Hyppyjumi

Tämä viikko on pärjäilty vähäisillä treeneillä. Tiistaina agilityssa oli talvikauden päättäjäiset hyvän fiiliksen ryhmässämme. Kesäkauden jatkammekin Viirun kanssa myöhäisemmässä ryhmässä - jospa sinne ehtisin ajoissa - ja varmasti sekin on hyvän fiiliksen ryhmä :)

Viimeisen kerran ohjelmassa olivat epä-hupi-möllit. Meiltä ne jäivät osallistumatta, koska alun treenikierroksella sain aikaan Viirulle hyppyjumin. Sitä en tiedä vielä tänään, onko kyse henkisestä, fyysisestä vai niiden yhdistelmästä. Joka tapauksessa jumitus alkoi siitä, että keskityin niin kovin keppien 5 lopetukseen ja seiskahypyn saksalaiseen, että okseri jäi ihan huomiotta. Lisäksi en millään meinannut saada Viirua takaakiertoon, mistä seurasi liikaa toistoja. (Ja itselle muistiin: Jos sain takaakiertoon, en kuitenkaan ehtinyt kunnolla persjättöön - eli tähän voisi kokeilla takaakierron jälkeen sylissä pyöräyttämistä - sillä on varmaan jokin nimikin.)

Osa Tuomas Haverilan radasta

Ja jumitus ilmeni sitten tavallisillakin hypyillä. Fyysistä? Maanantaina on kummallekin koiralle fyssariaika. Tänään piti kuitenkin itselleni käydä tarkastamassa tilanne. Nakin kutsu ja vauhdin hurma voittivat syyn, olipa se kumpaa laatua hyvänsä. Itse kallistuisin ehkä eniten siihen, että huonon ohjauksen vuoksi hyppääminen oli hankalaa tai ehkä Viiru jotenkin kalautti varpaansa tms., mistä tuli sitten vastenmielisyys hyppäämistä kohtaan.  

Viiru loikki vaivattoman näköisesti hyppysuoran, sujahti putkeen ja liiti toisen suoran, joka päättyi kohmeisiin nakinpaloihin. Lopuksi vaihdoin viimeiseksi hypyksi okserin. Ei ongelmaa; mutta ainakaan ei pidä häiritä hyppäämistä tekemällä jotain omituista. 

Tehtiin vielä parit tiukat keppikulmat, ja muistin yhden syyn siihen, miksi keppejä ja kontakteja treenaamme niin harvoin. Viiru ei yhtään tykkää toistoista.

Pikin juoksi pöksyt jalassa samaa "rataa" ilman rimoja. Jatkettiin myös ohjaajan ja koiran namista luopumisharjoituksia perusasennossa ja seuraamisessa. 

Kuva: Sirkku Kouki

Kotipihalla katsottiin, millaisia vahteja nämä lopulta ovat. Pikihän vahtii yleensä terävästi kaikkea, eivätkä muut koirat saisi tulla minun luokseni. Viirulla ei luonnetestissä ollut juuri lainkaan puolustushalua, kun ihminen hyökkäsi. MH-kuvauksessa Viiru haukkui aaveita edessäni ja sivullani. Ilmeisesti isot koirat väärässä paikassa ovat kuin nuo aaveet. Kerran Viiru urhoollisesti puolusti meitä lenkkipolulla vastaantulleelta irlanninsusikoiralta. Tänään naapurissa oli kylässä kaksi haukkuvaa (mutta ei vihaisen oloista) riiseniä: Viiru meni topakasti aidan viereen kertomaan asiansa. Piki haukkui kauempana, takanani - ja lopulta piiloutui auton taakse.

Susu ja Viiru jäällä tammikuussa (kuva: Sirkku Kouki)

Kevään tulo ja pieni treenitauko on johtanut hillittömään ilmoittautumispurskahdukseen. Pikin olen ilmoittanut kahteen tokokoulutukseen - ja lisäksi tietysti jatkuu tokon alkeiskurssi. Viiru on ilmoitettu kokeenomaiseen treeniin ja lisäksi vierailevan tähden koulutukseen. Viipolla on myös ainakin yksi agilitykoulutus tulossa. Kumpikin koira on tyrkyllä vepen koulutusohjaajakurssin materiaaliksi (eihän me mitään osata, mutta luullakseni kaikki kolme pysymme kuitenkin pinnalla), ja Pikin olen ilmoittanut vepen alkeiskurssille.

Agilitykisojakin olisi tarjolla joka viikonloppu... Mutta onkohan metsän kutsu kuitenkin taas vastustamattomin? Pitäisikö jo hyväksyä olevansa tällainen renessanssi-harrastelija-puuhastelija, joka ei ole kovin hyvä missään, mutta hauskaa on? Viirunkin mainoslauseeseen voisi kirjoittaa (hieman erästä pentueilmoitusta mukaillen), että Viiru olisi agilityvalio, jos ohjaaja ei olisi niin hidas mutta kömpelö; tokovalio, jos ohjaaja jaksaisi harjoitella enemmän ja suunnitelmallisemmin; ja käyttövalio, jos koira ei olisi liiankin palvelualtis ;)