Sunnuntai oli harmaa ja hämärä.
Maalimiehenä rämpiessä kastuivat kengät ja sohjoisella kankaalla maatessa olivat vaatteet pian märät. Josepan yhteiskokoontumiseen tuli viimeinkin porukkaa: yhteensä viisi. Kaveria ei sittenkään jätetty. Saimme vieraita maalimiehiä ja kommentteja uudesta näkökulmasta. Teema oli jälleen ukkoa ei jätetä ja sille haukutaan vaikka maailman tappiin. Emme tallanneet aluetta, joten tyhjien ottaminen ei tuntunut järkevältä. Mutta ukkojahan olisi voinut tietysti ottaa enemmän kuin neljä; nyt oli siis kaksi siirtyvää. Eka oli umpparissa, ja ukon piti omasta aloitteestaan palkata 50 haukun jälkeen. Umppareita ei ole olut aikoihin (paitsi raunioilla), koska olen ajatellut, että etsiminen ei ole ongelma. Mutta umpparissa olevan ukon ilmaiseminen voi olla hankalaa. Haukussa tuli taukoja, ja maalihenkilö kertoi, että Viiru ei kohdistanut haukkua lainkaan piiloon. Pitää harjoitella umpparien ilmaisua, vaikka kentällä ja vaikka niin, että minä olen aluksi tukena vieressä.
Seuraaville ukoille Viiru haukkui paljon reippaammin, itse asiassa erittäin hyvin. Kakkonen ja kolmonen palkkasivat oma-aloitteisesti sen jälkeen, kun olin hengaillut jonkin aikaa ukon lähellä. Viimeinen palkkasi parinkymmenen haukun jälkeen. Palkkaustapa oli uusi: kahden lelun leikki. Siitä Viiru innostui kovin. Ekalta ukolta se karkasi ensin wuban kanssa, mutta pian Viipo oppi, että kannattaa jäädä ukon kanssa leikkimään - sillä on toinenkin lelu. Huiput maalimiehet ja huippu treeni! Toivottavasti päästään vielä hakumetsään.
Piki oli mukana hakuharkoissa, mutta tallaajaa ei nyt tarvittukaan. Piki ei enää ollenkaan hauku uusille ihmisille vaan menee tervehtimään.
Illansuun hämärässä ihmeteltiin syksyn harmautta ja Pyhäselän maininkeja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti