Hortoillaan pimeässä

Kyllä olikin jo kahden viikon tauon jälkeen kaipuu ohjattuun agilitytreeniin. Kivaa! A:n jälkeen valssaus oli Viirun mielestä vieläkin oudompaa kuin persjättö, joten sitä piti harjoitella kosketusalusta apuna. Osan kontakteista tehtiin kisanomaisesti, osa palkaten. Kepeillä yritin käyttää suoraa kättä, ja siitä oli apua, ainakin minulle. Keppien sijainti oli kuulemma suunniteltu ihan meitä varten. Aloitus sujui, koska nyt oi tarpeeksi tilaa kääntymiseen. Kepeiltä lähdön harjoittelun jätimme toisen kertaan.

Kotiläksyksi saimme taas hypyillä kääntymisen - Viiruhan ei siis osaa lainkaan kääntyä hypyn päällä - mikä Topille oli pikkuperunoita.

Rata: Jari Lukkarinen

Pärnällä kävi kova puhuri, ja välillä tuiskusikin. Vaatii taas henkistä totuttelua tarpoa lumessa, pimeässä, otsalampun valossa. Agilityn jälkeen oli vielä tokotreenit, ja olin melkoisen jäässä lopuksi, vaikka vaatetta oli vaikka muille jakaa.

Tokossa aluksi oli ryhmäpaikkamakuu, jota ensimmäistä kertaa kokeilin avoimen luokan tyyliin piiloutumalla. Kyseessä oli siis voivoi-kurssi, mutta eivät muut sen kummoisempia tehneet. Hyvin makoili Viiru - BH-kokeen jälkeen on taas minullakin luottoa pysymiseen. Maija-kouluttaja muistutti aiheellisesti, että vinosta perusasennosta seuraa vino makuuasento. Maahanmenon nopeus vaatii muistuttelutreeniä.

Kurssin viimeisellä kerralla tehtiin vapaavalintainen liike. Ainoa kurssin liikkeistä, jota olemme edes kerran hetken kotona treenanneet, oli luoksetulo, joten teimme sitä. Taas tuli Viirun pysähtymisestä erittäin myönteistä palautetta, joten en ole onnistunut sössimään ihan kaikkea.

Tottelevaisuudella jatkettiin perjantaina. Annelin kanssa kokoonnuimme pimeällä ja liukkaalla koulun parkkipaikalla; muut eivät päässeet. Saatiin aikaan erinomaiset treenit eikä kukaan loukkaantunut. Viirulla vähän tassuja rupesi palelemaan kiristyvässä pakkasessa. Viiru teki leluruutua - mutta voi kauhistus, olen unohtanut, miten piti edetä. Keksin sitten oman sovelluksen, joka todennäköisesti on tie tuhoon. Mutta kivaa oli.

Noudossa Anneli antoi hyvä neuvoja, mutta mikä parasta, myös innosti Viirua heittelemällä ja potkiskelemalla kapulaa. What a feeling! Jo Junton Tytin neuvoilla päästiin siitä, että Viiru kävi nokkimassa kapulaa ja komentamassa minua yhteisnostoon. Suuri edistys on Viirulla hakemisessa ja viemisessä sisälähetin hommissa. Ne ovat hauskoja eikä niissä ole mitään turhia tokopaineita.

Sitten vielä pariseurattiin ja luoksetultiin Utun kanssa. Viirullehan muut koirat ei ole mikään erityinen häiriö, kun hommissa ollaan.

Olin saanut parsittua sen Tokolelun (inhoan käsitöitä). Mutta se repesi taas. Etsinkö samanlaisia nettikaupoista vai kokeilenko, olisivatko jotkin muut lelut vähintään yhtä hyviä? Ajattelenko, että kyse on leikkijästä ja yritän tehdä muista leluista yhtä hyviä? Vai palaanko entiseen ajatteluuni, että koiralle pitää kelvata lelun kuin lelun?

Säälittävä eloton otus taas parsittavana

Tokotreenin jälkeen lenkkeiltiin pimeällä ja liukkaalla pikkutiellä. Vieressä kohisi kuutostie, sen verran kuin se aivan hieman Joensuusta etelään kohisee.

Näin työhuolet unohtuvat ja mieli laskee viikonlopun viettoon.