Nuolesta tulevat mieleen lapsuuden inkkarikirjat. Agilityssa yritin kuitenkin olla ihmisnuoli. Hidastus ja tiukka käännös, jota jo ennakoitiin ohjaajan rintamasuunnalla. Viiru oppi nopeasti hidastamaan käsimerkistä ja sssshhhhhht-äänestä. Nuoleutumistani haittasi se, että ennen seuraavaa hyppyä olisi pitänyt linjata, jotta olisi taas saanut koiralle suoran linjan putkeen. Radalla oli ihmisnuoli myös toiseen suuntaan. Ihme ja kumma, saimme lopuksi koko radan tehtyä, joskin lähes törmäillen. Pitäisi uskaltaa lähteä ajoissa alta pois. Itsenäisinä teimme maksirengasta ja kujakeppejä. Kavensin yhtä väliä, kuten kotipihallakin. Lopuksi vielä hyppysuora ja täyskäännös suoraan putkeen: Kokeilin ihmisnuolta kutsumalla viimeisen hypyn takaa sekä myös kutsumista ennen viimeistä hyppyä + hidastamista ennen hyppyä. Kumpikin toimi hyvin. Vipstaaki oppii nopeasti:) Lussupallo on tosi mieluinen palkka, mutta siitä ei voi taistella:(
Perjantaina saivat koirat vuorostaan olla nuolia. Tollereiden hakuharkoissa oli melkein enemmän wannabe-tollereita kuin oikeita punaturkkeja: 2 x aussie, cavalier, bretoni. Tämä oli tietysti eniten meidän syytämme. Topilla oli hupitreeni (mikähän sillä yleensä on?): haamu, haamu, pakeneva haamu. Topi ilmaisi ukot suoralla tollerihuudolla keskilinjalla. Myös pistot olivat suorat ja rullailmaisu pelitti. Ukkeli ei esitellyt usein nähtyjä topismejaan: Viimeksi Hannele sanoi, että jännittävintä hakuharkoissa on aina se, mitä Topi tekee kun se tulee hakemaan rullaa. Nyt Topi toi rullan keskilinjalle saman tien;)
Vaikka Topikin tavoitteli valonnopeutta vanhoilla jäsenillään, nuolena sinkoamisessa kunnostautui erityisesti Viiru. Mietin kyllä taas miljoonannen kerran, voiko tuo huutava punainen salama olla se sama perässävedettävä äijä, joka köpöttelee masentuneena perässäni lenkkipolulla sen näköisenä, että vähintään kaksi tassua keikkuu jo haudan partaalla. Haju ainakin on sama.
Viirulla oli pimeä vasemmalla etukulmassa pressun alla (vieras mies!), pimeä juurakon takana puolessa välissä keskilinjaa juurakon takana, vasemmalla pakeneva haamu. Sellaista vauhtia kuin kolmosukolle liitävässä Viirussa ei ole ennen nähty, se lensi kuin nuoli äärimmilleen viritetystä jousesta. Olin unohtanut ottaa taskuuni loppupalkkana palvelevan vinkupehmohepan. Selvästi näkee, miten hyvä valomerkki on liivien riisuminen ja hepan esiintyminen: tähän loppui työ.
Ennen hakutreenejä tallasimme esineruudun: Topin ja Viirun äkkiä improvisoitu treeni ei tuottanut hyvää tulosta. Tai tuotti Topille: se löysi ruudun laidalta kävelylle lähteneet Nuuskun ja Rapsun. Mikäs sen parempaa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti