lauantai 29. lokakuuta 2016

Lopun alkua Patvinsuolla

Perässähiihtäjäpaimentyttösten kanssa patikoitiin räntäsateessa Patvinsuolla.  Susu ja Piki ovat hassuja polvitaipeessa töpsöttelijöitä; äitiyslomalainen avantgardisti olisi viipottanut vähintään 30 metriä edellä. Järjestys oli tarkka: isäntä, Susu, Sirkku, Piki, minä.



Tiaisia oli viittä sorttia: tali, hömö, lapin, pyrstö, työhtö.

Lapintiainen vaiveroissa




Ja se kuudes?






Teretin nuotiopaikalla poseerattiin, evästeltiin ja 2/5 retkueesta paleli kuumista juomista ja toppavaatteista huolimatta.





Ihana päivä huolimatta palelusta, liukkaista pitkospuista, polvien särystä ja muista pikku harmeista. Syksyn loppu alkaa. Nautitaan talvihorrokseen rauhoittumisesta, pysähtyneisyyden ajasta ja seesteisestä hiljaisuudesta. Voiko talvisyksysta ja syystalvesta opetella pitämään?

perjantai 28. lokakuuta 2016

Majakka ja perävaunu

Ensilumi (tai ensisohjo) tuli tiistaina ja meni perjantaina. Susu on ollut täällä koko viikon; maanantaina puolen hehtaarin metsässä oli vielä ihan syksyistä.



Piki on jonkin verran saanut Sususta juoksukaveria, mutta on Susu ehkä vähän pelottava. Sisällä vanhempaa tätiä on syytä väistellä. Ulkona Susu ja Piki  ovat välillä kuin Majakka ja Perävaunu, joskin samankokoiset: Piki kulkee Susun perässä ja matkii, samoin kuin se usein tekee Viirun kanssa. Vaikka Pikihän se Majakka (Blue-Beacon) on ;)  

Lenkkeilyn lisäksi lomapäivinä on hieman treenattu. Pikin agilityn tiistaitreeneissä valssattiin, muuta ei oikein ehdittykään, kun tultiin myöhässä. Keppejä on jo kuusi. Tokossa jatkettiin tunnaria, ruutua ja kiertämistä siitä, mihin kuukausia sitten jäätiin. Joskus jotain muutakin kuin seuraamista ja noutoa. Ei tästä mitään tule tällä treenitahdilla. Mutta kivaa oli, ja perjantain tokoryhmä vallan mukava :) Piki jaksoi keskittyä, vaikka kaksi muuta koiraa oli hallissa samaan aikaan.

Onko täällä häkissä muka mukavaa?

Yhden koiran kanssa on helppo kävellä hallille ja tyrkätä koira häkkiin odottamaan. Piki ei edes haukkunut, ja piippasikin aika hiljaa ja lopetti käskystä. On se huipputyyppi, kun saa näin kaksin puuhastella.

Torstaina oli Liperin pelloilla näin talvi:

Etualalla Viia (kuva: Artem Shahbazyan)


Kuva: Artem Shahbazyan


Kuva: Artem Shahbazyan
Viirua ja pentuja on käyty moikkaamassa kaksi kertaa. Pienimmätkin pennut ovat kasvaneet hyvin, ja suurin red merle -poika oli tänään jo yli 400 g (pikku-Pikselin syntymäpaino oli 490 g). Pienin poika taisi olla noin puolet siitä. Tosi nopeasti kasvavat, keskiviikon ja perjantain välillä oli ihan selvä ero, joka ei kyllä kuvissa näy.


Keskiviikkona 26.10.


Ateriointia keskiviikkona 26.10.

Viiru hoitaa ymmärtääkseni pentuja hyvin, mutta kyllä sitä kiinnostavat muutkin asiat. Rapsuta mua! on yhtä tomera komento kuin yleensä, ja ulos Viiru säntää heti, kun kutsu käy.


Penturöykkiö tänään 28.10.

Toivottavasti kaikille seitsemälle veljeksellekin löytyy hyvä koti. Jos pojat yhtään tulevat Pubi-isäänsä tai Vertti- ja Max-enoihinsa, niistä kasvaa kyllä harvinaisen kivoja aussie-uroksia. Olen ehkä jäävi arvioimaan, mutta kyllähän tämä on ihan huippupentue, kun emäkin on maailman täydellisin koira.


sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Seitsemän veljestä ja yksi sisko

Viiru synnytti aamuyöllä ja aamulla yhden tyttösen ja seitsemän veljestä. Pennut ovat pieniä mutta pontevia. Pennut ovat Patchcoat Z-pentue, ja siitä voi kysellä Miimiltä.

Kun kuusi pentua oli syntynyt, luulimme pentueen olevan siinä, ja Viiru kävi pisulla ja pesulla ja sai lihalientä. Minä lähdin kotiin. Kädetön apukätilö saapui myöhässä ja lähti ennen aikojaan. Kuvassa pentuset pilkottavat Viirun mahan alla. Red merle -pojat syntyivät vielä tämän jälkeen.

Ensimmäinen ateria äitinä

Tyttö on mustatrikki; poikia on kolmea väriä: musta, punainen ja red merle (kaikki valkoisin ja tan-merkein).


Kuva: Wilhelmiina Virolainen


Kuin korvaukseksi tylsästä viikosta Piki pääsi lauantaina kahdelle kimppalenkille. Kuvassa Piki jallittaa "miesystäviään", Ziggyä ja Puttea. Tai ovatkohan ystäviä, kun Piki sinnikkäine leikkiinkutsuineen oli ehkä lähinnä rasittava Ziggyn mielestä? Ei saa rauhassa keppiäkään kanniskella, kun pikkutyttö hyrrää jaloissa. Iltalenkin bortsukaveri taas ei lähtenyt rallaamaan, kun Pikin ääniefektit ovat arveluttavia... Nyt on Viirun paluu on yhtä askelta lähempänä.


Tapahtumarikkaaseen viikonloppuun sisältyi myös kaksi settiä huippua Piksu-aksaa, tosin vain estetreeniä, mutta kivaa on sekin. Lisättiin kepit viiteen, ja Piki alkaa kokea vauhdin hurmaa ja meloa. Renkaan alla ei tarvita enää juurikaan täytettä. Pussi ei ole yhtään hankala. Keinun päähän juoksu on kivaa (paitsi jos se kolahtaa yhtään). Aloitettiin myös loppuasennon harjoittelu. Sekin sujui, kun oli hyvä palkkaaja: kouluttaja-Elisa. Elisan pitämä esteiden tehokurssi päättyi tänään, ja se oli todella onnistunut. Päästiin hyvään alkuun ja vauhtiin harjoittelussa.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Mikä se on kun ei seura kelpaa?

Viiru pysyttelee synnytyskodissa. Susu tuli ja meni (ja palaa taas kohta ennemminkin kuin Piki arvaakaan). Kimppalenkkejä en ole työviikolla saanut aikaiseksi.

Agilityn viikkotreeneissä uutena harjoiteltiin poispäinkääntöä (se oli meille liian vaikeassa paikassa), viskiä tms. ja sylkkäriä. Nämä kaikki vaativat vielä ihan alkeistreeniä. Keppejä on tehty ahkerahkosti pihalla, samoin seuraamista. (Kyllä me vielä joskus opitaan.) Ja arkitottelevaisuutta koko ajan. Pikin pakka kuitenkin hajoaa vielä heti, kun tuttu koira on tarpeeksi lähellä. Lähes huomaamattomasta kumppanikoirasta kuoriutuu hetkessä tulta syöksevä velosiraptori.

Tämän illaan tokotreeneissä Zeta-rukka joutui taas häiriökoiraksi. Pikseli rauhoittuu nopeasti. Oudolla nurmialustalla ryhmäpaikkamakuussa ajan loppupuolella meni fiilikset: "mä en voi olla enää tässä".

Keskiviikkoiltana käytiin Viirua moikkaamassa ja lyhyellä lenkillä. Ei mitään uutta, Viiru on paksu, hyvinvoiva ja hyväntuulinen.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Yksi koira kotona

Välillä on vaikea keksiä blogitekstin otsikkoa; nyt on sen sijaan monta dramaattista mielessä. Kuten: Missä muruseni on? tai Ikävä, mulla on kauhea ikävä.


Viiru muutti keskiviikkona synnytyskotiin ja viettää siellä viikkokausia. Hyvä puoli tässä on se, että nyt voimme Pikin kanssa opetella taitoja, jotka olisi pitänyt omaksua jo aiemmin. Piki onkin kolmena päivänä oppinut enemmän kuin kolmena vuonna yhteensä (jos vähän liioittelee).





Yhden koiran kanssa eläminen on helppoa - mutta ehkä koiralle on kivempi kun laumassa on lajitoveri. Kun tulin lauantaina kisatalkoista kotiin, Piki kävi moneen kertaan tarkastamassa takakontin: onko Viirusta siellä vain hajun häivähdys eikä ollenkaan fyysistä ilmentymää?

Tänään käytiin lenkillä Viirun, Pamin ja Viian kanssa. Viiru oli edelleenkin reipas oma itsensä, vaikka nyt se todella muistutti käpylehmää tai tynnyriä, joka jolkottelee menemään ohuiden tikkujen varassa. Viiru olisi ollut selvästikin lähdössä kotiin, mutta hyvin se viihtyy syntymä- ja synnytyskodissaankin. 

Aika monet treenit skipattiin kuluneella viikolla, mutta pihalla tehtiin pientä. Poksin tokossa kontaktia Zeta-koiran vieressä ja kapulan pitoa, Joan estekurssilla keinuun tutustumista keinun päähän juoksemalla sekä neljää keppiä - Piki alkaa hoksata. Kivahan tuon kanssa on puuhailla :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Lisää kuulumisia

Nautittiin aurinkoisesta säästä mökillä. Poimittiin vähän karpaloita. Ne olivat turhan vaikeita syötäviä koirille, joten Viiru lähinnä makoili ja kieriskeli sammalmättäillä survoen pehmenneitä marjoja.



Karpalosurvimessa alkaa olla melkoisesti ylimääräistä massaa ja pinta-alaa.







Mahakuva taas, ja Piki linssiluteena. Viirun vauhti on jo hidastanut, mutta tänään se pitkästä aikaa leikki Pikin kanssa.






Pikillä oli estekurssia. Maksirenkaan alle piti vielä kasata rojua, ettei Piki pujahtanut ali. Pussi ei ole Piksulle vaikea este. Kepit edistyivät taas vähän: kolme keppiä, kahdet ohjurit, eikä kovin montaa yliloikkaa.

En jaksa raahata kotipihalle miljoonan kilon painoisia, nivelistä jäykistyneitä kujakeppejä. Ostin Puuilosta kahdellakympillä muoviset kepit. Huomenna kokeillaan, onko niistä mihinkään edes alkuopetuksessa. Jospa malttaisin naksutella. Agility Pikin kanssa on hauskaa ja palkitsevaa.

Olen tehnyt muutakin outoa: Ostin Pikille markettinappuloita. Nämä papanat sijoittuivat Kuluttaja-lehden testissä hyvin; testivoittaja Orijen on kuusi kertaa kalliimpaa. Arkipäivisin Piki syö lihaa ja vihanneksia, mutta viikonloppuisin kuivamuonaa. Aina aamuisin mitallinen Arthroflexia ja lohiöljyä. Ehkä ostan sitten seuraavaksi Orijenia tai jotain muuta eläinkaupan ruokaa - mutta tuskin Hillsiä, jota Piki on tähän saakka syönyt. (Hillsin nappulat tulivat testissä kolmanneksi viimeiselle sijalle.) Ja vielä koiriin liittymätöntä outoa: olen katsonut joka kerta Vain elämää -ohjelman, ja tällä kertaa kommentoin esityksiä Facebookissa. Kaikkeen sitä taipuu, kun ylittää rajojaan.

Pikille ei tule pentuja, eikä sitä viedä luonnetestiin. Minusta Pikseli näytti jo MH-kuvauksessa, mikä se on naisiaan.


lauantai 8. lokakuuta 2016

Kuulumisia

Viiru voi hyvin, ja maha kasvaa edelleen nopeasti. Viiru lenkkeilee reippaasti ja tokoilee iloisesti. Lähinnä on lenkkeilyyn panostettu :) Väsyttää kyllä paljon enemmän. Maanantaina käytiin näyttäytymässä Miimille, ja Pikillekin oli Viia rallauskaverina pellolla. Viiru siirtyi kolmeen ateriaan päivässä, mikä on tiinehtijän mielestä hieno ja asiaankuuluva korjaus.

Pikin agilityn talvitreeniryhmä alkoi. Kyllä Piksutin on hyvä! Minä sen sijaan en, CCC unohtui heti. Miten sitä koiraa kerkiää katsoa, kun itsellä on niin kiire? Edistyttiin hieman keppien ohjureilla. Pitänee kaivaa kujat varastosta?

Käytiin yhden rally-tokoradan (x 2) kokemuksella pyynnöstä selittämässä ALO-luokkaa kiinnostuneelle, ja samalla Piki teki muutamia kylttejä. Yksi meiltä puuttuu, ja sen mukana kaikki: seuraaminen.

Tänään oli tyttösillä jännää nuuskuteltavaa, kun palasin pennunhakureissulta. Sain olla seurustelu-upseerina noutamassa Pikin velipuolta Savon sydämeen.

Muisteltiin Topia. Syntymä 2002 ja kuolema 2013 sattuivat tälle viikolla.  Topsukka olisi täyttänyt 14 vuotta. Nenään leijuu Topin tuoksu. Koirat ja koiraharrastus tuoksuvat paitsi kivituhkalta, taskulämpimiltä broilerpyöryköiltä ja tassuhieltä, myös kanelipullalta ja tuoreilta koivunlehdiltä. Ainakin Topi tuoksui.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

CCC

Viiru voi paksusti. Onkohan pentuja paljon vai olenko syöttänyt pikkuemäntää liikaa? Tällä viikolla Viiru siirtyi syömään penturuokaa.


Viiru on normaali iloinen ja reipas itsensä. Välillä ehkä tuntuu vähän tukalalta. Lenkkeilyn lisäksi Viiru on tokoillut ja käynyt mökillä. Halleihin ei ole enää menty.



Vertailun vuoksi koira, jolla on vyötärö:




Pikselin agilityharrastus on hurjassa nousukiidossa, vaikka oma viikkotreeni jäikin välistä. Viirun treenissä Pikseli tuurasi, ja erityisesti se hullaantui pätkästä 18 - 22. Ehkä siitä oli jotenkin harvinaisen jännää irrota humpsahtaa putkeen ja syöksyä ihan eri maisemaan ulos. Tehtiin myös alkua etäohjauksella kolmosen tienoilta.




Viikonloppuna Pikin kanssa osallistuimme Tuulia Liuhdon koulutukseen. Samoja neuvoja antavat omatkin kouluttajamme, mutta tuntuuhan asia painavammalta, kun sen sanoo kaksinkertainen MM-hopeamitalisti.

Saimme CCC-rannekkeet: contact, commit, cue = kontakti, lukitseminen, ennakointi. Pitää katsoa koiraan, kun se laskeutuu hypyltä, tulee putkesta tai kepeiltä ja seuraavalle esteelle lähettäessä varmistaa, että koira tosiaan katsoo sinne minne on tarkoitus ja lukitsee esteen. Kun koira on lukinnut esteen, se ei saisi lukitusta enää purkaa. Miten opin merkkaamaan? Niin paljon poisopittavaa, niin paljon opittavaa.

Aika paljon Piki myös joutui luopumaan palkasta, ja se oli vaikeaa. Pitää kuitenkin vaatia, koiran pitää hypätä se hyppy ennen kuin palkka lentää. Välillä palkka tulee ohjaajalta, välillä apparilta.

Harjoittelimme etäohjausta, ja aika monia ohjauksiakin: pakkovalssia, takaaleikkausta, vastakääntöä, flippiä, vippausta. On se vain eri pätevä, ja innostuu koko ajan enemmän. Piki siis.


Alkuillasta alkoi vielä estekurssikin. Kepit olivat aiheena. Täytyy nyt minun miettiä, miten opettelemme. Ei pitkän päivän jälkeen monella kepillä yksien ohjureiden kanssa.




Ihanat säät ovat jatkuneet. Lauantaiaamun lenkillä oli rauhallista; lähestyvä sauvakävelijä huhuili jo kaukaa, että pidä vain koirat irti, häntä ei haittaa. Pienistä asioista tulee hyvä mieli.