Agilitykoulutuksessa: valivali

Tänään talvi vaihtui synkkään pyhäinpäiväviikonlopun säähän, sateeseen ja loskaan. Aamupäivälenkillä Vinjan kanssa tuli niin hiki, että pukeuduin ihan liian kevyesti Tuulia Liuhdon koulutukseen. Onneksi on aina autossa varuilta pitkä toppatakki, villasukat ja kumpparit.

Olisi vain pitänyt pysyä päätöksessäni, etten osallistu erillisiin, maksullisiin koulutuksiin. Taas osallistuin, kannatuksen vuoksi. Helvettiin vievä tie on kivetty hyvillä päätöksillä. Otin vielä Viirullekin peruutuspaikan, kun hakukoetta ei ollutkaan eilen. Oma mielentila ei ollut parhaasta päästä. Radassa oli yli 40 estettä ja paljon takaakiertoja. Eniten turhautti se, että sain varmaan ihan samanlaisen palautteen kuin saman kouluttajan opissa viimeksi. (Tai pitää tarkastaa täältä blogista.) En osaa ajatella linjoja, en muista katsoa koiraa, kun se tulee putkesta (enkä muulloinkaan), ohjaukset ovat myöhässä ja vääränkokoisia, en ole opetellut ranneliikettä (sylkkäriä, poispäinkääntöä enkä etenkään vippausta),  peitän siivekkeen niin, että koira ei pysty irtoamaan takaakiertoon... ja vaikka mitä... Mutta teinpä taas hienon ohjauksen, jonka nimesin hasardiksi. Olen siihen joutunut kisoissakin ehtimättömyyttäni turvautumaan (olisikohan se jonkinlainen poispäinkääntö-viskileikkaus tai joku -flippi?)

Edellinen ei ole missään nimessä kritiikkiä kouluttajaa - vaan itseäni - kohtaan. Kouluttaja antoi yksilöllistä ja yksilöityä rakentavaa palautetta ja vinkkejä.

Hermostutti, kun Viiru ei halunnut hypätä autoon. Oliko sillä vain mekko vinossa vai jokin paikka kipeänä? Radalla Viiru kulki ihan normaalisti. Piki oli viimeisessä vuoroparissa ja siinä vaiheessa ihan täpinöissään. Suuri osa Pikselin jäljellejääneestäkin keskittymiskyvystä karkasi viereiselle kentälle: siellä ihan ennenhaistamattomat ja -kuulumattomat koirakot harrastivat tokoa. Minä olin surkea, mutta ei ollut Pikikään vastaanottavaisimmillaan. Hermostutti lisää, varsinkin kun juutuimme vippausta vääntämään. Ja kello kävi, ja myöhästyimme seuraavasta menosta...

Terveyshuomioita ja -pohdintaa: Pikillä on alkanut karvanlähtö, ehkä se vaihtaa lämpimämpään pohjavillaan talvea vasten. Kynnet ovat taas vähän rispaantuneet. Pitää aloittaa biotiinikuuri. Olen ostanut uutta kotimaista koiranruokaa, Hämettä, ja sekoittanut sitä Carnilove-pussin jämiin. Vähän kyllä mietityttää, ovatko uudet papanat vain kalliita kauraryynejä. Raakavalkuaista on 24 %, kun Carniloven lampaassa ja villisiassa on 38 % ja Canaganin vapaasti juoksennelleissa kanoissa on 33 %.  (Kynnet ja Häme tuskin kuitenkaan liittyvät toisiinsa.) Mutta kiva olisi ostaa kotimaista koiranruokaa lähikaupasta sopuhintaan. Mutta onko se liian hyvää ollakseen totta?

Muokkaus: Edellinen koulutus oli vuosi sitten lokakuussa (kiitos Heidille, joka auttoi muistamaan). Ilmankos Viiru ei ollut mukana - palaute onkin siis osittain omilta hyviltä kouluttajiltamme :)