Miljoona mailia mukavuusalueelta

Sunnuntaina puolen päivän aikaan haettiin Pokka-poika emäntineen kyytiin ja lähdettiin Kurkimäkeen kisaamaan. Sen lisäksi että seura oli hyvää, kyytiläisillä sain varmistettua, etten ala lusmuilla ja jää kotiin. Viiru ja Pokka olivat kuin vanhat kaverit :) Ja niinhän ne vähän ovatkin.

Tuomarina neljällä radalla oli Sisko Pulkkinen, jonka parilla radalla olemme aiemmin olleet kakkosissa kauan sitten. Eikä heti vähään aikaan mennä uudelleen (pitää ensin treenata). Näillä eilisillä radoilla oltiin melkoisen kaukana mukavuusalueeltani. Viiru tosin saattoi olla ihan oman alueensa ytimessä: olisit tyytyväinen, että irtoan kyselemättä putkiin ja että olen semmoinen luontainen viskileikkaaja, etten millään pyörähdä saman siivekkeen ympäri - ei kaikki sitä osaa. Jokaisella radalla oli useita putken vääriä päitä valittavaksi, joka radalla oli myös ainakin yksi hyppy, joka suorastaan huusi, että selvästi parempi tapa ohjata on niistosokkari tai jokin muu saman siivekkeen ympäri pyöritys.

Lisäksi parilla radalla oli juoksusuoran sivussa u-putki, johon piti kääntyä kulkematta lähtöruudun kautta. Viiru irtosi ansiokkaasti edessä suoraan houkuttavalle lähtöhypylle. Taisi olla ainoa :) Sain myös nauratettua ainakin kuuluttajaa, kun toisella kerralla hihkaisin: Voi ei, tein taas saman virheen! Mutta eihän se auttanut kuin jatkaa.

Kolmella agilityradalla harjoiteltiin kontakteja. Ensimmäisellä annoin koske-käskyn aikaisin: seurasi vain hipsimistä. Seuraavien ratojen kontaktit olivat ihan ok, kunnes ihan viimeiseltä A:lta annoin Viirun loikata kontaktialueen yläreunalta. Voi minua tyhmeliiniä!

Voi että kun harmitti oma osaamattomuus. Onneksi kisakaverit taiteilivat tuplanollan - ei ollut hukkareissu. Eeva kiteytti päivän tunnelmat hyvin: "Ei pääse tässä lajissa ylpistymään." Putki- ja pyöritystreenit on jo sovittu.

Jälkihuoltona käytiin fyssarilla, nyt Piki vain rentona turistina. Viirun jumit pehmenivät.