maanantai 21. elokuuta 2017

Lelukoira ajattelee

Apeaa viikonloppua piristi koiraharrastusmielessä Minnan sunnuntai-iltainen kutsu tottistreeniin. Mukava oli treenata harvemmin nähdyssä porukassa. Viiru kuuli paljon paukkuja, mutta ei omassakaan seuruuliikkeessä reagoinut ampumiseen. Metrin este meni tuosta vain - ainakin itseluottamus on saatu melkoisen kohdilleen. Ponnistuspaikkaa kyllä etsi, kuten ennenkin. Noutoa en vielä kokeillut (ja kun salaa en aio vaatia paluuhyppyä). A:n yli Viiru haki lelua, mutta mieluummin kiersi - miksi kiivetä kun ympärikin pääsee.

Eteenmenossa alkaa näkyä oppimista. Ensin Viiru ei lähtenyt, seisoi paikoillaan, sitten alkoi kipittää oikeaan suuntaan. Viiru ei kuitenkaan löytänyt lelua (liekö haistellut paikalta äskettäin poistunutta pupua?), Minna meni näyttämään. Ja sitten vielä muutama kerta juoksutusta helposti löytyvälle lelulle. Nyt tarvittaisiin sellaisia ylläreitä, että kun Viiru juoksee kovaa oikeahkoon suuntaan, palkkaaja hyppää pusikosta lelun kanssa :)

Lelukoira ajattelee, kuten Minna sanoi.

Saatiin myös henkilöryhmätreeniä. Virve huomautti minun olevan ihan vinossa ja kuikuilevan koiraa. Nyt itselle kurinpalautusta, ainakin Viirun kanssa.

Kuva: Jani Hiltunen

Pikillä on kantanut hedelmää kontaktista ja oikeasta seuraamispaikasta naksuttelu. Nyt se hakeutuu sinne aktiivisesti eikä vain kohkaa kaiken muun perään.


Kuva: Jani Hiltunen

Tänään käytiin iltalenkillä koirankoulutuskentällä. Viiru teki kaksi eteenmenoa - ensimmäisen lelulle ja toisen heti perään ilman lelua. Siinäkin Viiri meni suoraan ja kovaa; heitin lelun palkaksi. Matalassa hyppynoudossa käytimme ohjatun noudon kapulaa, samoin A-esteellä. Viiru kumpuroi paluussa, se kun oli ensin ajatellut kiertää. Ei näyttänyt tulevan henkisiä eikä fyysisiä vammoja (mutta kyllä se saa tämänkin kiertää paluumatkalla...). Piki haki noutokapulaa ja lelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti