Taikuutta hiihtolomareissulla

Alemmassa Väli-Suomessa on vietetty tällä viikolla hiihtolomaa; ensi viikolla hiihdellään Joensuun korkeudella. Tai ei hiihdellä, on ollut hyvin leutoa ja lumi on melkein sulanut. Onkohan tänä vuonna täälläkin oikea kevät? Nyt täällä on sellaista kuin yleensä Etelä-Suomessa tähän aikaan vuodesta. Tyypillisesti Pohjois-Karjalassa ei ole minun mielestäni kevättä lainkaan. Talvi vain vaihtuu suoraan kesäksi joskus vapun jälkeen.

Aamujuustolla

Viikon varrella on puuhailtu kaikenlaista. Maanantaina tottisteltiin Annelin ja Utun kanssa (eteenmeno, ohjattu nouto, jääviä).  Hoksasin, että eteenmenossa Viiru pitää tietysti käskeä maahan ennen kuin se etsii lelua. Vinjan kanssa käytiin lenkillä. Tiistaina oli aurinkoinen kevätpäivä, jonka iltapuolesta nautimme Miimin klaanin kanssa Liperissä. Ihana ilma, kunnon lenkki ja kahvittelu - mikäs sen parempaa! Kiitos, Miimi! Keskiviikkona jumppasin lehmän hermoja ja oikeanpuoleista hauista käymällä remmilenkin Mustan Torpedon ja Lady Dominan kanssa kaupungin suuntaan.

Torstaina Viirun agilitytreenin aikana havaittiin, että hallilla Piki osaa käyttäytyä hyvin, ja siellä ehdin myös opettaa kunnollista käytöstä. Lisäksi kaikki ihmiset siellä ovat kivoja.

Rata: Jari Lukkarinen

Viirun kanssa päästiin radalla esteelle 4. Ja sekin niin, että kutsuin Viipon renkaan 3 takaa. Olin päättänyt, etten kipeän polven vuoksi juokse enkä valssaa. Olisi pitänyt kieltää myös kaikki muut ohjausyritelmät. Kun otin Viirua vastaan (valssaamatta) neloshypyn takaakierrosta, polvi sanoi niks ja POKS. Toisella kierroksella Soili ystävällisesti lupasi ohjata Viirua. Aluksi sujui oikein hyvin, mutta sitten Viipon tuli äitiä ikävä. Ohjailtiin sitten Viirua yhdessä :) Kiitos, Soili!

Viikon kohokohta, hiihtolomareissu Kuopioon koitti perjantaina. Mentiin Heidin ja Sisun kanssa Pro Perron koulutukseen Musti ja Mirri -hallille. Pakko oli lähteä, vaikka aamupäivällä kävelykin oli yhtä tuskaa. Kyllä kannatti. Piki jäi kotiin Kertun seuraksi, Työlinjaista Torpedoa polvi ei ehkä olisi kestänyt. Piki lenkkeili kotikauduilla.

Kouluttajalle haastetta: ohjaaja pystyy vain kävelemään, ja senkin hitaasti, ontuen ja jäykästi. Harri Katainen piti taas erinomaisen koulutuksen. Ekassa setissä oli paragilitya, ärsykekontrollia ja ohjauksen seuraamista. Viiru irtosi hienosti ja vastasi takaaleikkauksiin. Viski oli vaikeassa paikassa ja vaati toistoja. Jos Viiru ei seurannut ohjausta ja meni oma-aloitteisesti esteille, keskeytettiin ja otettiin alusta.

Seuraavassa setissä oli jälleen takaaleikkauksia, viskiä, mutta myös kepit, joiden lopussa odotti lelu. Jos Viiru lähti tavoittelemaan lelua kesken kaiken, piti sanoa irrotuskäsky. Pian havaittiin, että keppikulma vain oli liian vaikea. Ja sitten oli se taikuus: Viiru oppi kosketusalustan avulla parilla toistolla hakemaan oikean keppivälin vaikeasta kulmasta viskileikkauksen jälkeen!

Mutta onpa etäisesti tuttua: samaan tyyliin Topille opetettiin keppien hakeminen. Ja Topsukka aina joutui juoksemaan radan ennen lopussa odottavaa palkkaa.

Viimeisessä setissä kysyin neuvoa puomille. Harrin mielestä vauhdin palauttamiseksi pari viikkoa pitäisi vain juoksuttaa Viirua pysäyttämättä. Pysähdyspaikka pitäisi sitten aluksi muistutella alustalla. Palkka voisi odottaa seuraavan esteen takana. Viimemainittua ollaan tehtykin, mutta läpijuokseminen on vaikea ajatus. Ei kun kokeilemaan!

Tosi antoisa reissu, vaikka aluksi pelotti lähteä. Polvikin parani huomattavasti reissun aikana. Kiitos, Heidi!