Hanki ja elämä kantaa

Kuva: Jani Hiltunen

Ihanat naiset hangella: pikku-Arra, Viiru-äiti, Kiri-mummo ja Pami-isomummo. Aussietreffien aikaan olimme Susun kanssa toisaalla:

Lapsuuden loppu: jäähyväiset lähiöille

Viikolla koirat olivat turhan vähällä ulkoilulla ja huomiolla, joten tänään mentiin harrastamaan rentoa mökkihengailua ja -ulkoilua.

Lumettomia plänttejä löytyy, mutta onneksi ei tarvitse vielä kyitä pelätä, kuten etelän sukulaisten. Voi rentoilla hangella. Piki on on oppinut kierähtämään ympäri alamäkeen, mutta tasaisella saatika ylämäkeen ei vielä onnistu.

Hanki kantoi muitakin kuin koiria, ja aurinko pilkahteli. Mennään minne vaan.

Etsi kuvasta isäntä.

Autokuumekin helpotti. Tässä ovat talvi- ja maasto-ominaisuudet vertaansa vailla. Ja ralliteipitkin on! Sususta ei vain saa iloisen näköistä kuvaa, edes punaisen pikkuauton vieressä. Pikin seurassa Täti Päärynä ei viihdy, mutta ihan kuin se olisi alkanut vähän relata ja tottua Pikiin. Aika paljon Susu tekee niin kuin itse haluaa - ja niin tuossa iässä saakin. Toisaalta se on helppo kaveri. Kun Viiru lähtee jänisjahtiin ja Piki säntää puoleenväliin piipittämään, Susu jää luokseni syömään namuja.

Pikkuisen treenailtiin viikolla. Tiistain agilitytreenien talvikausi päättyi. Piki oli huippupätevä, kaikki onnistui: pakkovalssiin hidastus, sivuttaishypylle lähetys, jyrkkä takaaleikkaus, putkien hakeminen etäohjauksella, backlap (tms.). Toisessa setissä tehtiin 12 keppiä, alussa ja lopussa parit ohjurit (joista alusta nostin jälkimmäisen ylös), Elisa palkkasi lopussa. Jos haahuilin vaikeita kuvioita keppien aikana, Pikin rytmi meni sekaisin, muuten hyvä :) Talvikauden ryhmä ja kouluttajat olivat vallan erinomaiset. Mutta se on kiva, että kesäkaudeksi saan Pikin ja Viirun samaan ryhmään, jossa on kouluttajakin.

Viirun ryhmässä olimme itseksemme. Huonoa keppitreeniä ohjaajan huonossa mielentilassa.

Tokoillakin ehdittiin keskiviikkona; yleensä emme tuohon ryhmätreeniin kerkiä. Ryhmä on kyllä tosi mukava. Me kaikki kolme jouduimme aivotyöhön ruudussa ja Viirun ja minä myös tunnarissa. Muiden ihmisten hajuiset kapulat ovat vaikeita, samoin keskittyminen. Mielentilahan ei olisi Viirulle luontaisesti ongelma (eikä nenänkäyttökään) - olen jotenkin perin juurin väärin opettanut tunnaria. Viirun ruutu oli oikeastaan ilahduttava - Viiru osasi mennä ruutuun, vaikka se tiesi, että palkka on ruudun lähistöllä hengaavalla avustajalla. Mutkan kautta, miettimisen jälkeen, mutta kuitenkin. Pikin naksuttelemalla opetettu ruutu on edelleen upea - sitä pitäisi reilummin vaikeuttaa. Jos ALO-koetta ajatellaan, Pikin kapulan pitoon pitää nyt alkaa systemaattisesti palkata kestoa.

Jos haluan harrastaa... Kunhan oltaisiin terveitä, sekin riittää, ja saataisiin ulkoilla... Toko pitäisi Viirulla kesää kohti vaihtaa pk-tottikseen. Luovuin keskiviikon agilitypaikoista, jotta päästäisiin kuitenkin kesällä hakuilemaan. Pikin kanssa menemme aussieyhdistyksen MEJÄ-leirille kesäkuun alussa. Huomenna on Joan SM-valmennusryhmän treenit. Sinne en olekaan aiemmin päässyt.