Puuhasteluraportti

Tiistaina oli Viirun agilityssa itsenäiset treenit, mutta onneksi Tuomaksen ryhmä oli rakentanut radan valmiiksi. Yliyrittämisellä putkeen 5 saikin koiran kääntymään putkeen 6. Ja vähän samanlaiset seuraukset oli, jos liikaa käänsi muurin jälkeen, silloin Viiru meni viimeiseen putkeen kauimmaisesta päästä. Siivekkeen ympäri pyöritykset onnistuivat - sitä piti kokeilla piirroksen mukaisesti "päärynällä" myös hypylle 10, vaikka oikeastihan siihen sopi saksalaisentapainen.

Rata: Tuomas Haverila

Keskiviikkona Piki lähti aamusta paimentamaan Miimin kanssa ja löysi taas sisäisen paimenensa. Viime kesän ohjaajan jaloissa piippaminen oli muisto vain. Piki oli kuulemma aktiivinen ja oma-aloitteinen, vauhdikas ja dominoiva. Piki alkoi myös hakea tasapainoa ihan pikku vinkkien avulla ja totella hyvin ohjausta kädellä. Muutenkin Piksulla oli varmaan kiva päivä Pamin ja Viian kanssa, ja illalla vielä hakuradan tallausta ja jäähdyttelylenkki muiden mustien kanssa.

Viirun kanssa harjoittelin uutta lähetystapaa kahdeksan suoran ukon verran. Ei kyllä hermoni kestäneet käyttää lyhyttä liinaa lähetyksessä. Etenkin yksi pisto onnistui hienosti;) Haukkua ja namujakin oli paljon. Pidän nyt semmoisen kuurin, että menen aina ukolle.

Torstaina käytiin ihmettelemässä Varaslampea ja lintuja Penttilässä. Aurinkoista kevätsäätä on riittänyt lähes joka päivälle.

Perjantaina oli perinteiset tokot, nyt Koivuniemen kentällä kaupungin keskustan liepeillä. Häiriössä Piki pystyi menemään ruutuun ja etsimään oman kapulan, perusasento ja seuraaminen ilman imutusta oli jo vaikeampaa. Yhä ilmeisempää on, että ongelmani on liian hidas eteneminen - varsinkin peilaten viime viikonlopun hakukouluttajan sanoihin siitä, että harva koira oppii noin nopeasti. Tunnari piti etsiä Grimmin ja Rundin treenikamojen ja lelujen joukosta. Pikkuperunoita Pikin mielestä. Kotiläksyksi saimme: Piki sivulle, jätetään istumaan, itse yksi askel eteenpäin, Piki sivulle.

Viirunkin tunnarissa oma piti etsiä poikien treenikamojen joukosta, ja Viirun hoksottimet joutuivat kovalle koetukselle. Välillä piti lähteä katsomaan ruudun suuntaan, olisiko oma kapula siellä. Oma löytyi kuitenkin lelun alta. Viimeisellä toistolla Eini sijoitteli joukkoon myös vieraita kapuloita, ei kasana vaan ihan yksitellen. Vastustin jo, että ei ole ikinä tehty, nyt on liian vaikeaa. Ei ollut. Ja taas peili käteen.

Mitään kokeita ei kyllä jaksa ajatella (paitsi agilitykisoja); töissä on ollut sen verran työlästä, että vapaa-aikana kaipaa kevyttä puuhastelua.