Enonvenetsialaiset

Nyt on tämmöinen uusi muoti kuin venetsialaiset. Elokuun vaihtuessa syyskuuksi juhlistetaan mökkikauden päättymistä valoilla ja tulella veden ääressä. Meilläkin oli eilen mökillä valoa ja tulta pimeydessä veden äärellä ja pienet grillikestit. En vain osannut ottaa kännykällä kuvia niin vaativissa olosuhteissa.

Tänään on Suomen luonnon päivä. Aamulla satoi tuntitolkulla, mutta sain noista tsialaisista kuvan veneessä Enossa. Siinä olkoon yhdistetty Suomen luonnon ja venetsialaisten juhlakuva. Sitä paitsi, eihän mökkikausi nyt pääty - tämähän on vasta alkua. Marjoja, sieniä, patikointia, viileneviä vesiä, syysmyrskyjä, lehtien haravointia, luonnon saattelemista nukkumaan, saunan lämpöä, marraskuun hämäränhyssyä. Vuosikausia kestänyt itsekasvatusprojektini, jossa olen opetellut pitämään elokuusta, on riistäytynyt käsistä ja pidän jo syksystäkin ihan tosissani.

Mansikat eivät ehdi kypsyä.

 Pikin mansikat uhkaavat jäädä raaoiksi, sää on kylmennyt. Piki tykkää makeasta, suosikkeja ovat mansikat ja vatut, Viiru mässyttää kaiken, mikä eteen sattuu.

Tänään mietin, mitä koirat syövät. Kysyttäessä vastaan: lihaa ja vihanneksia, viikonloppuisin ja reissussa Canagania. Oikeasti Viiru ja Piki ovat tänään iltakuuteen mennessä syöneet: hieman Carnilove-papanoita, Inupektia, aamujuustoa, jukurttipurkeista jämät, ruohoa, vadelmia, mustaherukoita, punaherukoita, possunkorvat, kasvispiirakkaa juustolla.

Tällä viikolla ehdittiin treeneihinkin! Agilityssa oli hauska rata, joka näytti vaikealta, mutta oli kiva juosta (Heidin blogissa on piirros). Viirun kanssa teimme tosin vain esteelle 25 ja Pikin kanssa pätkiä. Pikiltä loppui puhti, kun se piti tyrkätä putkesta pituudelle 18 - PikPok ei kestä toistoja juuri ollenkaan. Eikä Piksulla ole tehdasasennuksena lainkaan samanlaista kontaktia ja keskittymiskykyä kuin Viirulla. Mutta onhan siinä paljon kaikkea muuta, kuten vaikka se todellinen sporttimoodi.

Treenin jälkeen käytiin Arran kanssa lenkillä. Vasta loppulenkistä Arra uskaltautui juoksentelemaan ankaran äidin vieressä. On se ihana tyttö!

Keskiviikkona yritettiin pitää hakutreeneissä kiirettä, että selvittäisiin ennen pimeää. Ei pitäisi hätäillä. Viirun lyhyt ja helppo ilmaisutreeni vaihtui pitäksi ja vaikeahkoksi etsintä- ja ilmaisuharjoitukseksi. Tällä kertaa en kuitenkaan kokonaan itse pilannut koiran treeniä vaan maalihenkilöilläkin oli osuutensa. Mietin jo, yrittääkö vaihtaa ryhmää, mutta toisaalta porukka on monin tavoin ihan huippu.

Viirun oli tarkoitus harjoitella ilmaisun kestoa niin, että haukku jatkuisi, vaikka olen ukon luona. Saatiin tätäkin treenattua kuitenkin, ekalla ennakoi hallintaan tuloa, tokalla ei. Viimeinen ukko oli oikeastaan hyvä opetus Viirulle siitä, että kannattaa mennä sinne, minne ohjaaja näyttää ja kipittää tarpeeksi pitkälle, vaikka oma usko ja nenä eivät aina kantaisikaan. Eli lopulta oli hyvä treeni. Ja saahan tässä nyt treenata myös oman mielentilan hallintaa, ja mikäs sen tärkeämpää :)

Seuraavilla kerroilla pitää jatkaa ilmaisuharjoituksia ja tehdä treenejä, joissa minä en tiedä, missä ukot ovat. Ehkä Viiru ja minä alamme kumpikin olla siinä iässä ja kokemuksessa, että meiltä voi jo vaatia osaamista.