perjantai 10. toukokuuta 2019

Piksuaksa 2.0

Treenailtu on vain pikkuisen. Mökiltä löytyi Viirulle erinomainen alusta istu-seiso-kaukoihin, mutta ei ole sitä kokeiltu vielä kotioloissa. Eniten kaukoissa on harjoiteltu ensimmäistä nousua pitkältä matkalta takapalkalla. Tänään mentiin Viirun kanssa yhden ruudun politiikalla - tulos tai ulos. Tällä kertaa tulos. Onnistuin sijoittamaan palkkiopossunkin niin, että Viiru huomasi sen vasta kehun jälkeen. Rally-tokoon rakensimme osaamattomina luovasti radan putkineen ja hyppyineen - hauskaa oli, vaikka etäpalkasta luopuminen oli Pikille vielä tavanomaista vaikeampaa.

Mutta suurin uutinen treenirintamalta on se, että Piki sai vauhdikkaan lainaohjaajan omasta kasvatistani. Kyllä Piki ihasteli: tämmöinenkö tämä laji on, miksei ole aiemmin kerrottu. Kepitkin menivät sujuvasti radan osana kerta toisensa jälkeen. Tänään käytiin vielä keppiyksäri 2 x 6 kepillä - jonkin verran väliä kahden suoran rivistön välissä. Kokeiltiin eri palkkaustapoja, palkan ohittamista, palkkaamista keppien jälkeen parin esteen jälkeen, kepeille hakeutumista muilta esteiltä, takaaleikkausta alussa ja välissä, persjättöä alussa ja välissä, eri ohjaajan sijoittumista. Ei virheitä, hyvä fiilis. Siihen lopetettiin, ja loppuajan pohdimme sitä, kannattaako opettaa sanallinen vihje juoksupuomilta loivaan ja jyrkkään kääntymiseen oikealle ja vasemmalle. Ei ainakaan nyt.

Blogi varmaan hiljenee nyt ainakin joksin aikaa. Nautitaan elämästä, koirista ja varsinkin koirien kanssa elämästä!

Kuva: Marjut Köylijärvi