Lisää synkkyyttä?

Sanna Kataisen agilitykoulutus alkoi luennolla urheilukoiran fysiikasta. Sanna näytti myös hidastettuja videoita agilitykilpailuista, joissa kaikki ei mene ihan kuin ohjaaja on suunnitellut, ja joko koira, ohjaaja ja molemmat ovat radalla vähintään turvallaan. Omahyväisesti ajattelin, että kyllä on hyvä, että olen päättänyt, ettei Pikin ykköskyynärää rasiteta agilityn raskailla etupään törmäyksillä. Ja kyllä on hyvä, että Viiru ei ole tuon nopeampi - ja minähän en kuitenkaan ota radalla loukkaantumisriskejä, ainakaan koiralle.

Paperilla rata näytti vaikealta muistaa ja ohjata, hyppyjä hyppyjen perään, takaa - takaa - edestä. Oikeasti rata olikin erittäin sujuva, ja tavoitteena oli löytää ohjaukset, joissa koiran vauhti säilyy ilman jarrutuksia ja kiihdytyksiä. Ja kellottamalla todettiin, että usein motaria pääsee nopeammin, vaikka matka olisi pidempi.

Meitä ei kyllä päästy kellottamaan, kunhan kokeiltiin ohjaukset, joilla edes ehdin. Japanilainen tehtiin kohtaan, johon sitä en osannut ajatellakaan. Koira tyrkättiin lopulta lähes taaksepäin hypyn yli. Pariin kohtaan vaihdettiin poispäinkääntötyyppinen ohjaus.

Aluksi selitin Sannalle, että en uskalla tehdä kahden suoran putken jälkeen persjättöä, vaan jatketaan vaikka viskileikkauksella. En halua törmäyksen riskiä. Mitä sitten teen myöhemmin hyppy"suoralla": emmin persjätön+pyörityksen ja poispäinkäännön välillä. Auts! Viiru tuli kintuille. Oma polvi on ruvella ja turvoksissa, ja kämmentä aristaa. Ainakaan heti ei Viirussa näkynyt mitään. Onneksi heti viikon alussa saapuu asiantuntemusta paikalle. Ja muutenkin on ollut aikomus varata fyssariaika kummallekin. 

Lauantai-illan symmetriaa