Läheisyyskammoa

Nuuskujen tokossa oltiin kaukana minun mukavuusalueeltani; olisi pitänyt olla ihan lähekkäin, kylki sääressä. 

Miten tämän perusasento- ja seuraamiskauhun saisi pois? Viirullahan ei onneksi mitään kammoa ole. Ihan hyvää palautetta saimme, ja kouluttaja näytti luulevan, että tiedän mitä teen (hänellä onkin tolleri). Perusasennot olivat välillä todella vinoja ilman namia (hyvä, ettei Sirkku lue tätä blogia). Seuraamista tehtiin ihan lyhyt pätkä, ja pari vasemmalle käännöstä. Pitää muistaa palkata siihen suuntaan, johon tarvitaan korjausta - eli yleensä taaksepäin. Pitäisi viitsiä treenata paneutuen pieni hetki joka päivä. Ja kuten tämänpäiväinen kouluttaja sanoi, pitää opetella tuntemaan, miltä tuntuu, kun koiran paikka on oikea.

Mitäs muuta tehtiin? Perusasentoa ja kontaktia niin, että kouluttaja vingutti vieressä kumikanaa. Vaati pöpöttämista: Viiru! Valmis! Hyvä! jne. Paikkamakuu tehtiin ringissä, ensin niin että ohjaajat menivät keskelle, sitten ulospäin kehästä. Kävin palkkaamassa kerran, ettei Viiru vain nousisi kuten viimeksi.

Ennen kotiin huristelua Viiru ja Viia-sisko riekkuivat hetken.

Eilen kokeilimme, muistaako Viiru noutokapulan noutamisen kodinhoitohuoneessa. Hyvin muisti, ja nyt noutaminen ja pitäminen onnistuu joka kerta, mutta lähelle eteeni tulo pitää opetella erikseen.