Saako palata huutoagilityyn?

Viikko sitten lauantaina Miimillä: Arra, Viiru, Petja, Pami, Viia, Hippa ja Jatsi. Kiri ei päässyt - muuten olisi ollut neljä sukupolvea lenkkeilemässä.

Kuva ja muokkaus: Jani Hiltunen

Piki tutkii mökkibaarin antimia.

Nyt meillä on oikea ruutunauha, ihan merkkituote, vaikkakin käytettynä ostettu. Raaskisiko nyt luopua Heidin askartelemista muovipussinsuikaleista, jotka on taidokkaasti kiinnitetty kulmatörppöihin? Niillä on tunnearvoa.  Saatiin myös tänäisestä agility-koulutuksesta Harrilta ProPerro-naksu. Kyllä nyt kelpaa.

Toko sujuikin hyvin, ryhmätreeneistä tosin pääsimme vain Poksin hallin ryhmään. Ensi kerralla Pikille kahden lelun leikkiä, Viirun metallikapulasta teipit pois. Kaukoja kummallekin. Tunnarissa oma kapula pois piilosta.

Hulitauko lenkillä Pyhäselän rannalla

Agilityssa teimme historiaa: Pikin kanssa kokonaisen radan (yksi kielto putkelta, kun en ohjannut loppuun asti). Elisa oli tuonut treeneihin kepittömän möllihypärin. Kiva kokea hieman edistymisen tunnetta. Estehakuisuutta Piki tarvitsee vieläkin lisää - tai niin, että estehakuisuutta on aina eikä Piki masennu tai jää kiinni minuun, jos tulee jokin vastoinkäyminen. Vaikeinta oli rytmittää oma liike hypylle 6 niin, ettei Piki singonnut ulkoavaruuteen kaarteesta.

Viirulla oli samana iltana "ryhmä"treenit. Emme olekaan Viirun kanssa Pikin ryhmässä vaan sen jälkeisessä omatoimiryhmässä, jossa saanee yleensä toimia ihan itsekseen. Onneksi nykyään kentällä on viikkorata. Tässä oli piirteitä Mujusen piirinmestaruusradoista Lieksassa. Suoria putkia, joiden jälkeen sai tehdä samoja virheitä kuin Viensuun kentällä. Juostiin vain radan alkua, koska pääteema olivat keppikulmat. Suljetussa kulmassa päästiin lähetykseen kuudennen-seitsemännen kepin kohdalta ja avokulmassa neljännen. Suljetussa käytimme ensin apulappua keppien alkupäässä. Edistymme hyvin. Seuraava pikkuprojekti tuli tänään Harri Kataisen koulutuksessa: esteiden erottelut sanallisista käskyistä. Tänään radalla oli putki-A-erottelu, jossa jäin liikaa jälkeen, jos jäin tyrkkimään Viirua putkeen.

Harri Katainen koulutti tänään Poksin hallilla. Vielä on jäljellä kolme kertaa, joissa vuorottelevat Harri ja Sanna. Mukavaa, että he tulevat kuukausittain tänne sen sijaan, että pitäisi ajella Kuopioon.  Koulutuksessa oli käytössä koko halli, ja mentiin tosi kivaa kisamittaista 36 esteen rataa. Radalla oli etua irtoavista koirista, joten ilman tolkutonta kiirettä ehdin kyllä ohjauksiinkin. Sain ihan oikeasti hyviä neuvoja (joista moni voi tietysti olla toista mieltä):

• älä pysähdy radalla (koska pääset niin hitaasti uudelleen liikkeelle)
• käytä ääntä (koska usein et ehdi siihen hyvään ennakoivaan ohjaukseen)
• käytä sanallista ohjausta esim. esteiden erottelussa (tätä kokeiltiin Viirun kanssa)
• Pikille lisää estehakuisuutta (nyt se jäi lopuksi minuun roikkumaan - liikaa toistoja, liikaa palkkaa kädestä?) 
• Pikille naksuttelua (toimi hyvin takaaleikkauksen ja hypylle irtomamisen opettelussa)

Harri myös kertoi, miten niistosokkareista ja saksalaisista jätetään nykyään turhat hienostelut pois (tai eiväthän ne hypyn yli vetämiset ole mitään turhaa hienostelua, sanon vain niin, koska en itse ehdi niitä tehdä).  Viirun kanssa lipsuin kontaktien kriteereistä.

 

Viiru-prinsessa

 

Susu on nyt täällä pitempään. Ensimmäisenä iltana törmäsimme arki-illan luonnetestiin: kankaiseen suunnistusmerkkikuutioon pimeällä metsäpolulla. Viiru meni 50 m edellä ja vilkaisi merkkiä: Jaahas, tuommoinen. Jälkijoukot huusivat tukka pystyssä havaittuaan vaaran. Piki tuli katsomaan hirviötä, kun me ihmiset olimme merkin lähellä, mutta Susu ei meinannut vieläkään uskoa vaaran olevan ohi. Pyysin myös Viirun tulemaan merkille osoittamaan, ettei ole mitään pelättävää. Viiru taas ihmetteli muiden meuhkaamista korvat höröllä: täällä täytyy lähellä olla jotain omituista, kun nuo kaksi ovat niin kiihtyneitä.