Girls just wanna have fun

Mutta ehkä aina ei voi olla kivaa?

Ilosaarirock-vieraiden (tai mitä tutuimpia kyllä olivat) jälkeen maanantaina hakuiltiin Josepan hakuryhmässämme. Viirulla oli kolme ukkoa: pimeä pressun alla kuopassa, pimeä pressun alla näreikössä, kolmantena pakeneva ja piiloutuva haamu. Ensimmäiselle ukolle vaadittiin kolme lähetystä - liittyikö maaston muotoon ja hajun kulkeutumiseen. Viiru tuli nopsasti kutsusta takaisin, ja kolmas lähetys onnistui kunnolla.... hyvä, että oli jotain haastetta;)

Ennen treeniä tein Topin kanssa esineiden etsintää, ja lopuksi Sirkku ukkoili Topille. 

Koska haluan metsään lisää haastetta (= ilmaisun), aloitin viimein Viirun kanssa pitämisharjoitukset. Kuten viisaampi kysyi: Miksi opetat koiraa tuomaan rullaa sinulle niin että pakenet taaksepäin ja taistelet koiran kanssa rullasta, jos oikeasti haluat opettaa koiraa pitämään esinettä - tapahtuipa mitä hyvänsä - kunnes  käsketään irrottamaan? Tein siis suunnilleen niin kuin aussieleirillä neuvottiin ja kuten tein aikanaan Topin kanssa, liioitellen sanottuna: Nyt pidät - tai itket ja pidät (Topihan piti parhaina päivinään suussaan jopa nakkia;). Viiruahan ei itkettänyt yhtään. Lopuksi leikittiin samalla esineellä eli hakurullalla. Puista kapulaa tai vastaavaa en uskaltautunut käyttämään, koska oksasilppurin ja hakettimen yhdistelmä käynnistyi heti.

Tiistaina Miimi oli kutsunut luokseen: tapasimme Viirun isomummi Unelman, mummi Pamin, äiti Kirin, siskot Viian ja Valon sekä Max-veljen. Viiru ei suhtautunut Maxiin kovinkaan kauniisti, mutta onneksi veli oli täydellinen herrasmies. Viiru oli usein ajamassa Maxia pois läheltään, hyökkimässä ja näykkimässä, vaikka veljellä ei ollut mitään pahoja aikeita.  Jotenkin hassusti tuntuu, että Viiru ei kuitenkaan ole vihainen tai peloissaan, vaan se kiusallaan ja huvikseen tekee pikku hyökkäyksiään. En voinut olla kieltämättä terroristia. Ei voi aina olla hauskaa.

Miimi lupasi kuviakin blogiinsa. Miimin luona Roukalahdella Liperin vehmaalla maanviljelysseudulla käyminen on aina kuin miniloma - kiitos! Johtuneeko myös siitä, että Liperin viljavat pellot muistuttavat Etelä-Suomen rintamaita ja tuntuvat siksi kotoisilta?

Rokkivieraita asemalle kuskatessa Viirukin pääsi tuttavien (Viia, Elena, Nuusku ja Rapsu) kertomusten innoittamana kaupunkikävelyille. Viirun kävelyt jäivät aika torsoiksi: sunnuntainakin yksi päivän rankkasadekuuroista sattui juuri, kun kävelimme torin laitaa kohti rantapuistoa.  Toisaalta vaikuttaa siltä, että kaupungilla ei vieläkään ole juuri mitään, mihin Viirua pitäisi totuttaa.

Viiru patsastelee Hirvivaaralla

Sirkun galleriassa on nyt kuvia Hirvivaaralta, Ilokalliolta ja Rykiniemestä > täällä. Valitettavasti hienot maisemakuvat jäävät julkisuudesta puuttumaan, koska joka kuvassa palloilee maiseman edessä hemmoja 90-luvulta peräisin olevissa mökkivetimissä.

Viiru pyydystää keppiä Rykiniemessä.