lauantai 16. kesäkuuta 2018

Yksi liike oikein

Agilityssa oli omatoimitreeni, ja suunnittelimme Marin kanssa radan jo paikalla oleville esteille. Ratamme oli helpohko ja tukevasti mukavuusalueella, eli kivaa oli.  Polvenikin on lähes parantunut. Pikin rata pysähtyi aina kepeille ja kontakteille; se ei vielä osaa niitä radan osana. Keinua se ei erota puomista, mutta ei myöskään pelkää keinun liikettä eikä ääntä. Pitää tehdä loppuosaa erikseen. A meni kuulemma kolmella loikalla, joista kaksi osui kontakteille. Huoh. Puomi menee hyvin, jos Piki saa kunnon vauhdin.

Sunnuntailounas ulkoruokinnassa
Perjantaina olin työmatkalla emmekä päässeet tokoon, vaikka olisi ollut ohjattu kerta. Sen sijaan kuokimme Viirun (ja vähän muidenkin) kanssa torstaina treenissä, jossa oli tarkoitus jäljitellä koetilannetta tokon SM-kisoista. Rakensimme kolme kehää vähän epätasaiselle nurmikolle (epätasaisuus ei ollut sitä jäljittelyä). Kunkin luokan liikkeet tehtiin liikkuroituina yhtaikaa kolmessa kehässä. Pyrimme myös käyttäytymään mahdollisimman kokeenomaisesti.


Tokotreenin jälkeen virkistäydyttiin nuuskimalla ja uimalla.

Viirun kanssa emme ole paljon edistyneet maaliskuisen kokeenomaisen treenin jälkeen. Lisäksi Viirulle olivat häiriöitä nurmikko hajuineen ja ehkä vähän liikkuri-Sirkku, muut kehät olivat sille yhdentekeviä. Vain yksi liike onnistui todella hyvin, tunnari. Ruutuun Viiru lähti innokkaasti, mutta kun olisi pitänut pysähtyä, nenä vei ja korvat vain heiluivat. Toisella yrityksellä hämmentynyt eukkonen teki ennakoivan eteenomenon. Ohjatussa ei kapula löytynyt kiinnostavan hajuisesta ruohikosta. Nouto tehtiin oikein metallilla, jossa oli vähän maalarinteippiä. Myönteistä oli, että Viiru näyttää tosiaan ymmärtäneen, että metallikapula pitää tuoda. Kokonaisuutena oli hirmu kivaa. Heinä- ja elokuussa on tulossa vielä samantapaiset treenit.

Vanhat kaverukset katulenkillä metsän hyttysiä välttelemässä.

Puutteita oli osaamisesta ja tekniikasta lähtien mielentilaan ja hallintaan saakka. Viiru vain humputteli menemään innoissaan. Kaikesta huolimatta ilmoittauduin eilen tokokokeeseen, ettei kokeeseen meneminen ja treenailu jää jatkuvasti vain aikomuksen asteelle. Tilasin myös uudet ohjatun noudon kapulat ja painavat ruutumerkit, ettei jää välineistäkään kiinni.

Apukoirakkona tehtiin myös osa EVL:n paikkista. Kun olen sen verran jännittänyt pk-tottiksen paikallaloja, en jaksa suhtautua tarpeeksi vakavasti tokon paikkiksiin - vaikka pitäisikin.

Facebookissa pohditaan, miksi hakukokeisiin ei riitä osallistujia. Yksi syy on tietysti alkukesä, mutta varmasti on lukuisia muitakin tekijöitä. Tavoistani poiketen osallistuin keskusteluun. Kerroin, että lopetin haun, kun ”väline” ei ollut sopiva harraustuksen yhteen yksityiskohtaan eli metrin esteeseen. ”Välineestä” en luovu, vaan mieluummin harrastuksesta. Toisten mielestä väline (koira) tulee valita lajin mukaan (toisaalta olenhan minäkin valinnut agilityyn ja hengailuun sopivia koiria...)

Hakumetsässä liikkumista ja ihmisiä koirineen on ikävä, varsinkin kun kuulee juttuja hyvistä treeneistä. Eivätkö ihmiset mieluummin voisi kirjoittaa näin: Piilolla oli kauheesti hyttysiä, kotiin metsästä pääsi puolilta öin, ensin rataa tallattiin kaksi tuntia, juuri satoi rankasti kun oli oman koiran vuoro, toisen koiran ohjaajan mielestä et osaa leikkiä oikein, omat palkat eivät kelpaa omalle koiralle, lopuksi auto juuttui kantoon...

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Säälipalkkaaja

Agilityn viikkotreenissä tehtiin ihan lyhyitä pätkiä ja yksittäisiä esteitä (kontaktit ja kepit). Jos ei vissiin urheilija niin ei ainakaan tämän ikäinen immeinen tervettä päivää näe, ainakaan montaa peräkkäin. Kun edellinen vaiva väistyi, nitkautin sitten tottumattomana korkokenkien käyttäjänä polveni. Turhamaisuus on turmioksi.

Viiru olisi tehnyt hienoja juoksu-A-esteitä, mutta nyt sitten pitikin pysähtyä. Pikille Katri laski keinun kerralla alas hieman tömäyttäen. Siitä jatkan. Nyt onkin tiedossa Agiråkissa starttaajille ekaluokkalaisten ratatreeniä! Ja kyllä meillä on hyvä treeniryhmä ja erinomainen kouluttaja :)

Ensi viikolla on tokossa tiedossa useamman kentän häiriötreeniä. Kivaa, sellaista ei ole ollutkaan. PK-tottiksessahan häiriötä on, mutta paikkamakaava koira käydään hakemassa pois ennen liikkeitä suorittavan koiran eteenmenoa. Tällä viikolla omassa tokoryhmässä apinoitiin taas Riikkaa, joka aina keksii hyödyllisiä treenejä. Tästä eteenpäin kyllä jaoimme vetovuorot.

Viiru aloitti jo ennen muiden tuloa: A:ta, kehyksetöntä rengasta (ei mitään outoa) ja luoksetulon stoppeja putkesta. Varsinaisessa treenissä tehtiin seuraamista ja sensellaista etäpalkalla ja muiden naksautuksella. Vanhemmalle eukkoselle luopuminen oli yllättävänkin helppoa, ja keskityin oman kääntymisen opetteluun. Pikille luopuminen oli tavattoman vaikeaa, ja tyhmänä vielä vaikeutin Pikin elämää ekassa setissä olemalla liian lähellä palkkaa ja liikkumalla palkan suuntaan. Toisella kerralla yritin olla viisaampi, ja Piki pääsikin nopeammin namikipolle. Viirulle vielä lopuksi lyhyt ruutusetti: palkkaaja oli ruudun eri sivuilla, kosketusalusta oli koko ajan. Tuli kuulemma taas muutama säälipalkka. Taidan olla varsinainen säälipalkkaaja.

Kivituhkan ja namipalkkojen hajun kyllästämä koiratraktori vaihdettiin hetkeksi urheilullisempaan menopeliin,  pikku-Golf-viistoperään. Hyvin mahtuu sinnekin. Olen saanut viikon verran seurailla kunnaneläinlääkärin työtä päivystyksineen. Ikinä en ehkä enää valita, että oma työ olisi raskasta tai hankalaa. 



Botanian lähellä oleva alppiruusumetsä puhkeaa kukkaan. Vaikka viime päivinä on ollut viileää, rhododendronit ovat etuajassa. Viime vuonna heinäkuun alussa puisto alkoi olla kukkeimmillaan, ja voimme viettää hanamia joensuulaiseen tapaan.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Kärsivällisyyttä

Toistan itseäni, mutta treenit ovat jääneet taaskin vähiin, nyt oman lievän sairastelun vuoksi. Tänäänkin annettiin Ira Mikkasen koulutuksen paikka pois. Viikkoagilityssa käytiin. Viirulla ovat kontaktit ihan sekaisin. Lentokeinun jälkeen Viiru jopa hetken arasteli keinua. olin jo päättänyt palata pysäytys-A:han. Se on reilumpaa, en kuitenkaan jaksa opettaa kunnon erottelua. Pikin A ja kepit onnistuivat.




Kestoläksynä on taas takaakierto. Ollaankin niitä tehty nyt pihalla yhdellä esteellä.



Tokossa Viiru muisteli metallikapulaa; se olikin yllättävän vähän ällö. Kummankin kanssa tehtiin Riikan neuvomina erilaisia seuraamisjuttuja ja sivulle hakeutumisia. Se oli kivaa.

Mökillä vietettiin aurinkoinen lauantai. Koirat näyttävät siltä kuin tiedossa olisi jotain tosi nastaa:




... Mutta kaikkea muuta. Susu: Aikuista naista ei näin nöyryytetä. Mieluummin häikäistyn.



Viiru: Susu hei, hetki vain. Olet vain paikallasi, sitten saat namin. Kato, olet vain näin kuin minä, ihan sfinksinä. Aina tuon kotkotuksista selviää, kun on liikkumatta. Ja Piki, sun arskat on ihan vinossa!


sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kulttuurimatkalla Kajaanissa

Kilpailupaikkana kulttuurihistoriallinen Paltaniemi Oulujärven rannalla. Kisakentällä kivituhkapohja. Paltaniemen kyläyhdistys pitää koulurakennuksessa kahvilaa ja kisaväellä on mahdollisuus käyttää sisävessaa. Kun Sagin kisakalenterissa mainostetaan näin, kannattanee ajella Kajaaniin kauempaakin. Kannatti: viihtyisin kilpailupaikka, jossa olen käynyt. Paltaniemessä oli kulttuurihistoriaa ja -maisemaa, vanhoja kauniita rakennuksia ja puita, kuvakirkko (johon ei nyt päässyt sisään), Oulujärven ulappa ihan lähellä ja uimapaikka myös koirille, kisoissa ystävällinen ja rauhallinen ilmapiiri, autolle varjopaikka...



Näytän kieltä kontakteille!

Kentän pohja oli vähän pehmeä ja pöllyävä, ja radat hankalahkoa pyörittelyä. Mutta kohtalomme olivat jälleen kontaktit, jotka vain pilaantuvat yhä lisää. Tosin tämän tuomarin tuomiot eivät ainakaan muilla kisaajilla näyttäneet ihan johdonmukaisilta. Paras ratamme näytti tältä:



Ehkä tästä voi päästä vain ylöspäin. Tai Viirun mielestä voi varmaan loikata vielä ylempää. Viirulla on nyt tosissaan ihan säännöllinen loikkapuomi. Viimeisellä radalla sanoin vielä vahingossa Viirun nimen ennen kontaktia, jolloin Viiru kääntyi minua kohti ja astui sivuun kontaktilta. Kahdella ekalla radalla Viiru myös irtoili ahtaiden profiilien ansaesteille, viimeisellä sitten pidin sen hanskassa. Vikalla radalla olin jo tuupertua kahden antibiootin kuurin ja kahden unitunnin alle, mutta selvisimme.

Kaiken kaikkiaan kiva reissu, suorastaan voimaannuttava. Sain nollattua Joensuun kisojen pahan mielen, ja osasin taas kiittää parasta kisakaveria. Ja muukin seura oli ihan parasta! Lisäksi Heidin autossa oli Viirulle niin mieluinen matkustuspaikka, että ainainen istuja kävi maate ja silmätkin luppasivat.

Suvi-Karelian kunniaksi trimmasin Viirun, vaikkei näyttelyyn mentykään.

En kestä katsoa.

Tai turistina käväisin Tuisku-poikaa ihailemassa. Treffeille ei tällä kertaa päästy Viirun kanssa.



sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Helluntain hento heleys

Helluntaiviikonlopuksi helle vaihtui aurinkoiseen ja raikkaaseen säähän. Ihan parasta!




Viikolla jäivät treenit olemattomiin, kun halli on maalausremontissa. Perjantaina lähdettiin mökille kevään hentoa heleyttä ihailemaan, ja vakuutin itselleni, että treenaataan toki tokoa mökillä. Pyh, mökkiniemi oli taas vapauden valtakunta, ja koirat puuhailivat mitä lystäsivät. Rouskuttivat keppejä, kahlailivat, juoksentelivat, riehuivat, veneilivät, herkuttelivat.


Susu lähti perjantaina kotiin palatakseen taas jonkin ajan päästä.




Rentouttavan viikonlopun mojova päätös olivat hieman aivopähkinää tarjonneet nose work -treenit Prisman parkkipaikalla. Toisin kuin ensimmäisellä kaupan parkkiksella pidetyllä kerralla, nyt eukkoset hoksasivat heti, mitä pitää tehdä. Häiriötäkin oli kyllä nyt vähemmän. Kumpikin setti oli sitä, missä nuo ovat omimmillaan, eli saa vähän kuin partoimalla etsiä hajua. Ei mitään hajuerottelulaatikoita, joista emäntä ei ymmärrä ilmaisua, ennen kuin rasioita rupeaa tassulla hosumaan ympäri pihaa.

Onko majava kotona?

Viiru löysi nopeasti sekä kompostikuivikepinoihin että ABC-mainostolpan jalustaan kätketyn hajun. Tolpan luona oli enemmän häiriöhajuja, ja Piki oli hieman epävarma. Minun pitäisi ehkä enemmän kehua ja tukea Piksua? Kesäkukkien ostajat ihmettelivät touhujamme ja hihkuvia kehujamme :)


Helteiden ja kesän saapumisen kunniaksi Pikin tyylikäs luumunvärinen jumpperi saapui. Ennestään meillä olikin jo chic lianvärinen pusakka.


sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Jokavuotiset äitienpäivävuokot

Helteinen äitienpäivä. Luonnonvaraistuneet vuokot kukkivat mökillä. Joka vuosi otan samasta paikasta kirkkaassa auringonpaisteessa samanlaisen huonosti onnistuneen kuvan. Koirakokoonpano ehkä hieman vaihtelee.



Ja ympäristö on kaunis. Ei ole Etelä-Suomen jo vehreää lehtoa, vaan risuiset marjapensaat romahtaneine tukikehikkoineen. Mutta ihanaa kumminkin :) Susu vietti ison osan ajasta auton alla tai autossa avoimessa kangashäkissä. Se pelkää kovasti kimalaisia. Mutta kyllä kaikki kolme myös riekkuivat ja kahlailivat yhdessä.



Eilinen kisamasis alkaa korvautua sisuuntumisella. Menisinkö sittenkin vielä kisoihin Viirun kanssa? Mökiltä palatessa kiepautettiin hallin kautta kokeilemassa, onko Viiru tosiaan unohtanut pysäytyspuomin. Muisti näyttäisi kyllä treeneissä pelaavan.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Neljä hyllyä, neljä ruutua ja viisi vuotta

Pienet agilitykisat ja kuuma päivä. Mutta harvoin on näin kamalaa kisapäivää. Motivaationi ja keskittymiseni ovat vielä enemmän kateissa kuin yleensä. Iloitsin etukäteen laatuajasta Viirun kanssa, mutta sekin riemu kuoli koirien välikohtaukseen kisapäivän alkupuolella. Radoilta tuli vain vähän tuloksia, mutta kiemurat olivat ihan tehtävissä. Meidän ratamme kosahtivat kontakteihin, yksi A:han ja kolme puomiin (ja saattoipa olla yksi radan unohduskin joukossa). Muuten Viiru on kyllä aika taitava koira. Nyt kun en enää kyttää "juoksu"-A:ta, Viiru loikkaa puomilta. Ja siihenkös loppurata sitten pilaantuu, vaikkei lappusissa vitosia näkynytkään. A-hylky oli omaa ehtimättömyyttäni, kun ei pysähdystä tullutkaan. Seuraavaksi lopetan puomin kyttäämisen, jos vielä kisataan. En ollut yhtään etukäteen miettinyt, mitä tehdä kontaktin suoritusten suhteen, mikä on kriteeri ja miten jatkamme. Viiru myös kerran putosi puomin ylösmenolta, varmaankin ohjaussäädön vuoksi.

Putkien leijeröintitreeneistä oli hyötyä näillä radoilla, ja monta muutakin onnistumista saatiin. Ja Viiru kuulemma näytti iloiselta. Mutta jos vielä kisataan, ohjaajan on lähdettävä ihan eri asenteella. Yksi selitys agilitymotivaation alamaihin tuli kisoissa jutellessa: yleensä tähän aikaan vuodesta mennään tukka putkella maastolajeissa, ja agilitya harrastetaan, jos ehditään. Kesätauon paikka?

Ja ihan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, loppukisapäivästä tuli tietoa, että tuttua nuorta, melko pikkuista koiraa oli jäähdyttelylenkillä purrut kyy.

Eilen oli tokotreeneissä ruutukylä: neljä ruutua kentällä. Kumpikin koira tykkäsi tästä humputtelusta. Viiru kiersi ekalla lähetyksellä kaikki. En vain pysty tuollaisesta torumaan, se on Viirun luonto. Pikin kanssa oli myös paikallaolon käskytyksen häiriötreeniä. Saatiin taas pyyhkeitä luopumisesta, vaikka ihan oikeasti ollaan treenattu. Ihan kuin maassa ohjaajan sivulla olisi taas ihan uusi luopumistehtävä.

Eilenkin oli kuuma ja käytiin Arran kanssa pikkulenkillä uimassa ennen tokotreeniä, ja sain pyydellä anteeksi Pikin käytöstä.

Eilen tuli myös kuluneeksi viisi vuotta Viirun koeuran aloituksesta (kuten Facebook muistutti). Viiden vuoden aikana viidessä lajissa on kisattu (agility, toko, pk-haku, rally-toko ja ASCA-paimennus, josta ei tulosta). Ainakin viittä muuta lajia harrasteltu tai kokeiltu (mejä, pk-jäki, pk-viesti, vepe, nose work), ja käyty kahdenlaiset luonteenarvioinnit (luonnetesti ja MH-kuvaus). Kerran pyörähdettiin näyttelysssäkin.

Viiru sai tokosta ALO1-tuloksen viisi vuotta ja yksi päivä sitten, ja tänään tuli jälkeläiselle sama tulos samasta lajista. Ensimmäinen Viirun lapsista korkkasi tänään koeuransa (minun tietääkseni), Redi-poika tokossa ALO1-tuloksella. Onnea!