Välillä tekee tiukkaa varsinkin ykkösten katsominen. Ei niinkään taitojen puute, vaan turhan usein näkyvä ilottomuus ja koiran syyttäminen omista virheistä. Voi kun kaikki muistaisivat Anne Saviojan viisaat sanat: Tapahtuipa radalla mitä hyvänsä, tule aina voittajana maaliin!
Eilisistä omista edesottamuksista jäi raportoimatta, että ihan oikeasti hukkasin koiran putken 19 jälkeen. Onneksi neuvokas Viiru teki omat johtopäätöksensä ja leiskautti viimeisen hypyn, ja vielä ihan oikein päin.
Hyppyradallakin oli etua siitä, että Viiru tykkää irrota putkiin. Tällä radalla on harjoiteltava kiemurteleva hyppysuora 12 - 17. Viimeaikaisten kisakokemusten perusteella minulla on aivan liian hatara käsitys niiden ohjaamisesta ja Viirun vauhdista. Koska en tehnyt mitään, Viiru jatkoi tietysti mitään kyselemättä hypyltä 14 renkaan kautta putken väärään päähän. Olisinko ehtinyt tehdä sokkarin?
Pikseli on nyt ollut ilonamme kaksi vuotta (Piki ja muita ihmeitä). Naama on edelleen söpö, ja käpälät valtavat. Kesällä kuvasin Pikiä näin: herttainen ja huumorintajuinen helmi, jonka vilpittömät pikisilmät näkevät syvälle sielun sopukoihin.
Pimeää... itsenäisyyspäivän kynttilät, jouluvalot ja lumimarjat loistavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti