Perjantaitokomaraton

Mikä se on, kun välillä mikään ei onnistu? Tiistaina rynnättiin Viirun agilitytreeneihin kiireellä, myöhässä ja juutuin huonoon fiilikseen. Ja Viiru jatkoi lähdössä varasteluaan, jonka sille olen opettanut sallituksi. Ehkä toisen kerran viiteen vuoteen (ja ehkä ekan kerran agilitytreeneissä?) hermostuin Viirulle, ja runttasin sen takaisin istumaan ja sanoin: nyt istut + ruma sana. Hermostumistani lisäsi, että ohjasin eri puolelta kuin olin suunnitellut, eikä Viiru millään meinannut tulla edes kakkoshypyn niistoon. 

Rata: Henna Palmunen/Jari Lukkarinen

Kun jäähyn jälkeen palasimme radalle, Viiru lähti heti samantien ykköshypyn takaa hipsimään ihan perässäni. Pahoittiko se mielensä? Ja kyllähän minä olin epäreilu.  Uusi käsky vai aiemman selkeämpi käyttö? Ainakin arkikäskyn Odota totaalihylkäys.

Lopulta saimme radan suoritettua suht reippaasti, vaikka 3-4-välin valssi+persjättö oli mahdottoman kankea. Nyt taas paperilta katsottuna ihmettelen, mitä ihmettä tuolla puolella tein. Kepeillä piti tukea loppuun asti.

Seuraavana aamuna näkyi jo valoa muuallakin kuin tunnelin päässä. Ensimmäistä kertaa tänä keväänä aamukuuden lenkkimme kulki päivänvalossa ilman katu-, otsa- tai pantavaloja.

Kotipiha on jäätynyt liian liukkaaksi ulkokotitokoon. Mutta perjantaitokomaraton alkoi ja jatkuu vielä seuraavat viikot (paitsi että kaksi seuraavaa perjantaita on meillä taukoa). Ensin Viirun VOI/EVL-ryhmä ja sitten Pikin tokoalkeiden kurssi. Kummassakin tuli taas mieleen, että etenen ihan liian hitaasti.

Viirulle oli lähes tylsää hakea piilotettu oma kapula loikkien väärien kapuloiden kasan yli. Ison törpön kierto hyppyjen ohi sujui, kunhan en itse lähtenyt sitä sössimään. Aika monissa liikkeissä pitäisi kyllä enemmän hyödyntää häiriötä, jonka ryhmässä treenaaminen mahdollistaa. Ja tämä(kin) on hyvä ryhmä!

Pikin kursilla oli ihanaa, kun sai neuvoja. Tai saahan niitä aina, varsinkin jos pyytää, mutta kurssilla ei tule sellainen olo, että vie jonkun muun omaa treeniaikaa ja -keskittymistä. Aiheena oli erityisesti ruutu ja myös liikkeiden välit. Liikkeiden väleissä ja perusasennossa varmaan ovatkin ne meidän massiivisimmat puutteet. Nyt pitäisi muistaa naksutella perusasentoa ja seuraamista. Ruudussa siirryttiin nekstille levelille. Ensin tehtiin paikkaa ja vauhtia; paikan opettelussa koiran lähtösijaintia ja ohjaajan sijaintia pitää vaihdella paljon enemmän kuin olemme tehneet. Testattiin myös se, etsiikö Pikin paikan maahan heitettyjen namujen perusteella: Ei. Pari kertaa tehtiin niin, että vauhti ja paikka yhdistettiin. Jätin Pikin kauas, menin lähelle ruutua kutsumaan. Kun Piki oli oikeassa paikassa, naksautin ja heitin lelun. Pikseli tosiaan osasi :)

Kotiläksyksi saatiin pitoa ja noutoa. Ja ihme ja kumma, tänään Pikin istahti varastetut sukat suussa. Ehkä on mahdollista murtaa invarianssi: pylly maahan > suu auki.

Huomenna olisi kisoihin lähtö, jos olo helpottaa.

Tsekkilistalla on jo ruksi kisakoiran, kisaturistin, kisakirjan, kisalelun, kisavaatteiden ja kisaeväiden kohdalla. Puuttuvat enää kisakunto, kisamieli ja kisakengät. Mikään tekosyy kotiin jäämiseen ei ole liian pieni, jos kisamatkaa on yli 10 km ja jos kisamatkaseuraa ei ole.