Viiru päätti heittää talviturkin Pyhäselkään. Perässä meni Piki, joka yhtäkkiä huomasi, että hei, nyt tässä on jotain outoa. Viiru tuli pois vedestä, mutta Piki jäi kyhjöttämään kaulaansa myöten järvessä ja piipittämään. Miten täältä pääsee pois? Koska kahluusaappaiden sijaan olin pukeutunut kesälenkkareihin, Piki joutui itse ratkaisemaan pulman. Juuri kun olin lähettämässä Viirua hakemaan ja kannustamaan pentua, Piki saikin jalkansa liikkeelle. Piki meni veteen vielä uudestaankin, joten ei ainakaan hirveää vesikammoa jäänyt. Eiköhän Piki kesällä ui Viirun perässä.
Täältä Pohjois-Karjalasta puuttuvat lähes tyystin Etelä-Suomen kevääntekijät: kevätkukat. Vuokkoja ei ole luonnossa, ja leskenlehtiäkin on vähän.
Agilitykisoihin emme voineet itse osallistua, mutta pari kilpailijaa jäi erityisesti mieleen: Nuori nainen tuli itkien perumaan perjantai-illan loput radat ja lauantain osallistumisen kokonaan. Kysyin, sattuiko jokin tapaturma. Hän kielsi - ilmeisesti oli havainnut koirassa jonkin vanhan tai uuden, pelkäämänsä vamman. Toivottavasti ei ole kuitenkaan kyse mistään vakavasta. Meille talkoolaisillekin tuli kovin paha mieli.
Mutta "mummoagility" (kilpailijan oma termi) toi hyvän mielen. Kolmosluokan kisaaja sijoittui kolmanneksi ja oli siitä niin mielissään, että tuli vielä valoja sammutellessamme pyytämään, että saisi ottaa kuvan tuloslistasta... tai saanko ottaa koko listan mukaan? Tottahan toki, tähän voin samastua. Vanhalla tietokoneellani oli tallessa sekä Topin kolmosiin nousun tuloslista että ratapiirros ;) Toivottavasti kolmosissa - ja palkintopallilla - on tulevaisuudessakin muita kuin agilityn tai koira-alan ammattilaisia tai puoliammattilaisia. Ihan harrastajia. Ei ole ainakaan kaikille harrastajille kovin motivoivaa, jos muut koirakot ovat vain pro-tyyppien bordercollieiden pujottelukeppeinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti