"Harvoin näkee koiran oppivan noin nopeasti" - Tarja Väyrysen hakukoulutuksessa, osa 2

Tänään äitienpäivänä hakuleireili kumpikin koira. Otin Pikin mukaan peruutuspaikalle. Meidän sessut olivat iltapäivän viimeisiä, mutta täytyy kehua, miten kouluttaja ja koirat kuumuudessa jaksoivat. Tarja Väyrynen paneutui yhtä syvällisesti päivän viimeisiin radalla olijoihin kuin aamun ensimmäisiin. Siitä iso kiitos hänelle.

Viirun kanssa opettelin uutta vähäeleisempää lähettämistapaa: suunta ohjaajan rintamasuunnalla ja lähtölupa suullisesti. Aluksi Viiru oli lähetyksessä valjaissa ja lyhyessä liinassa, joka liu'utettiin irti. Itselle paljon helpompaa; Viiru ei mennyt ainakaan sen vinompaan kuin sohimislähetyksissä ;) Tämä käyttöön. Viirulla oli kaksi ukkoa lähellä keskilinjaa, ja siinä ei Viirulla kyllä ollut nenä auki - maalinaiset löytyivät vasta paluumatkalla.

Olisiko vielä eksyneitä äitejä tai tyttäriä?

Pikin kanssa tämä uusi tapa tuntui heti luontevalta. Kerroin, että Piki on pidättyväinen, ja se sai tulla mukaan tallaamaan. Tarja myös kertoi, että pidättyväiselle koiralle on usein hyvä opettaa ilmaisu ensin; näin koiralla on selvät rutiinit ja sävelet radalla. Vaikka ihmiset olivat vieraita, tilanne oli niin tuttu, nenänkäyttö ja juokseminen niin kivaa ja nälkä niin kova, että varautuneisuus näkyi vain jonkin verran vain yhdessä tilanteessa. Pikillä oli ensin totutteluna kaksi puolipakoa, sitten kaksi haamua, jotka piiloutuivat. Viimeisenä oli yksi ukko pimeänä, ilman apuja. Piki lähti ja meni perille saakka! Pikseli söi namut takajalat vähän pitkinä, leikkimään ei ruvennut, ja kun namit loppuivat, Piki lähti jäljestämään maalimiehen tulojälkeä. Sen verran jänskätti - mutta ihan itse löysi ja meni :)

Kouluttaja sanoikin Pikistä, että harvoin näkee koiran oppivan noin nopeasti. Ja että kyllähän Pikistä hakukoira tulisi.

Hienot on koirat, olivatpa haku-, jälki-, toko- vepe-, paimen-, agility- tai superkoiria. Molemmat ovat ainakin omasta mielestä kivan oloisia ja nopeita oppimaan.