Lakana-aksaa hullun kiilto silmissä

Tällä viikolla on totisesti aksattu. Tiistaina, keskiviikkona ja lauantaina oli ohjatut treenit. Ihan vahingossa pääsi näin käymään. Tiistaina alkoi JoAlla kesäkausi, ja Piki ja Viiru pääsivät samaan ryhmään, jossa on kouluttajakin kaksi kertaa kuussa. Hieman mietin, oliko hyvä idea ottaa kaksi koiraa samaan ryhmään, sen verran alkoi jaloissa painaa. Tästäkin treenistä saimme erityisesti motivaatiota keppien treenaamiseen. Ilman hyvää keppiosaamista kokonainen rata oli meille mahdoton.

Ohjaajan keskittymistä haittasi viereisen kentän pentuagility. Viirun lasten (Arran ja Petjan) lisäksi siellä olivat Pikin velipuoli Nero, jota olin aikanaan hakemassa Tuusulasta Kaaville, ja treenikaveri Lux-belginpentu.

Hiihtokausi on päättynyt! Valtaamme lenkkipolkumme takaisin.

Keskiviikkona Lukkarisen Marin johdolla treenattiin ässiä eli hypyn yli vinoon hyppäämistä. Mitäs treenaamista siinä on? kysyi Viiru. Muissa kohdissa turattiin kuitenkin niin kauan, että Piki ehtikin rataa Viirua pitemmälle. Piki ei vielä lue rataa, joten ansaesteitä ei sille ole olemassakaan. Perusohjaukset riittävät. Treenistä jäi tosi hyvä fiilis sekä kouluttajalle että oppilaille. Piki oli eri pätevä, kaikki ohjaukset onnistuivat taas - eikä minunkaan valssini valunut(!). Viirun kanssa saatiin koko vinokentän mittainen S-sarja tehtyä - mitäs me voittajat :) Ässäjuoksuun Piki oli minulle liian nopea ja liian ohjattava.

Putoaako tuosta Kiinaan vai nappaako hiisi nokasta?

Tänään lauantaina oltiin vielä Kataisen Sannan treenissä, jossa teemana oli vauhti, esteosaaminen ja ohjauksiin tulo. Vähän niin kuin Salme Mujusen rata x 2 ja vaikealla hyppytwistillä. Viirulla oli vain ensin mainittua teemaa. Dumbo-korvat olivat ihan koristeina - ainoa vika ei ollutkaan minun ohjauksessani, kuten olen aina ajatellut. Radan tekeminen oli samanlaista kuin ACEn viime kisoissa neljännellä radalla. Sanna kuvaili väsyneen koiran tekemistä - ja sehän oli Viiru tänään (viikon kolmansissa treeneissä) ja kisojen neljännellä radalla. Olen aina ajatellut, että kyse on vain minun väsymyksestäni.

Ehkäpä tiineydestä ja kahdeksasta pennusta toipumiseen menee tovi. Viirun karva on vasta nyt kasvanut takaisin, ja mikä kivointa, silmät ovat saaneet takaisin kirkkauttaan. Tänään kirkkaissa silmissä oli tosin lähes hullun kiilto: mä meen noille edessä oleville esteille, vaikka miten yrittäisit ennakoida ja rääkyä. Kerran pääsi minulta perkelekin, ihan lempeästi tosin.

Pikiä pikkuisen jänskätti uusi seurue, mutta oikein hyvin se sitten veti. Ohjauksiin tulo (tai niissä pysyminen) oli ihan eri luokkaa kuin vanhemmalla kaverilla. Takaakiertohypyn yli tuloa pitää vahvistaa, ihan normitreenissäkin: ohjaaja pysähtyy, ja rata ei jatku ennen hypyn yli tuloa.

Silkkiset synttärionnittelut perheenjäsenelle!

Kotiläksyksi kumpikin sai putkiin irtoamattomuuden. Jos Viiru sinkoilee putkiin, treeni keskeytyy. Viirun pitää kysyä ohjausta. Suorasta putkesta toiseen putkeen: jään seisomaan suoran putken alkuun, Viirun pitää katsoa minuun eikä vain sännätä seuraavaan putkeen. Ohjaus on harvoin täydellistä, koiran pitää myös kuunnella vajavaista ohjaajaa. Väärät putkenpäät peitetään aluksi vaikka lakanoilla.

Ymmärrän kyllä Viiru-rukkaa. Se on joutunut tekemään omia ratkaisujaan epäselvässä ohjauksessa. Ja tänään se sinkoili normaalia enemmän, ehkä.

Koulutuksissa on usein tosi kivat 40 esteen radat, ja sitten tavattomasti harmittaa, kun eka setti menee kolmen ekan esteen opettelussa, ja sitten lopulta ehditään numeroon 10. Ja ne kivat kohdat olivat paljon pitemmällä. Tänään tosin harpottiin, jotta päästiin kinkkisiin tai kivoihin kohtiin.