Meinasin ensin nimetä kirjoituksen Viimeiseksi pisaraksi, mutta Kiitos ja anteeksi kuvaa myös tunnelmia, ja vähemmän kohtalokkaasti. Kiitos ja anteeksi on toisaalta ärsyttävä hokema, ehkä jostain iäkkäästä sketsisarjasta.
 |
| "Orava"-kurssin priimus tutkii pääsiäispuuta |
Kisattiin Joan perinteisissä pääsiäiskisoissa. Täällä agilityn melkein-ääreis-idässä on jonkun mielestä kuulemma helpommat kolmosten radat kuin etelässä. En tiedä, miten se on mahdollista (kun tuomarikarsintakin on niin tiukkaa), mutta nythän voimme käynnistää markkinointikampanjan: Tule Joensuuhun valioitumaan! Meillä on helpot radat, koiraystävällinen kivituhka, makoisimmat munkkirinkilät ja karjalainen ilmapiiri!
Kisoista saatiin kerrankin videota. Kiitos, Tiina, ensimmäisen radan kuvaamisesta!
Olisihan tuossa ekalla radalla takaakiertoon saanut ihan helposti tyrkättyä...
Kisamme päättyivät kuitenkin lyhyeen, sillä toisella radalla Viiru törmäsi renkaaseen, ilmeisesti oikealla kyljellään renkaan oikeaan reunaan, ja takertui renkaaseen. Onneksi Viiru ei kai törmännyt metallikehikkoon. Harkintani petti (tai oikeammin sitä ei ollut), ja jatkoimme rataa.
Tämä toi agilityn pahimman pelon lähemmäksi: koira loukkaantuu omien virheideni vuoksi. Siitä siis anteeksi. En ole opettanut kunnolla renkaan itsenäistä suorittamista enkä toisaalta ohjannut kunnolla huonosti opetettua rengasta. Enkä tajunnut keskeyttää rataa. Koiran pitää voida luottaa siihen, etten vie sitä vaaraan.
Kiitollisuutta voi tuntea videon kuvaamisen lisäksi monestakin:
- seura- ja agilitykaverit, jotka tsemppaavat, auttavat ja tukevat
- kauempaakin tullut kaveri, jota on tosi mukava nähdä livenä
- tuomari, joka ystävällisesti neuvoo ja ohjaa pois radalta törmäyksen jälkeen
- lähipiirissä on asiantuntemusta Viirun tutkimiseen
- Viiru on aina maailman paras kisakaveri, jolla on maailman ihanin tytär
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti