perjantai 4. huhtikuuta 2014

Ponille kyytiä

Nyt on pikku ponillakin ihan oma treenipaikka! Pikin ensimmäiset viralliset agilitytreenit olivat tiistaina. Tavoitteena on iloinen yhdessätekeminen. Piki rallatteli mutkaputkia, ja saatiin jopa kolmen esteen pätkiä juostua: siiveke, putki, siiveke. Kivaa!

Olen vuosia ollut torstain treeniryhmässä Topin tai Viirun kanssa, mutta nyt siirryttiin Viirun kanssa keskiviikolle. Jospa saataisiin viimein jälkiharrastus aloitettua. Torstai on Josepan jälki-ilta. Pikillä tosin alkaa kohta pentukurssi torstai-iltaisin.

Rata: Heidi Utriainen
Kouluttajakin on meille uusi. Jännitti vähän uusi ryhmä - ja ennen kaikkea, miten polvi kestää. Uskaltaako yhtään juosta ja valssata? Uskalsi vähän. Ja polvi kesti. Viiru teki tosi hyvin. Kakkoselle ja vitoselle tehtiin pakkovalssi, kutoselle niisto. Hypyn 17 leijeröinti ei onnistunut ekalla kerralla. Hypylle 20 tehtiin samantapainen ohjaus kuin Harri Kataisen koulutuksessa, sylkkärivalssi, tuplasylkkäri vai mikä se oli. Kepit olivat pikemminkin taantuneet ja hidastuneet harjoituksen puutteessa; ei ollut tauon aikana tapahtunut ihmeellistä oppimista, kuten usein kuulee kerrottavan. Kivat treenit! Kyllä agility on maailman paras rentoutumis- ja piristyskeino.


Muutapa ei ole sitten tehtykään, ei edes juurikaan tokoiltu, lenkillä käyty naapurin koiran kanssa ja muita naapuruston koiria häiriköity. Pitkä pinna on täällä sekä koirilla että ihmisillä.

Hakumetsässä erehdyin viime sunnuntaina sanomaan sen s-sanan, ja Viiru kiepahti salamana kiinni sääreen, FLADAM! vain kuului.


Ollaan me oikeasti muuallakin kuin kodinhoitohuoneessa.

Perjantai-iltana Viirulla oli fyssari. Jumia oli selässä, ihmekös tuo kun piha ja metsäpolut ovat ihan jäiset. Ja koko ajan pitää riekkua Pikin kanssa. Otettin vielä uusi aika ennen pääsiäiskisoja. Piki pääsi ihan itsekseen kävelylle - ja hei! Piki osaakin kävellä yksin oikein nätisti. Parasta viikonlopussa on kuitenkin, että Kerttu, Sirkku ja Susu tulivat iloiseen Itä-Suomeen. Ja Susu on ihan terve!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti