Kestävyysvaje

Hakuharkoissa maanantaina piti tietysti yrittää kokeilla lauantain kokeessa ollutta piiloa, jonka ilmaisi vain yksi koira. Kokeessa ukko oli kuopassa, jonka päällä oli levy, jonka päällä oli samalta. Lisävaikeutta taisi tuoda se, että piilo oli eturajalla noin 30 metrissä. Meidän kuoppamme oli etukulmassa eikä meillä ollut levyä, vain pressu. Haastetta oli Viirullekin, se pyöri ja pyöri, ja alkoi haukkua vasta toisella lähetyksellä. Ykkösellä ja kakkosella piti haukkua ainakin 50 kertaa. Sitten maalimies palkkasi. Haukkuihan Viiru, mutta taukoja tuli. Kestävyyttä! Kolmonen pakeni huimaa vauhtia, Viipo sai lähteä heti ukon perään ja juosta kiinni. Jännää!

Treenin jälkeen alkoi olla pilkkopimeää. Ihmettelin taas, mihin city-ihminen on elämässään kulkenut: kaupunkilaistyttö kävelee sysipimeässä Pohjois-Karjalan metsässä kahden naisen ja seitsemän koiran kanssa. Mutta tuon turvallisempaa seuraa saakin hakea :)

Tiistaina käytiin koulutuskentällä iltalenkillä norkoilemassa häiriötä etsimässä. Seuraaminen tuolla kentällä on edelleen vaikeampaa kuin missään muualla.

Keskiviikkona Nuusku, Rapsu ja Sisu sekä Zorro ja Elena tarjosivat Topille viriketerapiaa. Kiitos siitä! Käveltiin lyhyt lenkki ja harjoiteltiin esineruutua sekä tokoiltiin. Viiru sai hyvää häiriötä paikallaoloon ja seuraamiseen. Seuraaminen metsässä oli paljon helpompaa kuin Linnunlahden kentällä.  Viirun esineruudussa ei ollut mitään tolkkua eikä juuri Topinkaan. Viiru kyllä taas löysi kaikki esineet muttei palauttanut yhtään kunnolla. Käytiin ne sitten yhdessä hakemassa. Ehkä edes pieni, pienenpieni virittely olisi auttanut hieman? Seuraavissa treeneissä viedään vain yksi esine janan tai kaistaleen päähän.

Topi heinäkuussa (kuva Sirkku Kouki)

Lyhytkin lenkki oli Topille muutaman metrin liian pitkä, ja kannoinkin sitä ihan pienen matkan. Iloinen mieli ei ihan korvaa puuttuvia takajalkojen lihaksia.... Topi oli tyytyväinen. Seuraa, tekemistä ja paljon namuja.