tiistai 30. kesäkuuta 2015

Sari Kärnän hakukoulutuksessa

Sari Kärnä (Taitokuono) piti viikonlopun hakukoulutuksen. Lauantaina oltiin metsässä loppulenkkeineen lähes kellon ympäri, sunnuntaina vain kymmenisen tuntia. Tehtiin kaksi settiä per päivä. Juoksuinen Viiru oli kumpanakin päivänä viimeisenä.

Etukäteen kirjoitin Sarille: Viiru on iloinen hyppelehtijä, joka tykkää etsiä ja jolla nenä toimii. Risteilyyn ja suoriin pistoihin ei varmaankaan ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota alkeisopetuksessa eikä sen jälkeenkään. Ilmaisussa tulee ongelmaksi ennakointi ja mammantyttöys, kun siirrytään kokeenomaiseen treeniin: Viiru jättää ukon ja tulee ohjaajaa vastaan ja jatkaa haukkumista ohjaajalle ohjaajan vieressä. Yksi iso heikkous on ohjaajan radankukutaidon puute. Hyödyllisintä meille olisi varmaankin harjoitella sekä koiran että ohjaajan liikkumista alueella.

Ja juuri niinhän se oli. Ensimmäisenä harjoituksena tehtiin "tasontarkistus", osittain kokeenomainen harjoitus, jossa en tiennyt, missä ukot olivat. Ensimmäisellä pistolla Viiru lähti nuuskimaan maata alueen ulkopuolelle (haju kiinnosti jo ennen radalle tuloa). Suorista pistoista ei muutenkaan ollut tietoakaan. Neljästä ukosta kolme löytyi, ja neljäskin kolmeen kertaan lähettämällä. Silloin jo minäkin tiesin, että siellä on ukko. Ojan ylitys oli Viirulle vaikea. Ja minä en osannut lähettää koiraa oikeasta paikasta. Tällaisia treenejä tarvitaan useammin.

Pitkässä treenissä vaadittiin vain muutama haukku. Ilmaisu katsottiin erikseen iltapäivän lyhyessä treenissä. Ei tullut ennakointia. Sarin neuvo oli myös mennä itse koiran viereen (eikä kutsua sitä sivulle). Jos ollaan liian lähellä ukkoa, siirrytään yhdessä kauemmaksi. Jokin hallintakäskyhän siinä vaaditaan, muuten Viiru ryysii ukolta namuja etsimään heti, kun ukko könyää piilosta.

Sunnuntaina satoi välillä rankasti; lauantaina oli ripsinyt vain pari kertaa pikku kuuronen. Onneksi meillä monilla oli mukana kaikenlaista vedepitävää härpäkettä: pressua, maastokuvioitua sadeviittaa, kurapukua. Ja Arja tarjoili kumpanakin päivänä Hillary Clintonin suklaahippupikkuleipiä. Nam :)

Taas meni pitkälle myöhäisiltapäivään ennen Viirun vuoroa. Avoimessa maastossa Viiru risteili näkyvissä olevilta ukolta toiselle. Juokseminen oli kivaa, hyvin sujui. Yliheitot sujuivat paljon paremmin, kun jätin kädet pois heilumasta, ja tyydyin ohjaamaan rintamasuunnalla. Toivottavasti tämä tuottaa suoria pistoja ja alueella eteenpäin kääntymistä. Toistoja ainakin tulee enemmän kuin aiempina kesinä. Nyt ukkoja oli kymmenkunta. Yhdellä maalihenkilöllä oli pidempi haukkusarja.

Jälkimmäisessä vuorossa tehtiin pari lyhyttä harjoitusta: Ensin oli mökkipiilojen ohitus (maalimies oli viimeisen majan takana) ja ilmaisua+haltuunottoa.  Jälkimmäisessä harjoituksessa ukko oli toisella puolella matkan varrella olevassa mökissä - kyllä Viiru meni nenä auki! Toisella puolella mökkirykelmä oli ihan takana kulmassa. Siellä Viiru murtautui oikeaan majaan ennen kuin alkoi haukkua. Varma on aina varmaa!

Jälkikäteen ajatellen koulutus oli oikein hyvä. Kumpanakin päivänä meinasi usko loppua ohjaajalta kesken iltapäivän tunteina - eikö ikinä tuu meidän vuoro, eikö täältä ikinä pääse pois... Tasontarkistustreeni oli paikallaan tässä vaiheessa. Siinä niin silmiinpitävästi näkyi osaamisvaje - tiesin sen kyllä etukäteenkin: koiran ja ohjaajan alueella liikkuminen. Voi tietysti olla, että osansa oli myös uudenlaisella tilanteella (sama sähläys olisi sitten kisoissakin) ja juoksuilla. Mutta ehkä kannattaa nyt vähän aikaa systemaattisesti opettaa oikeanlaista risteilyä ja katsoa sitten. Ja näkyivät koulutuspäivien aikana mielestäni vahvuudetkin: motivaatio, etsiminen ja - ehkä vähän yllätyksenä - ilmaisu.

Samaan aikaan toisaalla ei tarvinnut miettiä, pääseekö täältä ikinä pois.


Maanantaina levättiin, ja tiistaina podettiin. Piki oli terveenä, mutta Viiru sai vatsavaivoja maanantaina syödystä luusta, ja minuun iski perheessä vaaninut flunssa. Piki ei päässyt Josepan ohjattuun tottikseen eikä Viiru agilityyn :( Mutta perjantaina kokoontuvat pitkän tauon jälkeen Tokoliisat :)



perjantai 26. kesäkuuta 2015

Parasta just nyt

Maanantai-iltana aurinko paistoi ja isot pihasyreenit kukkivat. Kesäinen kulttuurimaisema Liperissä oli pakahduttavan kaunis. Miimin luona käytiin tapaamassa Pamia ja Viiaa sekä Nova-pentua (joka oli jo Viirua isompi).

Tiistaina teimme Viirun kanssa agilityrataa este kerrallaan (liioittelematta). Nyt kun katsoo kuvaa, huomaa, että koirahan pitää ohjata renkaalle - koiran tullessa putkesta edessä kakkoshyppy. Teemana meillä Viirun kanssa olivat vastakäännöt (hypyt 2 ja 7). Oikean yläkulman syherön ohjasin hypyn 13 takaa - mutta olisi 14:llekin sopinut vastakääntö. Myös japanilaiseen pakotin itseni ennen putkea 18.

Rata: Tuomas Haveria
Väliin pari Veera Pyyn ottamaa ihanaa kuvaa SM-kisoista.


kuva: Veera Pyy

kuva: Veera Pyy
Lenkillä käytiin Tuijan, pikkupojan ja 9-vuotiaan Pippuri-parsonin kanssa. Ihan turhaan huolehdin Pikin käytöksestä :)

Pikin juoksu alkaa olla lopuillaan. Hakurataa tallatessa keskiviikkona Piki jo ajeli peräpäähän etsiytyvät pikku schipperkeurokset pois. Loppulenkille mentiinkin ihan tyttöporukassa, koska Viiru taas ei ajanut poikia pois - taisi siis olla Viirulla parhaat päivät). Viiru jatkoi risteilyn harjoittelua, mutta nyt vain kuuden ukon verran, koska viikonloppuna on kahden päivän hakukoulutus. Pistot olivat taas vähän sinnepäin, mutta jyrkkää rinnettä Viiru kipusi ihan suoraan ja irtosi reippaasti.

Kesä on ihmisen ja koiran parasta aikaa. Kotiin hakutreeneistä iltakymmeneltä ja seuraavana aamuna puoli kuudelta herätys jäljen tekoon. Jäljet ajettiin Heidin, Nuuskun, Rapsun ja Sisun kanssa kimppalenkin jälkeen illalla. Pikin jälki oli AVO-luokan muotoinen, mutta viimeisellä suoralla oli useampi makaus. Vaikka jäljestä tuli ihan liian pitkä, Piki jaksoi kuitenkin ajaa jäljen loppuun saakka. Nyt jäi useampi makaus merkkaamatta, joten ensi kerralla ohjelmassa on makaustreeni.

Jos Piki on syntynyt jäljestämään, niin Viiru on opetettu hakuilemaan. Itseensä huipputyytyväisenä Viiru huiteli nenä ilmassa sinne sun tänne. Ja miksi ei olisi huidellut, koska nenä johti loppupalkalle eli rasialliselle SM-kisoista saatua kaupunkilaiselämämärkäruokaa. Voi hitsi, nyt syötin metsässä koirille Royal Canin Urban Life -ruokaa! Olin sabotoida Nuuskun jäljen keräämällä krepit pois ennen aikojaan ja peittämällä makaukset. Onneksi Nuusku on niin taitava!

Juhannuskuva
Kesä tosiaan on parasta aikaa, ja kivaa puuhastelua piisaa. Tiistaina olin apuna kuskaamassa vepe-veneitä ja muita tilpehöörejä ja seurasin hetken alkeiskurssin harkkoja. Voi sitä tyytyväisyyden tunnetta: en harrasta enää vepeä! Rannassa ammuttiin Viirulle - yhtä hyvin sujui kuin ennekin: Viipo pysyi maassa ja seuraamispaikassa ja -kontaktissa :)

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannus

Viimeiset juhannuksenviettäjät saapuivat kotiseudulle Pohjois-Karjalaan aattoiltana kuuden tienoilla.


Nysse juna tulee!

Juhannuksen aikaan sää parani päivä päivältä, ja sunnuntaina oli jo leppeä kesäpäivä parhaimmillaan. Mökillä tehtiin normisetti mökkijuttuja sekä pelattiin juhannuksen perinteinen mölkkyturnaus. Tänä vuonna "pallopojat" olivat kuuliaisia eivätkä juurikaan osallistuneet pelin ratkaisun hetkiin.

Susulla on jotain mielessä.


Kaunis Piki.


Just pelastin emännän hukkumasta.

Vain yksi poseerauskuva ;)


Ei laskettu Orivirrasta.


Märehtijät.
Sunnuntaina Miimi meni Pikin kanssa paimeneen, mutta juoksuinen Pikseli ei lainkaa ryhtynyt hommiin. Heinäkuussa seuraava kerta. Viiru oli vallan huolissaan, että joutuisi Miimin mukaan tai Sirkun kyytiin, ja niinpä se useampaan kertaan piiloutui oman auton auki olevaan häkkiin. Sieltä se aina löytyi :)


torstai 18. kesäkuuta 2015

12 x ukko, 2 x juoksu(?), 2 x silmäpeilaus, 2 x pöljä

Piki viettää edelleenkin hiljaiseloa juoksujensa vuoksi. Nyt taisi juoksu alkaa Viirullakin. Pöljyys vain tiivistyy pariskunnassa. Saa nähdä, miten juhannus Susun kanssa sujuu.

Viiru palautteli tiistain agilitytreeneissä.

Rata: Tuomas Haverila
Radassa ei ollut mitään ihmeellistä, kiva rata. Vastakäännökset pitäisi ottaa aktiiviohjausten valikoimaan (varsinkin hyppy 6). Kokeilin myös samanlaista kohtaa kuin kisoissa joukkueradalla Aväärinpäin-hyppy3väärinpäin-putki13, ja kolmannella toistolla Viiru pysyi kontaktilla, vaikka valssasin. Loikannut ei kertaakaan. Loppulenkillä jouduimme oikein kunnolla komentamaan Pikiä, kun se rajusti kurmotti kohtaamaamme Sisu-parkaa. Sitten jatkettiin sovussa.

Keskiviikkona hakutreeneissä Viiru risteili 12 ukon verran. Viimeisestä lähetyksestä pysähtyi ja tuli takaisin, lähetin uudelleen ja upposi. Pistot olivat suorahkoja, joitain ukkoja piti kuitenkin ihan etsiä. Yliheittoihini alkoi tulla jotain järkeä. Tämmöistä tehdään vielä ainakin kerta. Olimme kaikki treeneissä tällä kertaa, ja kotiin saavuin kymmeneksi (aloitus 17.30).
Mä juoksin ihan kauheen kovaa, ja tuli ihan kauhee hiki.
Juhannuksen aatonaattona ajaa posotettiin Kuopioon peilauttamaan Viirun silmät. Tuttu paikka, Kuopion yksityinen eläinlääkäriasema Puijonlaaksossa, jossa kävimme aiemmin Mörkön loukattua silmänsä. Ausseilta silmät katsotaan ennen ja jälkeen laajennustippojen laiton.


Eläinlääkäri totesi silmät edelleen terveiksi. Nyt käydään juhannuksen viettoon. Hyvää juhannusta, säästä huolimatta!

tiistai 16. kesäkuuta 2015

SM-kisoissa

Perjantaina saavuttiin ketyn kanssa Ouluun iltapäivällä, ja saatiin avaimet luksusmajoitukseemme: kaksio runsaan puolen kilometrin päässä kisapaikalta. Siitä, mihin talon parkkipaikka päättyi, alkoi kisojen parkkipaikka. Kävelymatka siis. Kisat olivat Oulun norssin kentällä ja tiloissa, ja asumuksemme oli Linnanmaan opiskelija-asunnossa. Ruokailu oli alakoululla, tuttuja Amican herkkuja - hyvä, kun sai lämminstä kunnon ruokaa. Kiitos Runtin siskoksille Sannille ja Annalle majoituksesta!

Lämmittelykisoissa olin ilmoittanut meidät vain yhdelle radalle, koska en tiennyt, miten kerkiämme Ouluun. Tuomari Vesa Sivosen radalla hyllytimme kolmosesteellä putken väärään päähän, mutta muuten rata oli meidän asteikollamme oikein sujuva.



Hienoja otoksia olivat taitavat kuvaajat napsineet:

Kuva: Sari Eskelinen

Loikkaan kontaktin yli vasta varsinaisissa SM-kisoissa. Kun ei namiakaan saanut.

Kuva: Taru Vallius

Kiipee, kiipee!
kuva: Taru Vallius
Luulin, etten osaisi nukkua koko yönä ja että jännittäisin vatsa kuralla. Nukuin kuin tukki ja kisapaikalla nautimme iloisesta tunnelmasta. Ei ne radat olekaan niin vaikeita! En myöhästynyt rataantutustumisesta kuten edellisenä iltana. Starttasimme kolmantena koirakkona, ja sain määräyksen tehdä tulos - kunhan ei vain hylkyä. Teimme työtä käskettyä, ja oikein kunnon tuloksen: kepeiltä kielto (olin sittenkin liian hidas...), 6-hypyn rima putosi (ettei vain hyllyttäisi A:lle...), törkeääkin törkeämpi loikka A:lta yli kontaktipinnan ja vielä yliaikaa päälle. Mutta tulos tehtiin. Kaksi joukkuelaistamme kuitenkin hyllytti, joten yhteistulos oli hylätty.


Armotonta menoa:


Toista kieltoa ei kyllä oteta!

Kuva: Sari Eskelinen
Eikä otettu, vaan päästiin vauhtiin.

kuva: Sari Eskelinen

kuva: Sari Eskelinen
Hienoa oli edustaa omaa seuraa SM-kisoissa, ja ihan kunnialla edustimme. Parhaamme teimme. Kisoissa oli toimivat järjestelyt, erinomaiset kuulutukset, kivaa shoppailua, ihan syötävää syötävää, lämmin ja iloinen tunnelma, ystävälliset talkoolaiset, hyvä pohja ja hienot esteet. Paljon tuttuja, hyvä seuraa, huippu kety.

Tuolla me oltiin.

Viiru on kotonaan koko maailmassa, mihin vain mennäänkin. Niin myös kisoissa - ihan sama onko osallistujia 20 vai 2000. Minulla saattoi pyöriä silmät kuin hedelmäpelissä, mutta ei Viirulla. Juoksuinen Piki oli jätetty kotiin.

Metsäiset lenkkipolut ja uintimahdolllisuus luonnonvedessä
Sää ei suosinut etenkään lauantaiaamupäivänä, mutta sunnuntaina turisteina piti jo ostaa lippikset, ettemme saaneet auringonpistosta. Paisteessa Viiru tungettiin varjoon katsomon alle. Kenneltyttö ja harrastusväline relaavat sunnuntaina:



Reissusta ja kisoista riittää muisteltavaa pitkään. Hienoa oli olla mukana :)

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Virittäytymistä

Maanantaina käytiin Liperissä Miimin, Pamin ja Viian kanssa lenkillä. Yksi oli joukosta poissa. Unelma-isomummia muistetaan rauhalla, rakkaudella ja kiitollisuudella. Ilman Unelmaa meilläkään ei olisi australianpaimenkoiria.

Tiistaina palasimme Tuomaksen agilityryhmään, jossa kävimme talvikaudella. Menee välillä päällekkäin Josepan tottiksen kanssa, mutta ei voi mitään. Tällä kertaa Piki jäi kaupunkiin lenkkeilemään.

Rata: Tuomas Haverila





Iloinen kisoihin virittäytyminen ei sujunut. Mikään ei sujunut, ei mikään. Oikeastaan se ei ollut kovin masentavaa, koska näkyi niin selvästi, mikä erotti kisanollan ja harkkasähläyksen: ohjaaminen koko ajan ja loppuun asti (tai sen puute). Toisessa setissä tehtiin rata kerran ja nollalla läpi (palkkasin kontakteille). Hypylle 17 tehtiin vippaus, muu olisi edellyttänyt Viirun seisottamista kontaktilla aika pitkään.

Olin päättänyt pestä Viirun seuraavan päivän fyssarikäyntiä ja seuraavan viikonlopun kisareissua varten. Mutta miksi suihkuttaa, kun voi uittaa. Loppulenkillä Pippuri-parsonin (9 v) kanssa aikuiset naiset leikkivät ja uivat.

Keskiviikkona fyssarilla oli iloiset uutiset: ei jumeja juurikaan, ja vähätkin pehmenivät helposti. Ei ole kisamenestys Viirun muskeleista kiinni :)

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Eka nolla kolmosista

Ei tarvinnut taaskaan palata tyhjin tassuin eikä kätösin Pieksämäeltä.



Pidin pokaalinkin enkä vaihtanut sitä lahjakorttiin. Tätä varmasti myöhemmin kadun - mutta oli niin suuri tappaus ensimmäinen nolla ja vielä sijoitus. En nyt rupea analysoimaan: melkein kaikki parhaat koirat odottelivat kotonaan SM-kisoja, meillä vauhtia ei ollut paljon, monet koirat eivät ole tottuneet hyppimään 65-senttisiä rimoja, rata oli outo koska kepit ja puomi puuttuivat... Tuomari Elina Hannikainen vaihdatti viime hetkellä kepit pussiksi, koska kepeissä oli jotain vikaa.


Ekalta radalta tuli hylky väärästä putken päästä; sitä ennen oli jo tullut kielto, koska en meinannut muistaa rataa. Lähdimme kotiin ennen kolmatta rataa, jottei nilkka vain kipeytyisi (hyvin kesti) ja jotta voisin vielä helliä tätä voittajaoloa. Hyvä Viiru!

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Piipitystä ja juoksua

Pikin piipittely johtuukin myös juoksuista, ei vain tekemisen puutteesta.

Mökillä paistateltiin päivää ja hytistiin navakassa tuulessa. Viime viikon myrskyjen jäljiltä netti ei toiminut, mikä oli aika rentouttavaa.



Mökkitiellä kävellessämme tuli vastaan supikoira. Viiru ja Piki kulkivat edelläni ja lähtivät ajamaan villieläintä takaa. Kielsin, ja tyttöset kipittivät kiltisti luokseni. Supikoira liikkui hitaasti, joten ilmeisesti sen jahtaamisessa ei ollut haastetta. 
 
Koirat kärkkyivät keppijumppakeppiäni sen kanssa heiluessani. Koirien jumpan jälkeen siitä kepinnysästä ei ole enää ihmisen jumppakäyttöön.




Kotona koirien ulkoistaminen makuuhuoneesta on sujunut ilman vastalauseita. Mökin makuusuojan suojaksi olen rakennellut barrikadeja tuoleista ja (kylmistä) sähköpattereista. Vielä en ole onnistunut suunnittelemaan konstruktiota, joka pitäisi Viirun poissa pedistä. Varhaisaamuna herään siihen, kun se on häntäänsä heilutellen onnistunut luikertelemaan jostain välistä tai hyppäämään esteiden yli.



Näillä pitäisi pärjätä huomenna Pieksämäellä. Koira tosin on eri, eikä kukkasia oteta mukaan.



torstai 4. kesäkuuta 2015

Piipityksiä ja nyrjähdyksiä

Elämä ilman treenejä ja kunnon lenkkejä aiheuttaa Pikissä piipitystä, Viiru on järkähtämätön (mutta pulskistuva) oma itsensä, minä huomaan ehtiväni tehdä kotitöitä ja hankkia kesäkukkia. Mutta kun nilkan nyrjähdys paranee, kuka kukat istuttaa?


Nilkka on parantunut ihmeen hyvin. Ennen luulin, että kävely on rohto kaikkeen, mutta ihmelääke taitaakin olla jokapäiväinen venyttely. Haku- ja agilitytreenit on tällä viikolla jätetty väliin. Tänään mentiin kuitenkin ampumaan, ja Anneli myös houkutteli viestiä kokeilemaan. Hyvä, näin ne lajit vähenevät - viime viikolla uutena mejä, tällä viikolla viesti.

Viirulle ammuttiin Pärnän kentällä kaksi kertaa: paikkamakuussa pamahti, sen jälkeen jatkettiin seuraamiseen, jossa myös pamahti. Sitten palkka. Seuraamisessa reagoi hieman, mutta jatkoi hyvin kuitenkin. Tehtiin vielä seuraamista ja jääviä, joista vielä seurasi kissanruokaa ilman paukkua.

Viesti sopi hyvin liikuntarajoitteiselle, koska minä olin se paikallaseisoja ja treenikaveri se etenijä. Kumpikin koira juoksi innokkaasti viisi siivua. Kivaa! Sitten vielä sateessa käytiin lyhyt seuralenkki tasaisessa maastossa. 

Ilmoitin Pikin Sporttirekun tokokurssille :)