Ainakin se irtoaa hyvin

Kuva: Katja Kostamo

Normiviikko. Tiistaina oli Pikin agilitykoulutus - teemana takaakierto, sitäkin kokeiltiin. Lähinnä juostiin putkiin ja siivekkeiden välistä ja leikittiin.  Keskiviikkona Viirun ryhmän kouluttaja ei päässyt treeneihin, mutta hänpä oli hommannut tuuraajaksi Sari Vähäniityn.  Ei paha. Ja tuloksena oli taas hyvän mielen treeni. Uskalsin jopa pienen pätkän juosta tosissani. Yritin pysäyttää Viirua hypylle, mutta se vain tuli päin. Lopputuloksena sitten pysähtyi ja tuli riman ali. Kotiläksyä siis. Sen sijaan vauhtisuoran irtoaminen ja poispäänkääntösyherö onnistuivat, samoin oikeisiin putkiin meno. Mutta ei ole todellista, olin unohtanut, miten pakkovalssi tehdään. Torstaina Pikin pentukurssilla oli aiheena kontakti ja luopuminen. Paljon on menty eteenpäin, paljon on vielä tekemistä monessakin asiassa.

Perjantaina tokoliisat treenasivat. Monenlaista pientä kivaa tehtiin Viirun kanssa. Aika hyvin Viipo kesti seistessään häiriötä, melkein jopa nokan edestä sujahtaneen Helmi-dalmiksen.  Mutta istumassa pysyminen ja odottaminen oli ihmeen työlästä.  Hyppynoudossa paluu hypyn yli vaatii treeniä. Mutta ehkä pk-tottiksessa opetankin kiertämisen.

Perjantai-illan ihanassa säässä koko Joensuu oli ulkoilemassa. Lokakuussa näitä polkuja tallataan ihan itseksemme. Nyt olivat seurana myös Eve, Tara ja Nikke. Lauantaiaamun lenkillä Piki kävi huolimattomuuttani haukkumassa lenkkeilijän, ja lenkkeilijä Pikin ja minut. Ihan aiheesta. Lauantai jatkui kuitenkin paljon paremmissa merkeissä, vaikka illalla jalkani olivatkin ihan muussina.

Kesti jonkin aikaa ennen kuin Piki tajusi hakea viilennystä vedestä. Kuva: Katja Kostamo

Vain Sampo-faarao puuttuu kuvasta. Kuva: Katja Kostamo

Viilennyksen jälkeen jaksaa taas. Kuva: Katja Kostamo

Piki ajaa takaa Siriä ja Gust Pikiä. Kuva: Katja Kostamo

Lisää Katjan ottamia kuvia

Sitten oli luvassa aussieriekuntaa Niken, Saimin ja Ulpun kanssa. Pelastuskoiraradan hakutreeneihin saapuivat myös Jesse ja Jontte. Viiru, pikku pk-partiolainen ei tietenkään muistanut partiointia. Se sinkosi hienolle suoralle pistolle, kävi kanavan rannassa kääntymässä ja palasi "keskilinjalle" paikkaan, jossa oletti minun odottavan. Aika hienoa, toisaalta. Kun Viipo pääsi enmmän partiointimoodiin, ukot löytyivät todella nopeasti. Mutta emme me yhdessä partioineet vaan Viiru tyytyväisenä etsi ihan itse. Kovaa ja korkeelta. Ihmiset usein harmittelevat, kun koira olisi hyvä tokossa/agilityssä/tiessunmissä, mutta omistajalla ei ole aikaa/taitoa/motivaatiota/tiessunmitä. Mutta maailma on Viirussa menettänyt hienon pelastuskoiran, kun ohjaajalla ei ole taitoa/aikaa...

Sunnuntaina porhallettiin liperiläsipellolle Pikin jälkitreeniin. Meni suunnilleen samoin kuin viimeksi. Mari suositteli Pikiä jarruttamaan namikasoja parinkymmenen askeleen välein. Lauantaina olin käynyt ostamassa väärästä kaupasta vääriä nameja. Metsään tarvitaan herkkua, johon muurahaiset eivät käy kiinni. Piki lähtee innoissaan hommiin.

Samalla reissulla Viiru sai tehdä esineruudeun. Ja hei, se meni oikein hyvin. Toinen haetuttamistani esineistä oli tosin oma ja molemmat pehmeitä. Seuraavaksi esinekaistaleita ja esineitä vierailla hajuilla. 

Iltapäivän lenkillä oli Pikille liikaa outoja ääniä. Ensin kuului useampi hälytysajoneuvon sireeni, hetikohta kaksi pekingeesiä piti ihan hirveää ääntä talon pihassa (oikeesti ihan kauhea ääni, kuin jotain olisi tapettu) ja sitten vielä lapset kiljuivat läheisessä puistossa. Loppulenkki toivuttiin tästä. On koirat erilaisia: joskus Topi pelkäsi omaa varjoaankin, nuori Mörkö ei pelännyt mitään - vanha pelkäsi vaikka mitä, Susu pelkää viemärinkansia, laminaattilattiaa ja junaa. Viiru taas ei ole elämässään pelästynyt muuta kuin satasen alueella ihan vieressä tapahtuneen kolarin ääntä. Ja siitäkin se palautui heti.