maanantai 13. toukokuuta 2013

Prinsessapäiväkirjat

Äitienpäivänä sain prinsessakortin. Prinsessojen päivä sujuikin mukavasti.

Äitienpäivän perinteinen vastapaistettu croissant tykötarpeineen
Kukkaset mökillä
Topi päätti vielä pitää talviturkin.
Tämä olio riisui talviturkkinsa useaan kertaan. Noutajien sukua.
Maanantaina jatkui Viirun BH-kurssi. Nyt ei tarvinnut enää huolehtia siitä, että alokasluokan tokoliikkeet pilaantuvat juuri ennen koetta. Harjoittelimme paikallaoloa. Viiru meni Pate-tervun kanssa paikkamakuuseen. Olin selin. Ilmeisesti makoili rauhallisesti koko ajan. Ei tehty kovin pitkään ja palkkasin välillä. Ettei nyt kuitenkaan heti mene paikkamakuu pilalle ;)

Simuloimme myös kaupunkiosuuden kaupan seinään kykettynä odottamista. Viiru ei purrut remmiä poikki! Viipo istui rauhallisesti. Lähellä oli muita koiria, lisäksi Pate emäntineen käveli ohi useaan kertaan läheltäkin. Ei vaikutusta.

Harjoittelimme myös täyskäännöstä pk-tapaan: siinä pitää ohjaajan pyörähtää vasemmalle. Järkeilimme, että Viirulle parempi tapa olisi ei-saksalainen, eikä sen suhteen tuntunutkaan olevan ongelmaa. Aloitimme vasemmalle kääntymisillä pysyen muuten paikallamme. Saimme myös neuvoja eteenistumiseen. Vessapaperisäkkini ei ollutkaan niin hullu ajatus, vaan "ohjureita" tosiaan voi käyttää. Aluksi matkan pitää olla todella lyhyt. Hupinumerona oli taas vauhtiluoksetulo; nyt niin että kouluttaja piteli Viirua, ja minä juoksin poispäin kutsuen koiraa. No eihän Viiru vetänyt perään vaan kävi istumaan. Vauhdilla tuli. Viiru on kuulemma kuin ihmisen ajatus. Millainenhan se on sitten vanhempana?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti