maanantai 20. toukokuuta 2013

Lähellä taivasta

Jakokoskella taivas on lähellä ja avaraa ilmaa on hyvä hengittää. Lisäksi harvoin tulee näin paljon hyvää palautetta kuin tuolla kurssilla, ja kuitenkin opimme uutta. BH-kurssi päättyi tänään aurinkoisessa kesäsäässä. Viiru teki aika pitkän (ainakin yli 2 min!) ryhmäpaikallaolon, jossa kävelin kaukana koiran edessä ja lähellä takana. Kävelimme henkilöryhmässä: siinä ei saatu juurikaan virheitä aikaiseksi. Muistin kävellä tarpeeksi hitaasti silloin, kun koira joutui kiertämään pitemmän matkaan. Lisäksi halusin kokeilla joitain BH-kaavion osia. Mari-kouluttaja ehdotti rytminvaihdoksia. Hidasta kävelyä tehtiin ihan ekaa kertaa, ja se meni hyvin. Juoksussa Viiru edisti hieman. Kokeiltiin takapalkkaa, se auttoi jonkin verran. Mietin myös ääneen, että oikeaa paikkaa voisi namilla opettaa juoksussakin. Kontakti putosi parin askeleen jälkeen ja palasi sitten. Eli ihan hyvä vaihtoehto on varmaan myös ihan lyhyiden, askeleen - parin, juoksupätkien tekeminen.

Lopuksi tuli vielä esille patukalla leikkimisen vaikeus, siis ettei koira leiki patukalla. En taaskaan tiennyt, että sellainenkin voi olla ongelma. Mehän leikitään aina pehmoleluilla, wuballa, punotuilla matokudepötköillä tai - hallin liassa - (naru)palloilla. Pitihän sitten kokeilla leikkiä Kirin ja Valon pehmeällä patukalla. Kouluttajakin leikki Viirun kanssa, ja sain siitä hyvää vinkkiä omaan leikkimiseen. Laiskuuttani vaihdan lelun aina namiin, vaikka uumoilenkin, ettei se ole aina paras vaihtoehto. Kouluttaja olikin sitä mieltä, että irrotus ja uusi "puru" olisi kokeilemisen arvoista. Ilman vaihtonamia tulisi luultavasti vielä lisää draivia tottikseen, vaikka pirtsakkuutta on ilmeisesti nytkin tarpeeksi. Nyt pitää löytää jokin koe, johon ilmoittautua, jotta tulisi treenattua ;)

Viimeisen kurssikerran kruunasi juoksentelu ja ruohon syöminen Kiri-emän ja Valo-siskon kanssa.

Kotipihalla pidettiin pieni tulevien ongelmien torjuntahetki, ja täytyy todeta, että varsinkin lähtöjen kanssa Sirkku oli oikeassa. Viiruhan ei malttamattomuuttaan varasta, vaan ohjaus on tavattoman epäselvää. Sama se oli Topinkin kanssa. Yhtä lailla täytyy omaan käytökseen kontakteillakin kiinnitää huomiota. 

Varasin Topille kontrolliajan torstaille. Vielä ei ainakaan selvää vaikutusta kilpirauhaslääkkeestä ole havaittavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti