa kohdissa turattiin kuitenkin niin kauan, että Piki ehtikin rataa Viirua pitemmälle. Piki ei vielä lue rataa, joten ansaesteitä ei sille ole olemassakaan. Perusohjaukset riittävät. Treenistä jäi tosi hyvä fiilis sekä kouluttajalle että oppilaille. Piki oli eri pätevä, kaikki ohjaukset onnistuivat taas - eikä minunkaan valssini valunut(!). Viirun kanssa saatiin koko vinokentän mittainen S-sarja tehtyä - mitäs me voittajat :) Ässäjuoksuun Piki oli minulle liian nopea ja liian ohjattava.


Putoaako tuosta Kiinaan vai nappaako hiisi nokasta?

Tänään lauantaina oltiin vielä Kataisen Sannan treenissä, jossa teemana oli vauhti, esteosaaminen ja ohjauksiin tulo. Vähän niin kuin Salme Mujusen rata x 2 ja vaikealla hyppytwistillä. Viirulla oli vain ensin mainittua teemaa. Dumbo-korvat olivat ihan koristeina - ainoa vika ei ollutkaan minun ohjauksessani, kuten olen aina ajatellut. Radan tekeminen oli samanlaista kuin ACEn viime kisoissa neljännellä radalla. Sanna kuvaili väsyneen koiran tekemistä - ja sehän oli Viiru tänään (viikon kolmansissa treeneissä) ja kisojen neljännellä radalla. Olen aina ajatellut, että kyse on vain minun väsymyksestäni.

Ehkäpä tiineydestä ja kahdeksasta pennusta toipumiseen menee tovi. Viirun karva on vasta nyt kasvanut takaisin, ja mikä kivointa, silmät ovat saaneet takaisin kirkkauttaan. Tänään kirkkaissa silmissä oli tosin lähes hullun kiilto: mä meen noille edessä oleville esteille, vaikka miten yrittäisit ennakoida ja rääkyä. Kerran pääsi minulta perkelekin, ihan lempeästi tosin.

Pikiä pikkuisen jänskätti uusi seurue, mutta oikein hyvin se sitten veti. Ohjauksiin tulo (tai niissä pysyminen) oli ihan eri luokkaa kuin vanhemmalla kaverilla. Takaakiertohypyn yli tuloa pitää vahvistaa, ihan normitreenissäkin: ohjaaja pysähtyy, ja rata ei jatku ennen hypyn yli tuloa.


Silkkiset synttärionnittelut perheenjäsenelle!

Kotiläksyksi kumpikin sai putkiin irtoamattomuuden. Jos Viiru sinkoilee putkiin, treeni keskeytyy. Viirun pitää kysyä ohjausta. Suorasta putkesta toiseen putkeen: jään seisomaan suoran putken alkuun, Viirun pitää katsoa minuun eikä vain sännätä seuraavaan putkeen. Ohjaus on harvoin täydellistä, koiran pitää myös kuunnella vajavaista ohjaajaa. Väärät putkenpäät peitetään aluksi vaikka lakanoilla.

Ymmärrän kyllä Viiru-rukkaa. Se on joutunut tekemään omia ratkaisujaan epäselvässä ohjauksessa. Ja tänään se sinkoili normaalia enemmän, ehkä.



Koulutuksissa on usein tosi kivat 40 esteen radat, ja sitten tavattomasti harmittaa, kun eka setti menee kolmen ekan esteen opettelussa, ja sitten lopulta ehditään numeroon 10. Ja ne kivat kohdat olivat paljon pitemmällä. Tänään tosin harpottiin, jotta päästiin kinkkisiin tai kivoihin kohtiin.